Ian Rankin: Verisiteet

alvari.raappavaara

Sitkeästi ja pitkään Edinburgia maailman dekkaritietoisuuteen kirjoittava Rankin on päässyt komisario Rebusin kera jo seitsemääntoista romaaniin. Toista tusinaa on käännettykin, kiitos siitäkin vähästä.
Jotenniin tätä lukiessa tuli mieleen Donna Leonin asenne koto-Venetsiaansa. Mikään ei muutu, suhteet ja huijaus hallitsevat kaupunkia ja turistit näkevät vain kulissin.
Pientä kaupungin julkisuuskuvan rapautumista tapahtuu Edinburgissa, kun entinen ammattisotilas tunkeutuu hienoon yksityiskouluun, ampuu kaksi oppilasta ja haavoittaa kolmatta surmaten lopulta itsensä. Tai ainakin siltä näyttää. Eikä kukaan ymmärrä miksi? Tässä yhteydessä pitänee huomauttaa alkuperäisteoksen olevan vuodelta 2003, jolloin kouluampumisbuumi oli vasta alullaan.
Rankininsa lukeneet tietävät, ettei Rebus ole helppo työtoveri. Taannoinen tv-sarja antoi vain kalpean aavistuksen hahmon synkeästä tavasta hoitaa työtään ja ihmissuhteita. Jos niitä on. Työtovereista liki ainoa puheväleissä oleva on Siobhan Clarke. Tätä huvikseen ja liki työkseen vainonnut ja vakoillut pikkukonna palaa lopulta hengiltä kotonaan juovuspäissään ja kas kummaa, Rebusilla on pahat palovammat käsissään seuraavana aamuna. Palokuolema on yksi sivujuoni, joka antaa poliisijohdolle mahdollisuuden hyllyttää Rebus viranhoidosta. Vaikkei tämä hyllytyspäätös paljon vauhtia haittaa. Lisäpontta ammuskeluun syventymiseen tuo kirjaimellinen veriside: toinen menehtynyt koululainen on Rebusin serkun poika.
Varsinainen juonikuvio tuntuu ensin melkoiselta himmeliltä. Miksi paikalla pyörivät ylen innokkaat ja määräilevät armeijan omat tutkijat? Siviiliin siirtyneen kotona ja firmassa? Miksi moni ex-ammattisotilas on joko seonnut tai rikastunut selittämättömästi? Mitä tapahtui vuosia aiemmin, kun armeijan kermaa kuljettanut helikopteri syöksyi maahan? Miksi Rebusin serkunpojan kolarissa kuolleen kaverin sisko hiippailee kylillä goottikamoissa ja näyttäytyy nettikameran kautta kaikille himokkaille ja halukkaille katsojille? Miksi Skotlannin oman parlamentin kansanedustaja sekaantuu ammuskelututkintaan ja pyörittää mediaa mennen tullen omissa tarkoituksissaan? Miten nämä sekalaiset ilmiöt kuuluvat muka yhteen kirjaan?

Lohdutuksen sana: Kaikki selviää. Saako syyllinen tuomion onkin jo toinen tarina. Kuten Donna Leonillakin.

Rankinin tyyli on looginen, kronolooginen ja perusteellinen. Ei tajunnanvirtaa, ei ristikkäiskertojia näkökulmatemppuineen tai aikatasohyppyineen vaan kosolti (426 sivua) suoraa kerrontaa ja kaupunkikuvausta. Ei ihan niin paljon citymuunnostarinaa kuin Outi Pakkasella, mutta hyvän kuvan Edinburgista lukija saa. Tarkasti, viileästi mutta ymmärtäen kuvattuja henkilöitä. Joitten sanojen ja kehon kieltä Rebus tietennii lukee terävämmin kuin lukija. Mitä ryyppäystensä välissä ehtii. Viskinkittausta ja kapakkaelämää on makuuni liikaa, mutta se lie keino luoda sankariin syvyyttä ja kaupunkiin elämää. Toki paljon tyylikkäämmin kuin turkulaisen kollegan apteekkijorinat.
Toinen toistuva aihe on Rebusin ja kolegoiden jutustelu populaarimusiikin syvimmästä olemuksesta. Bändien ja kappaleiden nimiä vilisee jatkuvana virtana. Monelta menevät ohi jälkeä jättämättä, mutta brittein saarten antiin 1900-luvun jälkipuoliskon musiikkielämään fiksautunut alan harrastaja saanee paljonkin irti höpinöistä.

Rohkenen suositella, vaikkei Rankin olisi ennalta tuttu.

0

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

        Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
        Kalajoki
        94
        4151
      2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

        Oliko mökkiläinen taas?
        Hyrynsalmi
        26
        2268
      3. Mitä sinä mietit

        Mies?
        Ikävä
        200
        2126
      4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        101
        1942
      5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

        Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
        Maailman menoa
        391
        1732
      6. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        143
        1329
      7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

        Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
        Perussuomalaiset
        100
        1249
      8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

        Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
        Tunteet
        32
        1045
      9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

        Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
        Ikävä
        72
        956
      10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

        Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
        Ikävä
        78
        815
      Aihe