Meillä päiväkodissa työaika on tarkalleen säädetty työvuorolistassa. Ylitöitä ei tehdä kuin harvoin ja nekin esimiehen määräyksestä, nekin korvataan tunti-tunnista periaatteella. Usein tuntuu kurjalta, kun työvuoro päättyisi esim. puoli viideltä ja monta vanhempaa odottaa jonossa kuulevansa lapsensa päivän kuulumisia. Esimiehen ohje on, että työntekijä lähtee kotiin ajallaan ja ohjaa vanhemmat naapuriryhmän aikuisen puheille. Hän ei tietenkään tiedä yksityiskohtia kyseisen lapsen päiväkotipäivästä. Itselle jää kurja olo, mutta en myöskään halua tehdä töitä omalla vapaa-ajallani.
Päiväkotimme aukeaa klo 7.00, koska kukaan perheistä ei ole tarvinnut aikaisempaa hoitoaikaa hoitoaikasopimuksessa. Usein joudun tulemaan töihin jo paljon ennen seitsemää, koska bussit kulkevat harvoin. Ajattelen sen kuitenkin niin, että ehdin ennen työaikaa rauhassa vaihtamaan työvaatteet ja vaikka juomaan kahvit ennen lasten saapumista. Mutta jotkut vanhemmat kun näkevät valot päiväkodissa esim. varttia vaille seitsemän, koputtelevat oveen, että voisivat tuoda lapset jo etuajassa hoitoon. Minä ainakin avaan oven, vaikka ei työaikani olekaan vielä alkanut. Kuitenkin asia harmittaa, mkä neuvoksi?
Päiväkodin työntekijän työaika
9
4640
Vastaukset
- kissatkin
pph:ssa onneksi on niin että työvuoro alkaa kun eka lapsi saapuu ja vimonen kääntää vanhempiensa kanssa selkänsä,riippumatta suunnitellusta työajasta.joskus tämä joustava työaika hankaloittaa hoitajan omanajan suunnittelua ja luo työajan tasaus paineita,mutta nykyaikaiseen liukuvaan työaikaan jne,erinomaisesti soveltuva päivähoito muoto. tietty, kun lapsi ei saavukkaan sovittuun aikaan esim klo 7.....odotus aika seuraavan lapsen tuloon on hoitajalle palkatonta työaikaa.
- työajathoitajallakin
kyllä meillä ainakin ne oman ryhmän lapsien vanhemmat kohdataan ennen kotiin lähtöä, jos ovat siis jo tulleet lasta hakemaan, ennen kuin ehdin kotiin lähteä. Jos menee muutaman minuutin yli, niin ei laiteta työvuorolistaan, vaan jonain päivänä lähtee sitten muutaman minuutin aikaisemmin.
Ja tuohon, että tullaan aikaisemmin kuin päiväkoti aukeaa, kun nähdään valoa sieltä. Niin puuttukaa ilman muuta ja sanotte vanhemmille, että päiväkoti aukeaa vasta seitsemältä. Muuten alkavat tulemaan vaan aikaisemmin ja aikaisemmin. Ja se on silloin sinun omalla ajalla tapahtuvaa, jos menet ovet avaamaan ja otat perheet vastaan. Rohkeasti vaan sanot vanhemmille miten asia on. - ---------------
Tuohon liian aikaisin lapsen tuomiseen auttaa se, että laitatte kaikille vanhemmille sellaisen yleisen kirjeen, jossa ilmoitatte, että päiväkoti aukeaa klo 7, kuten on hoitosopimusten mukaista ja sitä ennen ovia ei avata, riippumatta siitä onko joku paikalla vai ei. Voitte jopa selittää, että aamulla tehdään valmisteluja (oli se sitten totta tai ei), niin niiden vanhempien ei tarvitse ajatella, että vapaa-aikaanne vain siellä vietätte, vaikka niin teettekin ja siihen tietysti oikeus onkin. Ja sitten et tietenkään avaa ovea ennen seitsemää tai jos avaat, niin sanot, ettet ota vielä lapsia hoitoon. Tai muutaman kerran saavut itse hoitopaikalle vasta tasan klo 7, jolloin vanhemmat ovat oven takana odottamassa, sillä tuskin ne kaikki vanhemmat asuvat siten, että voivat omasta makuuhuoneen ikkunasta katsella, että milloin hoitaja tulee paikalle, jolloin voi äkkiä heittää lapsen hoitoon. Jos vanhemmat tuovat lapset ajoissa, niin se tarkoittaa, että he ovat myös lähteneet kotoaan aikaisemmin ja aika pian käyttävät sen ajan mieluummin kotona kuin autossa päiväkodin pihalla odotellen päiväkodin aukeamista.
Tuo ensimmäinen ongelmasi on sitten vähän pahempi. Pakko niille vanhemmille on selittää lapsen päivästä ja sen pitäisi tehdä se hoitaja, joka siitä jotain tietää. Yksi mainitsikin, että lähdette sitten jonain toisena päivänä vähän aikaisemmin, se on yksi vaihtoehto. Toisaalta minä ihmetten suuresti sitä, että päivähoitajat ovat niin äärettömän tarkkoja työajoistaan, koska useimmilla aloilla se ei ole mahdollista. Siis varmaankin puhutaan kuitenkin vain muutamien minuuttien myöhästymisistä? Minä en ainakaan ole ollut koskaan sellaisessa työpaikassa, jossa asiakkaalle voi ilmoittaa, että sori vain, minun työaikani päättyy juuri nyt, joten hoida asiasta jonkun toisen kanssa loppuun tai tule huomenna uudestaan. Mietihän, jos vaikka olet autokaupassa juuri allekirjoittamassa sopimusta, niin häätääkö myyjä sinut ulos vain siksi, ettet ehtinyt allekirjoittaa sopimusta kun hänen työaikansa päättyy? Entä lähteekö poliisi tai vartija kotiin juuri sillä sekunnilla kun työaika päättyy, jos meneillään on jokin ottelu rikollisen kanssa? Yleisesti asiakaspalveluun kuuluu se, että asiakkaat palvellaan loppuun ja minäkin olen joskus joutunut olemaan tunteja ylimääräistä töissä siksi, ettei asiakkaasta ole päässyt eroon, vaikka työaika on loppunut. (Ja ei, lapseni eivät ole olleet silloin hoidossa, vaan isä on heidät hakenut.)- ..............
Niin mutta eikö tuo ollut esimiehen ohje että lähdetään kotiin kun työaika päättyy ja vanhemmat ohjataan jonkun toisen juttusille? Esim. 10min ylitöitä joka päivä on viikossa lähes tunti jne... Eli kyllä siitä maksaa pitäisi. Minä olen alalla jossa juuri saattaa tulla joka päivä vähän ylimäärästä ja kaikki yli menneet minuutit kyllä merkkaan ylös että niistä maksetaan. Muutenkin sen verran huono palkka. Eri asia jos palkka olis sitä luokkaa ettei tollasilla asioilla väliä...
- eioleniinvaikeaa
.............. kirjoitti:
Niin mutta eikö tuo ollut esimiehen ohje että lähdetään kotiin kun työaika päättyy ja vanhemmat ohjataan jonkun toisen juttusille? Esim. 10min ylitöitä joka päivä on viikossa lähes tunti jne... Eli kyllä siitä maksaa pitäisi. Minä olen alalla jossa juuri saattaa tulla joka päivä vähän ylimäärästä ja kaikki yli menneet minuutit kyllä merkkaan ylös että niistä maksetaan. Muutenkin sen verran huono palkka. Eri asia jos palkka olis sitä luokkaa ettei tollasilla asioilla väliä...
Ei meillä ainakaan tule joka päivä edes näitä kymmenminuuttisia. Kyllä se aika lailla on itsestä kiinni pääseekö lähtemään ajoissa vai ei. Tai sitten pitää muttaa työvuoroja siten että ne riittää ilman, että joka päivä venyy päivä kymmenellä minuutilla. Mutta tarpeeksi ajoissa rupeaa luovuttamaan niitä oman ryhmän lapsia toiselle aikuiselle ja lähtee silloin kuin pitää, jos ei ole juuri juttelemassa jonkun vanhemman kanssa.
- kvtes
Ylitöitä ei kuulu korvata tunti tunnista. guuglatkaapa yleityöaika kvtessin mukaan, niin asia on aivan toisin
- Tasalta
No teillä ainakaan ei esimiehellä ole kaikki muumit laaksossa, kun on tuollaisen ohjeen antanut. Meillä kyllä lapsen päivästä kerrotaan oman ryhmän aikuisten toimesta, vaikka joskus työaika menee yli. Se otetaan sopivana ajankohtana takaisin. Joustoa on. Tuosta oven avaamisesta ennen työajan alkua kannattaisi ottaa oppia pankeista; ovet avautuvat ilmoitettuna aikana, eivät minuuttiakaan aikaisemmin!
- maalaisjärkeäkin
Näin se pitää hoitaa, niille vanhemmille, jotka tulevat hakemaan sinun ollessasi vielä pihalla, kerrot sinä ryhmän omana työntekijänä lapsen päivästä. Mutta ei sinne siis ketään tarvitse jäädä odottelmaan ylitöinä. Meillä ainakin kerrotaan töihin jääville onko mitään erityisempää lapsen päivästä, lyhyesti mitä tehnyt, nukkumiset ja syömiset (jos pienestä kysymys, isommat osaavat jo itsekin kertoa). Ja lapsen vanhemmat kohtaava työntekijä voi vielä sanoa vanhemmille, että näin näin kerrottiin, jos haluatte jotain muuta tietää tai kysyä, niin seuraavana aamuna/iltana voi oman ryhmän hoitajalta kysyä. Jotkut toki ovat pilkun tarkkoja työajastaa, ja merkitsevät jokaisen yli menevän minuutin työvuorolistaan, mutta suurin osa osaa käyttää järkeä ja tasoittaa ylimenevät minuutit ohi listankin. Toki, joskus ylitystä tulee enemmänkin, niin ne merkitään listaan ja tasauksen myös.
- Aamusta asiaa
En avaisi ovia ennenkuin päiväkoti virallisesti aukeaa. Oot aikamoisessa vastuussa, jos jotain sattuu ns. omalla ajalla. Tämän voit sanoa vanhemmillekin, jotka koputtelee liian aikaisin ovelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279