susista

Kun nyt näistä susista taas vouhkataan, niin haloo ! Sataan vuoteen ei ole susi ihmistä tappanut. Toki on aika kamalaa kun sudet tulee kotipihalle, mutta miksi tämä hysterian lietsominen? Kertokaa viisaammat onko meillä muka oikeasti syytä huoleen? Radiossa sanoi joku petoeläintutkija että yksinäinen susi ei hyökkää, vaan laumassa ja pentujaan puolustava. Itse aion edelleen käydä lenkillä kuten ennenkin, kunnes toisin määrätään.
44416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Mitä asiaan sanoo loukkupyytäjä "metsästäjä" legalizedwriter?

Äänestä
  • No, sen verran totean tuohon sairaalloiseen pakkomielteeseesi littyen, että sivistyneenä ihmisenä en ole milloinkaan vahingoittanut ainuttakaan eläintä.

    Asetta olen käyttänyt ainoastaan armeijapelleilyissä sekä tarkkkuusammuntaan joskus silloin nuorempana. Ikävää tuottaa pettymys mutta totean edelleenkin, että kriteerit täyttyvät sille, että olet oikeutettu apuun ja se järjestyy ihan tk-käynnillä.

    Äänestä

nasta lautaan susi hautaan

Äänestä

> Radiossa sanoi joku petoeläintutkija että yksinäinen susi ei hyökkää, vaan laumassa ja pentujaan puolustava. Itse aion edelleen käydä lenkillä kuten ennenkin, kunnes toisin määrätään.

Miten tuo tutkijan lausahdus pitäisi tulkita?

Siis laumassa ja poikasiaan puolustava susi on riskitekijä?
Eli kun susikanta pidetään niin harvana, ettei laumoja pääse muodostumaan, eikä poikasia synny, niin sudet ovat turvallisia.
(Tuotahan Lallintalollakin paikalliset ajoivat.)

Mistä muuten lenkkeillessäsi tiedät, koska polulle jolkottelee lauma tai susiperhe, ja koska taas se turvallien erakkosusi?
Muistahan kuitenkin valppaus ja käyttäytymissäänöt, ettet hätääntyessäsi laukaise susien saalistus ja tappamisvaistoa.

Äänestä

Niin, sata vuotta sitten ne ei vielä jokotellutkaan ihmisten pihoilla ja niille riitti ruokaa siellä missä niiden kuuluukin olla metsissä. Jottain siis tarttis tehrä, jos susi siirtyy saalistamaan piholle... Ei ole sudetkaan, kuin sata vuotta sitten, joten eiköhän muutakin toimintaa tarvis päivittää tälle vuosisadalle? Tottahan se tulee helpon ruuan perässä, mutta miksi? Eiköhän niitä silloin ole liikaa, jos niille kaikille ei riitä ruoka siellä metsissä. Eikä muutamien pihasusien lahtaaminen (=harventamista, joka edelleenkään ei tarkoita tappamista sukupuuttoon) vaikuta millään tavalla koko suomen susikantaan, koska niitä tulee itärajan takaa saman verran lisää...

Äänestä
  • Näin on. Satavuotta sitten susia metsästettiin ja sudet eivät uskaltaneet sen vuoksi tulla ihmisasutusten liepeille. Geeniperimässään, lajimuistissaan on pelko ihmisestä ja pedot, karhutkin karttelivat ihmisiä. Nyt kun susi on rauhoitettu, tuo pelko susisukupolvelta toiselle himmenee ja katoaa kun ei pelkoa ihmisestä enää ole jäljellä. Nyt kun sudet siis tallustelevat pihapiirissä kenenkään häiritsemättä ne alkavat pitää sitä reviirinään, alkavat puolustaa reviiriään ja popsivat siinä sivussa muutaman lapsenkin ennen kuin päättäjät havahtuvat huomaamaan suden olevan peto joka saalistaa ruokaansa ihmisasutuksissa. Näin on, sanokoon piipertäjät ja päättäjämme mitä hyvänsä.

    Äänestä

susi on ihmiselle susi.

Äänestä
  • susi on hirveä petoeläin joka syö ihmisen heti kun siihen tarjoutuu tilaisuus!!!

    Äänestä

Susi on ihmisen luontainen vihollinen,se ei epäröi tilaisuuden tullen.

Äänestä

mihin niitä susia tarvitaan?
viherpiiperot sun muut vasuriluuserit niitä

Äänestä

nainen on naiselle susi

Äänestä

susi ei uhriaan valikoi.

Äänestä
  • susi syö ihmisen mielellään;)

    Äänestä

  • herkkua kirjoitti:

    susi syö ihmisen mielellään;)

    Tarkoititko, että susi mielikuvittelee syövänsä ihmistä?
    Nauttii mielikuvasta syödä ihmistä?

    Olisiko hukan tunne-elämä niin kehittynyt, että abstrakteilla asioilla kykenee herkuttelemaan?

    Äänestä

  • Hukan hauskaa kirjoitti:

    Tarkoititko, että susi mielikuvittelee syövänsä ihmistä?
    Nauttii mielikuvasta syödä ihmistä?

    Olisiko hukan tunne-elämä niin kehittynyt, että abstrakteilla asioilla kykenee herkuttelemaan?

    Siltä se ainanki näytti minuust;)

    Äänestä

SuSI on ihmisen paras kaveri...

Äänestä

ihan kauheeeta! suvaitkaa sushia!

Äänestä

Eläinten aiheuttamat kuolemat Suomessa vuosina 1998-2011

1. Koiran hyökkäys/puremat - 15 ihmistä

2. Ampiaiset - 14 ihmistä

3. Nauta, lehmä, sonni - 10 ihmistä

4. Hevonen - 7 ihmistä

5. Kissa - 2 ihmistä

6. Karhu - 1 ihminen

7. Pässi - 1 ihminen

8. Kyykäärmeen purema - 1 ihminen

9. Mehiläiset - 1 ihminen

Lähde: Tilastokeskus

..ja vaarallisin kaikista on susi...

Äänestä
  • onko juolahtanut koskaan mieleen että suomessa katoaa muutamia satoja ihmisiä joka vuosi . useat jäävät ikuisiksi ajoiksi kadoksiin!! joko alkaa valjeta?? KYLLÄ , aivan oikein !!! sudethan ne vie ja syövät laumassa koko ruumiin , eihän siitä jää paskaakaan tähteelle!!
    millaisen joukkohysterian luulisit alkavan jos viranomaiset julkaisisivat todenmukaista tietoa susien hyökkäyksistä ihmisiä kohtaan??

    Äänestä

  • haburapi kirjoitti:

    onko juolahtanut koskaan mieleen että suomessa katoaa muutamia satoja ihmisiä joka vuosi . useat jäävät ikuisiksi ajoiksi kadoksiin!! joko alkaa valjeta?? KYLLÄ , aivan oikein !!! sudethan ne vie ja syövät laumassa koko ruumiin , eihän siitä jää paskaakaan tähteelle!!
    millaisen joukkohysterian luulisit alkavan jos viranomaiset julkaisisivat todenmukaista tietoa susien hyökkäyksistä ihmisiä kohtaan??

    Suljehan korkki ja jätä reseptilääkkeet apteekkiin.

    Äänestä

Tilaston on tehnyt susiin sekaantunut viherpiipero eikä näin ollen faktat pidä paikkaansa.
mene kuule sen suden lähelle ja tulee raportoimaan ettei tehnyt mitään.

Äänestä
  • Niin tuossa tilastossahan on eläimiä jotka ovat tappaneet ihmisen tiettynä ajanjaksona. Jos et siis ymmärtänyt??

    Siinähän ei mainittu sutta ollenkaan. Mistähän johtuu?

    Äänestä

Kuula kalloon olisi hyvä ratkaisu ainakin torilla liikkuville susille ja jäniksille.

Äänestä

Pitäisi säätää laki, että aina kun ihminen näkee suden, sitä pitää ampua kumiluodilla kylkeen.

Tuosta susi ehdollistuu taas siihen, että kun haistaa ihmisen, niin pian paukkuu ja sattuu, ellei luiki oitis ja hissun kissun korpeen takaisin.

Mitä viisaampi susi, sitä vähemmällä pääsee.

Äänestä
  • Tuossa olisi kyllä ideaa. Kyllä susi tuollakin keinolla varmaan saisi ihmispelkonsa takaisin ja lapset pelastuisivat..

    Äänestä

Ja mitäköhän liikkui senkin 5 suden lauman susien päässä, jotka piirittivät metsurin viime syksynä työmaallansa, toinen pörisytti sahaakin, ei vaikutusta, lauma läheni piirityksessään muutamien metrien etäisyydelle. Onneksi tilanne laukesi ja lähtivät lopulta pois metsurin hivuttauduttua sahansa kanssa traktorin hyttiin turvaan, muistaakseni yli 1/2 h piiritys siinä oli. Paistinhan ne todennäköisesti siinä metsurissa näkivät, tuskin rapsuttelua kaipasivat, siinä sitä nykyistä "luontaista ihmispelkoa"..

Äänestä
  • Niin. Jos tuo metsurijuttu on totta niin kyllähän siinä oli lauman tarkoitus saalistaa ihmislihaa ja jos samassa tilanteessa olisi ollut vaikkapa hiihtäjä, aikuinen tai lapsi niin olisivat varmasti ko henkilön raadelleet. Suomessa on poliitikoilla tapana reagoida vasta sitten kun jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut mutta ei osata ennakoida. Eikö sitten ole sitä älyä poliitikoilla vai vastuuntunnottomuudestako johtuu. Tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista. Ei siinäkään kukaan näe totuutta kuten ei tässä susiasiassakaan vaan nojaudutaan Brysselin päätöksiin..

    Äänestä

Onkohan tommosta susien piiritystilannetta ikinä oikeasti tapahtunutkan. Veikkaan että metsuri on siinä työn lomassa välillä nukahtanut ja nähnyt unta vaanivista ja varallisista susista! En todellakaan usko, että 5 sutta on siinä tuijottanut jotain metsuria puoli tuntia! Miksei metsuri ottanut kuvaa, että joku uskoisi? Olis sahannut sillä sahalla sudet halki poikki ja pinoon! HAH

Äänestä

Onko se Legali muka oikeasti ampunut Nakkilassa sellaisia susia, jotka oli tiputettu jonnekin maakuoppaan? Ja mukana oli vielä pieniä pentuja?
Jos näin on tapahtunut, niin sehän on törkeää eläinrääkkäystä.

Äänestä

Näin kerrotaan tapahtuneen. Asiasta on vireillä tutkintapyyntö.

Äänestä

Olikohan se sitten käyttänyt sitä Magnumia, jota se suositteli myös Harjavallan vähäosaisille?

Äänestä

Tod.näk näin on. Arvaamaton asehullu kun on kyseessä, niin kaikki on mahdollista.

Äänestä

Niin, ainakin minulle väitettiin, että se oli kovasti virnistellyt ja naureskellut ampuessaan. Kaikki sudet eivät olleet kuolleet nopeasti.

Lataaminen ja keskittynyt tähtääminen vie tietenkin aikaa. Tämä korostuu, jos osumatarkkuus sattuu olemaan huononpuoleinen.

Äänestä

Miten sain noista edeltävistä viesteistä sellaisen vaikutelman, ettei niitten kirjoittajilla olleet kaikki kamarit lämpiminä?

Miten harjavaltalaisten käy, kun pikatien vierestä hoitola pian tyhjennetään? Siityvätkö Porin foorumille läppäilemään?

Äänestä
  • Käy samoin kuin sinullakin.

    Äänestä

  • Käy samoin kuten sinullakin.

    Äänestä

  • legalzedwriter kirjoitti:

    Käy samoin kuten sinullakin.

    Ilmeneekö sinulla jonkinasteista jakomieltä, kun pitää viestit kahtena lähettää?

    Todellisuus on niin pirstoutunut, että nykyhetki ei tiedä mitä edellisessä tapahtui.

    Se hyvä puoli tuossa tietysti on, että kaikki on aina uutta, ihmeellistä ja ennenkokematonta.

    P.S. Teillä on täällä muuten varsin miellyttävä keskusteluilmapiiri.
    Asiat riitelevät, mutta kirjoittajat arvostavat toisiaan ja toisten älyttömiäkin mielipiteitä.
    Mitä niitä muuttamaan, itsepähän ristinsä kantavat, jos niikseen tulee.
    Pääasia, että itse on oikeassa.

    Äänestä

  • No huh huh kirjoitti:

    Ilmeneekö sinulla jonkinasteista jakomieltä, kun pitää viestit kahtena lähettää?

    Todellisuus on niin pirstoutunut, että nykyhetki ei tiedä mitä edellisessä tapahtui.

    Se hyvä puoli tuossa tietysti on, että kaikki on aina uutta, ihmeellistä ja ennenkokematonta.

    P.S. Teillä on täällä muuten varsin miellyttävä keskusteluilmapiiri.
    Asiat riitelevät, mutta kirjoittajat arvostavat toisiaan ja toisten älyttömiäkin mielipiteitä.
    Mitä niitä muuttamaan, itsepähän ristinsä kantavat, jos niikseen tulee.
    Pääasia, että itse on oikeassa.

    Sinun äitisihän hylkäsi sinut jo ennen kuin synnyit. Isästäsi tiedetään vain että hän luikki lähibaarista pakoon kuullessaan siittäneensä kaltaisesi vajakin.

    Äänestä

  • legalzedwriter kirjoitti:

    Sinun äitisihän hylkäsi sinut jo ennen kuin synnyit. Isästäsi tiedetään vain että hän luikki lähibaarista pakoon kuullessaan siittäneensä kaltaisesi vajakin.

    Nyt käsität väärin, mutta ymmärrän sinua. Puutuinhan jo ongelmaasi edellisessä viestissäni.

    Jotenkin projisoit omaa henkilöhistoriaasi vieraisiin kirjoittajiin. Mielikuvituksesi on vahva, mutta rajoittunut. Eräänlainen putkifantasia, kuten meillä kollegoitten kesken on tapana popularisoiden vitsailla.

    Äänestä

Kenellä sinun kollegoistasi torin laidalla on päällä pisin putkifantasia?

Äänestä
  • Kysymyksesi asettelu on virheellinen. Ei se mitään. Ne pirstaleet.

    Ihan uteliaisuudesta kuitenkin kysyisin, että olisiko sinulla ollut mielessä haastaa pisimmän putken omistaja?

    Voit olla kovassa vedossa, mutta muista kuitenkin, että vauhdinotto-osaa ei lasketa putken pituuteen.

    Äänestä

Zimbabwelainen pariskunta oli vetäytynyt harrastamaan seksiä pensaikkoon Kariban kaupungin liepeillä tiistaina, kun leijona hyökkäsi heidän kimppuunsa. Leijona ryhtyi raatelemaan naista, ja mies pakeni alasti paikalta.

Kun miehen hälyttämät poliisit ja metsänvartijat saapuivat paikalle, oli jo liian myöhäistä. Nainen oli kuollut niskaan ja vatsaan saamiinsa vakaviin vammoihin.

Viranomaiset epäilevät, että sama leijona hyökkäsi viikonloppuna yökerhosta kotiin palanneen miehen kimppuun. Miehen jäännökset löytyivät kaupungin laitamilta tiistaina. Teoria selittäisi sen, miksi leijona tyytyi syömisen sijaan raatelemaan naista.

Zimbabwen valtiollinen sanomalehti Herald kertoi, että Kariban asukkaat elävät pelossa, kun ihmisen makuun päässyt peto on yhä vapaalla jalalla.

Äänestä

Kuula kalloon vaan kaikille pedoille mitkä pihaan tuppaa.
Perus "sataan vuoteen ei ole tappanut"-paska alkaa jo ottamaan nuppiin. Mitä väliä sillä on koska on tappanut, tappanut on kuitenkin.

Pitääkö odottaa niin kauan että joku kuolee? Monet koirat on mennyt jo suden suihin ryssälän reunalla.

Äänestä

Tässä susiasiassa on kyse siitä, että vahingot pitäisi saada järkevälle tasolle.

Esimerkkinä vaikkapa liikennetapaturmat. En nyt muista, miten paljon niitä näinä vuosina on tullut, mutta joka tapauksessa niitä on niin paljon, että niiden määrää pitäisi vähentää. Päättäjistä ei löydy ainuttakaan, joka sanoisi, että nyt on sopivasti, että nyt ei tarvitse enää ajotapoja eikä varovaisuutta parantaa.

Suden kohdalla tilanne on toinen. Susi ei vielä tuota riittävää vahinkoa, saati että saataisiin edes merkintää ihmiskuolonuhrien listalle. Byrokraateille kuitenkin juuri sopivasti täyttyneet taulukot ovat tärkeitä. Siksi susikantaa pitää lisätä ja niiden taajamaliikkumista suosia, koska se näyttäisi olevan ainoa keino tilastollisesti hyväksyttävän vahinko- ja tapaturmatason saavuttamiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläinten puolesta kirjoitti:

Kun nyt näistä susista taas vouhkataan, niin haloo ! Sataan vuoteen ei ole susi ihmistä tappanut. Toki on aika kamalaa kun sudet tulee kotipihalle, mutta miksi tämä hysterian lietsominen? Kertokaa viisaammat onko meillä muka oikeasti syytä huoleen? Radiossa sanoi joku petoeläintutkija että yksinäinen susi ei hyökkää, vaan laumassa ja pentujaan puolustava. Itse aion edelleen käydä lenkillä kuten ennenkin, kunnes toisin määrätään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu