Vaaralliset ranskalaisautot

patonkia uuniin

Frank Lecerf sai kokea suositun Speed-toimintaelokuvan tapahtumat täytenä totena. Lecerf ajoi ruokaostoksilleen Abbevillen kaupungissa Pohjois-Ranskassa, kun hänen Renault Lagunaansa tuli outo vika.

Auton vakionopeudensäädin jumittui, kun Lecerfillä oli nopeutta noin 100 kilometriä tunnissa. Mies yritti jarruttaa, mutta reaktio oli päinvastainen, ja auto vain kiihtyi. Lopulta auto saavutti 200 kilometrin tuntinopeuden, mihin se jumittui.

36-vuotias mies ajoi tapahtuma-aikaan onnekseen kaksikaistaista moottoritietä. Ohituskaistaa pitkin hurjastellessaan hän onnistui soittamaan hätänumeroon. Pian ryhmä poliisipartioita saapuikin saattamaan Lecerfiä.

Poliisi ymmärsi pian, ettei Lecerfillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajaa järkyttävää nopeuttaan kunnes bensa loppuu. Niinpä he saattoivat hänet moottoritietä pitkin aina Belgian puolelle. Matkalla ohitettiin kolme tietullia, joita varoitettiin etukäteen, jotta puomit olisivat ylhäällä.

- Elämäni vilisi silmissäni. Halusin vain pysähtyä, Lecerf sanoi.

Poliisi puhui puhelimessa Renaultin huollon kanssa, mutta apua ei saatu. Lopulta Pont-de-Metzissä Belgiassa bensa alkoi loppua, ja Lecerf ajoi autonsa ojaan noin 200 kilometrin päässä kotoaan. Hän selvisi tunnin koettelemuksesta suuremmitta vammoitta, mutta sai kaksi epileptistä kohtausta.

Lecerf ajaa nyt asianajajansa kanssa oikeusjuttua Renaultia vastaan.

Huonosti menee patonkikulkuneuvoilla kun PSA pahoissa talousvaikeuksissa ja Renault saa tälläistä kiusallista julkisuutta.

33

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lecerf

      Jaa, tuota kerrotko miten tämä liittyy PSA:n talousvaikeuksiin??? Ja laitatko linkin ko. uutiseen, kiitos.

      • Unohtuiko jotain?

      • ranskis pettää aina
        Unohtuiko jotain? kirjoitti:

        Tuossa linkki. Ja kuten lukiessanne huomaatte, jätti provo aloittaessaan jotain kopioimatta ja kertomatta:

        http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2013021416676409_ul.shtml

        Se ei muuta sitä tosiasiaa että Renault auto oli kyseessä jossa oli tehtaan alkuperäinen vakionopeudensäädin. Ts. ranskalainen tekniikka petti taas samoin kuin Arevan ydinvoimalassa joka on jo peräti 7 vuotta myöhässä.

        Voi kun TVO olisi ollut kaukaa viisas ja valinnut japanilaisen Toshiban ydinvoimalan toimittajaksi niin meillä suomalaisilla olisi nyt toimiva valmis ydinvoimala.

      • XXUU
        ranskis pettää aina kirjoitti:

        "Ts. ranskalainen tekniikka petti,,,"

        Itseasiassa se on nimenomaan amerikkalainen tekniikka joka tuossa petti, mutta pääsitpä esittelemään typeriä ennakkoluulojasi..

    • aydi

      No tuo ei ole kyllä mikään ihme kun ranskiskulkuneuvoista puhutaan. Erilaiset sähköviat ovat mieluummin sääntö kuin poikkeus noissa ranskisromuissa.

      • SäHkÖvIkA

        Jaa, sinäkun tiedät, niin kerro ihmeessä ne "erilaiset" sähköviat, että me kaikki muut tietämättömät saamme ne tietää ja osaamme varautua niihin. Minulla kun on ollut c5 farkku 7-vuotta ja siinä ei kyllä ole ollut niitä "erilaisia" sähkövikoja, joista "puhutaan".

      • masentava C5
        SäHkÖvIkA kirjoitti:

        https://www.google.com/search?q=citroen c5 tyyppiviat&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a#hl=fi&gs_rn=3&gs_ri=psy-ab&pq=citroen c5 tyyppiviat&cp=10&gs_id=5j&xhr=t&q=citroen c5 viat&es_nrs=true&pf=p&client=firefox-a&hs=Cdm&tbo=d&rls=org.mozilla:fi:official&sclient=psy-ab&oq=citroen c5viat&gs_l=&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.&bvm=bv.42553238,d.bGE&fp=3d9d89751112379&biw=1920&bih=922&bs=1

        Markkinoiden vikaherkin D-segmentin automalli --- > Citroen C5. Myös jälleenmyyntiarvo tippuu luokkansa eniten tällä kyseisellä automallilla juuri tästä syystä.

      • eihyvääpäivää.

        http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/autojen-tyyppiviat/citroen-c5

        Linkin eräälläkin käyttäjällä peräti 6 A4 sivua listattuna hänen oman Citroen C5:n vikoja! Voiko vikaherkempää automallia enää olla. Varmaan maailmanennätys.

      • aSeNnEvAmMa.
        SäHkÖvIkA kirjoitti:

        Jaa, sinäkun tiedät, niin kerro ihmeessä ne "erilaiset" sähköviat, että me kaikki muut tietämättömät saamme ne tietää ja osaamme varautua niihin. Minulla kun on ollut c5 farkku 7-vuotta ja siinä ei kyllä ole ollut niitä "erilaisia" sähkövikoja, joista "puhutaan".

        Ja täällä 8-vuotias Xsara, jonka ainoat "sähköviat" olleet palaneet polttimot.

      • mun c5
        masentava C5 kirjoitti:

        https://www.google.com/search?q=citroen c5 tyyppiviat&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a#hl=fi&gs_rn=3&gs_ri=psy-ab&pq=citroen c5 tyyppiviat&cp=10&gs_id=5j&xhr=t&q=citroen c5 viat&es_nrs=true&pf=p&client=firefox-a&hs=Cdm&tbo=d&rls=org.mozilla:fi:official&sclient=psy-ab&oq=citroen c5viat&gs_l=&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.&bvm=bv.42553238,d.bGE&fp=3d9d89751112379&biw=1920&bih=922&bs=1

        Markkinoiden vikaherkin D-segmentin automalli --- > Citroen C5. Myös jälleenmyyntiarvo tippuu luokkansa eniten tällä kyseisellä automallilla juuri tästä syystä.

        Niimpäniin, sama vanha virsi, ko.autolla myös ajetaan, ei säilytetä tallissa! Mulla -03 c5 farkku, ei kertaakaan jättänyt tielle. Normi huollot, katsastusta varten ei tarvinnut koskaan tehdä mitään "katsastushuoltoa", kuten esim. corollapappa kehottaa tekemään, ennen katsastusta...tilastot kuulemma vääristyy, kun ei mene 1 kerralla läpi...todella tilava auto ja meidän perhe ainakin tykkää, mutta kaikilla tietty oma mielipiteensä.

    • No comments
      • jiisusgaeh

      • et silleen

      • vikapesä C5
        et silleen kirjoitti:

        No kerro sama kuolleiden perheille ja omaisille, kun kerran olet asiantunija!

        Minulla on vuoden 2001 Citroen C5. Olen pitänyt päiväkirjaa vioista. Pieniä ja suuria vikoja on listalla tiheinä riveinä 6 A4-sivua. Ensimmäisen vuoden aikana jouduin käyttämään auton Vehon korjaamossa 19 kertaa. Palvelu on aina ollut ystävällistä ja meni 1. vuoden aikana takuuseen.

        Automaattivaihde paukkui ja vaihdettiin 26000 km kohdalla auton ollessa 2 vuotta vanha. Tänä talvena 5,5 vuoden vanhana ja 61 000 km kohdalla Veho ehdotti taas vaihdelaatikon vaihtoa, mutta suostui vastoin tehtaan ohjeita ehdotuksestani vain vaihtamaan öljyt. Sillä vaihde tuli toistaiseksi kuntoon. Olen nyt vaihtamassa autoa.

        Citroen C4 tuntuu houkuttelevalta, mutta siinä on sama vaihdelaatikko...

        Jotenkin Citikat on kovin mukavia, kun ne sattuvat toimimaan! ja kauniita ne ovat

      • niin petaa...
        vikapesä C5 kirjoitti:

        Niin, oliko sulla joku pointti tässä? Loota vaihdettu, mitään muuta tuossa kirjoituksessa ei kerrotakkaan. Polttimoita vaihdatettu Veholla, so? Kaikki menneet takuuseen, kuten muillakin merkeillä, mikä on sun ongelma? Taitaa vaan jostainsyystä ottaa päähän, kun et itse pääse ajamaan AUTOLLA, vaan joudut tyytymään riisikuppiin!

      • mesemään
        niin petaa... kirjoitti:

        YKSIKÄÄN CITROEN ei mahdu 30:nen myydyimmän auton joukkoon viime vuonna kun vastaavasti Toyota Avensis 3:ksi myydyin auto. Kumpikohan se on AUTO noista kahdesta ylivoimaisen autonostajaenemmistön mukaan :)))

        http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288521255498.html

      • mösjöö eletrica

        Meneekö citikassa todellakin polttimotkin takuun piikkin? Uskomatonta miten kattavaa voi olla ranskalainen takuu. Varmaan kun areva joskus saa sähkölaitoksen toimimaan niin jokaisen kodin lamput se vaihtaa. Onks mulla joku poitti tässä. Tämä takuu on todella kattava.

      • bmw_
        mesemään kirjoitti:

        YKSIKÄÄN CITROEN ei mahdu 30:nen myydyimmän auton joukkoon viime vuonna kun vastaavasti Toyota Avensis 3:ksi myydyin auto. Kumpikohan se on AUTO noista kahdesta ylivoimaisen autonostajaenemmistön mukaan :)))

        http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288521255498.html

        Totta. Pazka on hyvää. Sen voi todistaa vaikka miljoona kärpästä. Ei se tojota auto ole, enemmänkin ajoneuvo, jolla voi tehdä matkansa. Todennäköisesti viihtyisin paremmin c4-c5 luokan citikassa.

      • nippon denso
        vikapesä C5 kirjoitti:

        Minulla on vuoden 2001 Citroen C5. Olen pitänyt päiväkirjaa vioista. Pieniä ja suuria vikoja on listalla tiheinä riveinä 6 A4-sivua. Ensimmäisen vuoden aikana jouduin käyttämään auton Vehon korjaamossa 19 kertaa. Palvelu on aina ollut ystävällistä ja meni 1. vuoden aikana takuuseen.

        Automaattivaihde paukkui ja vaihdettiin 26000 km kohdalla auton ollessa 2 vuotta vanha. Tänä talvena 5,5 vuoden vanhana ja 61 000 km kohdalla Veho ehdotti taas vaihdelaatikon vaihtoa, mutta suostui vastoin tehtaan ohjeita ehdotuksestani vain vaihtamaan öljyt. Sillä vaihde tuli toistaiseksi kuntoon. Olen nyt vaihtamassa autoa.

        Citroen C4 tuntuu houkuttelevalta, mutta siinä on sama vaihdelaatikko...

        Jotenkin Citikat on kovin mukavia, kun ne sattuvat toimimaan! ja kauniita ne ovat

        Kyllä te sitikan omistajat olette sitten outoja kun yhdestä paskaläjästä irti pääsee niin toista ollaan hamuamassa...Jos itellä olis ollu läheskään noin paljo ongelmia niin en kusiskaan enään sitikkaan päin !!! No onneks omat ranskikset on pakastimessa eikä pihalla ruudussa!!!

    • Lecerfin trippailut

      Herra Lecerfin tapaus kuulostaa niin uskomattomalta, että se ei liene totta kuin osaksi, tai sitten ei edes senkään vertaa. On aika tyhmä ukko, jos ei muka tajua sammuttaa autosta virtaa tai vetää käsijarrua jumiin, ja siksipä juttu haiskahtaa äijän kepposelta. Vauhdin lisääntyminen jarrua painamalla lienee lajissaan ainutlaatuista. Toivottavasti herralle tehtiin huumetesti.

    • sokerijuurikas

      Eksä kelaa? Se on pimää!

    • ihmettelijä...

      Miksiköhän tämä juttu on citroenpalstalla?? Renupalstalla sitä ei ole??

    • tpmies

      Jokainen autoalan ihminen tietää Toyotan ylivertaisen laadukkuuden ja toimintavarmuuden ( Toyota monella tp-miehellä käytössä) ja vastaavasti ranskalaisten jatkuvat sähköviat ja esim. täydellisen sovelttumattomuuden Suomen talveen. Odotelkaahan kun tulee taas kunnon pakkaset miten ne Sitikat pelasivatkaan. Pakkastalvena 2010 olivat Citikan huoltopisteet aivan kattoon asti täynnä tien varsiin ja pihoihin hyytyneitä Sitikoita ja monesta jäi kuulemma selvittämättä mihin oli matka katkennut.Vikadiagnostiikka ei rekisteröinyt mitään vaan ne vaan hyytyivät. Muistan TV:ssä kun haastateltiin tiepalvelumiehiä tuona kylmänä talvena että mitäs autoja siellä tien poskilla oli? "No, ei passaa merkkejä mainita, mutta sanotaan nyt että ranskalaismerkit olivat aika hyvin edustettuina".

      • asiaa välillä

        "Jokainen autoalan ihminen tietää Toyotan ylivertaisen laadukkuuden ja toimintavarmuuden ( Toyota monella tp-miehellä käytössä) ja vastaavasti ranskalaisten jatkuvat sähköviat ja esim. täydellisen sovelttumattomuuden Suomen talveen."

        Jaa, en minä ainakaan allekirjoita tuota, meidän työjonossa citroenilla ei ole ollut mitään merkittävää piikkiä pakkasten aikana sinä seitsämänä vuonna mitä olen nykyisessä toimessani ollut.

    • asiaa välillä

      kaikissa uusimmissa citroeneissa leikataan polttoainesyöttö jos kaasua ja jarrua painetaan samaan aikaan, joten tämmöinen tapahtuma on jokseenkin mahdoton. Uuusimmissa esim. C5 .ssä voi kytkeä käsijarrun vauhdissa päälle jolloin auto pysähtyy sivistyneesti ilman jarruttavien pyörien lukkiutumisvaaraa, Tätä ominaisuutta voi apukuljettaja käyttää esim. kuljettajan saadessa sairauskohtauksen.
      Uskon että myös renaultissa tuo sama systeemi on, mutta se on poistettu vammaisvarustetusta autosta, joten nämä jutut täällä on täysin älyvapaata propagandaa.
      Tämähän tiedetään missä merkissä näitä kaasun jumitus ongelmia on ollut, eiköhän ko, valmistajakin jossain vaiheessa kopioi omiinsa tämän mainion turallisuus ominaisuuden.

    • RolfMidas

      Minulla kävi kutakuin samallainen juttu sitikassanai. Ajoin vakkaripäällä ja auto alkoi vain kiihtymään kesken rauhallisen ajon. Mitä tehdä? Vaihdekeppi N-asentoon
      ja heti moottori ryntäisi ylikieroksille niin virta-avaimesta virrat pois, rullaten tien laitaan. Missä syy auton moiseen käyttäytymiseen? Minussa, olin potkinut kaukalomaton kaasupolkimen päälle.
      Kyllä sitikka on paska auto kun noin teki, vaikka varmaan samoin olisi kaikki muutkin autot tehneet.

      • snbdvc

        Jos vakkari rakastaja on ajaessa päällä niin kyllähän siitä vaaratilanteita syntyy. Suosittelen käsihommia ja merkin vaihtoa.

      • fjhkgf

        Tuossa tilanteessa Citroenin olisi pitänyt tehdä takaisinkutsu kampanja ja muuttaa mattoja niin ettei ne pääse luisumaan polkimien päälle, toyota teki niin parivuotta sitten RAV4:lle. Jos olisit ajoissa reklamoinut niin ehkä tuota Leceferin tapausta ei olisi tullut olleenkaa jos citikka olsi korjannut autot.

    • kbyun

      Ei tule takaisinkutsuja ei.

      • moulinex nex psakaa

        Psa kun menee konkurssiin niin vouti voi kutsua takas..muita takaisinkutsuja psakatehdas ei harrasta: kun ovat sekundasta irti päässeet niin eivät tosiaan niitä halua takaisin kutsua: jälleenmyyjät yrittävät parsia: erkkarilla, rautalangalla ja puutarhaletkuilla...!!! takuuajan ja öljyllä..

    • M-JJA

      En tajua alkuperäistä uutista, miksei kuski sammuttanut moottoria? Vakkari ei taatusti toimi kun kone seisoo,

      . "Mies yritti jarruttaa, mutta auto vain kiihtyi" Ei edes Laguna kiihdy jarrupolkimesta. (vakkari kyllä menee pois päältä) Voisi kuvitella että kuski hädissään painoi kaasupoljinta jarrupolkimen sijasta. Äitinikin painoi kerran lossille ajaessaan kaasua jarrun sijasta ja auto lyheni 10 cm, (ei Renault)

      Sellaista moottoria ei olekaan, joka pystyisi painelemaan jarrua vastaan 200 km/h.

      Tarinassa on monia urbaanilegendan piirteitä - Siihen sopii myös alkuperäisen kirjoittajan nimimerkki.

    • nippon denso

      Ihmettelen vaan että helvetisti on tehoja ihmisten autoissa kun niitä ei jarrulla pysähtymään saa!!!!!!!!!

    • Raju romahdus

      Paniikki iskenyt Teroihin, Teppoihin, Tiinoihin,... kun vertailuautoksi otetaan jo sitikoita ja muita ranskiksia. Raju romahdus on totta tojoterojen kulkineissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe