Menestys on minun mielestäni persoonassa. Jos oikeasti henkilö on menestyksekäs, hän ei vaadi minkäänlaista hyväksyntää muilta ihmisiltä, vaan vaatii suuria suorituksia itseltä. Hän ei ikinä ole tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut vaan pyrkii aina vain parempaan. Kukaan teistä masentuneista ihmisistä ei ole tätä, koska te aina vaaditte hyväksyntää muilta. Ei millään pahalla, mutta ei millään hyvälläkään.
Menestys
see three
241804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Erittäin hyvä esimerkki on vakuutteluyhtiö Eläke-Fennian "psykiatri" Jyrki Varjonen.
Hän ei vaadi minkäänlaista hyväksyntää niiltä joiden elämä tuhoutuu tekemiensä hylättyjen eläkepäätösten muodossa, eikä se liikuta häntä mitenkään, selvisi puhelinkeskustelussa keväällä 2012. Eläte-Fennia johto on päinvastoin kiittänyt häntä ja antanut hänelle "ylijumalan" arvonimen joulukuussa 2012.
http://www.elake-fennia.fi/Tietoa-Elake-Fenniasta/Uutiset/2013/Jyrki-Varjonen-Elake-Fennian-vt-ylilaakariksi
Rauha hänen sielulleen jos hänellä sellainen olisi.
Eikä todellakaan millään vitun hyvällä vaikka pahaa olisi tarjottavana saatanasti!)
Terveisin,
Kuolema 2013
Minulla on täysin päinvastaisia kokemuksia PSYKIATRI Jyrki Varjosen ammattitaidosta. Kirjoitus täyttä kunnianloukkaus-tunnusmerkistön , ja toivonkin että nimimerkin "Kuolema" kirjoitus johtaa oikeudellisiin toimenpiteisiin. Onkohan nimimerkin lääkitys kunnossa? Muutoin on täysi mahdoton ymmärtää hänen vihakirjoitusta.
Aivan rotta
Ehkäpä, yleisesti ottaen vain kuvailemasi kaltaiset ihmiset tekevät ihmiskunnalle kokonaisuudessa enemmän hallaa kuin hyötyä, tuommoiseen luonteeseen kun yleensä liittyvät ahneus ja itsekkyys.
Olet oikeassa. Mitä sitten jos tekee yhteiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä? Kyse on loppupeleissä ainoastaan omasta selviytymisestä. Tosin vaikka luonne on ahne ja itsekäs, mitä sitten? Se on pelin sääntö. Länsimaisessa yhteiskunnassa ei pärjää kuin olemalla itsekäs ja ahne. Jos tätä ei voi hyväksyä, on lopputulos masennus. Ei millään pahalla, mutta ei millään hyvälläkään.
Tosin lisäys tähän: itse en hyväksy ollenkaan ahneutta tai itsekkyyttä mutta olen silti sitä jotta voin kostaa yhteiskunnalle lopulta kun olen päässyt huipulle ja käyttänyt mahdollisimman paljon hyväksi tätä paskaa systeemiä. Ne saa lopulta sitä mitä tilaa. ;)
Luuletteko tosiaan, että ahneudella ja itsekkyydellä "pärjätään" yhteiskunnassa. Ihminen pärjää hallitsemalla sosiaalisen yhteispelin. Esimerkiksi monet persoonallisuushäiriöiset rikolliset eivät hallitse tästä alkeitakaan: he toimivat lyhytjännitteisen itsekkäästi ja epäsosiaalisesti. Sillä tavalla he menestyvät ihan vankilaan asti.
Tietenkin ihminen voi olla myös narsistinen kiipijämulkku, ja "pärjää" vaikkapa liike-elämässä - tiettyyn pisteeseen saakka ainakin. Mutta hyvin pinnallista on tällainen "menestys". Dorka hakee ulkoista menestystä, ja menestys ei olisi menestystä ilman, että saavuttaa - mukamas - muiden silmissä ihaillun tai arvostetun aseman. Niinpä tällainen ihminen on mitä suurimmin toisista riippuvainen, kuvitteleepa itsestään mitä hyvänsä.
Yleensä tällaisten ihmisten itsetunto romahtaa vähästäkin statuksen saamasta kolhusta, joten mitään todellista hyvinvointia he eivät saavutakaan.
Vähän väliä tupsahtelee julkisuuteen kuinka joku jossakin päin on plagioinut
titteliinsä, suoraan kopioinut tekemättä itse mitään joltain toiselta, tarvittavan
materiaalin, saavuttaakseen itselleen hyötyä siitä tittelistä myöhemmässä
elämässään.
Osa pääsee tällä tavalla pitkällekin etenemään.
Entäs urheilu huipputasolla, varmaan siellä pärjätään kaurapuurolla?
Männävuosina rapakon takana se iso korkosijoitusrahastohuijari, laskettiinko
se jollain tavalla koko potin arvo 70 miljardia dollaria, jäi kylläkin siitä
pyramidihuijauksesta kiinni n.60-70v iässä. Tommoinen pieni raapaisu
sieltäkin suunnalta.
Katsoipa minne tahansa, mitä paatuneempi yksilö on kyseessä, sen
pitempään ne vaan porskuttaa ja osa ei jää koskaan niin sanotusti "kiinni".
Monet näistä osaa näytellä erinomaisesti ihmisten seassa sosiaalisuuspeliään.
Olishan se tietysti kiva kun maailma olisi satukirjaa vain, vaan kun ei se ole.
Juuri sinunlaiset tyypit mahdollistavat tuon että saatte sitten menstyksellänne elättää nuo alistamanne ihmiset ja sitten purnaatte. Eikös meidän kaikkien pitäisi pyrkiä tasaverataisuuteen ja veljeyteen - olemmahan ihmisiä.
Voivat edetä - mutta minne? Mitä saavuttavat? Eihän ahne ja itsekäs saavuta koskaan mitään, koska hänelle ei mikään riitä. Ahne on kaikkine omaisuuksineen ikuinen köyhä. Tyytyväisyys on mahdotonta.
Todella menestynyt ihminen on se, joka on saavuttanut tyytyväisyyden elämässään ja jolla ei ole muita kohtaan kateutta eikä kielteistä suhtautumista. Sellainen ihminen on vapaa ja rikas maallisen mammonan määrästä riippumatta.
Tosiasia on. Ei millään pahalla ei hyvälläkään.
Lauseet ovat hirveitä mutta valitettavasti näin.
Fantastista, sanoisi E. Saarinen
Eihän itsetuntosi ole romahtanut. Päinvastoin. Parinkymmenen vuoden kokemuksella.
"Varo itsetuntoasi, ettei se nouse hattuun. Jotakin oireilua". Varo.
Ps. Varo itsetutoasi... Varo. Voit ottaa pois luettuasi.
Itsetunto on eri asia kuin ylpeys.
Hyvän itsetunnon kanssa ei ole pakko alkaa ylpeilemään.
Silloin olisi jokin noussut hattuun, jos heittäytyisi ylpeäksi, tai muuten rupeaisi aliarvioimaan ja pitämään muita itseään huonompana kaikessa.
Hyvän itsetunnon omaava ihminen voi olla vahva, eikä hänellä juurikaan oman vahvuuden takia ole mitään syytä kohdella muita huonosti ja ylimielisesti.
Ihan sama.
Pohdittavaa pelleille jotka vähettelevät narsistien kykyjä:
Kuka istuu korkeimman poliittisen johdon tuolissa? - narsisti
Kuka istuu rahamassin päällä? - narsisti
Kuka teki pohjatyöt saadakseen SINUT psykiatriseen hoitoon? - narsisti
Narsissi on hieno kukka, eikö?
Masentuneilla on usein huono itsetunto ja he ovat herkkiä ihmisiä. Jokainen tarvitsee rohkaisua, kannustusta ja rakkautta myös vahvemmat. Erityisen tärkeää se on lapsuudessa ja nuoruudessa kun minuus ja persoonallisuus muotoutuvat ja kehittyvät. Usein juuri nuo mielestään vahvemmat, vaikka ovat itsetunnolltaan tavallaan heikkoja nujertavat noita herkmpiä esim. kiusaamalla ja nujertamalla sisarusparvessa tai koulussa. Kiusaajien toiminta pönkittää tällä heikkoa itsetuntoa ja pärjäämistä porukan suosiossa. Kyllä sinäkin tarvitset sympatiaa, rakkautta ja aianakin joskus että sinua kannustetaan ja rokaistaan. Mikäli et tätä ollenkaan myönnä tai tai ymmärrä, olet sairastunut "vahvuuteen". Et ole myöskään erikoisen empaattinen. Olet menstyvä, mutta sisimmässäsi koet onttoutta ja yksinäisyyttä. Et pääse kovin helposti kenekään kanssa samalle aaltopituudelle: se tosi hengenheimolainen saattaa sinulta puuttua. Mennä touhotat kyllä porukat ympärillä, paiskit töitä tai sat hyviä arosanoja, mutta olet hekisesti sittenkin yksinäinen. Nuorena ja terveenä näin elämä menettelee, mutta entäs jos sairastut ja joudut vararikkoon ym,
Masentuneesta ihmisestä voi joskus tulla menestyjä.
Menestynyt ihminenkin voi joskus masentua.
Menestyneet ihmiset ovat aika usein tietoisia itsestään ja menestyksestään, jossa ei sinänsä ole mitään pahaa.
Mutta ikävä puoli on se, kun menestyneet ovat aika usein ylpeitä ja ylimielisiä muita kohtaan.
Eivätkä kaikki menestyneet ole itseään ruoskivia, eli eivät välttämättä vaadi itseltään liikaa, ns. ylisuoriutumista.
Tässäkään asiassa ei sovi yleistää, meitä on moneen junaan....ja osa jää asemallekin.
Eli mun kohdalla oli oikein että olin koulukiusattu koko koulu ja opiskeluajat.kiitti paljon.
Jaa, mistäköhän kohdasta sait tuollaisen käsityksen ?
Ei mikään kiusaaminen ole oikein koskaan.
Kiusaajilla on itsellään paha olla.
Aloittaja kirjoittaa Kukaan teistä masentuneista ihmisistä ei ole tätä, koska te aina vaaditte hyväksyntää muilta. Eli on väärin haluta tehdä koulussa ryhmätyö muiden kanssa kuin yksin. Ja on väärin haluta kuulua ryhmään muiden lailla.Tämä on näköjään väärin.Tosin mua hyväksytty porukkaan niin tämä hyväksyminen ei liity muhun .Mutta eikö koulussa jokainen halua apua ryhmätöiden tekemisessä kuin joutua tekemään en yksin ilman toisten apua. Se ettei mua hyväksytyy koulussa ryhmään sai aikaseksi huonon itsetunnon. Helppoahan aloittajan on puhua hyväksymisestä kun ei ole kokenut koulukiusaamista.
Kirjoitin äsken vastausta tähän ja vittu, saatana, perkele minulta häviää teksti. Minun pakko saada tieto mihin milloin mihinkin tulee tallentaa. Yhdeksän helvetin tuskaista vuotta. Milloin Valora lupaa antaa toisen koneensa milloin ei. P liikkeellä. R pääsisi kirjoittamaan ruman sanan P:stä. Tosiasia. Ruoka kutsuu.
r
Surullista, mutta valitettavasti totta.
r