Auer syytön,vai onko?

Hymy on saanut luettavakseen Anneli Auerin seksijutun salaiseksi määrätyt asiakirjat. Ne osoittavat, että Auerin ja hänen entisen miesystävänsä tuomiot seksuaalirikoksista langetettiin näytöllä, jota oikeuslääketiede ei hyväksy. Oikeusjuttu perustuu lasten hyvin erikoisiin kertomuksiin, joista suurta osaa edes kovat tuomiot langettaneet tuomarit eivät uskoneet.

Turun hovioikeus aloitti maanantaina 28. tammikuuta oikeusjutun käsittelyn. Hovi on päättänyt kuulla yhtä tapaukseen liittyvistä lapsista, nyt jo 15 vuotta täyttänyttä tyttöä todistajana. Asiakirjojen mukaan nuorempien lasten kertomusten ydin on Anneli Auerin, Jens Kukan ja vanhimman tytön taajaan harrastama ryhmäseksi.

Hymy kertoo nyt salaisiin asiakirjoihin nojaten, mistä näytössä oli kysymys. Haastattelemamme oikeuslääketieteen edustajat ovat täysin eri mieltä keskeisen näytön todisteluvoimasta.
18340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

roskalehtiin.

Äänestä

Oli syytön eli ei, lopunelämääsnä on merkitty nainen! En haluaisi elää niissä pökissä! Ilmeisesti miesparka teki - viisaasti - itsemurhan kaiken kauheuden keskellä...

Äänestä
  • Anneli on syytön! Kävelee vielä suuret korvausrahat salkussa ulkomaille uudella henkilöllisyydellä ja elelee siellä lopun elämänsä. Suomessa kadehtijat tekisivät elämästä helvetin kaikenlaisilla sairailla ilmiannoilla.

    Äänestä

Tottakai on syytön.

Harmi että KAIKKI on unohtanut sen "huppumiehen" joka murhasi Jukka Ääs Lahden, kukaan ei ole kiinnostunut huppumiehestä, eikä esim pelkää että tämä huppumies koittaisi hiljentää todistajia jotka puhuu Auerin puolesta, todella kummaa.

Kyllä mä ainkin pelkäisin että tuo huppumies tulee hiljentämään lapset yms :)

Äänestä

Siis alunperin tää murhattu mies, oliko hänellä jotakin salattua tietoa korruptiosta ja päättäjien asioista ja hänet piti vaientaa?
Sit oli helpoin lavastaa vaimo,
poliisit vaan tupeksi sen eikä saaneet siitäkään uskottavaa toimitusta,
ja tais siellä joukossa olla pari lahjomatontakin.

Äänestä

Kihlakunnansyyttäjä tutkii tapausta poliisirikoksena.

Poliisimies otettiin lauantaina kiinni Ulvilassa epäiltynä pahoinpitelystä. Kiinniottoon johtanut välikohtaus sattui poliisin ollessa vapaa-ajallaan.

Valtakunnansyyttäjävirasto on siirtänyt tapauksen tutkinnan Länsi-Suomen syyttäjävirastolle. Kihlakunnansyyttäjä Pertti Lahtiolan mukaan esitutkinta on vielä alkutekijöissään.

Äänestä

Ootko ihan varma, että ovat saanet kaikki asiakirjat eli kaiken näytön luettavakseen.

Jos Auerin lähipiiri on vuotanut Hymylle, niin kuin on, niin eiköhän siellä ole vain valittuja paloja.

Yrittävät vaikuttaa seuraavan oikeusasteen päätökseen.

Auer on tuomittu ja lasten hyväksikäytöstä ei kovin helposti tuomiota tule. Juuri vapautettiin yksi pervo, joka kuvasi tytärpuolen alapäätä lapsen nukkuessa.

Käsittämätöntä sikarikollisten hyysäämistä täällä.

Äänestä

"Auer on tuomittu ja lasten hyväksikäytöstä ei kovin helposti tuomiota tule."

Millä planeetalla asut, kun väität, ettei lasten hyväksikäytöstä kovin helposti tuomiota tule? Montaako lasta olet hyväksikäyttänyt?

Oletko joku näistä lestaadiolais-pedofiileistä, joille tuomioita ei ole helposti tullut, koska uskonveljet ovat pitämässä puolia? Riippuu tosiaan kenen kulmasta asiaa katsoo.

Anneli sai tuomion hyvin heppoisin perustein, pelkillä lasten puheilla ja yhden uskovaisen Tamperelaisen lääkärin (Minna Joki-Erkkilä) lausunnoilla. Ko. lääkäri USKOO immenkalvojen kasvaneen takaisin Annelin pienille tyttärille. Eiköhän Joki-Erkkilän lääkärinluvat tulisi syynätä Valvirassa, jossa on useita valelääkäreitäkin poistettu kirjoista.

Toisekseen Annelin tuomio ei ole lainvoimainen, sillä asian käsittely on kesken tällä hetkellä hovissa. Jos hän saa sieltä vapauttavan, niin uskotko sinä sitten Annelin olevan syytön? Mitä pitäisi Annelin tehdä, että sinäkin uskoisit?

Äänestä
  • Jospa hakisit jotain ammattiapua, kun näytät olevan Annelliin fiksaantunut.

    Tuskin sinulla on asiasta kaikkea tietoa. Jos Annelin lähipiiri on vuotanut valitut palat Hymylle ja sinä täällä siitä melskaat, niin hanki ihmeessä itsellesi elämä...

    Ja pahimmat psykopaatithan vakuuttavat loppuun asti olevansa puhtaita pulmusia ja viattomia. Hyväksykäyttötapauksiin nimenomaisesti liittyy tämä homma. Ja siihen liittyy myös se että lapset aina valehtelevat hyväksikäyttäjän mielestä, kun hänhän rakastaa lapsia.

    Juridiikkaa kun on opiskeltu ja Suomen oikeuslaitoksen käytäntöjä seurannut, niin voin sanoa, ettei tuomiota hyväksikäytöstä tule kovin helposti.

    Ja jos näytön puutteen vuoksi vapautetaan oikeudessa, niin tarkoittaa että on juridisesti syytön, mutta voi silti olla tosiasiassa syyllinen.

    Äänestä

  • Jurristeriaa kirjoitti:

    Jospa hakisit jotain ammattiapua, kun näytät olevan Annelliin fiksaantunut.

    Tuskin sinulla on asiasta kaikkea tietoa. Jos Annelin lähipiiri on vuotanut valitut palat Hymylle ja sinä täällä siitä melskaat, niin hanki ihmeessä itsellesi elämä...

    Ja pahimmat psykopaatithan vakuuttavat loppuun asti olevansa puhtaita pulmusia ja viattomia. Hyväksykäyttötapauksiin nimenomaisesti liittyy tämä homma. Ja siihen liittyy myös se että lapset aina valehtelevat hyväksikäyttäjän mielestä, kun hänhän rakastaa lapsia.

    Juridiikkaa kun on opiskeltu ja Suomen oikeuslaitoksen käytäntöjä seurannut, niin voin sanoa, ettei tuomiota hyväksikäytöstä tule kovin helposti.

    Ja jos näytön puutteen vuoksi vapautetaan oikeudessa, niin tarkoittaa että on juridisesti syytön, mutta voi silti olla tosiasiassa syyllinen.

    Jurristerialle...

    Ai, että oikein juridiikkaa on opiskeltu. Oletko vanginvartija vaiko Porin poliisilaitoksella vessan siivoojana?

    Jakelet täällä myös mielenterveysdiagnooseja juridiikan opintojesi ohella?

    Anneli on mielentilatutkimuksessa todettu täysin tasapainoiseksi ja mieleltään terveeksi. Miten on oma laitasi?

    "Ja jos näytön puutteen vuoksi vapautetaan oikeudessa, niin tarkoittaa että on juridisesti syytön, mutta voi silti olla tosiasiassa syyllinen."

    Tästä näkee, että olet parantumaton tapaus. Mikään ei auta.

    Äänestä

  • Annelin puolella kirjoitti:

    "Anneli on mielentilatutkimuksessa todettu täysin tasapainoiseksi ja mieleltään terveeksi. Miten on oma laitasi? "

    Olet ymmärtänyt mielentilatutkimuksetkin ihan väärin.

    Ei niissä jaeta "terveen papereita". Vain päätellään onko ollut syyntakeinen vai ei. Yleen vain vakavasti psykoottiset saavat "hullun paperit" eli ovat kokonaan tai osin syyntakeettomia. Psykopaatit ovat yleensä syyntakeisia, vaikka eivät mitään "terveen papereita" saa.

    Länsimaiseen oikeudenkäyttöön liittyy se, että jos ei ole riitttävästi näyttöä rikoksesta, vaikka olisikin näyttöä, niin vapautetaan. Eli mieluummin vapautetaan syyllisiä kuin tuomitaan syyttömiä.

    Jahas, moniako mielentilatutkimuksia olet lukenut? Onko niillä tapetoitu Satakunnan poliisiaseman vessat?

    Äänestä

6.3 2013 klo 13 meidät vihitään avioliittoon Annelin kanssa

Äänestä
  • Eipähän vihitä Annelia sinun kanssasi vaan minun! Anneli varattu!

    Äänestä

Miksi ne Annelin seksijutut määrättiin salaisiksi, jos ei syytäkään ollut? Kysyn vain... olis vähä kiinnostanut nääs.

Kansanpalloilija

Äänestä

Aueril on ihanat, kiihottavat pikkutisut, joita imeskelis mielellään! ;)

Äänestä
  • vaippojakin ja tuttipulloa?

    Äänestä

Ei oo sellasii fetissei :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

En onnex päätä.... kirjoitti:

Hymy on saanut luettavakseen Anneli Auerin seksijutun salaiseksi määrätyt asiakirjat. Ne osoittavat, että Auerin ja hänen entisen miesystävänsä tuomiot seksuaalirikoksista langetettiin näytöllä, jota oikeuslääketiede ei hyväksy. Oikeusjuttu perustuu lasten hyvin erikoisiin kertomuksiin, joista suurta osaa edes kovat tuomiot langettaneet tuomarit eivät uskoneet.

Turun hovioikeus aloitti maanantaina 28. tammikuuta oikeusjutun käsittelyn. Hovi on päättänyt kuulla yhtä tapaukseen liittyvistä lapsista, nyt jo 15 vuotta täyttänyttä tyttöä todistajana. Asiakirjojen mukaan nuorempien lasten kertomusten ydin on Anneli Auerin, Jens Kukan ja vanhimman tytön taajaan harrastama ryhmäseksi.

Hymy kertoo nyt salaisiin asiakirjoihin nojaten, mistä näytössä oli kysymys. Haastattelemamme oikeuslääketieteen edustajat ovat täysin eri mieltä keskeisen näytön todisteluvoimasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu