Katisten Keisari s-marketilla.

Klubilla tuli puheeksi arjen seikkailut rahvaan joukossa. En tiedä oliko se sherryn lämmittävä tunne vaiko upottava nojatuoli, mutta kuulin itseni sanovan: "Minäpä
käyn s-marketissa!" Minua tuijotettiin epäuskoisuuden vallassa. Klubilaisten nimet ovat tarkemmin varjeltu salaisuus kun stasi lista, joten en mainitse niitä. Eräs heistä sanoi, "kahdeksan tonnia vetoa ettet pysty" Kymmenen, vastasin. Sovittiin että minulla oli viikko aikaa toimittaa 3 kuvaa todisteeksi. Kaksi kaupan sisältä ja yksi kassalta.

Oli torstai, ja päivä aikaa enää ennenkuin veto päättyisi huonosti kannaltani.
Minä ja kirotun suuri suuni. Audin kone murisi tasaisesti, pyysin kuljettajaa jättämään auton kauimmaiseen ruutuun ettei kukaan persaukinen pääsisi naarmuttamaan sitä halvalla Dojotallaan tai Nitsunillaan. Parkkipaikka oli kuin romuttamon pihamaa, tai sellaiseksi pystyin romuttamon pihan kuvittelemaan.
Osaan autoista oli laitettu suurempi pakoputken pää, näytin sihteerille. "Nämä on niitä tuunareiden autoja, pakoputkella saa respectiä ja mainetta",sihteeri sanoi.Vai tunareiden, ymmärrän", vastasin.

Menimme sisään kauppaan, ja sihteeri nappasi ovelta mukaan jonkun häkkyrän.
"Tämä on ostoskärry, siihen kerätään ostokset", hän selvensi. "Miksei meillä ole omaa? Ties mikä demari näitäkin on käyttänyt! Minä hommaan meille ensi viikolla oman!" huudahdin. Hän nyökkäsi. Otin omenan ja virnistin, sihteeri nappasi kuvan.

Lihatiskillä otin tilanteen haltuuni. "Pari strutsin filettä poika! pidähän kiirettä!", huikkasin. Klerkki oli kysyvän oloinen joten lisäsin, "Strutsin, se on lintu!" Räpyttelin käsiäni lintumaisesti mielikuvan selventämiseksi. Muita asiakkaita nauratti. "Me-meillä ei taida löytyä" klerkki sopersi. "No pelikaania? onko sitä?" jatkoin.
Eipä ollut sitäkään, kanaa löytyi. Sihteeri nappasi kuvan minusta ja klerkistä.

Kassalla oli jonossa takana rahvaan oloista porukkaa takanamme, joten käskin niitä
menemään eri jonoon. Pitihän kuvaa kehdata näyttää klubilla. "kakskät kaks ja kolkäänt" kassaklerkki mumisi. Heitin kaksisatasen ja sanoin pidä loput. Sihteerin nikon räpsähti taas, kassaklerkin virne oli leveä.

Kaikkea sitä joutuu yhden kymppitonnin eteen tekemään, tuumasin sihteerille.
Meitä nauratti, kyllä klubilla riitti kerrottavaa tästä.