Yksin kotona

Jellona

Minkä ikäisen lapsen olette uskaltaneet jättää yksin kotiin, esim. puoleksi tunniksi? lapseni leikkii pitkiä aikoja pihan muiden lasten kanssa pihalla eikä ole koskaan karannut pihasta. Enkä tarkoita että jättäisin pihaan, vaan sisälle. Poika itse on monta kertaa pyytänyt että saisi jäädä kotiin itsekseen.

9

1013

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?????

      kodista, ympäristöstä ja lapsesta. Minkä ikäinen lapsesi on?
      Viikonloppuja yksin - vanhempien ollessa mökillä - viettää tosi paljon jo 10 v lapset. Ihan liian nuoria!
      Joku viisas sanoi, että alle 15 v lasta ei saisi jättää yksin kotiin viikonlopuiksi, ei edes päiväksi.
      No, omani olen joutunut... ja ovat pärjänneet, mutta on heistä huokunut se, että on sitten kaivattu aikuista ihan tosissaan. Vaikka eivät ole sanoneet sitä ääneen ja ruokaa on ollut yms.

      • äippä66

        Jos käy kaupassa, eikä viivy montaa tuntia niin kyllä tollasen 6-vuotiaan voi jättää yksin kotiin. Mulla on ainekin kokemusta ja lapseni ei enää edes halua mukaan kauppa-reissulle. Lapseen kyllä pitää voida luottaa ettei hän tee mitään tyhmyyksiä sillä aikaa. Monesti lapseni jää kavereiden kanssa pihalle ja hyvin on sujunut. Paljon nuorempaa ei kannata jättää yksin.


      • Ei meillä
        äippä66 kirjoitti:

        Jos käy kaupassa, eikä viivy montaa tuntia niin kyllä tollasen 6-vuotiaan voi jättää yksin kotiin. Mulla on ainekin kokemusta ja lapseni ei enää edes halua mukaan kauppa-reissulle. Lapseen kyllä pitää voida luottaa ettei hän tee mitään tyhmyyksiä sillä aikaa. Monesti lapseni jää kavereiden kanssa pihalle ja hyvin on sujunut. Paljon nuorempaa ei kannata jättää yksin.

        No en kyllä 6v lasta jättäisi kotiin yksin edes kauppareissn ajaksi.Jos vaikka sulle itselle sattuu jotain ja lapsi on yksin.Enkä myöskään ulos kavereiden kanssa,sillä joukossa tyhmyys tiivistyy.


      • sissi
        Ei meillä kirjoitti:

        No en kyllä 6v lasta jättäisi kotiin yksin edes kauppareissn ajaksi.Jos vaikka sulle itselle sattuu jotain ja lapsi on yksin.Enkä myöskään ulos kavereiden kanssa,sillä joukossa tyhmyys tiivistyy.

        Kyllä mielestäni kuusi-vuotiaan voisi jo kauppareissun ajaksi jättää kotiin jos sitä haluaa. Onhan hän jo seuraavana vuonna menossa kouluunkin, jonka jälkeen varmaankin tulee pieniä hetkiä jolloin joutuu yksinään olemaan. Ja pitää siihen vähitellen oppiakin.

        Riippuu tietysti lapsesta...


    • Anssi

      Kolulaisella tuot yksin oloa tulee jo ihan väkisin ja sen ikäinen pärjää muutamia tunteja jo ihan hienosti.

      Meidän 5 vuotiaan voi jättää puoleksi tunniksi vanhempien sisarusten kanssa kotiin vähäksi aikaa, mutta yksin en vielä jättäisi edes puoleksi tunniksi. Ehkä 6 vuotiaan voisi jo jättää kioskilla piipahtamisen ajaksi kotiin yksinkin.

    • Luottavainen

      Kyllä todellakin se riippuu lapsesta ja vanhemmista. Jotkut lapset ovat arempia ja samanikäinen toinen voi olla todella reipas ja rohkea ja pärjätä. Eikä se ole aina iästä kiinni.

      Nyt yhteiskunta alkaa muokkaamaan taas näitä uusavuttomia lapsia, kun järjestetään ties minkälaisia iltapäiväkerhoja ja sanotaan vanhemmille et lasta ei saa jättää yksin.

      Herranjestas. Onhan sen lapsen opittava selviytymään yksin jossain vaiheessa. Ja ekaluokkalaisesta on hyvä aloittaa. Ei siitä kannata tuntea huonoa omaatuntoa jos hän joutuu oleen tunnin tai pari yksin kotona. Kyllä ne selviää. Ei vanhemmat heitä ole heitteille jättäneet. Puhelimet on keksitty.

      Omat lapset ovat 6 vuotiaasta asti selvinneet n.tunninkin yksin, jos olen vaikka käynyt lähikaupassa.

      He osaavat itse avata oven, pukeutua, ottaa jääkaapista välipalaa ym. Nyt nuorimmaiseni lähti kouluun ja sanoi jo seuraavana päivänä että älä sitten äiti tule mua hakeen, mä osaan kyllä tulla jo yksin.

      Tietenkin vanhemmat itse tuntevat lapsen kasvun, ja tottakai tekevät ratkaisun siitä. Mutta minua vähän suututtaa tuo yhteiskunnan hössötys.
      Miksi väkisin syötetään lasille kaikenmaailman kokopäiväkoulua harrastuksineen, kun on lapsia jotka haluavat olla välillä yksin, eikä aina tehdä ja askarrella!
      Ihan rohkeasti vaan luottakaa lapsiinne, ja puolestatunnistakin on hyvä aloittaa. Kyllä ne pärjää.

      • pulu

        Olen itsekin ihmetellyt yhteiskunnan luomaa uutta lapsi mallia, jossa lapsi ei muka osaa olla yksin kotona ekaluokkalaisena. Ala-asteen tokaluokalta muistan jo ajatelleeni, että onpa kiva mennä kotiin kun siellä ei ole ketään. Lapsikin tarvitsee sen yksinäisen hetken. Minusta oli ihanaa olla kämpän valtias sen muutaman tunnin verran, vaikka useasti olin ulkona kavereiden kanssa, kavereiden luona tai kavereita oli meillä. Olen syntynyt -80. Äitini kanssa olemme keskustelleet tästä iltapäiväkerko kokopäiväkoulumieningistä, siitä että miksei koululainen muka osaa olla yksin paria tuntia. Äitini esitti hyvän näkökulman: minä tiesin aina, että koska vanhemmat tulivat kotiin. Tiesin, että kello viisi on ruoka jolloin ON oltava kotona. Tiesin, että saan äidin kiinni puhelimella jos tarvis. Ehkä monet tämän päivän junnut eivät tiedä mihin aikaan vanhemmat kotiin tulevat. Silti en käsitä, mikä on vialla jos seitsenvuotias ei yhtä iltapäivää osaa yksin olla? Koskas ne lapset sitten itsenäistyy jos vanhemmat ei anna edes siihen mahdollisuutta ennen yläastetta


    • yllätys

      Esikoiseni oli itsenäinen, reipas ja rohkea lapsi. Pystyin päästämään hänet kotipihalle itsekseen, kavereiden kanssa ja pikkusisaren kanssa. Oven pielessä kerrattiin, mitä saa tehdä ja mitä ei, missä on rajat. Itse olin kotona ja näin ikkunasta.

      Kun hän oli 6-v., ja minä olin yh, oli lapsenlikan saanti vaikeaa. Olisin kaivannut pientä fillarilenkkiä edes kerran viikossa, edes ½ tuntia.
      Selitin asian lapselle. Pienempi oli jo nukkumassa, klo oli noin 20. Kerroin että menen pyöräilemään, ja viivyn max ½ h, tulen sitten heti takaisin ja hän voi sillä välin kotona tehdä sitä tai tätä.. ja plaaplaa.

      Se sopii. Kaikki hyvin.

      Viivyin matkalla ehkä vartin, palasin jostain syystä takaisin.
      Hyvä että palasin.
      Lapsi kertoi olleensa jo vähän hädissään ja odotelleensa minua ja roikkuneensa luhtitalon parvekkeella ja huudelleen "äitiii, missä sinä olet !? "

      Turvattomuus saattoi johtua uudesta ja siten myös vielä vieraasta asuinpaikkakunnasta ja -alueestakin. Mutta toisten en voinut mennä, en edes kauppaan yksin. En edes aamulastenohjelmien aikana.

      Ekaluokkalaisena, vuotta myöhemmin, hän oli syyslukukauden iltapäivähoidossa ja sen jälkeen halusi jo jäädä yksin kotiin koulun jälkeen. Ja silloin sujui hyvin.

      Mutta riippuu tietysti lapsesta..

    • Timppa

      En kyllä yhtään osaa sanoa, minkä ikäisenä. Vajaa 5 vuotiaan tyttäreni olen uskaltanut päästää taloyhtiön keskuspihalle leikkimään naapurin poikien kanssa. Silloinkin tulee ikkunasta katsottua vähän väliä mitä siellä touhutaan.

      Silloin kun itse olin vielä alle kouluikäinen, siskoni pieni koululainen, oli ihan yleistä jättää lapset illaksi kotiin kun vanhemmat kävivät "viihteellä". Se oli sitä aikaa kun vieraatkin sen kummempia kyselemättä kahvin jälkeen vetäsivät sauhut, sisällä, ruokapöydässä.

      Eipä siitä traumoja jäänyt vaikka oltiin välillä keskenään, mutta taitanee nykyään jo sosiaaliväkikin puuttua asiaan jos lapsi jätetään yksin kotiin.

      Ehkäpä koululainen voi olla jo hetken yksin? En tiedä, kertokaa te viisaammat ja vanhemmat joilla on kokemusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe