Islam ja taide

Miksi islam kieltää jopa musiikin? Tanssiminen ja rytmillinen liikunta on ihmiselle luontaista, vaikea on ymmärtää, että se olisi jumalan tahdon vastaista. Silloinhan myös marssiminen tahdissa on.
Talibanit tuhosivat ikivanhoja buddhan kuvia Afganistanissa ja Malissa poltettiin satoja vuosia vanhoja käsikirjoituksia.

Haluaako joku islmistiryhmä siirtää ihmiskunnan takaisin kivikaudelle, jolloin ei mitään taidetta harrastettu. Siltäkin ajalta kuitenkin on löytynyt pienoispatsaita ja luolamaalauksia.
Mikä ryhmä taidetta vihaava muslimijärjestö on? Sunnia, Shiioja, joitakin muita?
Sharia-laki kuulemma kieltää taiteet. Miksi kummassa?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä on taas niitä kysymyksiä, joihin ei vastata.

Äänestä

En ole käynyt tällä palstalla pitkään aikaan, siksi en ole vastannut.
Nyt vastaan: Ei pidä paikkaansa.

Äänestä
  • Muhammad kielsi musiikin, kun taas sinun versiosi islamista voi sen sallia, mutta eihän se sitten enää mitään islamia olekaan, vaan jotain suufia, baha'i-juttuja ja sen semmoista lahkolaisuutta. Ok?


    Parempi siis katsoa ja lukea, mitä ihan oikeat islamoppineet sanovat musiikista:

    Conclusion

    Perhaps – for fair-minded and objective readers – this summary will make it clear that the view that music is permissible has no firm basis. There are no two views on this matter.
    http://islamqa.info/en/ref/5000


    http://qa.sunnipath.com/issue_view.asp?HD=1&ID=1786


    Näitähän löytyy pilvin pimein.

    Laita vain googleen islam music, niin näet, että
    Music is Haraam
    http://www.inter-islam.org/Prohibitions/Mansy_music.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neanderth. kirjoitti:

Miksi islam kieltää jopa musiikin? Tanssiminen ja rytmillinen liikunta on ihmiselle luontaista, vaikea on ymmärtää, että se olisi jumalan tahdon vastaista. Silloinhan myös marssiminen tahdissa on.
Talibanit tuhosivat ikivanhoja buddhan kuvia Afganistanissa ja Malissa poltettiin satoja vuosia vanhoja käsikirjoituksia.

Haluaako joku islmistiryhmä siirtää ihmiskunnan takaisin kivikaudelle, jolloin ei mitään taidetta harrastettu. Siltäkin ajalta kuitenkin on löytynyt pienoispatsaita ja luolamaalauksia.
Mikä ryhmä taidetta vihaava muslimijärjestö on? Sunnia, Shiioja, joitakin muita?
Sharia-laki kuulemma kieltää taiteet. Miksi kummassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu