Enpä saanut kunnolla nukutuksi,kun seinän takana juhlittiin aamutunneille asti. Äänekästä keskustelua. Laulamista. Stereoitakin pidettiin liian suurella. Rappu käytävässa kuljettiin edestakaisin. Hetken hiljaisuus tuli,kun lähtivät ulos. Ja voi sitä meteliä, kun palasivat keskiyön jälkeen takaisin. Taas sama meteli ja juhlinta alkoi. Antaisitte naapureillenne yörauhan.
Kokkolaisten kotipileet häiritsi
yöunet
17623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olisit soittanut poliisit paikalle. Niin minä tein kerran kerrostalossa missä asun. Nuoriso biletti kaks kerrosta ylempänä muttta silti kuulosti kuin olisi ollut heti seinän takana.
Hirveä basonjumputus klo 22 jälkeen. Pari kertaa kävin soittamasa ovikello sanoakseni että vähemän meteliä, kiitos. Mutta ei avattu.
Sitten soitin hätäkeskukseen ja parinkymmenen minuutin kuluttua oli poliisipartio paikalla. Uskoivat kerrasta. Ei ole sen jälkeen bassoa jumputettu iltamyöhään.
No,mistäs sitten valitettais jos heti loppuis.
Oli pileet meidänkin naapurissa,jokin aika sitten. Menin ja sanoin että en saa nukutuksi. Kello oli 22.30. Joku juhlijoista huusi minulle: Nukkusit päivällä!
Menin omaan huoneistooni. Vähän aikaa oli hiljaista,kunnes taas kunnon juhlameno. Oli siinä kestämistä.
Ratkaisu ongelmaan. Kun naapurisi,valittaja on ovesitakana valittamassa, kutsu hänet sisälle. Tarjotkaa kahvit ja sitten pari olutta. Ja jos teillä on stereot tai karaokelaitteet,laittakaa valittaja tanssimaan tai laulamaan. Jos haluatte päästä valittaja naapuristanne eroon, tarjotkaa hänelle pari oikein vahvaa paukkua. Hetken päästä valittaja humaltuu,väsyy. Voitte taluttaa hänet kotiovelleen. Valittaja sammahtaa,nukahtuu ja te voitte jatkaa juhlintaanne.
Säännöt kuuluu kaikkien noudatettavaksi.
Asuinalueella on oltava hiljaista klo 10 illalla.
Joka-ainoasta känni ja jumputusseurueeta vain AINA soitto poliisille 112, ne tulee
koirien anssa ja opettavat ihmisten tavoille .
Ei tarvitse sietää, eikä hermojansa menettää.
Poliisi osaa. Taidatte olla nuoria ja virkaintoisia,uranne alussa ja pätemisen tarve. Kaksihan teitä,yleensä oven takana on. Olipas poliisilta ohjeita,minne soittaa. Terve tuloa. Koirillenne tarjoamme makkaraa ja pari puruluuta. Poliiseille pari kunnon vahvaa paukkua lantringeineen. Eipä sitten tarvitse pamputtaa pilettäjiä. Siinä menee poliisikoirat ja poliisit hiljaiseksi. Ja pileet voivat jatkua. Eikä naapurikaan enää valita. On sammunut ja untenmailla. Ja sitten soitto numeroon 112 ja virkaveljenne tulevat noutamaan teidät.
Se on TODELLA V-maista kun stereot pumputtaa keskellä yötä kun pitäis saada unta koska itsellä herätys 5.30 töihin. Myös viikonloppuisin.
Poliisi auttaa," esivalta ei turhaan miekkaa kanna"
Ei kannata itse teloa itseään, häiriköivät ovat yleensä niin out, että he eivät kauniisti
keskustelemalla muuta tapojaan. Mutta harva NIIN tyhmä on, että poliisia vastaa alkaa inkuttaa.
Poliisihan on meitä varten,eikä sitä vastaan kannatakkaan inkuttaa,jos niin tekee on itse lirissä. Mutta pitääkö sitä joka asiassa ensimmäisenä huutaa poliisia apuun ? Nehän vaan etsii syyllisiä,eikä vastustaminen auta,vaikka itse olisikin oikeassa. Poliisiautoon heitetään ja putkaan toimitetaan.Jos vähänkin pistät vastaan,jo sinua syytetään virkavallan vastustamisesta. Mitäs teet siinä tilanteessa. Et mitään,vaan luovutat,tai muuten joudut käräjille.
Missä tällaista menoa
hommaa korvatulpat.tai muuta maalle mistä olet tullukkin.
Kiitos hyvistä vinkeistä ongelmaani. Korvatulpat ovat halpa ratkaisu. Maalle muuttaminen vaatii asunnon myymistä ja vie aikaa. Yksi vaihto ehto on soittaa poliisit. Onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Jos olet lähinaapurini, joka soittaa stereoita ja pitää bileitä harvase viikonloppu,vois vähän rajoittaa. Hyvä kysymys:muuta maalle! Miksei kaikki kotipileiden pitäjät ja musiikista pitävät muuttaisi maalle. Maalla on tilaa ja naapurit kaukana. Eikä teidän bileistä olisi harmia kenellekkään.
Osta omakotitalo niin ei haittaa, mitä siellä rahvaan kanssa painiskelet?
Pitäis varmaan harkita omakotitalon ostamista,niin ei stereoiden ja muun metelöinnin jumputusta kuulis. Ravitsemustyöntekijä,joka kommentoi, että aamulla on herätys 05.30 ja toihinlähtö viikonloppuisin. Mites siinä nukkuu,kun stereot jumputtaa?
Pittäisikö sitten soittaa virkavalta apuun,kun on viikonloppu ? Toisille viikon loppu voi olla työtä ja toisille se on vapaata ja juhlintaa. Ongelma tilanne, katsoopi sitä sitten kummankin taholta.
Meilläkin oli naapurissa aikanaan aina pippalot, hakattiin rumpua ja musiikit soi.Se loppu siihen, kun menin jä löin vasaralla polvet paskaks, eipä kuulunut enää pihaustakaan!
???? Nyt en tajuu...Mitä tarkoitit,kun löit vasaralla polvet paskaks. Ja se loppu siihen,eikä kuulunut pihaustakaan ? Voisitko Hammer man vastata. Nyt en tajuu.E
Sata nuorta hajoitti talon Kangasalla,jossain päin suomee.Oli bileet pystyssä.Talon tyttö laittoi julkisen kutsun bileisiin. Väkeä tuli sata. Mitä opimme. Kutsutaan sellaiset vieraat,joihin voi luottaa.