Hei!
Olemme pariskunta, joista minä olen määräaikaisessa työssä samoin mieheni. Suunnitelmissa on raskaus jonka jälkeen jäisin hoitamaan lasta kotiin ainakin kolme vuotiaaksi asti. Mitä tukia meidän on mahdollista saada? Mieheni työtilanne on epävarma mutta en haluaisi laittaa lastani päivähoitoon liian pienenä vaan mielummin kituuttaa vaikka kotona. Onko vanhempainrahan lisäksi mahdollista saada jotain muuta tukea/korvausta, eihän sillä elä? Miten te muut pärjäätte?
Olemme pariskunta, joista minä olen määräaikaisessa työssä samoin mieheni. Suunnitelmissa on raskaus jonka jälkeen jäisin hoitamaan lasta kotiin ainakin kolme vuotiaaksi asti. Mitä tukia meidän on mahdollista saada? Mieheni työtilanne on epävarma mutta en haluaisi laittaa lastani päivähoitoon liian pienenä vaan mielummin kituuttaa vaikka kotona. Onko vanhempainrahan lisäksi mahdollista saada jotain muuta tukea/korvausta, eihän sillä elä? Miten te muut pärjäätte?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Vanhempainrahasihan riippuu siitä millaiset tulosi ovat olleet. Mene kelan sivuille katsomaan.
Kyllä elää. Ja jos ei elä, sitä varten on sossu.
En ymmärrä ihmisiä, jotka sanovat, ettei ole varaa hankkia lasta.
Laittakaa autot, mopot, ulkomaanreissut pois. Lopettakaa kalliit harrastukset ja alkakaa harrastaa lenkkeilyä . Ostakaa tavarat kirpputorilta. Syökää perusruokaa. Jos työttömyys iskee, haette molemmat superaktiivisesti töitä ja se kumpi työllistyy menee töihin ja toinen työtön jää kotiin hoitamaan lasta.
Äippärahasta en muista, mutta vanhempainrahan ja kuntalisän lisäksi saa tienata rajattomaksi, vanhempainlisään (tulorajoitettu) ne tulot vaikuttavat.
Töiden kanssa ei kannata alkaa nyrpistelemään, aina pääsee keikkahommiin (menkää useamman firman listoille jotka välittävät työntekijöitä), kannattaa käydä suoraan kysymässä töitä mm. ravintoloista (tiskarit), baareista, kahviloista, ravintoloista, siivousfirmoista, kaupoista, tukuista, jos miehellä on monta aakkosta ajokortista niin kuljetusfirmoista... Kannattaa hyödyntää tuttujen ja sukulaisten työpaikat ja pyytää heitä suosittelemaan teitä ja mennä itse käymään paikanpäällä cv:n kanssa.
Itse ostan lastentarvikkeet käytettyinä ekologisista syistä, ja ei voi kuin taivastella rahanmenoa niillä, jotka ne uutena ostavat. Lisäksi peruskotiruokaan saa monia kikkoja googlettamalla jolloin pysyvät ruokamenot pieninä.
Suomessa on sosiaalihuolto, joka puuttuu monesta maasta. En ymmärrä, miten joku voi täällä väittää ettei raha riitä elämiseen.
Tiedoksi sinulle: sen sosiaalihuollon maksaa aina joku. Ei se ole ilmaista. Sen maksaa ne ihmiset jotka tekevät töitä....... jota suosittelisin myös sinulle kokeiltavaksi.
Lapsia tehdään vaikka tulot ei riitä niiden elättämiseen. Mutta tehdään silti, koska sosiaalihuolto maksaa. Onko tässä jotain hullunkurista vai tuntuuko minusta vain siltä???????
Isopalkkaiset naiset pitäis sterilisoida. Tulevat todella kalliiksi yhteiskunnalle suurine vanhempainrahoineen.
Jos lapsia saisi tehdä vasta, kun ura on putkessa, tehtäisiin niitä sitten päälle nelikymppisenä koeputkessa. Suuri osa naisista on nykyisin pätkätöissä, mutta jotkut yli-ihmiset ovat varmasti sitä mieltä ettei moisten luusereiden tulisikaan lisääntyä.
"En ymmärrä ihmisiä, jotka sanovat, ettei ole varaa hankkia lasta."
Kun perhettä perustaa niin kyllä se on ihan fiksua miettiä tuota talouspuolta ihan pitkälläkin aikavälillä, eli jos ei ole koulutusta niin se kannattaa hankkia. Sossun tukien tai keikkatöiden varaan elämänsä perustaminen ei ole fiksua.
Nuo mainitsemasi keikkahommat siellä täällä ja vauvan yöherätykset saattavat alkamaan ahdistamaan pirusti jossain vaiheessa, tähän vielä epävarma rahatilanne päälle niin avot.
Minulla on vaimo ollut kotona neljä vuotta ja rahaa ei ole liikaa mutta tätä oli suunniteltu etukäteen eikä tosiaankaan sossu mielessä. Kohta hän palaa töihin ja tulot tuplaantuvat
Aloittajalle vielä: että kotona voi ajatella olevansa niin kauan kun se on mahdollista taloudellisesti.
ja eihän vanhempain rahaa muuteskaa makseta ku siihen asti ku lapsi on 9kk.. eli siitä lähtien saat kotihoidontukea, ja seki riippuu paljonko sulla on ollu vanhempainraha.. kotihoidontuki maksetaan siihen asti että lapsi on 3v ja jos ei ole kunnallisessa päivähoidossa..
ite voin sanoa että kotihoidontuella ei kyllä eletty vaikka mies on vakipaikassa töissä, sain kotihoidontukea vähä yli 400e kuussa lapsilisä 104e kuussa.. että sillä ei pahemmi eletä..
kotihoidontuki ei ole tuloihin sidottu!
Kyllä vanhempainrahalla elää, mutta kotihoidontuella tekee tiukkaa. Itse olin 3,5v kotona kahden lapsen kanssa ja tiukkaa teki, vaikka mieheni bruttopalkka oli 3700e (nettopalkka ehkä 2400e), en saanut muuta kuin kotihoidontuen 330 e lapsilisän. On mahdollista olla kotona JOS haluaa luopua elintasosta eli:
- Ei ole isoa asuntolainaa eli asuu ahtaasti (tai ottaa lyhennysvapaata)
- ei ole autolainaa (tai tosi vähän)
- ei matkustele, käy ravintoloissa/viihteellä
- ei kalliita harrastuksia
- tekee itse ruoat, ei shoppaile vaatteita, ei käy kampaajalla jne.
Ne, jotka sanovat, ettei ole varaa olla kotona, on yleensä nuo yllämainitut. Vähän hassua kun työkaveri sanoi, että pakko viedä lapsi 1v hoitoon, mutta samalla heillä on iso ok-talo, kaksi autoa, matkustelevat yms. ...öö...siis eihän olisi pakko jos luopuisivat noista :-)
Samaa mieltä tuosta lopusta; moni vetoaa taloudelliseen "pakkoon", mutta mikään pakko ei olisi viedä jopa vauvaikäistä hoitoon jos tinkisi menoistaan. Ja tämä ei ole mikään syyttävä sormi sellaisille jotka näin ovat jo tehneet, vaan pikemminkin kommentti sellaisille niin kuin ap eli jotka suunnittelevat lasten hankkimista.
Perhe-elämän voi aloittaa vaatimattomammissakin puitteissa (meinaan esim. asumista) ja pläjäyttää isommat asuntolainat ym. tiskiin sitten kun kumpikin on työelämässä.
Itse olen ottanut sellaisen linjan että jokainen kotona oltu kuukausi on lapsille hyväksi - siis pienille lapsille, joten olen ostanut mm. lastentarvikkeet pitkälti käytettyinä, tinkinyt omista menoistani, emme ole matkustelleet. Vanhempi lapsi täyttää kohta 3v. ja nuorempi 2v. joten pikkuhiljaa alan tähyillä työelämään. Toivon löytäväni osa-aikatöitä, mutta henkisesti olen varautunut siihen että jos unelmien kokopäivätyö osuu kohdalle (ei paikkakunnallamme/lähikunnissa ole mitenkään selviö), haen sitä. Silti sellainen vaihtoehto tuntuu hieman kurjalta, mutta katsotaan.
Ylipäätään sanoisin että pienistä rahavirroista kertyy isompia summia äkkiä ja sitten kotona olo jo alkaakin tuntua mahdottomalta. Kannattaa siis seurata mihin raha menee, pyrkiä säästämään etukäteen (sitähän ei tiedä milloin raskaus saa alkunsa, joten säästöönkin ehtii saada ehkä jotain) ja keskustella puolison kanssa mistä ollaan valmis tinkimään jotta lasta ei tarvi viedä pienenä päivähoitoon. Esim. onko puoliso valmis hoitamaan lasta silloin tällöin, jos äiti tekee keikkatöitä myöhemmässä vaiheessa tai mistä luovutaan 2-3vuoden ajaksi.
No mutta on sitten tilanteita jolloin on periaatteessa pakko palata töihin tai perhe joutuu elämään sossun tuella koska jos miehellä on tosi pienet tulot tai jos kyseessä on yksinhuoltaja niin putoaminen kotihoidontuelle voi pudottaa tulot niin pieneksi että joutuu elämään täysin toimeentulotuen varassa. Se on tosi ankeaa se tt tuella eläminen koska silloin eläminen riittää vain ehkä ruokaan eikä mihinkään muuhun. Eli ei ole aina kiinni siitä että rahat ei riittäisi sen takia että on se hulppea asuntolaina ja hulppeat matkustelut vaan jos tulot ovat tosi pienet niin niihin ihan tavallisiin asioihin ei yksinkertaisesti riitä.
Ja tavallisilla asioilla tarkoitan että olisi varaa edes johonkin muuhun kun siihen ruokaan. Ja vaikka itse olisi valmis tinkimään elintasosta tyyliin "ei vuoteen yhtään uutta vaatetta tai ei vuoteen kampaajalle" niin jos perheessä on muita lapsia varsinkin koululaisia tai teinejä niin heitä ajatellen on tosi kurjaa jos perhe elää minimitoimeentulotuella koska se vaikuttaa jo heidänkin elämiseen tosi kurjasti.
Pieni lapsi ei paljon tarvitse tai vaikka vaatteet voi hankkia käytettynä mutta teinille on tärkeää että saa olla niinkuin muutkin eli suunnilleen samanlaiset vaatteet, kännykät ja muut menot (teini tarvitsee jo omaa rahaa omiin menoihin kun käy itsenäisesti ulkona kaupoissa, syömässä, leffoissa) kun mitä muillakin kavereilla. En minä ainakaan halua että minun lapseni on se ainoa joukosta jolla ei ole varaa samoihin asioinin mitä hänen kavereillaan.
Ja kyllä vanhemmat lapset jo oikeastaan häpeää sitä jos heidän perhe on ainoa joka ei matkusta koskaan minnekään eli koko perheen ja heidän virkistykseksi on melkein välttämätöntä että joskus pääsee edes risteilemään tai ehkä jopa ulkomaanmatkalle joskus ettei tarvitse kotona tylsistyä kaikkien koululomien aikaan. Jopa pienet matkat olisi aivan mahdottomia sossun tuella eläen.
Lisäksi kouluikäiset haluavat jo harrastaa jotakin ja jopa ne halvimmat harrastukset maksavat minimissään parisataa per lukukausi.
Joten jotta saavuttaisi edes jotenkin inhimillisen elämän kaikkien perheen jäsenten kannalta on pakko mennä töihin joissakin perheissä jotta saavutettaisiin edes jonkinverran korkeapi elintaso kun sossun takaama minimielintaso, eikä voi tuudittautua siihen "että eihän se pieni lapsi muuta tarvitse kun syliä" ja siinä kaikki.
Käsittääkseni nyt oli ensisijaisesti kyse perheestä jossa kaksi työssäkäyvää aikuista ja suunnitellaan/ hankitaan ensimmäistä ja ehkä kohta toista lasta. Ja siihen tilanteeseen vastasin, en siihen täytyykö huomioida teini-ikäisten lasten tarve saada muotivaatteita jottei olisi kaveripiirin silmätikkuna. (Surullistahan sekin on että maailma pyörii tuollaisen kulutuskeskeisyyden vauhdittamana.)
Yksinhuoltajat on eri asia, tosin jos joutuu laittamaan vauvaikäisen hoitoon sen vuoksi että on jo päätynyt yksinhuoltajaksi, voisi hieman miettiä tuliko lapsi hankittua suhteeseen hiukan hätäisesti.
Niin siis kyseessä oli paljon muutkin menot kun pelkät muotivaatteet, esim. harrastukset on tosi tärkeitä lasten hyvinvoinnille. Ja jos pelkästään perustarpeista puhutaan niin jopa ruokakulut ovat tähtitieteelliset silloin kun perheessä on isompia lapsia.
Mutta ehkä tosiaan on parempi puhua vain niistä perheistä joissa on se yksi tai pari alle kolmevuotiasta. Ja silloinkin mielestäni on parempi että vanhemmat käyvät töissä jos voivat estää sen että elävät minimitoimeentulolla ja ovat sossun elättejä. Kumallinen ajattelutapa se että harmonisesti on parempi elellä kituuttaen sossun tuella kotona jotta lasta ei tarvitse laittaa päiväkotiin alle 3-vuotiaana. Kyllä tässä moni perhe voisi tosi huonosti jos valitsisi tuollaisen elämänmuodon työnteon ja normaalin elintason sijaan. On ihan todistettu että alhainen elintaso aiheittaa usein kaikkein eniten ongelmia perheiden ja lasten hyvinvoinnissa silloin kun kyse on todella alhaisista tuloista eikä vain siitä voiko maksaa sitä vene- tai asuntolainaa. Vanhempien työttömyys ja´köyhyys on todellinen uhka lasten hyvinvoinille, ei se minkä ikäisenä lapsi laitetaan päiväkotiin.
Missä kohtaa kirjoitin että perheelle olisi parempi elää harmonisesti sossun tuella kituuttaen? Todella kummallinen ajattelutapa tuo, koska nimenomaan kirjoitin menojen tinkimisestä parin vuoden ajan jotta lapsen voisi hoitaa kotona 2-3-vuotiaaksi.
Työnteko ja normaali elintaso...niin mitä se normaali kenellekin merkitsee. Minulle on normaalia säästää perheen perustamista varten etukäteen, tinkiä kaikesta ylimääräisestä parin vuoden ajan ja panostaa pienen lapsen kanssa yhteisiin hetkiin ulkoilemalla, retkeilemällä luonnossa, kirjastoreissuilla, perhekerhossa käyden, kansalaisopiston vauva- ja myöhemmin taaperojumppaa, tehdään yhdessä kotitöitä, piirrellään, maalataan, kyläillään muiden lapsiperheiden luona tai käyvät meillä, mennään uimalaan jne. jne. Niinkuin kirjoitin jo aiemmin, hankintoja on tehty harkitusti ja käytettyinä, laveampaan elämään voidaan siirtyä kun palaan työelämään. Tämä kaikki on onnistunut täysin ilman sosiaalitoimen taloudellista osallistumista ja tunnetta kauheasta kituuttamisesta.
Eikä lapsetkaan vaikuta traumatisoituneilta kaamean köyhäilyn vuoksi... ;)
Sen tämä kyllä vaati että lapsia hankittiin suunnitellusti; säästettiin etukäteen, olin työelämässä joten äitiyspäiväraha/vanhempainpäiväraha oli minimiä suurempi muttei matalapalkka-alan vuoksi mikään suuren suuri sekä lapset tehtiin parisuhteeseen jossa ei pistetty kattiloita jakoon vauvavuoden rasitusten takia. Eikä ole laitettu vieläkään. Joten enpä jäänyt yksinhuoltajaksi köyhyysloukkuun.
En väitä että tämä on ainoa oikea tapa elää, mutta sanon että itselleni tämä on parasta. Ja sellaiselle joka miettii taloudellista pärjäämistä sanon että suunnittelulla ja mielestäni ihan kohtuullisella menojen tinkimisellä kotona pärjää sen pari vuotta.
Todennäköisesti miehelläsi on siis ollut kohtuulliset tulot jos kerran ette ole joutuneet kituuttaa sossun tuella silloin kun olet ollut äitiyslomalla tai kotihodontuella. Oletan melko varmasti että teidän elintaso on ollut siis korkeampi kun minimielintaso joka saavutetaan toimeentulotuen kanssa vaikka olette eläneet hieman niukemmin tai "köyhäillen" perhevapaiden aikana. Eihän ne lapset traumatisoidu jos hieman maltillisemmin kulutetaan mutta se on eri asia se kun todellinen köyhyys ja eläminen perustoimeentulotuen rajoilla tai alle joka on aika masentavaa ja jopa vaarallista perheen hyvinvoinnille.
Eihän siinä mitään pahaa ole että laskee elintasoaan ja elää niukemmin muutaman vuoden ennen kuin palaa työelämään varsinkin jos se ei vie perheen taloutta sossun luukulle eli ei tee elämästä sietämätöntä köyhyyden takia mutta todellakin on niitä tilanteita jolloin se seikka että toinen jää kotiin kotihoidontuelle ja toinen on vain töissä voi johtaa tilanteeseen jolloin taloudellinen tilanne on yhtä huono kun minimitoimeentulo jonka sossu määrittelee kunkin perhekoon mukaan tai jopa alempi ja perhe on pakotettu elämään tukien varassa jotta edes ruokaan riittäisi rahaa. Näin on tilanne jos perheen työssäkäyvä käy osa-aikatöissä tai on muuten erittäin pienituloinen ja perheessä on useampi lapsi.
Voi olla että perheessä on ollut aiemminkin esim. työttömyyttä ja on jouduttu muutenkin elämäään suhteellisesti niukasti joten ei kaikilla ole varaa säästää edes työssäkäydessään tulevaisuutta varten vaan kaikki menee mikä tulee jos on pienet tulot.
Siinä olen ihan samaa mieltä että pitempiaikainen taloudellinen niukkuus kyllä hankaloittaa elämää, koska silloin on jo jouduttu tinkimään asioista kauemmin eli hajoilevat kodinkoneet aiheuttaa taloudellisen kaaoksen ja esim. omasta terveydestäkin on tingitty (hoitamattomat hampaat ym.). Siihen kotiäitiys (-isyys) niin ei varmasti ole helppoa.
Mutta ehkä taloutta kannattaisi ylipäätään hoitaa suunnitellusti, hankkia koulutusta ja perustaa perhettä vakiintuneemmassa tilanteessa kaikenkaikkiaan. Ok, aina kaikkea ei voi suunnitella, mutta tässä koen olevani kuitenkin pienten lasten oikeuksia puolustamassa. Aina on tilanteita joissa pienenkin lapsen päivähoito on perusteltua, mutta itse en raaskisi viedä alle kaksivuotiasta päivähoitoon. (Ja sanon näin ihan päivähoidossakin työskennelleenä.)
Niin, pienten lasten oikeudet...säälittää silloin kun pienet tuupataan ylisuuriin meluisiin päiväkotiryhmiin pitkiksi hoitopäiviksi, arki-iltaisin perheen yhteinen aika on vähäistä ja sekin tuntuu vielä joillain kuluvan lasten ja aikuisten harrastuksissa hyppäämiseen. Koulumaailma edellyttää yhä enemmän itseohjautuvuutta - yhä nuoremmilta, perheet hajoilee, lapset seilaa vanhempiensa välillä... Se mitä koko ajan olen halunnut sanoa on että aikuiset tinkisivät omista tarpeistaan edes sen pari vuotta. Se ei vielä normaalin palkansaajan suunniteltua taloutta kaada, eikä aja köyhyysloukkuun. Jos ylläreitä käy eli vakavaa sairautta tai työttömyyttä tms. sitten mietitään tietenkin uudestaan. Mutta yritys kuitenkin olisi siihen suuntaan että lapsi saa alkutaipaleensa kulkea oman vanhemman kanssa.
Miehenikin on melko pienituloinen yrittäjä ja isojen pankkilainojen rasittama joten en koe että olisimme kovin hyvätuloisia. Säästöjäni olen syönyt koska miehen kukkarolla en ole halunnut kotihoidontuella käydä, toki mieskin on avokätisempi ruokamenojen ym. pakollisten kanssa nyt kun kotihoidontuella menty kohta vuosi. Tottakai tämä on erilaista köyhäilyä kuin jo valmiiksi sossun luukulla olleiden perheellistyminen, mutta sitähän (sossua) on alunperinkin haluttu välttää kun on hankittu ammatti ja oltu työelämässä. Köyhyys ei ole suomessa mikään automaatio. Siihen voi toki ajautua ajattelemattomien valintojen seurauksena, sairauden takia tms.mutta siitäkään ei kai ollut alunperin kyse ap:n viestissä tai omissa kannanotoissani.
totta toinen puoli. Kyllähän sen yhden lapsen kohdalla pystyy olemaan kotona 2-3-vuotta, mutta harvalla on varaa olla jokaisen lapsen kohdalla (usein lapsia on 2-3) se 3 vuotta...tosin tiedän erään harvinaisuuden, jolla on 3 lasta 3 vuoden välein ja ollut siis kotona 9 vuotta putkeen. Itsekin pystyin olemaan ekan lapsen kanssa kotona 3v, mutta tokan kohdalla loppuivat säästötkin ja olosuhteiden pakosta (työpaikka olis lähteny) jouduin laittamaan kuopuksen hoitoon 1v9kk ikäisenä, tosi pphoitoon osa-aikaisesti, mutta kuitenkin. Jos tekee esim. 2 lasta 3 vuoden ikäerolla, niin ei sitä kituuttamista ole vain se pari vuotta, vaan 6 vuotta itse asiassa...lisäksi itse huomaan vasta nyt, kuinka kotonaoleminen vaikuttaa vieläkin talouteemme vaikka olen jo töissä...kotonaollessamme karsimme kaikki menot (vaatteista, kodinkoneista yms., jotka veivät paljon rahaa) ja nyt huomaan, että ekat 6kk kaikki palkat meni noiden hankintojen kustantamiseen kun kotona ollessa ei ollut rahaa...puhumattakaan siitä, että asumme ahtaasti edelleen kotonaolemiseni vuoksi osittain. Ehkä se 1-3-vuotias hyötyy lyhyellä aikavälillä kotonaolemisesta, mutta jos köyhyys jatkuu vielä tämän jälkeen tai jos esim. jos äiti ei enää työllistykään, niin kyllä se köyhyys vaikuttaa pidemmällä aikavälillä sitten jo lapsiinkin. Me edes ole köyhiä nyt, mutta kyllä se aika kituuttamista kotihoidontuella oli, vaikka miehellä onkin ns. keskivertopalkka. Vaikka sanotaan, että raha ei tee onnellisemmaksi, niin kyllä meidän perheessä kaikki helpottui kun menin töihin ja myös riidat miehen kanssa loppuivat, oli todella kuluttavaa koko ajan laskeja euroja ja jäädä miinukselle ja taistella siitä, mitä välttämättömyyshyödykkeitä jätetään tällä kertaa ostamatta. Juurin vein lapsen yksityiselle lääkärille labrakokeisiin ja lasku oli 230e! Onneksi olin töissä, kotona ollessa toi olis ollut katastrofi!
kotihoidontuella olevan irtisanoa?
Ei voi jos on vakituinen työpaikka, mutta esim. omalla allani kaikilla on määräaikaisuuksia (niitä tosin aina jatketaan lähes 100%), mutta jos on pitkään poissa, niin työsopimusta ei välttämättä enää uusita kun se loppuu eli silloin työt loppuvat kokonaan. Itse olin siis määräaikaisena ja kysyin suoraan esimieheltä kauanko voin olla pois menettämättä työtäni ja sanoi, että viimeistään silloin oli tultava takaisin jos haluan, että työsuhdettani jatketaan. Olin tuolloin ollut 3,5v pois töistä. Jos olisi ollut vakityö, olisin siis ollut vielä ainakin 6kk kotona. Eli ei, kaikilla ei ole mahdollisuutta olla kotona menettämättä työtä jos ei ole vakityötä (esim. tekee määräaikaisuuksia tai on yrittäjä). Ja kaikilla aloilla ei todellakaan työllisty nopeasti ja uskalla ottaa riskiä työttömyydestä.
Olen se ylhäällä kommentoinut "Niin kerta".
Yritin tarkoittaa juuri tuota samaa, mitä tässäkin.
Kyllä on ihmisillä varaa lapsiin, niin köyhää en ole Suomessa vielä nähnyt.
Mutta kun on se elintaso mihin kuuluu kuntoklubit, kahdet autot, kesämökit, huvijahti ja se vuosittainen ulkomaanreissu.
Ei ollut tarkoitus antaa sellaista kuvaa, että nyt äkkiä lapsia ja sitten sossusta rahaa hakemaan :D.
Ja tärkein, mikä jäi minulta sanomatta:
Jos OIKEASTI haluaa lapsen, SIIHEN KYLLÄ KEKSII VARAT! ! ! ! ! !
! ! ! ! !
Minä olen elänyt kahden teini-ikäisen kanssa minimitoimeentulolla ja se ei kyllä pidä paikkaansa ettäkö silloin ei olisi varaa muuhun kuin ruokaan. Lapsillani on kyllä adidakset ja dc:t siinä missä muillakin nuorilla, niitä löytyy huutonetistä esimerkiksi hyvinkin edullisesti. Ruoassa pystyy säästämään valtavasti käyttämällä luovuutta ja tervettä järkeä. Ja reissuunkin pääsee, joutuu vain säästämään hieman pidempään, mutta ei se mahdotonta ole. Harrastuksista niinikään ei ole tarvinnut tinkiä, ne halvimmatkaan kun eivät maksa paria sataa lukukaudessa. Vaihtotalous on myös loistava systeemi, tuttu kampaaja leikkaa muksujen tukat siitä hyvästä että minä ompelen hänelle mekon ja sitä rataa.
Sinä et ilmeisesti ole koskaan joutunut elämään pienillä rahoilla tai sitten sinulta puuttuu totaalisesti luovuus ja mielikuvitus :)
Pieni lapsi tarvii tosiaan vaan vanhempien syliä, hoivaa ja huolenpitoa. Ei rahaa/ materiaa. Jos ei tosiaan kulutusluottoja ole riesana niin varmasti pärjää. Asuntolainaankin (jos sellainen on) saa hyvin neuvoteltua lyhennysvapaata. Ja viimesijaisena etyytena on tietysti toimeentulotuki. Jokaisella on varaa hankkia lapsi ja hoitaa se 3 vuotiaaksi asti kotona. Minua myös ällöttää nuo, joiden on "pakko" viedä vauva hoitoon.
Riippunee paikkakunnasta. Eri paikkakunnilla maksetaan eri tavalla kotihoidosta.
Ei ole järjellä ajateltu ja miksi kyselet täällä miksi et ota asiasta itse selvää.Taas yksi uusavuton tomppeli.
Toivottavasti et tule raskaaksi. Kasva itse vielä muutama vuosi ennen lapsen hankintaa.
Me muut elämme työssä käynnillä. Kokeile sinäkin.
Oot ilmeisesti vähän yksinkertainen. Aloituksessahan nimenomaan sanotaan, että kirjoittaja on tällä hetkellä töissä. Se nyt vaan ikävä kyllä menee nykyään niin, että "synnytysikäisille" naisille on työmarkkinoilla tarjolla pelkkää määräaikaista, kun työnantaja haluaa välttää kaikki lastenhankinnan kustannukset.
Itse olet enemmän yksinkertainen. Ei se ole työnantajan homma maksaakkaan niitä lapsen hankkimiskustannuksia.
Sitäpaitsi olen se työnantaja. Sua en ota duuniin alkuunkaan.
Voi voi, on sullakin vielä yhtä sun toista opittavaa tästä maailmasta. Olet näköjään aika pihalla hyvinvointivaltion toimintalogiikasta ja erinäisten toimijoiden keskinäisistä riippuvuuksista. Työnantajat tarvitsevat työntekijöitä siinä missä työntekijät niitä työnantajia, ja jos palkkatyön ja perheen yhdistäminen tehdään mahdottomaksi, se on lopulta myös työnantajan tappio. Vai vielä työnantaja olet, heh heh.
P.S. "maksaakaan" kirjoitetaan yhdellä K:lla. Että oikein noin upeasti kouluttautunut "työnantaja", kun ei edes kirjoittaa osaa.
Voisit esim. ottaa toisen lapsen hoitoon omasi ohella. Lähinnä ihan tavallista päivähoitoa ajattelin, mutta jos olette lapsirakkaita jne. niin pienet kurssit käymällä voisi myös ilmoittautua sijaisperheeksi kaupungin/kunnan lastensuojeluväelle. Siis pientä leivänlisää niukalle kotihoidontuelle.
"Lapsi leivän tuo", tiesi oikein jo vanha kansa. Kun karsii hömpötyksistä ja oppii leipomaan ja puuronkeittoon valmisruokien sijaan, ihan hyvin menee varmasti.
JOS OIKEASTI(! ! !) HALUAA LAPSEN
SIIHEN ON AINA VARAA.
Sellaiset ihmiset ovat valmiita karsimaan kaikesta muusta,
jopa siitä ulkoisesta statuksesta
mikä monelle sanelee tekemiset elämässä.