Olen todella läheinen mummoni kanssa, ja oikeastaan meidän kolmen lapsen perheestä olen ollut aina se "mummon tyttö." Äitini ja minä käymme mummolle kaupassa kerran viikossa ja äitini käy sen lisäksi mummon luona aamuisin kahvilla ja perjantaisin saunottamassa. Jos äidilläni on sovittua menoa, minä käyn saunottamassa. Mummo siis asuu kerrostalossa jossa asuu yli 65 vuotiaita vanhuksia itsenäisesti, mutta talossa käy sairaanhoitajia ja kotiavustusta saa.
Kun synnyin 20 vuotta sitten mummo jäi auton alle. Nykyään hänellä on polvessa tekonivel. Tekonivel piäisi vaihtaa kymmenen vuoden välein, mummollani ei vaihdettu kertaakaan koska tekonivel ei ollut kulunut niin paljoa. Nykyään tekonivel aiheuttaa paljon kipua ja kaksi vuotta sitten mummo alkoi puhua että haluaisi leikkaukseen. Asia lähti etenään. Mummolta kuitenkin repesi jalasta suonikohju ja verta tuli paljon. Sairaalassa samaan jalkaan tuli ruusu. Lääkärin mukaan tekonivelen leikkausta ei voi suorittaa koska mummolla on sydämessä vikaa, äitini puhui jostakin hitaasti sammuvasta sydämestä että sydän lakkaa vähitellen toimimasta. Lääkäri sanoi että mummo ei heräisi leikkauspöydältä enää.
Tiedän että mummolla on ollut rankkaa eikä jokapäiväiset kivut ja lääkemäärät piristä. Kuitenkin aina kun menen käymään, mummo alkaa puhua itsensä hirttämisestä, kaikkien lääkkeiden ottamisesta yhtäaikaa ja sanoo että elämästä ei tule yhtään mitään. Itkee ja sanoo ettei tahdo elää. Tätä tapahtuu joka kerta kun käyn siellä, äidilleni hän ei paljoa tuollaisia puhu mutta minulle puhuu esimerkiksi kun olen käymässä mummolla yksin. Olen yrittänyt sanoa mummolle että haluan että hän elää, haluan että näkisi omatkin lapseni kun sisaruksen lapset ovat tuttuja. Mummoni on isomummo. Aina kun tulen mummolta, minua ahdistaa ja itkettää enkä tiedä mitä teen. Sairastan itse vaikeaa masennusta lapsuuden traumojen takia ja toisten ihmisten tunteet muutenkin vaikuttavat paljon muhun.
Mummoni ei halua lähteä minnekään. Ehdotin että otetaan pyörätuoli ja lähdetään kaupungille tai tavarataloon, että lähtisi joskus pois asunnostaan. Ei halua. Myöskään retket toisten vanhuksien kanssa ei huvita, bussi siis hakisi kerrostalon pihasta ja menisivät jonnekin syömään, juomaan kahvia ja niin edelleen. Mitään ei tahdo tehdä eikä lähteä. Olen ehdottanut masennuslääkitystä, sellaista joka ei lamaannuta vaan joka hieman nostaisi mielialaa. kuten esimerkiksi Seronil. Mummo ei halua syödä lisää lääkkeitä ja ymmärrän sen kyllä.
Tunnen syyllisyyttä koska en haluaisi aina mennä mummolle itsemurhapuheiden takia. Ymmärrän että on kipuja ja tuntuu turhalta, mutta mummon puheet tuntuvat niin kamalilta. Tunnen olevani täysin hyödytön, etten pysty tekemään mitään auttaakseni. Tunnen syyllisyyttä koska en käy tarpeeksi usein. Tunnen ärtymystä sisaruksiani kohtaan jotka eivät koe samaa kohtelua mummolta, vaikka tiedän että se johtuu vain siitä kun sisaruksieni pienet lapset ovat myös mummolla samaan aikaan ja mummo on todella innostunut aina silloin.
Tuntuu etten jaksa syyllisyydentuntoa, tunnetta etten voi auttaa ja pelkoa mummon voinnista. Itkettää. Kuinka pystyn sanomaan mummolle että häntä rakastetaan ja itsemurhasta puhuminen sattuu? Kuinka saan hänelle apua kun hän ei itse siitä aio puhua lääkärille, että masentaa ja elämä tuntuu turhalta?
Kun synnyin 20 vuotta sitten mummo jäi auton alle. Nykyään hänellä on polvessa tekonivel. Tekonivel piäisi vaihtaa kymmenen vuoden välein, mummollani ei vaihdettu kertaakaan koska tekonivel ei ollut kulunut niin paljoa. Nykyään tekonivel aiheuttaa paljon kipua ja kaksi vuotta sitten mummo alkoi puhua että haluaisi leikkaukseen. Asia lähti etenään. Mummolta kuitenkin repesi jalasta suonikohju ja verta tuli paljon. Sairaalassa samaan jalkaan tuli ruusu. Lääkärin mukaan tekonivelen leikkausta ei voi suorittaa koska mummolla on sydämessä vikaa, äitini puhui jostakin hitaasti sammuvasta sydämestä että sydän lakkaa vähitellen toimimasta. Lääkäri sanoi että mummo ei heräisi leikkauspöydältä enää.
Tiedän että mummolla on ollut rankkaa eikä jokapäiväiset kivut ja lääkemäärät piristä. Kuitenkin aina kun menen käymään, mummo alkaa puhua itsensä hirttämisestä, kaikkien lääkkeiden ottamisesta yhtäaikaa ja sanoo että elämästä ei tule yhtään mitään. Itkee ja sanoo ettei tahdo elää. Tätä tapahtuu joka kerta kun käyn siellä, äidilleni hän ei paljoa tuollaisia puhu mutta minulle puhuu esimerkiksi kun olen käymässä mummolla yksin. Olen yrittänyt sanoa mummolle että haluan että hän elää, haluan että näkisi omatkin lapseni kun sisaruksen lapset ovat tuttuja. Mummoni on isomummo. Aina kun tulen mummolta, minua ahdistaa ja itkettää enkä tiedä mitä teen. Sairastan itse vaikeaa masennusta lapsuuden traumojen takia ja toisten ihmisten tunteet muutenkin vaikuttavat paljon muhun.
Mummoni ei halua lähteä minnekään. Ehdotin että otetaan pyörätuoli ja lähdetään kaupungille tai tavarataloon, että lähtisi joskus pois asunnostaan. Ei halua. Myöskään retket toisten vanhuksien kanssa ei huvita, bussi siis hakisi kerrostalon pihasta ja menisivät jonnekin syömään, juomaan kahvia ja niin edelleen. Mitään ei tahdo tehdä eikä lähteä. Olen ehdottanut masennuslääkitystä, sellaista joka ei lamaannuta vaan joka hieman nostaisi mielialaa. kuten esimerkiksi Seronil. Mummo ei halua syödä lisää lääkkeitä ja ymmärrän sen kyllä.
Tunnen syyllisyyttä koska en haluaisi aina mennä mummolle itsemurhapuheiden takia. Ymmärrän että on kipuja ja tuntuu turhalta, mutta mummon puheet tuntuvat niin kamalilta. Tunnen olevani täysin hyödytön, etten pysty tekemään mitään auttaakseni. Tunnen syyllisyyttä koska en käy tarpeeksi usein. Tunnen ärtymystä sisaruksiani kohtaan jotka eivät koe samaa kohtelua mummolta, vaikka tiedän että se johtuu vain siitä kun sisaruksieni pienet lapset ovat myös mummolla samaan aikaan ja mummo on todella innostunut aina silloin.
Tuntuu etten jaksa syyllisyydentuntoa, tunnetta etten voi auttaa ja pelkoa mummon voinnista. Itkettää. Kuinka pystyn sanomaan mummolle että häntä rakastetaan ja itsemurhasta puhuminen sattuu? Kuinka saan hänelle apua kun hän ei itse siitä aio puhua lääkärille, että masentaa ja elämä tuntuu turhalta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihanaa kun sinulla on mummo ja sinä pidät hänestä .
Nyt on monenlaisia lääkkeitä .
Itsekkin olen jo iäkäs 79v tässä kuussa tuleelisää -- minkäsikäinen sinun mummu on
itse olen ollut terve mitä nyt aikaisin huomattu syöpä joka leikattiin jo yli 10v sitten . En syö mitään lääkkeitä --mutta olen kiinnostunit Kannapiksen lääke vaikutuksista
monessa maassa se on jo luokitettu lääkkeeksi . juuri vanhemmilla ihmisillä on näitä vaivoja ja sairauksia mihinkä kannbis tehoaa särkyjä vähentää ja tekee olon paremmaksi
Jopa parantaa monta sairautta
Voi lukea Googlettamalla tästä lääke kannbiksesta
Jos minun kulumat alkaa käsissäni vaivata ja särkeä pyydän lääkäriltä tätä lääkkeeksi
Olen ollut ikäni käsityöläinen ja joskus aikaisemmin oli paljon särkyä niissä , voihan sitä kokeilla -- jos kerta Esm kaliforniassakin se on todettu hyväksi , ja on täälä euroopassakin maita jossa sitä jo saa lääkkeeksi.