Lääkikseenhaku! mitä tehdä??? :s

apuakaipaavaa

Eli tarvitsen todella paljon mielipiteitä!

Haen tänä vuonna toista kertaa lääkikseen. Kävin viime vuonna kokeessa "turisti"-asenteella, koska en ollut lukenut kaikkia kemian ja fysiikan kursseja koulussa kun silloin en vielä tienny haluavani lääkäriksi. Nyt sitten vietän ensimmäistä välivuotta ja nyt tänä keväällä ensimmäinen tosissaan kokeilu sisään. Olen kuitenkin saanut huonosti luettua, syksyllä sairastuin pahasti, että jouduin viettämään joskus parikin kk sairaalassa ja lukemisen pääsin aloittamaan vasta kunnolla helmikuussa. Nyt vaikuttaa, että aika loppuu tänäkin vuonna.
Pääsin viime syksynä AMK;hon opiskelemaan, mutta siirsin opiskelun aloitusta sairauteni takia ja tarkoituksena oli lukea myös tietenkin lääkiksen pääsykokeisiin.

Nyt se missä tarvitsen vinkkejä.. jos ovet lääkikseen eivät vielä aukea.. kannattaako ottaa AMK paikka ( tosiaan ihan mielenkiintoinen linja, mutta en halua tehdä sitä todellakaan työelämässä, haluan lääkäriksi 100%!!!), vai pitää suoraan toinen välivuosi ja lukea ihan täysillä lääkikseen jo syksystä asti. Toisinsanoen onko mahdollista opiskella AMK:ssa aika haasteellista ainetta ja lukea samalla lääkikseen? Samalla tietenkin joudun luopumaan AMK paikastani ja tämä " varavaihtoehto" häviää. Hävettää jos ei vieläkään ole mitään opiskelupaikkaa ja monet kaverit opiskelee jo toista- kolmatta vuotta. Mutta jotenkin tuntuu turhalta opiskella jotain mitä ei halua tehdä tulevaisuudessa, kun tiedän että lääkärin ammatti on kutsumukseni!!

Kiitos etukäteen :)

7

512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maisteri_nainen

      Jos minun tarinani lohduttaa sinua, niin kerron sen. Halusin varmaan jo lääkäriksi ollessani lukioikäinen, mutta jouduin aika pahasti koulukiusatuksi ala- ja yläasteella, minkä takia en uskonut enää kykyihini. Menin opiskelemaan yliopistoalaa, joka ei todellakaan vastaa tasoani. Oikeasti tein tutkinnon vasemmalla kädellä ja kävin koko ajan töissä.

      Nyt ikää 25 ja haen ensi keväänä tosissani lääkkikseen. Olen valmennuskurssilla ja luen jatkuvasti pääsykokeisiin.

      Kokemukseni pohjalla voisin aika suoraan opastaa, että ota se AMK-paikka vastaan, koska näin saat kokemusta siitä kuinka opiskella lukion jälkeisissä laitoksissa.

      Tunnepuolelta sen verran, että ei kannata verrata itseään muihin. Kannattaa keskittyä omaan suoriutumiseen. Toki sen verran voi katsoa mitä muut tekee, että ei tee itse samoja virheitä, mutta kuitenkin pitää päänsä pystyssä.

      Toinen vaihtoehto on, että haet jonnekin töihin. Esimerkiksi kauppaan myyjäksi tai vastaavaa. Jotain sellaista yksinkertaista työtä, jolla saat lisää itsevarmuutta. Lue pikkuhiljaa koko ajan, koska myös siten voi saavuttaa tarvittavat tiedot. Yleinsä parhaimman lopputuloksen saa, kun opiskelee asiat perusteellisesti ja antaa itselleen aikaa omaksua tietoa. Ei toki laiskaksi saa heittäytyä.

      Stemppiä!

    • ncncvvcvfdf

      Ei laiskaksi heittäytyä, mutta uudistuksen tullessa, voi ollakin huonommalla sijalla hakuprosessissa... Kannattaa siis tosissaan miettiä ottaako vastaan toisen opiskelupaikan tai ei.

      • ....................

        Viittaatko tällä siihen, että toinen tutkinto tulee maksamaan jossain vaiheessa? Edelleen jos toinen tutkinto maksaa, vuosikausimaksu on aika alhainen...


    • 1+1

      Kannattaa otaa amk-paikka, koska voi olla, että lääkikseen ei pääse, vaikka kuinka haluaisi.
      Ja lisäksi, jos sisäänpääseminen vaatii kuukausien opiskelun, ei luultavasti omaa potentiaalia opintohin. Ja jos normilukemisella ei pääse, ei siinä pänttääminen auta.

      • ....................

        Mitä on normilukeminen? Itse ainakin olen huomannut, että kerran, kun opin jonkun asian, muistan sen loppuelämän. Olen ns. erilainen oppija ja ehkä aloittajakin on sellainen.

        Aloittaja: Tosi paljon stemppiä lukemiseen. Ei kannata uskoa joidenkin yksittäisten ihmisten kommentteja siitä, että osaatko vai et. Itse en olisi koskaan uskonut, että pystyisin oppia fysiikan, kemian ja biologian näinkin hyvin. Tiedän, että luku-urakkani kevenee opintojen alettua, koska kun hallitsen perusteet, pystyn aika pitkälle soveltamaan tietoa.


    • 3fdw

      1 1 taitaa nyt trollailla.
      Jos lääkikseen pääsee sisään, sieltä selviää myös ulos.

      Sisäänpääsy (ja viimeistään opiskelu) kysyy lähinnä motivaatiota ja sitkeitä perslihaksia. Kaikki ylenmääräinen lahjakkuus on tietysti eduksi, muttei välttämätöntä.

      Omalla vuosikurssillani suuri osa porukasta oli panostanut pääsykokeisiin todella paljon. Monet aloittivat jo edellisenä syksynä täyspäiväisen laskemisen ja lukemisen, ja kävivät lisäksi tammikuulta alkaneen pitkän valmennuskurssin.
      Ihan hyvin näyttävät pärjäävän opinnoissaan:-)

      Tsemppiä aloittajalle:-)

    • Kuopioon hakija.

      Tiedättekö te miten alkupisteet määräytyy? Valintaoppaassa on että:
      Pitkä kieli
      Ainereaali (FY, KE, BI)
      Äidinkieli
      Matematiikka tai jokin seuraavista (lyhyt kieli, reaali jota ei käytetty fykebi-osiossa jne..)
      Mietin, että onhan tuossa viimeisessä kohdassa paras noista? Eli minulla on ainereaalista (joka ei ole fykebi) L ja matikasta E, niin tuleeko tuo parempi sitten alkupisteisiin? Eikös sen näin pitäisi olla??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe