Odotan esimmäistä lastani rv 9 5. Aloin vuotamaan ruskeaa tuhruvuotoa jo heti plussauksen jälkeen. En pitänyt sitä mitenkään huolestuttavana, kunnes pari päivää ruskean tuhruvuodon jälkeen aina käydessäni vessassa pönttöön hulahti verta kuin raanasta. Sitä ei kestänyt kun muutaman tunnin mutta todella säikäytti. Varasin heti ajan terveyskeskukseen ja sain seuraavalle päivälle ajan. Ultrassa kaikki hyvin ja viikon päästä uusi kontrolli.
No juuri päivää ennen kontrollia alkoi taas vuotamaan verta oikeen huolella. Vuoto loppui taas muutaman tunnin kuluttua. Tällöin menetin jo toivoni, olin jo varautunut että kesken meni. Kontrollissa kuitenkin edelleen kaikki hyvin, sydän sykki.. Ultraava lääkäri selitti että mahdollisesti jokin verisuoni kohdussa katkennut ja aiheuttaa ikävää vuotoa aika ajoin.
Tästä viikko eteenpäin heräsin yöllä siihen että haarus ja joka paikka aivan märkä, tarkistaessani tilanteen lakanat ym täynnä verta. Verta vuoti koko yön ja aamulla menin päivystykseen. Ajattelin että nyt jos milloin kesken on mennyt, mutta EI. Pikkuinen oli kasvanut kovasti ja sydän sykki kovaa tahtia. Ultraava lääkäri kertoi että kohdussa olisi hematooma (joka siis on aiheutunut verisuonen puhkeamisesta ja veri kasautunut pieneen "pussukkaan"). Lääkäri vielä kertoi että rusehtavaa vuotoa voi tulla vielä n viikon ajan sillä hematooma kuihtuu aikanaan itse pois..
Nyt olen elänyt jatkuvasti varpaillani. En todellakaan voi nauttia raskausajasta kun pelkään milloin vuoto alkaa jälleen. Np ultrakin vasta 12.3, en vain kestä odottaa sinne asti. Pakko mennä yksityiselle ultrattavaksi ennen sitä.
Muilla samantapaisia kokemuksia?
Jatkuva keskenmenon pelko
EnKestäEnää
0
311
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811238
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t234566Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520