Onko kellään kokemusta yhtyneiden kuvalehtien puhelinmarkkinoinnista? Onko palkat olleet kohtuullisia ja työajat jne...?
Yhtyneet kuvalehdet.
2
512
Vastaukset
- Myyntitykki
saattaa olla vanhentunutta, mutta ainakin joskus oli niin, jotta yhtyneillä ei ollut omia myyntikonttoreita ollenkaan, vaan kaikki myyjät toimivat joko itsenäisinä kotimyyjinä. Lisäksi yhtyneiden tuotteita myivät telemarkkinointifirmat, jotka myyvät pääsääntöisesti uusia ja jatkoja sitten nämä kotimyyjät. Jatkojen myynti on helppoa kuin heinän teko, mutta uusien myynti kolme kertaa vaikeampaa, eikä ainakaan aloittelijalta yleensä tahdo luonnistua. Siitäpä taitaa johtua uusmyynnin ja sitäkautta koko alan huono maine, koska se on kokeneemmallekkin vaikeaa.
- parempi työ...
Ryhtyisit ennemmin luovaksi kotitoimittajaksi:
Kuinka seura lehteä vedätettiin kunnolla !!!
Tarina alkaa keväästä 1992, silloin seura-lehden toimitukseen olisaapunut mielenkiintoinen faxi, ja soitto.
Aiheena oli espanjan lomaosakemarkkinoita käsittävä juttu. Aihe oli polttava ja seura lehti tarttui aiheeseen.
Jutulle oli annettu "siivet" jutun alkuperäisen kirjoittajan kuvalla ja tulemalla julkisuuteen persoonanaan.
Juttu oli "lomaosakekauppojen raadolliset taustat" ja seura oli saanut runsaasti positiivista palautetta yli neljän sivun lööppiartikkelistaan!
Mutta jotain meni vikaan! seura lehden päätoimittaja nimittäin kieltäytyi korvaamasta "juttupalkkion"
muodossa lähes neljän sivun tekstin kirjoittajan työpanosta jutun alkuperäiselle kirjoittajalle, jolla varmasti on vielä faksi jäljellä tarkalla kellonajalla milloin kirjoitus oli seura lehden toimitukseen faksattu 1992.
Alkuperäinen kirjoittaja tunnetaan nimellä Jari Kauppinen,joka on myös tunnettu elämänkerrallisesta kirjallisuudestaan.
"yksi kun jättää niin leiri vaihtuu" Pian tummat pilvet laskeutuivat Yhtyneitten Kuvalehtitalon ylle. Viesti rapakon takaa ja haaste painokanneherjauksesta. Oikeusprosessi oli ajettu Helsingin Käräjäoikeudessa, ja voi sitä seura lehden ällistystä kun jutun alkuperäinen kirjoittaja olikin amerikkalaisen liikemiehen leirissä otti syyt niskoilleen ja sakot."Kaikki hänen kirjoittamansa olikin mielikuvituksen tuotetta..."
Seura lehti sai yli sadantuhannen korvaukset maksettavaksi amerikkalaisille ja päätoimittajalle sakot. Jälkeenpäin on puhuttu "sopimuksista" amerikkalaisen liikemiehen ja jutun alkuperäisen kirjoittajan välillä, jonka alla amerikkalaiset urheiluautot ja kesämökit vaihtuivat tiiviiseen tahtiin 90-luvulla. 80-luvun loppupuolella seura lehden toimittajat olivat haukkuneet Kauppisen kirjoja, vetäkää itse johtopäätökset oliko Kauppinen riittävän kriittinen haukkujilleen!
Hän oli vain todennut että "amerikkalaisen käsitteen mukaan paremman tarjouksen mukaan on aina mentävä"!
Ainoa todellinen voittaja farssissa oli kuitenkin jenkit, heidän ajattelumaailmansa "any public
is goody public" voisi tässä tapauksessa tulkita lauseella "be ugly do dirty". Miten muuten "kotiuttaa" suomalaisille käsitys jo entuudestaan kielteiseksi tulkitusta lomaosakemarkkinoinnista kuin oikeusvoitolla suomalaisessatuomioistuimessa.
Nyt neljäntoista vuoden jälkeen tapauksesta kun seura lehden päätoimittaja on vaihtunut niin
ei voi kuin nauraa partaansa makeasti ja miettiä että oliko todellakin "alkuperäisen jutun kirjoittajan mielikuvitus vilkas" vai pitikö juttu sittenkin todenperäisyytensä.
Totuuden tietää nimittäin sadat ja taas sadat etelän lomaosakekohteissa esittelykierroksilla käyneet suomalaisturistit vuosina 1990-1992 sekä kuningaskuluttajan tuotantoryhmä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389