Jostain taas muistin sut vuosien jälkeen. Tulin tänne susta pariksi päiväksi ruikuttamaan ja sitten oikeasti törmäsin sinuun!!
Susta ei tule silti koskaan mun miestä, en halua vaikka haluaisin. Meillä on omat elämät. Ja olen onnellinen näin, toivottavasti säkin olet.
Jännä sattuma silti.
Susta ei tule silti koskaan mun miestä, en halua vaikka haluaisin. Meillä on omat elämät. Ja olen onnellinen näin, toivottavasti säkin olet.
Jännä sattuma silti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
onkin toivomuskaivo.. pennonen ajatuksistasi ja se toteutuu?
plumps...nyt toivoin juuri että se kaunis ristiverinen kaunis nainen heittäisi sen heittämäni aloitepallon takaisin, ja lähestyisi minua vuorostaan...ennen perjantaita.Ja syvä huokauuuus,puuuh.Miksi minun pitää aina ihastua?ääh, ja taas yksipuoleista ihastusta, vaikka kyllä hetken vaikutti jo lupaavalta.Nyt laitan tähän toivomuskaivoon kannen päälle ja odotan perjantaita :)
En ole niin kovin onnellinen. Tosin en onnetonkaan.
Kovasti kyllä toivoisin, että olisit onnellinen. Mikäs sille on esteenä?
En tiedä, onko sille olemassa mitään estettä, jonka voisi raivata tieltä. En vain juuri nyt ole, siltä tuntuu. Mutta kuten sanoin, ei ole onnetonkaan olo. Ei kai tässäkään mitään vikaa ole, normaalissa olotilassa.
Jos meidät olisi tarkoitettu ruusilla tanssimaan, syntyisimme kengät jalassa.
Eikö normaalisti voi olla onnellinen? ;)
Jos kengät jalassa tanssittaisiin ruusuilla, tulisi varmaan polkeneeksi ne itse ruusutkin, joten avojaloin mennään.. pienillä haavoilla mutta kuitenkin.
Voi olla normaalisti onnellinen tietenkin. Nyt vaan ei tunnu sellaista onnellisuuden aaltoa koko ajan. Tiedän pystyväni olemaan onnellisempikin ja varmasti tulevassa olenkin. Tämä vain on nyt tällainen ajanjakso, enkä pane vastaan. Antaa elämän välillä viedä :)
hassuja asioita silti sattuu joskus yllättäenkin.. Ja tilanteet tietysti muuttuu.. :)
Niin, kohtalolla on huumorintajua, myönnän, mutta se on kiero :) Kaikki muuttuu, elämä, ihmiset, tilanteet. Jotain kuitenkin aina jää jäljelle, jos ei muuta niin pieniä palasia ja murusia menneestä. Kaipa meidän ihmisten vain on niillä tultava toimeen mitä palasia ja murusia satumme käsiimme saamaan.
Elämän vietäväksi ei kannata tuudittautua täysin, välillä on otettava vientivuoro omiinkin käsiin.
En kyllä usko kohtaloon.. Mutta johonkin käsittämättömään ihmisten väliseen yhteyteen kuitenkin... telepatiaa? ;)
Mulle jotenkin ne menneen muruset ja palaset on aina ollu tärkeitä, niitä olen hyväillyt ja muistellut vaikka elämä vie..
Minun on melkeinpä pakko uskoa siihen kohtaloon, kun ottaa kaiken huomioon. Uskon kyllä ihmisten väliseen yhteyteenkin. Tarpeeksi lähellä kun käy toista, ei koskaan enää ole täysin erossa, haluaisi tai ei.
Jos ne muruset seuraavat sinua vaikka niitä karistelisitkin, niin kai ne silloin ovat tärkeitä, tietyllä tapaa kannattaa vaaliakin niitä, ei siitä kenellekään haittaa ole.