Ette varmaankaan arvaa, mitkä olivat kaksi ensimmäistä kuvahaun tulosta:
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/428927_4473496516637_1332950000_n.jpg
Kertonee kultista, mikä Tukiaisten ympärille on syntynyt. Ihmiset ei ole perusluonteeltaan muuttuneet siinä, mikä kiinnostaa. Friikkiys ja rujoudet/vajavuudet on aina kiehtovia. Kaikenlaiset kehon poikkeavuuksiin liittyvät näyttelyt kerää yleisöä.
1800-luvulla jo kansa käy katselemassa friikkejä/ lihavuutta. Pakko myöntää että jotain karsean rivon kiehtovaa tuollainen on Tuksujen kohdalla kun viinan turvottamaa läskiä näytetään maksusta pahimmissa räkälöissä, ja korostetusti liian vähissä vaatteissa. Nehän vielä jotenkin liikahteleekin pari askelta katselijoiden hurratessa ja huudellessa. Naama on kuin Pellehermannin maskeeraajan kädestä (anteeksi Pellehermanni). Läskit oikein tulevat kunnolla framille ja pursuavat yli ylikireiden vaatteiden alta liian pienissä kuteissa (jotka näyttävät eroottisilta hoikan päällä, mutta koomisilta lihavan päällä) että, välillä näkyy ulostettakin ja levitetään nähtäville se hikinen, pullea ja ruokkoamaton haarovälikin, välillä kaadutaan pitkin lattiaa kännissä ja rähistään yleisölle. Mutta kaiken huippu on se, että selvästi Tukiaiset on ainoat jotka ei tajua suosionsa todellista syytä, koomisuutta ja rujoutta. Olen miettinyt, että missähän kohdassa lamppu syttyy jomman kumman päässä vai kerkiääkö viina viedä hautaan ennen. Voiko ihminen kuolla häpeästä, kun tajuaa miten on itsensä alentanut?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.