Heti keskeytyksen jälkeen raskaana/raskaaksi?

Kuinka pian on teoriassa edes mahdollista tulla keskeytyksen jälkeen raskaaksi?

NT-ultrassa rv 12 todettiin, että sikiö lopettanut kehityksen rv 9.
Lääkkeellinen keskeytys tehtiin heti seuraavana päivänä.

Tyhjennysvuoto kesti todella vähän aikaa, noin 6 päivää.
Olin 7. päivänä keskeytyksestä (heti vuodon loppumisen jälkeen) suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä mieheni kanssa.

Mietinkin, onko mitenkään mahdollista, että nainen voi tulla näin pian keskeytyksen jälkeen raskaaksi uudelleen?


Kiitos asiallisista vastauksista
1111190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä sitä voi heti raskautua jos siitiöitä on hollilla ovulaation aikaan. Itselleni kävi samoin kuin sinulle (sikiö lopettanut kehityksen rv 6) ja lääkäri sanoi että olisi hyvä odotella parin kierron verran, ennen uutta yritystä.

Äänestä

En usko, että ihan helposti. Ensin pitää raskaushormonitason laskea ennen kuin ovulaatio toimii. Itse tulin raskaaksi vastaavan tilanteen jälkeen heti kun kesken mennyt raskaus kääntyi negatiiviselle raskaustestissä. Kyllä siihen menee vähän aikaa. Luulen, että sinun on käytännössä mahdoton tulla raskaaksi tuossa vaiheessa.

Äänestä

Vanha työkaveri tuli raskaaksi, todettiin kuitenkin tuulimunaksi ja kaveri joutui kaavintaan. Oli sitten ihmeissään kun menkkoja ei kuulunutkaan kaavinnan jälkeen, ja teki testin joka oli positiivinen. Epäili jo että kaavinta olisi epäonnistunut, mutta ei, uusi elämänalku siellä oli kohdussa.
Raskausaika oli todella hankala, hän oksensi paljon, oli tiputuksessa, pyörtyili jne, mutta terve lapsi syntyi.
Ei sitten tiedä johtuiko rankka raskaus siitä että oli raskautunut niin nopeasti kaavinnan jälkeen.

Äänestä
  • No ei johdu. Noilla kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Äänestä

  • ryhiojkl kirjoitti:

    No ei johdu. Noilla kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Meillä raskaus keskeytynyt johonkin kasi viikolle, huomattiin nt-ultrassa viikolla 10. Lääkkeellinen poisto ja siitä n. viikon päästä olin raskaana. Itse en siitä tiennyt mitään, selvisi jälkitarkastusverikokeissa kun hcg koholla. Nyt menossa rv 26 :D

    Äänestä

pitää paikkaansa että raskautuu keskeytyneen jälkeen uudestaan hetimiten! Sillo on vielä raskaushormoonia veressä joten sillon ei voi tulla raskaaksi. Samaa mieltä olen "ei onnistu" kanssa.

Äänestä

  • No minä vain tulin js isolla mahalla olen nyt raskaana. La 30.5. Ei kätilöiden mukaan ensimmäinen kerta, että näin nopeasti mutta ei kovin yleistäkään varmaan.

    Keskeytys oli kivulias ja vuoto rajua 2-3 pvää, ja kun vuoto loppui niin oli tärpännyt tästä n. Viikon päästä, eli keskeytyksestä n 10 pvää.

    Äänestä

Kiitos vastauksista!


Keskenmeno oli minulle kova paikka. Haluaisin kovasti uudelleen lasta yrittämään, mutta henkisesti tarvitsemme ehkä vähän aikaa nyt (sekä minä että mieheni).

Meillä on ystävän häät nyt viikonloppuna, ja haluaisin juoda alkoholia siellä ja pitää hauskaa kaiken tämän surun jälkeen. Edes vähän.

Mietinkin, että uskallanko juoda, jos olenkin tuosta yhdestä kerrasta raskautunut? Hullulta se kyllä kuulostaa, mutta ajattelin kysellä kokemuksia.

Juuri se, että onko mitenkään mahdollista tulla viikko lääkkeellisen keskeytyksen jälkeen raskaaksi? Siis 3.2.2013 oli raskaudenkeskeytys-päivä. Vuotoa oli 3.2-8.2.2013. Sitten vuoto loppui. Harrastimme seksiä (suojaamatonta) sunnuntaina 10.2.2013.

Jotenkin tuntuu, etten voisi olla. Mutta mutta...
(Luulisin, että 2 viikkoa keskeytyksestä jotenkin mahd., mutta entä vain viikko keskeytyksen jälkeen? Juuri vuodon loppumisen jälkeen?)


En ole vielä tehnyt raskaustestiä, mutta teen kyllä ennen pe/la. Toisaalta sekin voi olla plussa, jos jotakin raskausmateriaalia jäänyt.

Äänestä
  • No ei se mahd.raskaus testissä näy vielä pe-la jos sitä suojaamatonta seksiä on ollut 10.2., eli jos se näyttää negaa niin et voi siihen luottaa, aikaa on kulunut yhdynnästä liian lyhyt aika jotta testi näyttäisi todellisen tuloksen. (aikaisintaan 19 vrk kuluttua suojaamattomasta....).

    (tuskin olet raskautunut, mutta jos olet, niin eikö ole varmempaa olla juomatta.... Pahoitteluni km:si)

    Äänestä

Mulla todettiin tuulimuna rv 12 heinäkuun lopussa, lääkkeillä keskeytettiin, vuotoa n. viikko ja syyskuussa kävin antamassa pissanäytteen jolla varmennettiin että se hormonitaso oli laskenut. Eipä mitä, positiivinen tulos, viikko sen jälkeen ultra ja seittemännellä viikolla olin raskaana. Nyt viikolla 26 ja lääkäri sanoi silloin että ei ole mitään väliä vaikka raskauduin niin nopeasti koska jos kohtu ei olisi ollut valmis uuteen raskauteen, en olisi tullut uudelleen raskaaksi, simple as that.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskeytys+rask.heti? kirjoitti:

Kuinka pian on teoriassa edes mahdollista tulla keskeytyksen jälkeen raskaaksi?

NT-ultrassa rv 12 todettiin, että sikiö lopettanut kehityksen rv 9.
Lääkkeellinen keskeytys tehtiin heti seuraavana päivänä.

Tyhjennysvuoto kesti todella vähän aikaa, noin 6 päivää.
Olin 7. päivänä keskeytyksestä (heti vuodon loppumisen jälkeen) suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä mieheni kanssa.

Mietinkin, onko mitenkään mahdollista, että nainen voi tulla näin pian keskeytyksen jälkeen raskaaksi uudelleen?


Kiitos asiallisista vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu