Inhottava maa

Tämä on maa, jossa ensin osoitetaan henkistä väkivaltaa, ja sen jälkeen rangaistaan jos siitä saa oireita.

Olen aina ihmetellyt, miten tässä kulttuurissa pahaa puhuminen on täysin hyväksyttävää sosiaalista käyttäytymistä. Monissa kahvipöydissä se on päivän kohokohta.
25314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Se on pelin henki. Kieroilulla ja juonittelulla pääsee pitkälle työelämässä.

Äänestä
  • Myös itsensä kehittämisellä pääsee pitkälle. Kannattaa vaan käyttää verorahoja opiskeluun, tapahtui se sitten omalla ajalla tai jonkin oppilaitoksen kautta "virallista tietä". Verorahat tulevat näiden kierojen ihmisten pussista. Kierojen ihmisten firma kaatuu nurin tai sille tulee kyllä kilpailijoita jonka jälkeen se kaatuu nurin. Ei kukaan jaksa kovin kauaa tehdä töitä firmassa missä ei huolehdita työntekijöiden sekä fyysisestä että psyykkisestä hyvinvoinnista. Koulutuksen voidaan katsoa kuuluvan ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin piiriin.

    Ne ihmiset jotka eivät kuitenkaan itsenäisesti pyri pitämään itsestään huolta eivätkä vaikuta kiinnostuneilta omasta alastaan, he eivät pärjää työpaikoilla.

    Äänestä

Niin ja jotkut syrjäytyy lopullisesti ja joutuu vielä psykiatrian uhreiksi toisten ihmisten harjoittaman kiusaamisen takia.

Äänestä
  • Juuri näin.. itse koin 1½ vuoden ajan julmaa työpaikkakiusaamista. Meni mielenterveys ja melkein lähti henki.

    Nyt sitten yhteiskunta maksaa kalliit lääkkeeni ja sairauspäivärahani. Edessä kova kuntoutus josta ei lainkaan takeita, että palaan työssäkäyvien kirjoihin.

    Toivottavasti kiusaajat ymmärtävät edes nyt mitä saivat aikaan? Mahtavatko edes tuntea omassatunnossa pistoksen kun kuulevat tilastani?

    Äänestä

Elämä on kamppailulaji, missä vain vahvimmat menestyvät. Tähän kamppailuun
kuuluu tuo seljän takana pahan puhuminen, sillä tavalla jotkut pönkittävät omaa
asemaansa laumassa, etteivät vaan itse joutuisi siihen lauman hyljeksityn
rooliin.
Tuo mielenterveyspuoli osasto on sitten useasti näiden lauman hyljeksimien
kohtalo. Monesti nämä hyljeksitytkin olisivat toimineet itse samalla tavalla,
jos vain olisivat kohonneet laumahierarkiassa riittävän korkealle, päässeet
hyljeksimään jotakuta jotta ei tulis omaksi osaksi vastaava.

Siihen laumakuntakulttuuriin kuuluu myös se, ettei sillä hyljeksityllä ole
valitusoikeutta lauman toimintatavoista. Eli se on sun oma vika, jos joudut
lauman hyljeksimäksi, tämä eläinlauma eivätkä sen jäsenet ole tehneet
mitään väärää, näin sen kuuluukin mennä.

Äänestä
  • Tämän vuoksi Pekka-Eric Auvisen teko oli ymmärrettävä. Ei hän psyykkisesti sairas ollut. Hän vain puolustautui (?)

    Äänestä

  • Onko sellainen ihminen mielestäsi vahva, jonka pitää pönkittää omaa egoaan toisista pahaa seläntakana puhumalla?

    Äänestä

  • No ei varmasti ole että vahvimmat selviytyvät. Jos vain vahvimmat selviytyisivät kaikki naiset, lapset ja vanhukset tapettaisiin välittömästi. Kyse on enemmänkin empatiasta mitä moni kiusattu tuntee. He eivät yksinkertaisesti jaksa olla mukana sairaan yhteiskunnan pelissä mukana. Empaattinen ihminen ajattelee jatkuvasti muita ja eikä itseään, jolloin muiden edut tulee itsensä edelle. Tämä on hirvittävä paradoksi kilpailuyhteiskunnassa.

    Äänestä

  • 5+19 kirjoitti:

    Tämän vuoksi Pekka-Eric Auvisen teko oli ymmärrettävä. Ei hän psyykkisesti sairas ollut. Hän vain puolustautui (?)

    Pekka-Eric oli yksi empaattisimista ihmisistä joita tiedän.

    Äänestä

  • Kahvipöytäkeskustelulla tarkoitin sekä ihan konkreettisia työpaikojen kahvipöytiä, mutta myös kuvannollisesti mitä tahansa sosiaalisia piirejä.

    Kenestäkäänhän ei suoraan päin naamaa ilkeillä, mutta henkilön poissaollessa alkaa aseman nakertaminen muiden silmissä. En ole koskaan pitänyt sitä hyväksyttävänä käyttäytymisenä, mutta on tavallista koska se on beta-yksilöiden hiljaista kostoa – nyrkin puintia housujen taksussa.

    Jos elämässä havaitsee, että omaa asemaa on väheksytty, niin siihen on tartuttava aina ja johdonmukaisesti ja on lyötävä takaisin saman tien verbaalisesti tietenkin. Tästä saa myös hyvät kiksit. Yleensä tämmöiset ilmenee ihmisten epähuomioissa heittämissä sivulauseissa.

    Kommenttisi oli erittäin hyvä ja mietin olenko itse syyllistynyt muiden hylkimiseen elämäni aikana, ja kyllähän niitä mieleen palautui, lukuisia kertoja. Se on lajille luonnollista käyttäytymistä. Hyvin luonnollista. Tajusin, että tietoinen mieli unohtaa toisten poissulkemisen nopeasti pois syyllistämästä. En ole tässä yhtään muita parempi. Tämän kun olisi ymmärtänyt paljon aiemmin.

    En ole pitkään aikaan hakeutunut tämän apinalauman jäseneksi. En enää edes halua sen jäseneksi. En halua mukautua sen järjettömiin käyttäytymissääntöihin, osallistua sen sekoiluihin, enkä sosiaalisiin peleihin.

    Ja koska en enää kuulu laumaan, en halua kantaa omaa työtäni sen eduksi. Aion löytää tähän keinon. Ei ole vääryyttä olla maksamatta veroja yhteiskunnalle joka hylkii jäseniään.

    Äänestä

  • uytghjkjhyt kirjoitti:

    Kahvipöytäkeskustelulla tarkoitin sekä ihan konkreettisia työpaikojen kahvipöytiä, mutta myös kuvannollisesti mitä tahansa sosiaalisia piirejä.

    Kenestäkäänhän ei suoraan päin naamaa ilkeillä, mutta henkilön poissaollessa alkaa aseman nakertaminen muiden silmissä. En ole koskaan pitänyt sitä hyväksyttävänä käyttäytymisenä, mutta on tavallista koska se on beta-yksilöiden hiljaista kostoa – nyrkin puintia housujen taksussa.

    Jos elämässä havaitsee, että omaa asemaa on väheksytty, niin siihen on tartuttava aina ja johdonmukaisesti ja on lyötävä takaisin saman tien verbaalisesti tietenkin. Tästä saa myös hyvät kiksit. Yleensä tämmöiset ilmenee ihmisten epähuomioissa heittämissä sivulauseissa.

    Kommenttisi oli erittäin hyvä ja mietin olenko itse syyllistynyt muiden hylkimiseen elämäni aikana, ja kyllähän niitä mieleen palautui, lukuisia kertoja. Se on lajille luonnollista käyttäytymistä. Hyvin luonnollista. Tajusin, että tietoinen mieli unohtaa toisten poissulkemisen nopeasti pois syyllistämästä. En ole tässä yhtään muita parempi. Tämän kun olisi ymmärtänyt paljon aiemmin.

    En ole pitkään aikaan hakeutunut tämän apinalauman jäseneksi. En enää edes halua sen jäseneksi. En halua mukautua sen järjettömiin käyttäytymissääntöihin, osallistua sen sekoiluihin, enkä sosiaalisiin peleihin.

    Ja koska en enää kuulu laumaan, en halua kantaa omaa työtäni sen eduksi. Aion löytää tähän keinon. Ei ole vääryyttä olla maksamatta veroja yhteiskunnalle joka hylkii jäseniään.

    Jep. Jos ei ole yhteiskunnan jäsen, ei ole myöskään sen velvollisuuksia. Etuoikeudet ja velvollisuudet kulkevat käsi kädessä.

    Äänestä

Takana jo yli 30 vuotta yksinäisyyttä, ilman minkäänlaista fyysistä kanssakäymistä
toisiin ihmisiin, jollei käsipäivää sanomista muutaman kerran vuodessa
lasketa semmoiseksi. Kouluh*lvetit on läpikäyty, armeijah*lvetit myös ja
tuloksena 20v työttömyystoimisto kyykytysten jälkeen työkyvyttömyyseläke.

Tältä pohjalta nakkelen joskus havaintojani, osa pitää täysin paikkansa,
jotkut kaipaavat hieman korjaamista. 25 vuotta jo siitä kun viimeksi olin edes
mukana tuommoisissa kahvipöytäkeskusteluissa.

Ain't life a bitch.

Äänestä

Kannattaa häipyä vähin äänin vaikka Brasiliaan. Sielläkin puhuvat varmasti paskaa, mutta mitä väliä jos et ymmärrä edes kieltä. Ja jos olet nätisti niin ei sua kohta edes kukaan jaksa huomata siellä.

Äänestä

Mä olen ollut lähes koko elämäni jo olen edelleen hyvin yksinäinen siksi, että olen tolkuttoman epäsosiaalinen. Varmasti se on myös ominaispiirre ja elämänkokemusten summa, mutta siihen liittyy myös se, etten käsitä miten paskan puhuminen toisten selän takana voisi hyödyttää ketään.

Jos joskus istuu vaikka lounastauolla porukalla pöydässä ja puhe kääntyy johonkin seurueesta puuttuvaan henkilöön, se on lähes aina negatiivista. Minä en vaan pysty siihen lähtemään mukaan. Huomaan myös usein muita porukoita, joissa jostain ihmisestä puhutaan paskaa. Harvoin havaitsen sen tarkoittavan itseäni, mutta silti se tuntuu vastenmieliseltä. Siksi jään puolen tunnin tauolla lähes sanattomaksi. Muiden taholta tapa on viety jopa niin pitkälle, ettei edes nimiä tarvitse mainita ja kaikki paitsi allekirjoittanut ovat varsin perillä siitä kenestä on kyse.

Äänestä

Pitäis kehittyä ihmisenä semmoiseksi paremmaksi persoonaksi,
ei harjoita itse tuommoista, eikä osallistu sellaiseen, olla tavallaan
tuommoisen yläpuolella.
Siitä huolimatta, varmuudella tulee törmäämään semmoisiin henkilöihin
jotka harjoittavat koko ajan tuota paskan puhumista seljän takana.

Vielä 70-80 vuotiainakin jotkut harjoittavat sitä laitoksissa. Se ei lopu
edes silloin. Se on tälle lajille niin ominainen käyttäytymispiirre.
Siinä on kyse laumahengen vahvistamisesta, muodostetaan oma
ydinporukka josta karsitaan heikoimmat pois. Näiden sitä tekevien
luonne on semmoinen. Eli onko ihminen loppujen lopuksi mitään muuta
kuin laumaeläin, se käyttäytyy ihan samankaltaisten kaavojen mukaan.

Sitten lopuksi niin kuin siinä Monty Python leffassa Brianin elämä,
kun se taajaman laumaeläinporukka ripustaa sen ja muita sinne
ristille roikkumaan ja lähtee takaisin kaupunkiin bilettämään,
Brianin pitäis vaan siitä huolimatta laulella sieltä ristiltä ristiinnaulittuna
"allways look on the bright side of the life".

Äänestä

Siitä kun alat voimaan pahoin ja haet apua, kohdallesi osuu kiusaaja psykiatri ja saat osaksesi jonkin persoonallisuushäiriön tai muuten vaan hankalan ihmisen leiman.

Vittumaiten ihmisten paskanjauhantaa kun kritisoi niin porukka kääntyy sinua vastaan. Olet vähintäänkin hullu. Nää tyrannit kyllä saa olla mien mulkkuja tahansa, sehän on se heidän luonne ja se on ok.
Voi veeeee sanon mä!!!

Äänestä

Niin kyllähän elämä on darwinistista vahvimpien eloonjäämistä, ja siinä tarvitaan härskiyttä ja kyynärpäätaktiikkaa. Raha ei haise, eivätkä mitkään konstit toisten kusettamiseksi ole liian alhaisia.

Kouluissa lapsille pitäisi tehdä härskiys/itsekkyys/kavaluus/kusipäisyys pakolliseksi oppiaineeksi, josta kiltit ja ahkerat lapset saisivat nelosen ja kaikki muut sanktiot kunnes oppisivat tavoille.Suomalaiset ovat liian kilttejä, USAn kusipäät aina pärjää.

Äänestä

Täällä ollaan puhuttu heikkoudesta ja vahvuudesta. Näillä termeillä siis vahvuus on sitä että henkilö uskaltaa satuttaa, nöyryyttää tai häpäistä toista julkisesti nostaakseen suhteellisesti omaa asemaansa. Ja heikkous on sitä ettei loukkauksesta huolimattakaan halua satuttaa muuta takaisin, tai että ei lähde mukaan laumakäyttäytymiseen kun yksilöä kollektiivisesti murretaan.

Ei. Puhutaan mielummin spesifistä käyttäymisestä, mutta ei sidota niihin ylimalkaisia mitään-selittämättömiä termejä kuten vahvuus ja heikkous.

Äänestä

Jotain termejä tarvitaan. On tyhmää olla heittämättä Briania kivellä, jos kaikki muut heittävät, ja on myös tyhmää olla ilmiantamatta Briania, jos siten pääsee vallanpitäjien suosioon.

Puhuttakoon siis viisaudesta ja tyhmyydestä.

Äänestä

Koko ala-aste oli päivittäistä kiusaamista. Opettaja kuittasi »ei haukku haavaa tee.» ja katsoi väheksyvin silmin "eikö tuo nyt osaa itseään puolustaa.". En osannut. Kukaan ei kertonut miten. Vanhempien mielestä avun oli saanut rukoilemalla. Rukoilin. Joka ilta. Ei tullut. Pahin paikka oli armeija, koska itsetunnon tuhoaminen oli ympärivuorokautista ja totaalista.

Kun lapsuus oli runtelua, niin nuori aikuisuus oli post-traumaattista stressiä. Mistään kokemuksista ei tietenkään voinut puhua, koska pitihän kivitetyksi tulemista hävetä. Vasta kun internet kehittyi nykyiseen muotoonsa olen tajunnut miten arkitavallisesta kulttuurista on kyse.

En missään nimessä hyväksy väkivaltaa, mutta silti jokakeväisessä mediasirkuksessa – kouluammunnoissa – ajattelen yleensä tekijän näkökulmaa; "maailmasta löytyi jälleen yksi ihminen, jota omasta mielestään koki tekonsa oikeutetuksi." Tätä ei media käsittele oikein vaan paketoi lopputuloksen muutamaan tausta-asetelmia piilottavan leimasanan taakse.

Vika ei vaan voi olla alun alkaen viattomissa lapsissa, jotka heitetään koululaitoksen julmaan maailmaan, kun opettajat antavat julmuudelle hiljaisen hyväksynnän.

Norjan kuninkaan sanat olivat "Pitäkää huolta toisistanne." Minun sanomani on; pitäkää aktiivista nollatoleranssia. Jokainen tilanteessa mukana oleva on vastuussa omalla aktiivisella torjunnalla. Se pitää tehdä tilanteen tasalla.

Äänestä
  • Tää on tää idioottien maailma jossa herätään vasta kun "paskat on jo housussa".
    Kukaan ei tee mitään ennen kuin joku ampuu esim koulussa, joku pimahtaa ja ampuu perheensä, joku ei tajua lapsen kärsimystä ja lapsi kidutetaan kuoliaaksi.
    Todellisuushan on se, että nämä asiat on näkyvillä kokoajan ja nille pitäisi tehdä loppu silloin kun on vielä mahdollisuus.
    NOLLATOLERANSSI kaikelle paskalle on hyvä! Jatkan sitä, vaikka olenkin saanut siitä jo useasti kärsiä.

    Äänestä

Mielestäni kiusaamista ei saisi tapahtua missään tapauksessa IKINÄ,
on täysin vajaaälyisten hommaa kiusata toisia. On niitä jotka selittelevät omaa
kiusaamistaan sillä että "kun itsekin silloin jouduin kiusatuksi" se on täyttä
selittelyä ja p***aa. Jos joku on kiusannut sille ei voi mitään,kaikkia ei voi miellyttää.
On kuitenkin oma valinta kummalle tielle lähtee. Haluatko olla kiusaaja joka jättää
toisille vuosien traumat ?vai vaan olla ja elää normaalia elämää kaikesta huolimatta.
Entäpäs ne jotka tekevät itsemurhan? tunteeko kiusaajat mitään ?
On niitä jotka ovat liian kilttejä ja alistuvia,saako sellaisia kiusata ja pompottaa ihan miten
lystää?..ilmeisesti. Kunnes jollain räjähtää..
On totta,että tämä kulttuuri on kiusaamis myönteinen. Ollaan masentuneita ja puhutaan toisista pahaa. Miksi? On helpompi olla niinkuin ne muutkin vai?
ja alamäki jatkuu..
Jos itse kasvattaisin lasta sanoisin ehdottomasti että heikompia ei saa kiusata
vaikka muut tekisikin niin.On myös osattava puolustautua kunnolla.Ihmiset osaa olla sikoja toisilleen. Parempi tulevaisuus on jos elää moraalin mukaan.

"pahuutta on vain koska ihmiset sallivat sen"

Äänestä

Hä hää, ihmiset ovat vaan kehittyneitä apinoita, joilta ei voi odottaa laumakäyttäytymistä enempää. Paras vaan mennä lauman mukana.

Sitä paitsi elämä on pelkkää aivojen sähkökemiallista toimintaa, johon ei voi itse vaikuttaa. Kiusaaja ei siis voi olla kiusaamatta, sillä aivomolekyylit laittavat tekemään niin.

Äänestä

totta sinä olet muiden kaltaistesi "kehittynyt"aivopesemä apina.Kyllä VOI vaikuttaa jos haluaa!
laumakäyttäytyminen on alhaisten viettien taso jolla esim.eläimet toimivat.
Ihmiset osaavat väistää sen esim. olla sukupuolisessa kannsakäymisessä vastakkaiseen sukupuoleen-olla avioliitossa
moraali säännöstelee ihmistä mikä on oikein ja väärin.
Jos moraalia ei ole,ei ole tulevaisuutta.

Äänestä

Oikeaa ja väärää ei ole olemassakaan, on vain aivojen sähkökemiallista toimintaa, johon mikään aineeton sielu ei vaikuta.

Tämän tietävät kaikki tiedemiehet ja vähänkin sivistyneet ihmiset.
Vai uskotko riivaajiin ja sen sellaisiin, joihin edes kirkko ei enää usko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nollatoleranssi kirjoitti:

Tämä on maa, jossa ensin osoitetaan henkistä väkivaltaa, ja sen jälkeen rangaistaan jos siitä saa oireita.

Olen aina ihmetellyt, miten tässä kulttuurissa pahaa puhuminen on täysin hyväksyttävää sosiaalista käyttäytymistä. Monissa kahvipöydissä se on päivän kohokohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu