VAROITUS!

Valkeisenlammelle on jälleen kerääntynyt mielisairaalan väkeä mölisemään haalareissaan, joissa näin kaukaa katsottuna luki selvästi esim. ''Niuva''. Heillä on nyt myös alkoholia ja tupakkaa, luultavasti porukassa kiertää myös vahvempia aineita joten suosittelen LÄMPIMÄSTI kiertämään tuon paikan kaukaa tänään.

Mutta varokaa kuitenkin myös muualla, sillä tätä sakkia on nähty mm. yliopiston pihalla ja sinne johtavilla teillä, sekä jopa keskellä kaupunkia! Pysykää kodeissanne kansalaiset ja välttäkää turhaa ulkona liikkumista.
10554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ne on tulevia työttömiä. saavat kerran elämässään kuvitella miltä tuntuu olla oikea duunari haalarit päällä. saavat jossain vaiheessa lunta paskahuussin katolle?

Äänestä

Oli noita mielisairaita ilalla kaupungilla nurkkiin kuseksimassa. Mäkkärin edessä juopottelivaat ja mölisivät. Se keltainen lumessa ei olekkaan koirankusta.
Haalaarit oikeuttavat näyttämään ulospäin oman hölmöytensä ja typeryytensä. Mikähän lienee että käytöstavat unohtuu kun haalarit päälleen vetää?

Äänestä

Ne on vertailemassa käyttämiään hoitomenetelmiä...!!!

Äänestä

Ihan hirveää kun jotkut ihmiset pitävät hauskaa. Järkyttävää suorastaan.

Äänestä

Älkää ottako kaikkee niin kuolemanvakavasti...terkuin.useammat haalarit pessyt sekä niihin merkkejä ommellut mamma...

Äänestä
  • Joo,tavallisten tuunarien penskoja ne on, mistäpä sitä sivistystä ois tullut, ei sitä erikseen opeteta..::)))

    Äänestä

  • hehetihee kirjoitti:

    Joo,tavallisten tuunarien penskoja ne on, mistäpä sitä sivistystä ois tullut, ei sitä erikseen opeteta..::)))

    ja vatut herrojen nappuloita..kun himassa ei ole aikaa pennuille..vaan aina tehdään töitä...

    Äänestä

Kerran elämässään iloitsee nuoruudestaan ja tulevasta, ei ihan paha vaikka hieman ääntä päästäisikin ensikänneineen, lupaus uudenlaisesta elämästä meidän kyynikoden olotilaan jotka emme osaa enää edes iloita auringon ensisäteistä siellä Valkeisenlammella josko missään muuallakaan. Teidän txteistä paistaa kateus, ikävä kyllä eli haistaakaa keväthangesta ylösnousseita koiran niitä siellä Valkeisenlammella kun ollet yksin keppien kera.

Äänestä
  • oikea ilmaisu on MYÖTÄHÄPEÄ ja SÄÄLI....

    Äänestä

Sittenhän sinne pitäisi mennä kokeilemaan, kiitos tiedosta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varoittaja. kirjoitti:

Valkeisenlammelle on jälleen kerääntynyt mielisairaalan väkeä mölisemään haalareissaan, joissa näin kaukaa katsottuna luki selvästi esim. ''Niuva''. Heillä on nyt myös alkoholia ja tupakkaa, luultavasti porukassa kiertää myös vahvempia aineita joten suosittelen LÄMPIMÄSTI kiertämään tuon paikan kaukaa tänään.

Mutta varokaa kuitenkin myös muualla, sillä tätä sakkia on nähty mm. yliopiston pihalla ja sinne johtavilla teillä, sekä jopa keskellä kaupunkia! Pysykää kodeissanne kansalaiset ja välttäkää turhaa ulkona liikkumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu