Ajattelen asiaa nyt vain uhriksi itsensä kokevan selviämisprosessin kannalta. On ollut kipeä ero, kaikenlaista pahaa on sattunut, kenties puolin ja toisinkin ja sitten uhri lukee narsismista ja löytää kohtalotovereita vaikka netistä ja kaikki tuntuu täsmäävän: minä olen NARSISTIN UHRI.
Edessä on toipuminen, oli kyseessä sitten ero narsistista tai muuten vain kamalasta kumppanista. Vaikuttaako tähän toipumiseen se, onko diagnoosi oikea vai ei? Miten?
Edessä on toipuminen, oli kyseessä sitten ero narsistista tai muuten vain kamalasta kumppanista. Vaikuttaako tähän toipumiseen se, onko diagnoosi oikea vai ei? Miten?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Valhe ei ole koskaan hyväksi!
- Henkilö lukee narsismista
- Päättää toisen olevan narsisti
- Lukee, että narsistin kanssa ei voi sopia mistään, narsisti tekee aina korjaamatonta tuhoa lapsilleen... sitten huoltajuuskiista tuohon päälle ja lapset maksaa hinnan väärästä diagnoosista.
Joo, näin voi käydä, mutta kuvitellaan nyt vaikka, että lapsia ei ole olemassakaan. On vain kaksi eronnutta aikuista ihmistä, joista toinen on varma, että on narsistin uhri, mutta hän ei mitenkään mustamaalaa exäänsä kenellekään. Ulkopuolisille ei aiheudu mitään vahinkoa. Hän tavallaan valehtelee vain itselleen.
"Hän tavallaan valehtelee vain itselleen"
niin mistäs sinä luulet tietäväsi, että joku joka täällä kirjoittaa anonyymina ja kertoo kokevansa olevansa narsistin uhri...
niin mistäs sinä luulet tietäväsi, että ko. henkilö valehtelee itselleen...
Mistä moinen päätelmä...päätteletkö ettei narsisteja/uhreja ole olemassakaan vai mihin perustat väitteesi, että uhriksi itsensä kokeva valehtelee itselleen...
tunnetko sinä jokaisen itsensä narsistin uhriksi kokevan kumppanin eksät niin hyvin että tiedät varmasti etteivät ole narsisteja...
Siis lähtöolettama oli, että on narsistin uhriksi itsensä kokema henkilö, jonka omatekemä diagnoosi onkin mennyt vähän metsään ja se kamala ex-puoliso ei olekaan todellisuudessa narsisti. Tällöin valehtelee itselleen, vaikka sen tekeekin parhan tuntemuksensa ja tietämyksensä mukaan.
Ja kysymys kuului, että onko suhteestaan toipuvalle haittaa tästä virhepäätelmästään vai peräti hyötyä.
(Tottakai on läjäpäin niitäkin, jotka ovat oikeiden narsistien uhreja ja niitä, jotka eivät edes tajua olevansa...)
"Siis lähtöolettama oli, että on narsistin uhriksi itsensä kokema henkilö, jonka omatekemä diagnoosi onkin mennyt vähän metsään ja se kamala ex-puoliso ei olekaan todellisuudessa narsisti. Tällöin valehtelee itselleen, vaikka sen tekeekin parhan tuntemuksensa ja tietämyksensä mukaan."
Nii-iin...en tajua mitä ny ajat takaa...
puhut omasta olettamuksestasi...kehen liittyen...itseesikö/omaan parisuhteeseesi vaiko johonkin oikeasti reality elämässä tuntemaasi pariskuntaan vaiko vain tällä palstalla lukemiisi juttuihin liittyen...
kuka sinun olettamuksesi mukaan on hän...jonka ajattelet tehneen virhepäätelmän ja kenestä...
pohditko sinä asiaa todellisuustasolla...vaiko vain kuvittelun tasolla...mistä seikoista voit olettaa jonkun tehneen virhepäätelmän jos asia ei koske henk. koht. sinua...
kun käsittääkseni suhteestaan toipuvalle ei ole sen kummemmin mitään haittaa tai hyötyä jos joku muu ihminen on nimennyt kumppaninsa narsistiksi...oli hän sitten tai ei...
itse törmäsin aiheeseen...kun hiljattain eronnut työtoverini nimesi kumppaninsa narsistiksi...en ottanut siihen mitään kantaa...syystä etten sillä tavoin tunne kumpaakaan...enkä tiedä mitään heidän suhteeseensa/asiaan/eroon liittyvää... kuin että miehellä on toinen nainen...
Ihan vain yleistä pähkäilyä, koska on selvää, että näitä virhepäätelmiä tehdään. Enkä ota nyt kantaa keneenkään yksittäiseen ihmiseen, en arvostele kenenkään diagnooseja.
Sinusta siis ei ole mitään merkitystä, vaikka nimeääkin exänsä narsistiksi, vaikka se ei sitä todellisuudessa olisikaan. Näin tulkitsin.
"Siis lähtöolettama oli, että on narsistin uhriksi itsensä kokema henkilö, jonka omatekemä diagnoosi onkin mennyt vähän metsään ja se kamala ex-puoliso ei olekaan todellisuudessa narsisti. Tällöin valehtelee itselleen, vaikka sen tekeekin parhan tuntemuksensa ja tietämyksensä mukaan."
niin minua kiinnostaa kovasti...
miksi lähdet olettamuksestasi...
että jonkun tekemä diagnoosi on virheellinen...yhtä hyvin voisit olettaa että se on oikeakin jos et asiasta mitään sen kummempaa tiedä...ole itse se uhri joka diagnoosin on tehnyt...tai henkilö joka syyttä suotta on nimetty narsistiksi...
no joo...turhaa saivartelua...mutta tarkoitus vain sanoa ettemme voi olettaa tietävämme toisista mitään...voimme tietää/puhua vain itsestämme ja omasta elämästämme...
"Sinusta siis ei ole mitään merkitystä, vaikka nimeääkin exänsä narsistiksi, vaikka se ei sitä todellisuudessa olisikaan. Näin tulkitsin"
niin noh...tavallaan jos kyse henkilöistä joita en tunne...eikä henkilöt/asia vaikuta omaan elämääni mitenkään...
ja tuo tarkoitti sitä todellisuutta...elämää joka eletään muualla kuin netissä...
toki tälläkin täällä kirjoittamisella on oma merkityksensä...mutta toisten kirjoittajien/tarinoiden/elämän tilanteiden kommentointi...on tosiaan vain omien olettamuksien valossa...totuutta siitä emme voi tietää...
mitä tulee tuohon työtoveriini...niin ihan en jaksa ny ryhtyä pohtimaan toisten ongelmia aiheeseen liittyen...
kun tässä omassakin jo päättyneessä Ännä suhteessani on omalta kannaltani katsoen varsinkin itseeni liittyen vielä pohtimista...
En usko, että minusta on reality elämässä apua kenellekkään...syystä että haluan jättää itsekin asian jossain vaiheessa taakseni...en aio uhrata sille loppu elämääni...
"ja tuo tarkoitti sitä todellisuutta...elämää joka eletään muualla kuin netissä..."
niin lisään vielä, että oman raadollisen suhteeni Ännäksi nimeämääni henkilöön...olen reality elämässä kertonut vain kahdelle ihmiselle...
ihan sellaisena kuin se oli...seksisuhteena miehen kanssa jolla oli samanaikaisesti muitakin naisia...kuin sen omaan tarinaani liittyvän veliepisodinkin...ja kyllä olen kertonut ajattelevani että mies oli/on narsisti...
toinen sanoi ymmärtävänsä...toinen sanoi ettei tiedä narsimista mitään...mutta kummankaan kanssa aiheeseen ei ole juurikaan enää palattu...
narsismista olen heille kertoessani kehoittanut itse lukemaan jos asia/aihe kiinnostaa...mutta muuten nykyään tavatessamme puhumme muista yhteisistä aiheista...
tavallaan olen pyrkinyt itsekin siihen...ettei asia sentäs kaikkeen vaikuta...voin/saan olla pelkästään ihminenkin...ilman uhrin roolia...puhua, ajatella muutakin...
"Vaikuttaako tähän toipumiseen se, onko diagnoosi oikea vai ei? Miten?"
niin...kerro toki mitä mieltä itse asiasta, miten asian koet omalla kohdallasi...ja kumpiko koet olevasi...uhriko vaiko narsistiksi syytetty...
niin...oliko tuo jatko aloittajan oma kokemus...
noh...narsistisuhteesta siten että siihen liittyisi lapsia minulla ei ole kokemusta...
mutta uskoisin että jos diagnoosi on väärä...niin huoltajuusasioistain voidaan sopia "ihmisten lailla"...jos lähdetään siitä olettamuksesta että molemmat vanhemmat rakastavat ja haluavat lapsensa parasta...
Tässä kohtaa tulee mieleen muinainen tarina raamatusta...joka kertoo sekin omaa kieltään rakkaudesta...
Salomon tuomio
16 Noihin aikoihin kuninkaan puheille tuli kaksi porttoa. He astuivat hänen eteensä, 17 ja toinen heistä sanoi: "Herrani, kuule minua! Minä ja tuo nainen asumme samassa talossa. Hän oli läsnä, kun minä synnytin lapsen. 18 Ja kun oli kulunut kaksi päivää siitä kun minä synnytin, silloin myös tuo nainen sai lapsen. Me olimme kahden, talossa ei ollut ketään muuta. 19 Tuon naisen poika kuoli yöllä, hän oli nukkuessaan tukahduttanut sen. 20 Silloin hän nousi keskellä yötä ja otti poikani minun vierestäni. Minä nukuin, ja niin hän pani lapsen viereensä makaamaan ja asetti kuolleen poikansa minun viereeni. 21 Kun aamulla nousin imettämään poikaani, se oli kuollut. Minä tutkin silloin lapsen tarkoin, eikä se ollut minun synnyttämäni poika!" 22 Toinen nainen sanoi: "Tuo ei ole totta! Minun poikani elää, sinun poikasi kuoli!" Toinen vastasi: "Ei, tuo kuollut on sinun poikasi, minun poikani elää!" Näin he riitelivät kuninkaan edessä.
23 Kuningas sanoi: "Tämä nainen väittää, että elävä poika on hänen ja kuollut tuon toisen. Tämä toinen taas sanoo, ettei se ole totta, kuollut poika on toisen ja elävä hänen." 24 "Hakekaa minulle miekka", kuningas sanoi. Miekka tuotiin kuninkaan eteen. 25 Hän antoi käskyn: "Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle, toinen toiselle." 26 Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan, ja hän huudahti kuninkaalle: "Herrani! Anna lapsi hänelle, älä anna surmata sitä!" Mutta toinen sanoi: "Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa vain!" 27 Silloin kuningas lausui: "Antakaa lapsi tuolle, joka ensin puhui, älkää tappako sitä. Hän on lapsen äiti."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Kun.3.html
Enpä ole kumpikaan. Eronnut kyllä aikoinani.
Mietin vain tuota, kun täälläkin ollaan niin hanakoita tarttumaan siihen, että ei tuollainen ole narsisti ja sinä et ole koskaan narsistia nähnytkään yms. Tietenkin silkan väärän tiedon levittäminen on harmillista, jokuhan voi sen uskoa ja väärä tieto leviää edelleen. Mutta ihan sen toipuvan ihmisen kannalta, onko merkitystä sillä, käyttääkö itselleen sopimattomasta puolisosta nimitystä narsisti vai ei?
Itse näkisin siinä hyvänä puolena sen, että silloin saattaa päästä turhasta syyllisyydestä helpommin eroon, vika ei olekaan vain uhrissa.
"Itse näkisin siinä hyvänä puolena sen, että silloin saattaa päästä turhasta syyllisyydestä helpommin eroon, vika ei olekaan vain uhrissa."
niin omalta kohdaltani ajattelen, että on ihmiselle hyväksi, että hän löytää jonkinlaisen selityksen kaikelle tapahtuneelle...
Ei niin, että vika olisi yksin kummankaan...sen paremmin narsistin kuin uhrinkaan...vaan että tutustuu kumpaankin puoleen...niin itseensä kuin siihen toiseenkin...
koska en usko, että narsisti tulee kenenkään elämään ns. lupaa kysymättä...ilman että uhrilla on sen suhteen minkäänlaista mahdollisuutta valita...
mitä taas tulee noihin täällä esitettyihin..."että ei tuollainen ole narsisti ja sinä et ole koskaan narsistia nähnytkään yms."
niin ne voi aina jättää omaan arvoonsa ja luottaa siihen, että on itse oman elämänsä paras asiantuntija...ei toinen voi netissä väittää kenenkään henk. koht. kokemusta vääräksi...jos henkilö puhuu itsestään ja omasta kokemuksestaan...
Eri asia sitten on ne jutut...joissa kerrotaan/kuvataan...miten joku naapurin/ serkun mies on sellainen ja sellainen...noissa kertomuksissa liikutaan jo sitten ihan kuvittelun tasolla jos ollaan tietävinään mitä toinen ajattelee...
jonkinlaista totuutta voimme puhua vain itsestämme ja omista kokemuksistamme...
mutta joo...pohdintaasi liittyen...
oletko lukenut tuon Valentinean tarinan...ehkä löydät siitä vastauksen...onko sillä merkitystä, että koettu asia saa nimen...
Ei en ollut aloittaja.
Omasta mielestäni sillä ei ole merkitystä, jos henkilö itse ajattelee niin, eikä jaa sitä ympäristöönsä. Ei se maailmanloppu ole sekään, jos kirjoittaa nettiin nimettömänä ja purnaa.
Ongelmalliseksi tilanteen tekee silloin kun hän puhuu siitä muille, niin että tiedetään kenestä on kyse.
Se vaikuttaa päätöksiin.
Tästä on tosi ikäviä esimerkkejä ja näilläkin sivuilla opastetaan "onko hän narsisti?" nimimerkkejä estämään "narsistin" ja lasten yhteydenpitäminen.
eräs diakonisti kertoi minulle sellaisen asian mikä pisti miettimään...
Mitä ikinä toiselle on tapahtunut ja mitä mieltä hän sitten onkin... Hän on uskoutunut sinulle vaikeassa asiassa ja ei vaadi neuvoja vaan sitä että oikeasti kuuntelet.
miksi se minua vaivasi niin paljon kun joku tuli kertomaan minulle raskaan asiansa? se vaivasi minua koska se kosketti minua niin läheisesti... asiat olisivat voineet käydä minullekin niin... mitä minä olisin halunnut silloin? neuvoja? vai sen että joku oikeasti kuuntelee
"- Lukee, että narsistin kanssa ei voi sopia mistään, narsisti tekee aina korjaamatonta tuhoa lapsilleen... sitten huoltajuuskiista tuohon päälle ja lapset maksaa hinnan väärästä diagnoosista. "
Ja sitten joku alkaa luulla, että nyt ne kaikki luulevat, että ovat tekemisissä narsistien kanssa. Ja tuo, joka alkaa luulla, alkaa hermostua, että toisten luuleminen jotenkin alkaa koskettamaan häntäkin.
Ja sitten hän alkaa luulemisensa seurauksena ehkä (ainakin joku heistä luulemisen alkaneista) syyttämään perheetöntäkin ihan oikean narsistin uhria luulemisesta, ennenkuin on itse viitsinyt edes lukea tämän kirjoituksia. Ihan vain pelkästä luulemisen ilosta! Ja ainakin joku luulija on jo alkanut luulla minullekin mielenterveysongelmia, koska olen samaa sukupuolta kuin hänen eronneet mielenvikaiset tuttunsa.
Toivon, että minulle ei ainakaan luulla lapsia, joiden suhdetta isään minun luullaan häiritsevän, koska minun luullaan olevan niin samanlainen kuin kaikki muut. Ihan kaikki, kuvitelkaa.
Lähtökohtaisesti pitäisi miettiä, mitä kokemuksien esiintuonnilla/jakamisella haluaa? Haluaako vertaistukea kaltoinkohtelun uhreilta, haluaako selvyyttä ajatusten hajannaisuudelle vai haluaako diagnoosin entiselle kumppanilleen vaiko mitä?
Ei ole väärin puhua kokemuksistaan, se on monille jo tarpeeksi suuri kynnys edes aloittaa, mutta hyvä jos jostain kerää alkaa purkamaan. Toissijaiseksi jos siihenkään mielestäni nousee aina se, sopiiko ex narsistisen tai muun persoonallisuuspiirteisen saappaisiin tai ylipäätään mihinkään. Toisaalta on ymmärrettävää, että asioille haluaa selityksen, nimen. Mutta se ei muuta kaltoinkohtelua tuntua silti miksikään; ei sen hyväksytymmäksi eikä tuomittavammaksi.
Suurin merkitys on tietysti puhujalle itselleen. Hän yleensä yrittää saada vain tolkkua mitä on tapahtunut. Mitä aina on syytä välttää, on identiteetin rikkomattomuus. Julkisesti ei tule ketään tunnistettavasti nimeämään, se olkoon lähtökohtana. Ei myöskään itseään.
Ansa minkä nk uhri voi asettaa itselleen tässä narsistin nimeämisellä: okei, se sika on täysi narsisti, sopii niin hyvin näihin piirrelistoihin. Huonona hetkenä (useimmiten vihaisena tai juovuksissa, hyvinkin yleistä) heittää asian exän silmille. Homma voi mennä todella överiksi sen jälkeen, eikä sanoja saa enää nieltyä takaisin.
Kirjoittelun hyöty voi piillä kuitenkin siinä, että löytää avaimia omaan pahoinvoinnin kokemuksille ja kuinka niitä kykenee jatkossa välttämämään. Ihminen on moninainen rakenne ja tunteemme, tekomme ja käyttäytymisemme pohjautuu kuitenkin narsismiin.
Aloittajan kysymys oli hyvä. Tällä palstalla saa sellaisen kuvan että jokainen joka on eronnut, syystä tai toisesta jostakusta ehkä voimakkaammasta persoonallisuudesta, nimetään automaattisesti narsistiksi. Ja uhri on se joka kerää sympatiat. Ei kai se nyt ihan noin yksioikoista ole. Siis käytännössä joka toinen suomalainen on silloin narsisti tai ajatelkaa lukuja maapallon kantilta.
Se menee juuri näin että useimmiten uhri tekee hallaa itselleen olemalla uhrin maineessa. Silloin sisäänkääntyminen käännetään ulos. Toisten syyttäminen on paras syytös muttei eheytymisen kannalta eteenpäin vievä voima.
Kiltti, alistuja saa sympatiat mutta silloin ei tartuta kiltin käytöksen syyhyn. Se voi olla aivan yhtä itsetuhoinen malli kuin alistaminenkin.
Hetkeksi voi auttaa uhrin tilaa muttei paranna. Kiepuu kiepuu malli kunnes sen kohtaa.
Niin tarviiko analyysiä edes tehdä?
Jos toinen on kohdellut sinua huonosti: fyysisesti tai henkisesti pahoinpidellyt, valehdellut, huijannut rahaa jne.
Niin eikös se ole silloin oikeastaan ihan sama onko toinen narsisti, sosiopaatti, alkoholisti, huumehörhö tai jotain muuta. Mulkeroita ne kaikki on.
Parisuhteen plussat ja miinukset paperille. Jos miinuksia on huomattavasti enemmän, on yrittänyt keskustella ja hakea apua parisuhdeongelmiin jne. eikä mikään muutu, niin loppujen lopuksi onko sillä analyysillä mitään väliä?
Jos toinen ei halua muuttua, niin ei häntä kukaan muukaan pysty muuttamaan.
Ei se leiman otsaan lyöminen kuitenkaan loppujen lopuksi ole ratkaisu mihinkään.
Jos suhde ei toimi, niin jomman kumman se pitää lopettaa. Tietenkin yhteinen päätös on paras, mutta kaikkien kanssa niitä yhteisiä päätöksiä ei tehdä......
En tällä narsisteja yritä puolustella, mulkeroita ne on kaikki :-)
Niin eihän sillä periaatteessa ole merkitystä kuka on mitä jos eroon pitää päästä.
Mulkeroksikaan leimaaminen ei sinällänsä hyödytä mitään.
Missä kohtaa sillä on merkitystä on silloin kun oma minä haluaa parantua ja katkaista noidankehän oman elämän toistuvista tapahtumista. Sillä vaikka olet altavastaaja tai syyttelijä ei varsinainen ongelma yhteiskunnassa muutu ellei näe kokonaisuuttaa, aitoa syytä ja seurausta. Tilanteethan eivät tuppaa muuttua vaikka vaihtelisit miten päin palapelin palasia. Vasta kun huomaat lyöväsi päätä seinään, alkaa parantuminen.