ikävöisitkö vai vihaisitko

Eräs mies loukkasi mua tosi pahasti, petti ja teki musta syyllisen asiaan, jota en ole tehnyt.
Ekan puoli vuotta ikävöin ja toivoin että katuisi ja pyytäisi anteeksi.

Mutta hän jatkoi elämäänsä kuin ei mitään. Oon jo alkanut joskus vihata häntä. Joskus häpeän, että silti välillä kaipaan.

Ihan oikeasti hän siis olisi se joka petti, loukkasi, vahingoitti, syytti julkisesti mua pahoista asioista. Ei ole mitään järkeä kaivata sellaista.

Silloin kun oikein itkettää toivon, että elämä tekisi ihmeen ja kostaisi hänelle niin että pääsisin näkemään sen. Kamala olla. Sekä sillon kun kaipaan että sillon kun vihaan.

Vihaan omaa rakastamistani. Mulla on tosi kamala olla.
3172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja hän ei ole pyytänyt tuota anteeksi?

Kuulostaa kyllä omituiselta mieheltä.

Älä vihaa sitä että osaat rakastaa ja parempi on että et vihaa myöskään sitä miestä.

Jatka matkaasi ja tapaa vielä sen elämäsi miehen. :)

Äänestä

Voi kulta. Meitä ihmisiä on niin moneen lähtöön, ja se kuuluu myös tähän elämään. Anna ajan kulua, se parantaa sinun haavojasi parhaiten. Ja kun haavat paranevat, pääset lopulta kostontarpeenkin yli, ellei elämä sitä ennen ole yllättänyt. Varmaa on kuitenkin, ettei entinen rakastettusi ansaitse tunteitasi, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Älä kuitenkaan vihaa omia tunteitasi tuon takia, ne ovat parasta, herkintä ja kauneinta itseäsi ja olet juuri senkin takia ihmisenä niin arvokas. Asioilla on aina tapana järjestyä ja usko siihen, että elämä tarjoaa sinulle vielä arvoisesi ystävän! Muista: asioilla on aina tapana.....OIKEASTI!

Äänestä

Tein joskus typerän tempun ja osittain sain siihen aihettakin. Silti otin lokan niskaan ja pyysin anteeksi. Se on pientä muun rinnalla. Mutta kaikki mihin koskee muuttuu paskaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos oisit mä kirjoitti:

Eräs mies loukkasi mua tosi pahasti, petti ja teki musta syyllisen asiaan, jota en ole tehnyt.
Ekan puoli vuotta ikävöin ja toivoin että katuisi ja pyytäisi anteeksi.

Mutta hän jatkoi elämäänsä kuin ei mitään. Oon jo alkanut joskus vihata häntä. Joskus häpeän, että silti välillä kaipaan.

Ihan oikeasti hän siis olisi se joka petti, loukkasi, vahingoitti, syytti julkisesti mua pahoista asioista. Ei ole mitään järkeä kaivata sellaista.

Silloin kun oikein itkettää toivon, että elämä tekisi ihmeen ja kostaisi hänelle niin että pääsisin näkemään sen. Kamala olla. Sekä sillon kun kaipaan että sillon kun vihaan.

Vihaan omaa rakastamistani. Mulla on tosi kamala olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu