10 minuuttia sateista elämää

N.Ovelli

Siinä hän seisoo raitiovaunun märällä kumisella lattialla edessään ovet, joiden lasit ovat täynnä valuvan veden muodostamia juovia. Tyttö, nuori nainen, vaaleine hiuksineen, jotka ovat poninhännällä. Tässä seison minä, pitäen kiinni vasemmalla kädellä tangosta ja yrittäen vaivihkaa vilkuilla häntä.

Välissämme on muutama metri, joille on sijoitettu kaksi penkkiriviä. Taaimmaisella niistä, lähimpänä tuota salaisen, pikkupoikamaisen ihailuni kohdetta istuu toinen tyttö, nuori nainen hänkin, syöden keksejä repustaan kuin se olisi hänen ensimmäinen ateriansa aikoihin. Se voi ollakin. Hänellä on päällä resuinen vaalea farkkutakki ja hänen meikkinsä, kuten vaaleanpunaiset silmäluomensa viestittävät, että meikkausta ei ole ehostettu ihan äskettäin. Silmät vaaleanpunaiseksi meikattujen luomien alla tuijottavat ulos sateeseen. Koko hänen olemuksensa viesti voisi olla yksinkertaisesti ’haistakaa paska’, ’Katsokaa muualle’, ’Älkää huomatko minua, minä en oikeasti ole tässä’.

Myös ihailuni kohteella on meikkiä, mutta ne ovat kasvoilla huolellisemmin. Mietin miltä hän näyttäisi ilman niitä. Hän olisi varmastikin kaunis myös luonnollisena.

Vaunun lähtiessä liikkeelle huojahtelen kuin nuo humalaiset vaunun perällä, paitsi että he huojuvat myös vaunun ollessa paikoillaan. Oikeassa kädessäni on sateenvarjo, märkänä ja suljettuna. Vieressäni on tyhjiä paikkoja joille en istu. Olen varannut nuo paikat eläkeläisille, invalideille ja raskaana oleville naisille, siltä varalta jos heitä sattuisi tähän vaunuun ilmaantumaan. Todellisuudessa en halua istua, koska sitten en näkisi tuota tyttöä, nuorta naista, joka seisoi hetki sitten ovien edessä.

Nyt hän liikkuu minua kohti. Muutama askel ja hän seisoo vieressäni, minun katsellessa toiseen suuntaan muina miehinä, aivan kuin en olisi häntä koskaan huomannutkaan. Hän on silti huomioni keskipiste ja minusta tuntuu että hän tietää sen. Mietin mielessäni, että tulikohan hän juuri siksi seisomaan viereeni? Vai kenties vain pois ovien edestä, josta märät ihmiset kulkevat pysäkeillä sisään ja ulos? Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuisi todennäköisemmältä, vaikka tyttö seisookin lähes tyhjällä raitiovaunun käytävällä vieressäni niin lähellä, että voisin tuntea hänen hengityksensä kasvoillani, ellei hän olisi minua lähes päätä lyhyempi. Hän on juuri sen verran lyhyempi minua, kuin on naisen sopivaa ollakin miehen rinnalla, ei liikaa, eikä liian vähän. Vastaavasti olen itse sopivasti häntä pidempi. Ehkä hän tulikin siksi, ihan vain kokeilemaan sopisimmeko kokomme puolesta yhteen. Ehkä hän tuli nähdäkseen, tulisiko meistä sopusuhtainen pari seisomaan toistemme rinnalla, ja että miltä rinnallani tuntuu ylipäätänsä seistä? Ehkä hän tuli kokeillakseen tunteeko vetovoimaa minua kohtaan, ja jos tuntee, niin kuinka voimakasta? Voi olla, että hän seisoo siinä vain siksi, koska on matkalla samaan suuntaan. Ehkä hän ei edes ole huomannut minua, saati että tietäisi seisovansa ihmisen vieressä, joka miettii näin sekopäisiä asioita.

Napsuttelen hermostuneesti sateenvarjoni kahvassa olevaa mustaa rengasmaista osaa. Työnnän sitä peukalollani eteenpäin pitkin sateenvarjon vartta, ja päästän irti, jolloin jousi napsauttaa sen takaisin lähtöasentoon. Toistan liikkeen hitaasti ja pienen tauon jälkeen taas. Hermostuneen napsuttelun laiska rytmi kuvaa osuvasti aivosähkötoimintani hitautta ja tavanomaisesta raitiovaunumatkustamisesta poikkeavia neurobiologisia tapahtumia aivojeni kemiassa.

Välillä on pakko vilkaista tyttöä, nuorta naista, ja silloin näen että hän ei tee samoin. En saa hänestä päivänpelastavaa katsekontaktia edes sekunnin murto-osaksi. Näen silti hänen silmänsä ja ne ovat todella kauniit siniset. Niissä on ehkä hieman vihertäväkin sävy, mutta en ole aivan varma enää väreistä. Noiden silmiensä kanssa hän tuli siihen vain näyttäytymään, jotta voisin miettiä häntä koko loppupäivän ja ehkä koko loppuelämäni. Vai tuliko hän siihen että sanoisin hänelle jotain? Pyytäisin kahville? Tuntematonta ihmistä on vaikea pyytää kahville ihan tuosta vaan, siksi en sitä tee nytkään. Tuskin hän olisi lähtenytkään. Ehkä hän seurustelee ja on siksi estynyt liikkumasta vieraiden miesten seurassa. Ei siis kannata pyytää, eikä muutenkaan sanoa mitään, nolaisin vain itseni. Luulee kuitenkin vaan minun olevan häiriintynyt, yksinäinen luuseri epämääräisine tarkoitusperineen. En ole sellainen.

Huomaan, että hänellä ei ole sormuksia vasemman käden siroissa sormissaan, jotka ovat kietoutuneet kiiltävän tangon ympärille. Eikä ole oikean käden sormissakaan. Sain sen selville kaltaiselleni uteliaalle ihmiselle ominaisella pienellä vilkaisulla. Ehkä hän ei olekaan varattu. Ehkä hän siis kuitenkin odottaa minun tekevän jonkin siirron, josta voisi käynnistyä vuosisadan rakkaustarina, ja jonka alkamiseen hänenkin yksinäinen, ’sen oikean’, odottaminen vihdoin päättyisi. Ehkä hän odottaa että tekisin jotain, ihan mitä vaan, kunhan sitä voisi pitää edes jollain tapaa romanttisena ja sitten vuosienkin jälkeen muistella lämmöllä ja kertoa ystäville. Ehkä hän voisi kertoa ylpeänä naispuolisille uteliaille ystävilleen tapaamisestamme tarinan, kun he kysyisivät ”kuinka te tapasitte?’’ ja vielä vaatisivat kertomaan ”No kerro nyt?!”. Ehkäpä hänen kertoessaan ja toistaessaan raitiovaunussa sanomani yksinkertaisen mutta jollakin tapaa erikoisen, jopa romanttisen lausahduksen, hänen kasvoillaan karehtisi tyytyväinen ja onnellinen hymy, joka saisi kuulijat ymmärtämään että tuo ihminen on oikeasti onnellinen löydettyään sen oikean arkisella raitiovaunumatkalla elokuisena päivänä, jolloin Taivaan Isä päätti peittää maan vedellä, mutta perui päätöksensä myöhemmin iltapäivällä.

Raitiovaunu kahdeksan saapuu Sörnäisiin ja sateessa kastuneet vanhukset tarkistelevat sateenvarjojensa toimintakykyä ennen astumistaan raitiovaunusta ulos jälleen sateen armoille. He noukkivat kassinsa märältä kumiselta lattialta ja asettelevat kantohihnat käteensä sopiviksi, jotta kantamuksia olisi mahdollisimman kevyt ja helppo kantaa käsillä, joiden tulisi lääkärin kehotuksesta välttää raskaita taakkoja. Hetken ajatukseni olivat noissa käsissä. Ajattelin, kuinka monta kertaa ne olivat kantaneet noita kasseja ja kuinka paljon työtä niillä oli tehty. Sellaista työtä, jonka nyt koneet tekivät heidän, ja meidänkin puolesta. Kädet korjasivat silmälasien asentoa ja silmät lasien takana, ryppyisillä kasvoilla, märän sadetakin hupun alla, tarkistivat reitin kanssamatkustajien välistä kohti ovia. Kantamukset kohosivat lattiasta ja yritin painautua litteäksi tankoa vasten, jotta muutamat heistä mahtuisivat helpommin kulkemaan selkäni takaa. Matkallaan he tuuppasivat minua osuessaan reppuun ja minua harmitti, että olin jättänyt sen itsekkäästi selkääni, vaikka olin lukenut useasti valittavia kirjoituksia yleisöosastoilta koskien reppujen itsekästä selässä pitämistä julkisissa kulkuvälineissä ruuhka-aikoina.

Olin osittain tien tukkeena muille matkustajille, ja vaikka yleensä kanssamatkustajiani hyvin huomioinkin, oli minulla nyt suurempia murheita joihin keskittyä. Tyttö, nuori nainen vierestäni tekee myös lähtöä.

Eron hetki on siis koittanut. Yritän katsoa häntä vielä silmiin, tavoitella varovasti katsekontaktia, mutta hän ei katso kauniilla silmillään minuun. Ei edes nyt. Tiesin, että näin tässä käy, ja hän jää kyydistä viimeistään Sörnäisissä. Hänen on mentävä, ja minun on kuljettava vielä pari pysäkkiä tällä vaunulla. Noiden märkien kanssamatkustajien keskellä, kuin turvamiesten saattamana, hän poistuu vaunusta ulos yltyneeseen sateeseen.

Näen ihmisten ryntäilevän lähes paniikin omaisesti pyrkiessään säilymään kuivina armoa tuntemattomalta sateelta. Toiset haluavat nopeasti ulos ja toiset nopeasti sisään raitiovaunuun. Vesipisarat löytävät silti tiensä heidän vaatteilleen, hiuksilleen, kasvoilleen ja tunkeutuvat jopa niskasta vaatteiden alle. Ne saavat ihmiset tanssimaan outoja tanssejaan raitiovaunupysäkin lätäköissä sateenvarjojen sohiessa hieman ylempänä toisiaan, jolloin sateenvarjottomienkaan ihmisten ylemmät ruumiinosat eivät voi välttyä osumilta. On kuin veden soturit olisivat taistelussa kaikki kaikkia vastaan lyöden myös aseettomia ja suojaamattomia sivullisia, kuin rangaisten heitä siitä, että heidän sadevarusteensa ovat kotona kuivina odottamassa käyttöä.

Seison yhä samassa paikassa ja oma sateenvarjoni roikkuu oikeassa kädessäni kuin voimaton eläin. En ole napsutellut sitä enää hetkeen. Kaikki muu minussa on lamaantunut, paitsi silmäni jotka katsovat viimeistä kertaa tyttöä, nuorta kaunista naista, joka on juuri poistumassa näkökentästäni rynnien määrätietoisesti läpi ihmisjoukon. Aivoni toimivat vain sen verran, että ne rekisteröivät tämän kaiken, jotta voisin palauttaa näkemäni tytön, nuoren naisen, joskus muistona mieleeni uudestaan ja uudestaan. Epätoivoa on jo se, että yritän vielä nähdä hänet kerran tai hänen kulkusuuntansa. Vilaustakaan hänestä ei näy enää ja vaunukin on jälleen liikkeellä.

Kun lasken katsettani ovelta hieman alaspäin, näen vaaleanpunasilmäluomisen tytön syömässä edelleen keksejään. Hänen farkkutakkinsa on edelleen resuinen ja meikit ovat edelleen suttuiset. Katse on edelleen sama vihainen, turhautunut ja pelokas, ehkä epätoivoinenkin.

Mietin, että olisi parempi itsekin istua ja niin istuinkin aivan eteen, selkä menosuuntaan. Näenköhän enää koskaan tuota tyttöä, nuorta naista, joka jätti minut tänne vaunuun poistuen itse Sörnäisissä? Sisäinen matemaatikkoni sanoi että todennäköisyyslaskennan mukaiset tulokset ovat heikot. Ehkä jos matkustaisin samaan aikaan joka päivä, mahdollisuuteni kasvaisivat, mutta vaikka alkaisin matkustaa raitiovaunu kahdeksalla jatkuvasti, jättäen kaiken muun elämässäni, en välttämättä koskaan näkisi häntä enää.
Entä jos hän sitten jonain päivänä nousisikin raitiovaunuun, menisinkö hänen luokseen ja sanoisinko jotain? ”Hei, olen tässä jo odottanutkin sinua”. Ikävä kyllä tuskin sanoisin. Tuijottaisin vain kuin idiootti henkeäni haukkoen. Ehkä minulla ei sillä hetkellä olisi edes sateenvarjoa jota napsutella hermostuneesti.

Mitä jos kuitenkin jonkin arkisen ihmeen lopputuloksena päätyisin kahville hänen kanssaan ja sitten myöhemmin alkaisimme tapailla useammin? Viettäisimme yhteisiä hetkiä keskustellen maailmasta, toisistamme ja elämistämme. Vaihtaisimme ajatuksia tuntikausia ja meillä olisi kivaa yhdessä. Välillä sattuisi jotain hassua tai jompikumpi sanoisi jotain hölmöä ja nauraisimme molemmat. Minä kuuntelisin sinun kaunista nauruasi lumoutuneena. Kuuntelisin myös lumoutuneena kun kertoisit minulle mitä tahansa asioita harrastuksistasi, tekemisistäsi ja paikoista joissa olet käynyt ja joissa haluaisit joskus käydä. Sitten huokaisit ja kertoisit, kuinka ihmeellistä onkaan että olemme löytäneet toisemme ja kuinka onnellinen olet siitä. Sitten minä kertoisin, että niin, emmehän olisi tavanneet, ellen olisi silloin joskus omistanut elämääni sinulle ja ryhtynyt kokopäivätoimiseksi raitiovaunumatkustajaksi odottamaan sitä hetkeä että ehkä tapaisin sinut vielä, mutta sehän on ihan normaalia, eikö niin? Sitten pitäisit minua psyykkisesti vakavasti sairaana ja pakenisit mahdollisimman nopeasti ja ehkä mennessäsi haukkuisit minut vielä perverssiksi siaksi ja psykopaatiksi.

Eli näin ollen, en aio etsiä sinua ajelemalla raitiovaunulla numero kahdeksan edestakaisin Helsinginkatua. Haluaisin silti nähdä sinut joskus. On kuitenkin pakko hyväksyä ja tunnustaa tosiasiat, jotka ikävä kyllä eivät kovin paljon lupaa toivoa tytön, nuoren naisen näkemiseksi jälleen.

Nousen raitiovaunun etuovesta ja avaan sateenvarjoni. Ehdin kävellä raitiovaunun edestä ennen kuin se lähtee liikkeelle ja ylitän suojatien. Kävelen varikon ohi ja käännyn kotikadulleni. Näen tyhjän liikehuoneiston ikkunasta peilikuvani laahustavan valkoiset raidat hupparin hihoissaan sateenvarjon torjuman lähes pystysuoran sateen alla. Kulman takaa pyöräilee mies ilman sadevarusteita. Hän vilkaisee taaksensa, joten osaan odottaa että häntä seuraa toinen tulija ja hidastan varuillani vauhtiani lähestyessäni talon kulmaa. Pieni poika punakeltaiset kumisaappaat jalassa singahtaa esiin potkulaudan kanssa lippalakki päässään ja suuntaa isänsä perään. Kävelen kadun yli ja suoraan.

Sade ropisee sateenvarjon kankaaseen, kohisee puiden lehdissä, rämisee osuessaan ikkunapellityksiin, lorisee syöksyessään räystäskouruista ja sirisee pisaroiden pirstoutuessa lammikoiden pintaan. Kadun päässä vasemmalta oikealle vilahtava bussi vetää perässään harmaan kostean ja kohisevan sumun. Autoni on pysäköitynä kadun varressa. Se hymyilee kuten aina, mutta nyt se yrittää hymyllään taivutella minut viemään sen pois sateesta. Minä en taivu, vaan jätän sen sateeseen.

Puisessa talossa on ikkunat auki. Ehkä siellä asuu joku, joka osaa arvostaa sadetta. Ehkä hän makaa hiljaa kuunnellen sateen ääniä unohtaen kaiken turhan. Ehkä hän ei tee sitä yksin. Niin minä ainakin tekisin, jos ikkunani eivät olisi vilkkaasti liikennöidylle kadulle päin. Jos ikkunani olisivat sisäpihalle, olisivat ne auki. Silloin voisin kuunnella sateen ääniä ja unohtaa kaiken turhan. Ehkä en tekisi sitä yksin. Ehkä makaisin kodikkaan sekamelskani keskellä hiljaa.

Ehkä vieressäni olisi tyttö, nuori nainen, joka yhtälailla osaisi arvostaa sitä hetkeä ja olisi valmis jakamaan ja nauttimaan siitä kanssani. Siinä me makaisimme vierekkäin, lähekkäin ja tuntisimme oikeasti toistemme hengityksen kasvoillamme. Sinä makaisit tuossa ja minä tässä, ja minä silittäisin hiuksiasi. Kuuntelisimme sateen ääniä ja näkisimme valuvan veden muodostamat juovat ikkunassa.

-------------------------------------------------
Saa kommentoida

8

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häyhiö

      Lyhykäisesti kommentoin. Huomautan ensin, etten ole mikään kirjallisuuden asiantuntija, vaan annan vain oman mielipiteeni kirjoituksestasi.

      Ihan mukava kirjoitus, tavallaan löysin tuosta nuoruusvuosieni itseni (vaikken Helsingissä asukaan). Toit hyvin esiin nuoren miehen (?) epävarmuuden. Nainen on kuin jumala, jonka lähestyminen on monasti turhankin vaikeaa. Paras kohta oli mielestäni se, kun tyttö tuli viereesi seisomaan. Et edes pyrkinyt puhumaan hänelle mitään, vaan jäit sitävastoin pohtimaan syitä sille, miksi tyttö oli siihen tullut. Voin hyvin kuvitella, kuinka tarinan kertoja vielä illallakin miettii tuota tilannetta, ja samalla kehittelee sitä hieman eteenpäin. Ehkä hän silloin "napsauttelee" jotain muuta kuin sateenvarjonsa kahvan lenkkiä? Kappaleen lopetus oli hyvä ja hauska: "saati että tietäisi seisovansa ihmisen vieressä, joka miettii näin sekopäisiä asioita.".

      Sitten hieman krtitisointia:

      "Hermostuneen napsuttelun laiska rytmi kuvaa osuvasti aivosähkötoimintani hitautta ja tavanomaisesta raitiovaunumatkustamisesta poikkeavia neurobiologisia tapahtumia aivojeni kemiassa."

      Tuo kohta on liian tieteellinen ja rikkoo sen tunnelman joka muuten tekstissä vallitsee. Ilmeisesti olet vielä lukiossa ja nuo asiat ovat sinulle uusia, joten olet halunnut luoda itsestäsi viisaan kuvan tuomalla ne esiin.

      "Mitä jos kuitenkin jonkin arkisen ihmeen lopputuloksena päätyisin kahville HÄNEN kanssaan ja sitten myöhemmin alkaisimme tapailla useammin? Viettäisimme yhteisiä hetkiä keskustellen maailmasta, toisistamme ja elämistämme. Vaihtaisimme ajatuksia tuntikausia ja meillä olisi kivaa yhdessä. Välillä sattuisi jotain hassua tai jompikumpi sanoisi jotain hölmöä ja nauraisimme molemmat. Minä kuuntelisin SINUN kaunista nauruasi lumoutuneena."

      Olet yllä olevassa kappaleessa vaihtanut sanan "hän" sanaan "sinä". Taidat siis kirjoittaa jostain oikeasta ihastuksen kohteesta? Oli miten oli, niin tuo vaihto hämää minua.

      "haukkuisit minut vielä perverssiksi siaksi ja psykopaatiksi."

      En usko naisten ajattelevan noin, vaan ennemminkin tyttö voisi olla imarreltu sinun hänelle osoittamastaan huomiosta. No joo, tämä nyt oli vähän turha kommentti.

      Tekstisi oli siis ihan mielenkiintoinen kokonaisuus. Kaipaisin siihen kuitenkin ehkä pientä terävyyttä asioiden kuvailuun, eli kaikkia tapahtumia ei tarvitse kuvailla laajasti ja värikkäästi. Yleensä yksinkertainen, naseva sana toimii paremmin kuin monen virkeen mittainen kuvaelma.

      Eipä tästä niin kovin lyhyttä kommenttia tullutkaan :). Asiantuntevammat ja oppineemmat kommentit saat mahdollisesti muiden toimesta. Kirjoitahan lisää, sillä ainesta sinussa tuntuu kyllä olevan.

      • N.Ovelli

        Kiitos palautteesta ja asiallisesta kritiikistä! Hyväksyn kritiikkisi, mutta korjaan silti pari oletustasi.

        En ole lukiossa, enkä lukio-ikäinenkään enää, aivosähkötoiminta tuli vain muista yhteyksistä mieleeni kirjoitushetkellä. En myöskään kirjoittanut sitä todistellakseni kuinka viisas olen. Se pikemminkin tuli vain jostain ja siirtyi kauttani osaksi tekstiä.

        Pronomini-sekoiluni (sinä/hän) oli puhdas vahinko, ei liity keneenkään tuntemaani ihmiseen.

        Naiset saattavat ajatella ja sanoa vaikka mitä, riippuu yksilöstä. Tämäkin oli turha kommentti.

        Kiitos vielä palautteestasi, huomioin sen jatkossa! Sikäli kun kirjoittelen ehkä tänne jatkossa, niin kommentoi toki tuotoksiani. Lukijan mielipide on aina lukijan mielipide, oli hän sitten asiantuntija tai ei.


      • Häyhiö
        N.Ovelli kirjoitti:

        Kiitos palautteesta ja asiallisesta kritiikistä! Hyväksyn kritiikkisi, mutta korjaan silti pari oletustasi.

        En ole lukiossa, enkä lukio-ikäinenkään enää, aivosähkötoiminta tuli vain muista yhteyksistä mieleeni kirjoitushetkellä. En myöskään kirjoittanut sitä todistellakseni kuinka viisas olen. Se pikemminkin tuli vain jostain ja siirtyi kauttani osaksi tekstiä.

        Pronomini-sekoiluni (sinä/hän) oli puhdas vahinko, ei liity keneenkään tuntemaani ihmiseen.

        Naiset saattavat ajatella ja sanoa vaikka mitä, riippuu yksilöstä. Tämäkin oli turha kommentti.

        Kiitos vielä palautteestasi, huomioin sen jatkossa! Sikäli kun kirjoittelen ehkä tänne jatkossa, niin kommentoi toki tuotoksiani. Lukijan mielipide on aina lukijan mielipide, oli hän sitten asiantuntija tai ei.

        Tokihan mä voin kommentoida, jos siltä tuntuu. Hassua, nyt tuntuu siltä, että jokainen kommentissani mainitsemani asia olikin aivan turhaa löpinää :). Toisaalta nehän olivatkin vain omia mielipiteitäni.


    • Häiriö

      Vitun hyvä novelli! Kokoa näitä ja tee kirja. Ja lisää seksiä!

      • N.Ovelli

        Harkitsen vielä sitä kirjan kokoamista. Samoin seksin lisäämistä mahd. tuleviin kirjoituksiin. Kiitos kuitenkin kommenteista!


    • chapeau

      Mmm, miellyttävä pala. Sanotaanko, että ei elämää suurempaa, mutta jotenkin emotionaaliseti osuvaa. Siinä missä elokuvantekijät tuntuvat suosivan autoja, tuntuvat runoilijat inspiroituvan kaikesta julkisesta liikenteestä.

      Mielestäni alku on sinänsä hyvän novellin heikoin osa (kuvailua aika runsaskätisesti), ja toisaalta loppu jotenkin lässäyttää tunnelman - tai sitten vain säätää sen takaisin perusuomiin, mikä minusta ei välttämättä ole novellissa tarpeellista, mutta ratkaisu sekin tietysti. Keskiosissa taas on hyvin sykähdyttäviä kohtia.

      " -- että tuo ihminen on oikeasti onnellinen löydettyään sen oikean arkisella raitiovaunumatkalla elokuisena päivänä, jolloin Taivaan Isä päätti peittää maan vedellä, mutta perui päätöksensä myöhemmin iltapäivällä."

      Oikein viehättävää tekstiä. Aihe ei ole tuore, mutta teksti maalailee aika hyvin tuntoja ja tunnelmia. Sentimentaalisuuskin kai pitää antaa anteeksi ja katsoa sen nimenomaan tukevan aihetta.

      • N.Ovelli

        Kiitokset Chapeau kommentoinnistasi!

        On muuten mielenkiintoinen huomio tuo julkisesta liikenteestä inspiroituminen, samoin kuin autoilustakin. Molemmissa varmaan on yhteistä se, että matkustaessa syntyvät usein uudet ideat ja inspiraatiot, sama pätee autoiluunkin. Ainakin minulle käy niin. Matkustaessa on aikaa miettiä asioita ja tehdä huomioita ympäristöstään. Tulee jotenkin tunne, että elämä tässä kuljettaa minua ja minä sivusta seurailen mitä se sisältää, ja olen toki osallisena kaikessa näkemässäni ja kokemassani. Inspiroituvatkohan elokuvan tekijät autoista, koska ne ovat itse ohjailtavissa ja enemmän omassa hallinnassa?


      • chapeau
        N.Ovelli kirjoitti:

        Kiitokset Chapeau kommentoinnistasi!

        On muuten mielenkiintoinen huomio tuo julkisesta liikenteestä inspiroituminen, samoin kuin autoilustakin. Molemmissa varmaan on yhteistä se, että matkustaessa syntyvät usein uudet ideat ja inspiraatiot, sama pätee autoiluunkin. Ainakin minulle käy niin. Matkustaessa on aikaa miettiä asioita ja tehdä huomioita ympäristöstään. Tulee jotenkin tunne, että elämä tässä kuljettaa minua ja minä sivusta seurailen mitä se sisältää, ja olen toki osallisena kaikessa näkemässäni ja kokemassani. Inspiroituvatkohan elokuvan tekijät autoista, koska ne ovat itse ohjailtavissa ja enemmän omassa hallinnassa?

        Ollos hyvä. Ilo oli jälleen kerran minun puolellani. (Onkohan tämä jokin svetisismi tai vastaava?)

        "Molemmissa (autoilussa ja julkisessa liikenteessä) varmaan on yhteistä se, että matkustaessa syntyvät usein uudet ideat ja inspiraatiot, sama pätee autoiluunkin."

        "Matkustaessa on aikaa miettiä asioita ja tehdä huomioita ympäristöstään."

        Aivan. Juuri näin asia taitaa olla. Kukas se nyt olikaan, joku suuria mannermaisia ajattelijoitamme, joka halusi aina matkustaa hitaasti, eli tuntea siirtyvänsä paikasta toiseen... Mokoma dinosaurus. Eli hyvin kannatettava periaate. (Etenkin, jos varat eivät muutenkaan riittäisi businessluokan lentoemäntäin valkeisiin, koulittuihin hammasrivistöihin.)

        "Inspiroituvatkohan elokuvan tekijät autoista, koska ne ovat itse ohjailtavissa ja enemmän omassa hallinnassa (julkisiin liikennevälineisiin verrattuna)?"

        Suattaapihan se olla noinkin. Mutta minä luulen, että vähäpukeiset naiset poseeraavat paremmin autojen konepelleillä. Ajatus on hiukan kärjistäen umpiamerikkalainen (väitän, että eurooppalaisilla on useita mahtavia elokuvia junista: Esimerkkejä: Lentävä kalakukko, sitten se missä mennään junalla raunioituneen Eurooopan halki 40-luvulla, kaikki Idän pikajunaan sijoittuvat tarinat ja ties kuinka monet ranskalaiset... Angloamerikkalaisten mieleenpainuvin saavutus on 007 Istanbulissa, jossa on huima tappelukohtaus junassa.)

        Autoissa on tuo mainitsemasi itsenäisyys, vapaus. Voima, seksikkyys. Autot ovat cooleja. Ja autotehtaat ovat hyviä piilomainostajia. Eikä julkisissa yleensä ole suotavaa sauhutella kuin se legendaarinen korsteeni, saati sitten kanniskella kainalossa pumppuhaulikkoa.

        Jep.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe