Hei!
Olen diagnosoinut itse itseni AS-henkilöksi. Tiedän, että monet ovat itsediagnooseja vastaan ja oireet voivat johtua myös muista tekijöistä. Olen kuitenkin paneutunut asiaan, lukenut muutaman kirjan ja lääkäreiden artikkeleita.
Minulla on jo lapsena esiintynyt agressiivisuutta, aistiyliherkkyyttä tietynlaisia materiaaleja kohtaan, poikkeuksellista kehittymistä kielellisesti (niin puheena kuin kirjoitettunakin) ja erittäin voimakasta keskittymistä vain muutamaan asiaan. En myöskään kyennyt, tai vieläkään kykene sopeutumaan uusiin tilanteisiin.
Mayers Briggsin persoonallisuusindikaattorin mukaan olen ENTP, extroverteista introvertein.
Minulla on muutama ystävä, jotka pitävät minua hieman omituisena mutta eivät loukkaannu poikkeavasta käytöksestä. En osaa tulkita elekieltä, mutta kuulen helposti äänensävyistä ihmisen ajatukset. Kehitän myös jatkuvasti teorioita muiden ihmisten sisäisistä maailmoista ja syistä miksi he käyttäytyvät miten käyttäytyvät. Teen muun muassa MBTI -profiileja puolitutuista.
Vaikka tiedostankin olevani todennäköinen aspergeri, en koe siitä olevan haittaa elämässäni. Arvosanani ovat hyvät, minulla on sopiva määrä kavereita ja agressiivisuusongelmat suurimmaksi osaksi kurissa. Minulla ei myöskään ole "Tic" oireita ja vain mieto kömpelyys joka näkyy uusien liikesarjojen hitaana oppimisena. Näillä perusteilla lääkärin diagnoosia ei siis käytännössä tarvita.
Aspergerin oireyhtymään kuuluu kuitenkin "henkisten" oireiden lisäksi myös tiettyjen hormonien alhaista tai ylhäistä määrää. Osaa näistä käytetään lääkityksessä ja niiden nauttiminen on haitallista. Kannattaako diagnoosi tehdä lääketieteellisin perustein?
Tietenkin haluaisin saada diagnoosin tietääkseni, olinko oikeassa. Pelkään, etten edes pääsisi tutkimuksiin tai tuhlaisin lääkäreiden aikaa. Onko diagnoosin saamisesta siis enemmän hyötyä vai haittaa?
Olen diagnosoinut itse itseni AS-henkilöksi. Tiedän, että monet ovat itsediagnooseja vastaan ja oireet voivat johtua myös muista tekijöistä. Olen kuitenkin paneutunut asiaan, lukenut muutaman kirjan ja lääkäreiden artikkeleita.
Minulla on jo lapsena esiintynyt agressiivisuutta, aistiyliherkkyyttä tietynlaisia materiaaleja kohtaan, poikkeuksellista kehittymistä kielellisesti (niin puheena kuin kirjoitettunakin) ja erittäin voimakasta keskittymistä vain muutamaan asiaan. En myöskään kyennyt, tai vieläkään kykene sopeutumaan uusiin tilanteisiin.
Mayers Briggsin persoonallisuusindikaattorin mukaan olen ENTP, extroverteista introvertein.
Minulla on muutama ystävä, jotka pitävät minua hieman omituisena mutta eivät loukkaannu poikkeavasta käytöksestä. En osaa tulkita elekieltä, mutta kuulen helposti äänensävyistä ihmisen ajatukset. Kehitän myös jatkuvasti teorioita muiden ihmisten sisäisistä maailmoista ja syistä miksi he käyttäytyvät miten käyttäytyvät. Teen muun muassa MBTI -profiileja puolitutuista.
Vaikka tiedostankin olevani todennäköinen aspergeri, en koe siitä olevan haittaa elämässäni. Arvosanani ovat hyvät, minulla on sopiva määrä kavereita ja agressiivisuusongelmat suurimmaksi osaksi kurissa. Minulla ei myöskään ole "Tic" oireita ja vain mieto kömpelyys joka näkyy uusien liikesarjojen hitaana oppimisena. Näillä perusteilla lääkärin diagnoosia ei siis käytännössä tarvita.
Aspergerin oireyhtymään kuuluu kuitenkin "henkisten" oireiden lisäksi myös tiettyjen hormonien alhaista tai ylhäistä määrää. Osaa näistä käytetään lääkityksessä ja niiden nauttiminen on haitallista. Kannattaako diagnoosi tehdä lääketieteellisin perustein?
Tietenkin haluaisin saada diagnoosin tietääkseni, olinko oikeassa. Pelkään, etten edes pääsisi tutkimuksiin tai tuhlaisin lääkäreiden aikaa. Onko diagnoosin saamisesta siis enemmän hyötyä vai haittaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
itekkin olen miettinyt pitäiskö mennä ihan lääkärin diagnoosiin.
Mutta eikö aspergereille oo hankala löytää työpaikkoja, meinaan eikö jokin näköistä syrjintää esiinny ennakkoluulojen perusteella? -tää oli ihan mututietoo jostaib kaukaa, mut kuitenkin järkeenkäyvää?
Oon saanu itekki asperger-tyyppiset oireeni kuriin ja agressiivisuus oli kyl voimakkainta lapsena, muitten töniminen jne mut nyt tää juttu on kääntynyt itsetuhoisuudeksi.
AS-ihmisten kokemasta syrjinnästä työelämässä en osaa sanoa. Mutta mun kokemukseni on se, että ihan hyvä työntekijä voi AS-henkilö olla, viimeistään silloin, kun työtehtävät ovat kohdillaan. Jollain Asperger ei muodosta estettä, jollain saattaa vähän isomman, on tapauskohtaista. Isompi ongelma tuntuu olevan se, että Asperger ei ole yleisesti kovin tunnettu diagnoosi: Esimerkiksi lääkärit tai psykologit eivät kaikki tiedä siitä tarpeeksi, ja tämän olen myös itse diagnoosin omaavana saanut huomata. Omalla kohdallani esimerkiksi jopa neuropsykologi on kyseenalaistanut diagnoosini, vaikka ihan viralliset paperit diagnoosista löytyy.
Tuntuu niin tapauskohtaiselta, että onko diagnoosista mitä hyötyä, tai haittaa. Jos on selvästi jonkunlaisen erityisavun tarpeessa, niin kannattaahan se diagnoosi silloin yrittää hakea, saattaa saada vaikka Kelan maksajaksi.
Ja on tilanteita, ettei diagnoosista välttämättä kannata kaikille ruveta huutelemaan :). Jossain tilanteissa saattaa olla hyvä miettiä, että mitenkä asian ilmaisee, mitä selittää. Koska tietämättömyyttä tämän diagnoosin osalta on. Itsellä asiat näkyvät käytännössä siten, että ajokorttilääkärintodistuksen jouduin C-korttia varten hakemaan neurologilta. Neurologi vain totesi, että mitään esteitä ei ole :). Neurologi vain katsoi papereita, ja totesi, että olisi se tavallinenkin lääkäri voinut lausunnon kirjoitella, jos olisi uskaltanut.
Keskustelua aiheesta muualla netissä:
http://www.aspalsta.net/viewtopic.php?t=7343&sid=ffe53597230e4e112c04c0a137ffd239
http://www.vauva.fi/keskustelu/1053487/ketju/aspergerdiagnoosin_hyodyt_ja_haitat
Asperger kuuluu lääkärien keksimiin horinoihin, älkää uskoko niitä, olette täysin normaaleja, ja tiedoks vaan että kaikki ihmiset on erilaisia.
;))))
terv. Aspergerinfo
Luottakaa itseenne. Erilaisuus on rikkautta. Asperger-henkilö=tavallista luovempi/herkempi persoona.