Prisman peliautomaateilla on oma Via Dolorosani.Vapaita koneita ei löydy. Edessäni on rollaattoriarmeijallinen n.150-senttisiä,alaspäin kasvavia,virtsalle ja kalmalle tuoksuvia mummoja.
Nämä rahojen vähyyttä valittelevat suonikohjupohkeet hakkaavat koneeseen kansaneläkkeensä perusosan tunnissa .Koitan ujuttaa uljaan vartaloni kohti yhtä konetta.
Samassa tunnen,kuinka kävelykepit moukaroivat kroppaani nilkan ja kaulan väliselle alueelle rumputulena.
Tunnen myös sammaloituneen kielen tunkeutuvan ranskalaisittain kohti kitapurjeitani. Tämän jälkeen jonkun mummon hampaaton suu huutaa:"Raiskaus"!
Samassa vartija kimpussani, hän jatkaa lujakumisella jatkovarrella vartaloni takomista vielä mustelmattomien kohtien tummentamiseksi. Mummot tarjoilevat minulle ientulehduksien tuulahduttamaa irvistystään,kuin ilmoittaakseen,että mummoille ei vtuilla.
Samassa nämä sihisevat,inkontinessi-asteella olevat,yliajalla elämäänsä elävät mummonperkleet jatkavat koneiden takomista skeleton sormillaan.
Hieman ennen sulkemisaikaa,Mc-Mummot hakevat sen tarjouskahvipaketin ja rullaavat kohti kaupan edessä olevaa taksiaan, jonka mittari on raksuttanut koko päivän.Peliautomaattien yllä on kuoleman haju. Ei tee mieli enään pelata. Mummoille ei näköjään kannata vittuilla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11272089
Olisit laittanut kirjoitukseesi linkin mukaan mistä kopioit.
Hetihän tuon tajusi. että ei paikallinen osaa tollasta läppää vakavasta asiasta heittää ja kiitos linkin laittajalle siitä et paljastit tämän kopiojan!
Wegsgulla ei uljas wartalo ole. Pallomaha.
On hyvä,että pelikoneet suljettu. Liekö vielä. En o käynyt kaupassa pitkään aikaan. Kotiinkuljetus toimii ja astma on niin riskiryhmään kuulun. Kotonakin viihtyy.
om automaatit sujettu