Oma tarinani

Kyllä olen samoilla linjoilla noiden muiden
kirjoittajien kanssa. Pelkohan on tunne, joka äkillisesti kertoo uhasta ja tarpeesta juosta karkuun. Kun uskaltaa jäädä paikalleen ja kohdata sen tunteen, niin se... yllättäen alkaa itsestään hävitä ... ei niin kuin yleensä pelätään, että se vaan kasvaa ja kasvaa. Idea altistuksessa on se,että sen pitää kestää riittävän pitkään että ahdistus EHTII laskea. Voisitko tehdä itsellesi listan pelkojesi kohteista ja laita ne ahdistavuuden perusteella järjestykseen. Voit esim. miettiä asteikolla 0-10 kuinka pelottavia tilanteet ovat. Laita se arvo ylös.. sitten harjoittele jotain tiettyä tilannetta (aloita helpommista) ja toista sitä vaikka kymmenen eri kertaa... arvioi uudelleen ja huomaat arvon pudonneen. Näin voit harjoitella kaikkia tilanteita asteittain ja arvioida samalla omaa edistymistäsi. Psykoterapiassa altistus tehdään näin, alussa voi olla pelkkää mielikuva-altistamista. Pelkoihin olen lisännyt vielä tuon EFT-elementin, josta tälläkin palstalla on ollut juttua ja ohjekin. Pelot on opittu yllättävässä tilanteessa ja sen jälkeen sama tilanne tuntuu aina pelottavalta. Pimeässä se uhka tuntuu tavoittelevan selkää niin, että täytyy juosta selkä mutkalla karkuun. Mutta jospa pysähdytkin miettimään, onko siellä ketään ja jäätkin paikallesi ja otat selvää. Minulla on yksi asiakas, joka pelkää yksin olemista. Hänellä on ohjelma, jossa hän tekee turvatarkastuksen kerran kotonaan, eli käy huone huoneelta läpi asuntonsa ja samalla itselleen ääneen selittää minne on menossa ja ETTÄ EIHÄN TÄSSSÄKÄÄN HUONEESSA OLE KETÄÄN. Valot päälle ja joka huoneessa olemista riittävän kauan. tästä on ollut hyötyä. Pelot ovat järjenvastaisia ja primitiivisiä ja niihin auttaa järkeily ja asioiden kohtaamisen tuoma helpotus.
Joskus on hyvä, että tällaisen ohjelman laatii yhdessä terapeutin kanssa ja sitä sitten yhdessä tehdään ja arvioidaan. Näin peloista vähitellen saa niskalenkin.
"Kun yksin kesäyössä urkin, saa joka pensas karhuturkin" (Shakespeare, Kesäyön unelma)