Mulla on aina ollut kamalan hyvä mielikuvitus ja melkein aina ole pelännyt jotaki.. mitä nyt pieni lapsi voi ikinä pelätäkkään. Lapsuudessani peloista selvisin vaan kohtamalla ne, elikkä mitään suurempia ongelmia ei ollut. Murrosiässä huomasin varovani jotakin kummia asioita, kuten oven avaamista komeroon katsomista... yms.. pelkäsin pimeää, harmittomast, niin kun useammat.. ei mitään ongelmaa, ainakaan en sitä myöntänyt kenellekkään... pelkoni paheni aina syksyisin kun oli pimeää.. joka kesä kun illat alkaa aikaisemmin ja pimeä aika lisääntyy huomattavasti elämäni muuttuu painajaiseksi. Joskus on mahdotonta avata huoneen ovea kun pelkään että oven takana on joku, pelkään laittaa jalat alas tuolilta koska luulen että joka tarraa nilkasta kiinni, joskus en saa vietyä roskia roskikseen kun pelkään jonkun tarttuvan ranteeseeni. Sänkyyn on vaikea mennä illalla nukkumaan kun luulen sängyn alla olevan jonkun. tuolissakin istun aina selkä seinään päin, ettei kukaan pääse yllättämään takaa. Aina syksyisin elämäni kuolee pelkoon. Asumme 2 kerroksisessa talossa ja rapussa ei ole valoja, illalla en uskalla mennä huoneeseeni yläkertaan koska pelkään rapussa olevan jonkun.. tälläistä on minun elämäni.. iltaisin en voi mennä koiran kankka lenkille koska pelkään.. muutama vuosi sitten vanhempani eivät tiennet tätä, kunnes tulin illalla itkien kotiin juostuani monta kilometriä koiran kanssa koska en uskaltanut pysähtyä. onneksi vanhemmat tietävät pelkoni ja osaavat suhteutua siihen. kertokaa ihmeessä peloistanne läheisillenne, että teille ei käy samoin.. älkää antako peloille valtaa, siitä ei muuten ole paluuta!
Oma tarinani
pelkääjä
3486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Face to face. Kun pelkäät kävellä portaat ylös, niin kävele vaan reippaasti, niin huomaat ettei ole mitään pelättävää.
Peloista paranee äkkiä. Toistaa tarpeeksi monta kertaa "sen pahimman mahdollisen" tilanteen, niin kohta ei pelota enää. Tämä on ainoa varmasti toimiva ja halpa keino parantua! Nimimerkillä kokemusta on.
Kyllä olen samoilla linjoilla noiden muiden
kirjoittajien kanssa. Pelkohan on tunne, joka äkillisesti kertoo uhasta ja tarpeesta juosta karkuun. Kun uskaltaa jäädä paikalleen ja kohdata sen tunteen, niin se... yllättäen alkaa itsestään hävitä ... ei niin kuin yleensä pelätään, että se vaan kasvaa ja kasvaa. Idea altistuksessa on se,että sen pitää kestää riittävän pitkään että ahdistus EHTII laskea. Voisitko tehdä itsellesi listan pelkojesi kohteista ja laita ne ahdistavuuden perusteella järjestykseen. Voit esim. miettiä asteikolla 0-10 kuinka pelottavia tilanteet ovat. Laita se arvo ylös.. sitten harjoittele jotain tiettyä tilannetta (aloita helpommista) ja toista sitä vaikka kymmenen eri kertaa... arvioi uudelleen ja huomaat arvon pudonneen. Näin voit harjoitella kaikkia tilanteita asteittain ja arvioida samalla omaa edistymistäsi. Psykoterapiassa altistus tehdään näin, alussa voi olla pelkkää mielikuva-altistamista. Pelkoihin olen lisännyt vielä tuon EFT-elementin, josta tälläkin palstalla on ollut juttua ja ohjekin. Pelot on opittu yllättävässä tilanteessa ja sen jälkeen sama tilanne tuntuu aina pelottavalta. Pimeässä se uhka tuntuu tavoittelevan selkää niin, että täytyy juosta selkä mutkalla karkuun. Mutta jospa pysähdytkin miettimään, onko siellä ketään ja jäätkin paikallesi ja otat selvää. Minulla on yksi asiakas, joka pelkää yksin olemista. Hänellä on ohjelma, jossa hän tekee turvatarkastuksen kerran kotonaan, eli käy huone huoneelta läpi asuntonsa ja samalla itselleen ääneen selittää minne on menossa ja ETTÄ EIHÄN TÄSSSÄKÄÄN HUONEESSA OLE KETÄÄN. Valot päälle ja joka huoneessa olemista riittävän kauan. tästä on ollut hyötyä. Pelot ovat järjenvastaisia ja primitiivisiä ja niihin auttaa järkeily ja asioiden kohtaamisen tuoma helpotus.
Joskus on hyvä, että tällaisen ohjelman laatii yhdessä terapeutin kanssa ja sitä sitten yhdessä tehdään ja arvioidaan. Näin peloista vähitellen saa niskalenkin.
"Kun yksin kesäyössä urkin, saa joka pensas karhuturkin" (Shakespeare, Kesäyön unelma)