Tere,
meinaa nyt mennä vähän hankalaksi...
Olen aikanaan ostanut asuntoni niin että olen maksanut sen hinnasta kolmanneksen, vähän alle 40 000 euroa. Nyt useampia vuosia tässä asuttuani olen maksanut rahoitusvastiketta niin paljon, että sitä on jäljellä myös vähän alle 40 000, siis toinen kolmannes on tullut maksettua. Nämä nyt ovat arvioituja lukuja kun en just nyt jaksa niitä ryhtyä tarkkaan laskemaan, mutta siis ostohetkellä asunnon koko hinta on ollut n. 115 000 euroa. Mutta minä maksoin siitä vain sen kolmanneksen silloin ostohetkellä.
Minulla on nyt käynyt kolme eri välittäjää arvioimassa asuntoani, ja he ovat arvioineet nykyiseksi hinnaksi 170 000, 168 000 ja 165 000. Eli eri välittäjillä käsitys asunnon arvosta hieman vaihtelee mutta suurta eroa ei ole. Kaksi heistä on myös ilmoittanut nähneensä koneiltaan tiedon, että alemman kerroksen vastaava asunto myytiin lokakuussa hintaan 171 360.
Jos nyt olettaa että asuntoni menisi kaupaksi niin että velaton hinta olisi 170 000, niin minullehan siitä jäisi sitten se myyntihinta 130 000 koska se jäljellä oleva taloyhtiölaina jää sitten sen uuden omistajan pähkäiltäväksi.
Niin tota... miten pirussa tällaisessa tapauksessa lasketaan että mitä ihmettä minä veroilmoitukseen ilmoitan luovutusvoitoksi? Siis tahtoisin nyt ihan tietää sen periaatteen miten tämä lasketaan, tarkat luvut laskeskelen sitten kun ne on selvillä.
Ja kun tarkoitus on ostaa seuraavaksi selvästi halvempi asunto, esim. tänään kävin tsekkaamassa yhden jonka hintapyyntö on 98 000. Jos myyn tämän nykyisen niin että saan tästä sen 130 000, ja ostan tilalle jotain joka maksaa noin 100 000, eli jään voitolle, niin meneekö siitäkin hyvästä jotain veroa?
Voi voi kun verokarhu tekee asiat vaikeiksi.
Miten luovutusvoitto tässä tapauksessa lasketaan
towardthebrightlight
2
199
Vastaukset
- verotonn
Soita verovirastoon, he osaavat auttaa parhaiten tässä asiassa.
Jos olet omistusaikana asunut siinä yhtäjaksoisesti vähintään 2 vuotta, niin veroa ei mene.
Jos et ole asunut, niin rahoitusvastikkeella katetut lainalyhennykset kyllä huomiodaan, koron osalta en ole varma että huomioidaan. Soita verottajalle ja kysy.
Verottaja ei ole pätkääkään kiinnostunut mitä teet rahoillasi asuntosi myymisen jälkeen. Ne ovat ihan sinun omia sen jälkeen kun olet maksanut luovutusvoittoveron nistä (siis jos sinun edes tarvitsee sitä maksaa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on03879- 453873
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai793262Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist303055Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632801En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142737- 252339
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?42080Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141778Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231697