Jätekukko

Jätekukon autokuski on niin huonokuntoinen, jos jäteastian päällä on kymmenen senttiä lunta hän ei saa sitä auki katsoakseen onko siellä jätettä. Mitähän pitäis tehdä heikon kunnon kohentamiseksi ??
311942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Meidän roskiin jätekukon kuskien ei tarvitse koskea kertaakaan vuoden aikana.Vien itse roskapussukan 7 kilometrin päähän valmiiksi auton jätekonttiin muutaman kerran kuukaudessa.Lasku vuodessa muutamaa kymppiä vaille 200e,kyllä on hyvää monopolibisnestä.

Äänestä
  • Jos sattuu olemaan muutama naapuri lähistöllä, niin kannattaisi harkita kimpparoskista. Siinä säästäisi jokusen euron. Astianhan saa vielä käsittääkseni nykyisin veloituksetta paikanpäälle tuotuna.

    Meillä on 660 litran neljän talouden kimpassa ja tyhjennys ympäri vuoden kaksi kertaa viikossa. Hintaa kertyy himpun yli satanen vuodessa per huusolli perusmaksuineen. Jos tyhjennyksen tekee talvi kaudella kerran kuussa, niin hinta tippuu vielä muutaman kympin. Kyllä minä ainakin mielelläni maksan tuon hinnan siitä, että roskat voi viedä roskikseen postinhaku reissullaan. Ennen vanhaan niitä piti lähteä kuskaamaan asiakseen jonnekin keskellä kylää olevan Molokin kitaan.

    Äänestä

Onko asiakas tosiaankin niin laiska,ettei itse jaksa puhdistaa lumia jäteastian päältä... Kyllähän se asiakkaan pitää huolehtia että jäteastialle on esteetön pääsy ja sen ympärystä on lumesta puhtaana ym!

Äänestä
  • Asiakas voi olla invaliidi eikä omista korttia, ikääkin voi olla että kerää jätteet ja vie ne vasta monen kuukauden päästä astiaan. Lukollinen koppiko pitää rakentaa jotta tämä kykenemätön monopoolivirman pätkätyömutiainen puukengissään hiipii tyhjentämään astian, on paljon puhuttu kykenemättömistä työläisistä, Jätekukko oikein kerää kyseenalaista porukkaa riveihinsä.

    Äänestä

Oisko asukas tehnyt kuuluisat kärnät ei tuota jätettä siitä lumi

Äänestä

Monopolit määrää ja se maksaa pakolla rahastetaan heti kai jätekukko ajaa pois
apajiltaan myös nämä yksityiset lokakaivojen tyhjentäjä autoilijat ja taas maksaa
Hallinto vaatii veronsa byrokratian johdossa ja pomoja riittää organisatioissa

Äänestä

Kenenkään hullun eikä viisaankaan pidä rakentaa kesämökkiä Nurmekseen. Sitten joutuu Jätekukon röyhkeän saalistuksen kohteeksi ja saa pulittaa joka vuosi isot rahat,vaikka roskia ei siivosti elävältä kylille vietäväksi tule.

Äänestä

Tästä kaikesta saadaan kiittää meidän valitsemia viisaita valtuutettuja, on annettu määräämisvalta ahneelle yritykselle joka kaikessa röyhkeästi käyttää määräysvaltaansa, eikä muutoksia yritetäkkään tehdä. Yksin tai kaksin elävät vanhukset ovat helppoja rahastettavia jokaisen lumipyryn jälkeen, kun Autokuskikin on saatu rikolliseen toimintaan mukaan. Pikkusen lunta ja laskuun nolla perään niin ompahan kumma jos ei kannata.

Äänestä

Kiitokset jäteauton kuljetajille kun tyhjennätte minun 700L jäteastian 2 kertaa kk. vajaan 20e korvausta vastaan.

Äänestä

Jäteauton kuljettajat toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti, mutta voivat kyllä tehdä poikkeuksiakin, toisin kuin kelassa ja terkkarissa..

Äänestä

Eihän pikkunen lumikerros astian päällä aikuiselle ihmiselle merkitse ylivoimaisia ponnistuksia, vaan jos on luonnevikainen jo syntyjään, niin minkäs sille voi ??

Äänestä

elekkee työ joutavia kehata napista..hyviä kuskeja ovat nurmes valtimo-alueella toimivat,ihan joskus itteesä hävettää miten on huonosti tullu lumityöt hoidetuksi mutta siitä nähen on roskis aina tyhjennetty ja muutama sanakin vaihettu kun ohimennen jos on törmätty

Äänestä

Se lajittelu on kyllä turhaa loppupäässä kaik menee samaan aumaan

Äänestä

Jätekukon toiminnan alkuaikoina tuli Jätekukolta kirje." Teidän jäteastia oli tyhjennettäessä tyhjä". Terkoittikohan Kukko että pitää ruveta tekemään Kukolle ruokaa, ja keräämään Kukolle roinaa että välttyis turhilta pysähtymisiltä. Kyseenalaista kirjoittelua. Nyt on ratkaisu tehty, pönttö on nurin niin ei tarvitse edes pysähtyä, eihän kylellään olevaa pönttöä voi tyhjentää ilman pystyyn nostamista jos sekin on ylivoimainen tehtävä.

Äänestä

Mitä varten pitää komposti tehdä,ennenkuin saa alennusta jätelaskuun,vaikka köyhällä ei tule kompostoitavaa,kun ei jää ruuantähteitä.

Äänestä
  • Eikä tule myöskään ruuantähteitä kun ne annetaan elukoille. Eli ei kompostiakaan tarvita.

    Äänestä

  • ELKRT kirjoitti:

    Eikä tule myöskään ruuantähteitä kun ne annetaan elukoille. Eli ei kompostiakaan tarvita.

    Joo mutta kun byrokratia yhtiöt tarttee maksjia niin sinäkin kulutat ja lasku tulee
    kulutat tai et se on monopolin perus ajatus pakotetaan raamiin pöljät

    Äänestä

Raskailla autoilla kukko särkee kyläteitä ja yksityisteitä,eikös ne voisi keräillä kevyemmillä autoilla jätteet pikkuteiltä.

Äänestä

Laittoo lasku kukolle metsäyhtiötkin korvaa tiet jos kalusto särkee kuljetuksissa

Äänestä

Minä olen vienyt rosikseni tien varteen, ompa sitten yksi ongelma vähempänä

Äänestä

Minä vien roskat seitsemän kilometrin päähän,niin säästyy naapurinkin tie.Täyteen puristettu kuorma painaa varmaan kymppitonneja.

Äänestä

Jätekukon Auto, eikä muutkaan Autot saa ajaa yksityistiellä ilman lupaa, senhän tietääkseni kieltää maastoliikennelaki. Käykään kukko roskansa vaikka maitokärrillä. Eikun käräjille jos rahastetaan ja ei haita. Ne vähät toskat tietääkseni on Kukon omaisuutta. Kun on ahneelle ovet aukaistu niin korotustarve on mittaamaton, ja valtuusto on sen rahastuksen hyväksynyt. Saavatkohan Jukolan valtuutetut vielä Bonusta, ja kukkoja snsiokkaasta rahastusoikeudesta.

Äänestä

Epäilen,että Jukolalle Jätekukko maksaa,koska se niin halukkaasti luovuttaa parkkialueen kulmaa kukon isoille konteille.

Äänestä

5,60 kk..ei oo paha täällä syrjässä.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa. Näiden joka asiasta naukujien asenne kun on vaan sellainen tässä hyvinvointivaltiossa, että kaikki julkiset palvelut pitäsi saada ilmaiseksi.
    Pian varmaan ryhdytään vaatimaan yhteiskuntaa kustantamaan jokaiselle päivittäinen viina- ja tupakka-annos.
    Niin, ja verot valtion maksettaviksi.

    Äänestä

Kyllä tuo hinta on naurettavan halpa siihen verrattuna mitä joutuisi maksamaan kun itse veisi jätteensä. Paljon alle kympin kerta. Minulle tulisi melkein 100 km edestakaisin ja kaatopaikkamaksu päälle.

Äänestä

Elämä on halpaa yleensäkkin.Olipa kyse,mistä tahansa se on vain asenne kysymys,kuin sen elämän ja maksut ottaa.Nuukailu ja pihistely ei auta siinä yhtään

Äänestä

jätekukolla ei ole yhtään kuskia vaan kaikki on liikennöitsijöitten autoja ja kuskeja. jos oot niin toope ettet saa astiaasi pidettyä lumesta puhtaana niin oma vika. ei ne kuskitkaan revi niitä mistä tahansa. tyhjästä astiasta tuli varmaan kirje että älyäisit harventaa tyhjennysväliä ettet maksa turhasta. kuskit varmaan mielellään jättää hakematta astiat teidän perslävistä jos vaan älyäisitte tuda ne semmoseen paikkaan mistä voi vaivatta hakea. tiet auraamatta eikä kääntöpaikkoja. kannattais varmaan mennä peilin eteen kattoon kuka tollo sieltä tuijottaa.

Äänestä

Viekää jättee yöllä Hyvärilään, sinne mahtuu. Ei maksa mitään.

Äänestä

Onko jäteauto kuskeilla lupa kuvata yksityisellä pihaalueella

Äänestä

Minä viskaan jätteeni jonnekkin tien penkalle pari kertaa kuussa muun liikkumisen ohella. Ainut kustannus jätesäkin hinta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskun saanut kirjoitti:

Jätekukon autokuski on niin huonokuntoinen, jos jäteastian päällä on kymmenen senttiä lunta hän ei saa sitä auki katsoakseen onko siellä jätettä. Mitähän pitäis tehdä heikon kunnon kohentamiseksi ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu