jokin virhe ohjelmoinnissa.. Jokin aika parisuhteen päättymisen jälkeen ihastuin uuteen, jonka takia myös tänne palstoille eksyin. No, ihastuminen oli yksipuolista laatua ja hän torjui minut, kun olin oikeassa yhteydessä. Sitten meni vähän aikaa ja aloin taas muistelemaan kaikkia niitä hyviä asioita mitä oli edellisessä suhteessa ja aloin kaipaamaan häntä (on nyt ulkomailla) Ollaan oltu kyllä ns. kaveripohjalta tekemisissä, eli ei mikään riitaisa erokokemus, mutta hän siis oli se joka halusi, että ollaan vain kavereita. Tiedän kyllä, että olin ainakin itse liian "junttimainen" enkä näyttänyt tunteitani tarpeeksi ja siksi kai hän kokikin sen enemmän kaveruudeksi, mutta se jäikin harmittamaan, kun uskon, että osaisin paremminkin ja halu siihen on edelleen, mutta valitettavasti asia ei ole vain minun käsissäni.
Minussa on
ongelma,
0133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.