kyselisin..

todella .... koska se loppuu vai joutuuko sitä kantamaan koko loppuelämänsä mukanaan ainako se on osana elämän kulussa?
vaikka päätös oli yhteinen loppuviimeksi minun tunnen tuskaa menetyksestäni ehtihän siinä miettimään jo kaikenlaista kun odotin vielä ennen kuin päädyin keskeytykseen.
Jos Hanna haluat kirjoittaa purkaa pahaa oloa laitatko viestin niin laitan osoitteeni

Kyllä se tuska ajan kanssa helpottuu ja himmenee, vaikkei (koskaan?) kokonaan lopukaan. Aina se on kuitenkin kipeä pala omaa historiaa.

muistattehan huolehtia erittäin hyvin ehkäisystä jatkossa. ja harrastattehan yhdyntää vain jos olette sen mahdollisiin seurauksiin valmiit.

seuraavan kerran kun mietitte aborttia, ajatelkaa mielummin adoptiota: "lahjoita lapselle elämä".

kun jouduin tämän vaikean päätökse eteen. Aluksi kaduin todella paljon, itkin, syyllistin itseeni lähes päivittäin.
Mutta kaikki muuttui tän kevään aikana, kun tajusin lopulta tehneeni "oikein"...
Siis lapsen kannalta oikein, hänen tulevaisuuttaan ja elämäänsä ajatellen. Minä olin tuolloin 17 v. koulu kesken jne. ja lapsen isä jälkeenpäin rikolliseksi paljastunut ja huonosta perheestä lähtöisin oleva "rikkinäinen" ihminen...lapseni olisi ollut mahdotonta saada tasapainoinen ja turvallinen lapsuus tuossa yhtälössä. Nykyään olen siis sinut päätökseni kanssa...niin vaikea kun päätös olikin, mutta valitsin sellaisen vaihtoehdon, jossa lapsen ei tarvitse kärsiä kurjasta elämästä. En halunnut synnyttää häntä tälläiseen tilanteeseen...Jos olosuhteet olisivat olleet toisin olisin pitänyt hänet. Näin vaan ei ollut.
Olen antanut itselleni anteeksi, mutta unohtaa en voi koskaan. Aina silloin tällöin uppoudun ajatuksiini ja mietin minkä ikäinen lapseni olisi ja suren hänen menetystä. Läheiseni ovat kuitenkin tukeneet minua pääsemään vaikeamman ylitse ja vieläkin tarvittaessa.

Tsemppiä ja voimia kaikille abortin kokeneille! Älkää jääkö yksin vaikean kokemuksenne kanssa, vaan käykää se lävitse jonkun kanssa, silloin kun se on ajankohtaista. Se auttoi ainakin minua asian ylitse.

T:Tina

itse kenties raskaana ja itken tehtävää vaikeaa päätöstä jo valmiiksi... koko ajan toivon, että kuukautiset alkaisivat, ettei tarvitsisi tehdä sitä ratkaisua jonka tiedän ainoaksi mahdolliseksi mutta jota en silti jotenkin tahtoisi. en arvannut, että tuntuisi näin pahalta jo valmiiksi, vaikka surenkin jo ja vasta "etukäteen".. en edes uskalla ajatella millaista on/olisi sitten kun se on tehty.