Paniikkihäiriöisen persoona

Kaktus

Paniikkihäiriö on tunnollisten ja kilttien ihmisten sairaus. Harvoin välinpitämättömät, ja vähemmän tunteelliset ihmiset sairastuvat tähän tautiin. Paniikkihäiriöinen on yleensä ylitunnollinen ja huolehtivainen esim. työelämässä, jossa paineet ovat muutenkin kovat.

Paniikkihäiriöön taipuvaisen kannattaisi ottaa suurpiirteisempi asenne elämään, ja miettiä onko se järkevää liiallinen tunnollisuus (en tarkoita, että asiat jätetään tekemättä), kun kaikkien mieliksi ei voi kuitenkaan olla.

Paniikkihäiriöön kun ennemmin tai myöhemmiin liittyy myös masennusta.

5

1312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nekku

      Kun kysymys on perusluonteesta, on aika vaikeaa tai suoraan sanoen mahdotonta "ottaa suurpiirteisempi asenne elämään". Arvaa kuin mielelläni sen tekisin.

      Jokainen tietää että liika tunnollisuus ja pienistä stressaaminen on turhaa. Vaan minkäs teet. Sama kuin sanoisit masentuneelle: "Piristy! Ole iloinen!"

      • Kaktus

        Ásioiden tiedostaminen on yksi suunta eteenpäin, vaikka ei se heti tuloksia tuota. Edellistä neuvoa on kuitenkin hyvä miettiä.

        Ihmisen perusluonneta ei voi tietenkään muuttaa, mutta erilaisen suhtautumisen asioihin voi kyllä oppia.


      • Jussi
        Kaktus kirjoitti:

        Ásioiden tiedostaminen on yksi suunta eteenpäin, vaikka ei se heti tuloksia tuota. Edellistä neuvoa on kuitenkin hyvä miettiä.

        Ihmisen perusluonneta ei voi tietenkään muuttaa, mutta erilaisen suhtautumisen asioihin voi kyllä oppia.

        , mutta neuvosi on vähän sama kuin nuortenpalstalla joku valittaa ujouttaan, ja sanotaan "kato, mee nyt vaan ihan pokkana juttelee". Nuo luonteenpiirteet ovat sellaisia, että muu käytös vasta itseä ärsyttääkin. Toisaalta paniikkihäiriöiset saisivat olla ylpeitä tunnollisuudestaan. Itse en ole toisaalta mitenkään kiltti.


    • hipsu

      oon kuullu saman paniikkihäiriöitä esiintyy enimmäkseen kilteillä ihmisillä.Yrittävät liikaa paineet liian kovat,itselle ei jää aikaa.Itse tunnistan itseni juuri tuosta.Olen saanut apua lääkkeistä,mutta yritän nykyään myös olla itsekkäämpi.Myös itselle aikaa on annettava.Tsemppiä kaikille......

    • e33n

      Samaa mieltä: En koe olevani ylikiltti, mutta olen tyyppi, joka ei halua loukata ketään, aiheuttaa riitoja yms. Aina keksii jonkin asian, mistä voi potea huonoa omaatuntoa...niitä kun sitten vatvoo niin johan alkaa paniikki iskeä!
      Niin ja pitäisi oppia sanomaan EI!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe