Nyt rv 39 ja loppuraskaus on ollut vaikea liitoskipujen ja väsymyksen takia. Öisin tulee heräiltyä useita kertoja...
Miten minä jaksan synnyttää näin univelkaisena? Joka aamu sitä vaan toivoo, että kumpa synnytys alkaisi päivällä eikä esim. myöhään illalla =/
Miten minä jaksan synnyttää näin univelkaisena? Joka aamu sitä vaan toivoo, että kumpa synnytys alkaisi päivällä eikä esim. myöhään illalla =/
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yllättävän hyvin sitä synnyttää jaksoi, vaikka itelläkin viimeisen kuukauden-parin aikana unet jäi vuorokaudessa ehkä kuuteen tuntiin ja nekin kahdessa osassa. Plus vielä valvoin melkeen kaksi vuorokautta, ennen kuin vauva oli maailmassa.:)
kyllä sitä jaksaa synnyttää, hormoonit tekee sen että sitä jaksamista piisaa, siksihän loppuraskaudessa huonosti nukkuu ja on hereillä ihan hormoonien takia.. koska kroppa alkaa vähitellen totuttautua siihen että pitää vauvan kans öisin heräillä ja olla hereillä..
ite nukuin viimesen viikon niin että muutamaa tuntia öisin, päivisin kans max 2 tuntia.. viimenen yö ennen synnytystä meni niin että nukuin sellaset 1.5tuntia koko yönä ja aamupäivällä tuli sit lähtö synnyttämään, sillon kans ajattelin että en mä jaksa synnyttää ku oon niin väsyny.. mut hyvin oli voimia synnyttää vaikka väsyny olinki..
Itse en murehtisi synnytystä vaan sen jälkeistä valvomista ja väsymystä. Siihen vielä koliikki niin terve menoa psykiatriselle osastolle. Lasta kun ei voi palauttaa.
No ihme pelottelua. Meillä on refluksitaudista kärsivä vauva, joka on koko kymmenkuisen elämänsä ajan nukkunut 1-3 tunnin pätkissä. Ja enemmän niissä yhden tai kahden tunnin, kuin kolmen tunnin. Ihan elossa tässä ollaan edelleen ja suht järjissäänkin. Jos yhteistyö parisuhteessa toimii, niin kyllä tällaisestakin pikkuvauva-ajasta on mahdollista selvitä. Enemmän minä olen valvonut kuin mies (joka on töissä), mutta siinä vaiheessa kun väsymys on kasvanut ylivoimaiseksi, on mies ottanut enemmän vastuuta. Ei ole tehnyt mieli lasta palauttaa, koko ajan hän kasvaa ja lopulta mekin saamme taas nukkua. Ihmiskeho on kumman sopeutuvainen, kroonista unenpuutetta jaksaa, kun on pakko. Toki ihmisillä on erilaiset lähtökohdat, mutta jos ei ole taipumusta mielenterveysongelmiin ja parisuhde on kunnossa ja vahvalla pohjalla, niin ei huonosti nukkuvan vauvan takia tarvitse mielenterveyttään menettää.
Viiden lapsen äitinä minulla on kyllä jo kokemusta vauva-ajoista ja mikään ei ärsytä enempää kuin tämä kommentti. Mistä sinä voit tietää, kuinka paljon muita äitejä väsyttää raskaus? Itse olen ollut raskauksien aikana äärimmäisen väsynyt, mutta tila on ollut ohi välittömästi synnytyksien jälkeen, eikä vauvojen kanssa valvominen ole tuntunut missään - ainakaan siihen raskausaikaiseen tilaan verrattuna. Ja vauvan voi aina jättää isän huoleksi muutamaksi tunniksi, jos on pakko nukkua, mutta raskausaikana ei mitään ole tehtävissä, jos ei pysty nukkumaan tai nukkuminenkaan ei auta.
Mutta alkuperäisen ongelmaan. Se on tuttua lähes kaikille odottajille (paitsi noille edellisen vastaajan kaltaisille, joilla ilmeisesti raskausaika on ollut äärimmäisen mukavaa ja vain vauva rasittaa), mutta kyllä ne vauvat silti saadaa synnytettyä. Enkä usko, että väsymys on kovinkaan monella synnytyksessä se päällimmäinen ajatus.
No samat sanat tosiaan. Itselläni ei ollut raskausaikana univaikeuksia, mutta ei tulisi mieleenikään vähätellä toisten väsymystä. Synnytyksen jälkeen hormonit kuitenkin auttavat jaksamaan sitä valvomista (ainakin alkuun), joten vauvan kanssa heräily on ihan eri juttu.
Ärsyttää tuo, että sanotaan, että ne hormonit auttaa jaksamaan. Ei mulla auttanut. Sairastuin vakavaan masennukseen ja meinasin heittää vauvan alle kk iässä seinään. Pää ei kestänyt univelkaa yhtään. Onneksi tajusin tilanteen vakavuuden ja lapsen isä jäi suoraan isyysloman loputtua vanhempainvapaalle, että saan nukkua.
Kuten sanottua, jos on taipumusta synnytyksen jälkeiseen masennukseen tms. ongelmia, niin se on eri asia sitten. Muussa tapauksessa ne hormonit kyllä todellakin auttavat jaksamaan.
Ehkä ne hormonit auttoivat sinuakin jaksamaan ja ilman niitä se vauva olisi todella lentänyt seinään. Tokihan kaikenlaisia ongelmia voi tulla, mutta jos se sinulla on ollut vauvan syntymän jälkeen, niin jollain toisella voi olla raskausaikana. En minä vähättele sinun ongelmiasi, vaikka voisinkin sanoa, että älä nyt hyvänen aika nainen valita mistään vauva-ajasta, kun ne vaikeammat ajat ovat vasta tulossa, joten nyt pääset äärimmäisen helpolla. Kuulostaako rohkaisevalta?
Jos sinä et jaksanut vauva-aikaa, kun pääsi ei kestä univelkaa yhtään, niin älä ainakaan vähättele niitä, joilla se univelka alkaa jo raskausaikana. Raskaana kun ei todellakaan voi jättää vauvaa isälle ja nukkua yhden yön kunnolla, vaan silloin valvotaan, jos kroppa ei anna nukkua. Ja silloin ei ole niitä hormoneja apuna, kuten synnytyksen jälkeen joka tapauksessa on. Kyllä minunkin pääni on ollut raskaana ollessa monta kertaa sitä mieltä, että tätä en kestä, nyt on pakko jonkun muun olla välillä raskaana minun puolestani, mutta eipä se vain noin helposti käy kuin vauvan kanssa.
Joka tapauksessa jaksamisia sinulle ja kaikille muillekin niihin elämäntilanteisiin, missä sitä tarvitaan.
Minulla alkoi masennus jo raskausaikana. Ja oli niitä lukuisia valvottavia loppuraskauden fyysisiä vaivojakin . Ja synnytystä yritettiin käynnistää osastolla yli viikon ajan. (=Viikkoon ennen synnytystä ei paljon nukkumisesta voinut puhua). Eli tuo tuskainen valvominen koko loppuraskauden ajan on ihan tuttua. Eikä minusta eronnut kovinkaan paljon synnytyksen jälkeisestä väsymyksestä. Tai sitten mä en tarpeeksi hyvin ja ajoissa tajunnut, että isähän vois hoitaa vauvaa pidempäänkin kerralla ja antaa sille korviketta. Imetys kyllä sitoo äidin ja vauvan aika tiivistii ensimmäisiksi kuukausiksi.