Kanki Kaikkonen

Kepun kansanedustaja Kaikkonen osoittaisi miehisyyttä,kun eroaisi kansanedustajan tehtävistä saamansa ehdollisen vankeusrangaistuksen vuoksi.

11

217

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maantapa

      Kaikkonen luulee itseään martyyriksi ja ihan viattomaksi kaikkeen

    • perSu pennane

      Halla-ahosta on tehty kanteluja ja tutkintapyyntöjä, ja hän on myös itse tehnyt niitä. 9. helmikuuta 2009 Halla-aho teki tutkintapyynnön Yleisradion televisiouutisjutusta, jossa häntä nimitettiin ”ulkomaalaisvastaiseksi” ja ”rotutohtoriksi”.[51] 5. toukokuuta 2009 kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka määräsi esitutkinnan lopetettavaksi, koska katsoi, ettei näyttöä rikoksesta ollut.[52] Halla-ahoon on kohdistunut useita uhkailuja esimerkiksi internetin välityksellä ja puhelimitse, hänen oman väitteensä mukaan myös tappouhkaus.[53][54]

      A-talk-ohjelmassa 30. lokakuuta 2008 esitetty lainaus Halla-ahon blogikirjoituksesta herätti jälkikäteen kiistelyä.[8] Halla-aho vaati Yleisradiolta anteeksipyyntöä ja kantelussaan Julkisen sanan neuvostolle Halla-aho mainitsee, että kirjoitus oli ”parodia ja mukaelma sanomalehti Kalevan jutusta”. Julkisen sanan neuvosto antoi Ylelle vapauttavan tuomion, koska se katsoi, että ohjelmassa esitetty sitaatti oli lainattu oikeassa muodossa, se oli esitetty asianmukaisesti eikä se antanut väärää kuvaa kokonaisuudesta.[55]

      18. marraskuuta 2008 Vihreät Naiset ry ilmoitti jättävänsä Halla-ahosta tutkintapyynnön Scripta-blogissa vuoden 2006 joulukuussa julkaistusta kirjoituksesta Monikulttuurisuus ja nainen.[56][57][58] Vihreiden naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Heli Järvisen mukaan ”kyse ei ole sananvapauden harjoittamisesta tai viattomasta monikulttuurisuuskritiikistä, vaan raiskauksiin ja vihaan lietsomisesta”. Halla-aho kiisti tämän ja kertoi vastustavansa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.[59] Tutkintapyyntö ei johtanut jatkotoimiin.[60]

      12. joulukuuta 2008 poliisi ilmoitti aloittavansa rikostutkinnan. Halla-ahoa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.[61] 27. maaliskuuta 2009 apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella nostaa syytteen Halla-ahoa vastaan Helsingin käräjäoikeudessa. Tämän katsottiin blogikirjoituksessaan Muutama täky Illmanin Mikalle syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, koska hän oli 3. kesäkuuta 2008 ”laatinut ja internetissä toimittanut yleisön saataville kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan ja jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre”. Jälkimmäinen kohta käsitteli Suomen somaleja.[62][63] Halla-aho kiisti syyllistyneensä rikokseen ja kertoi, että ”kirjoituksen aiheena tai kohteena eivät olleet somalit, islam tai Muhammad” vaan ”julkisen sanan ja syyttäjäviranomaisten harrastama kaksoisstandardi” ja että ”väitteet somalien geneettisistä erityispiirteistä ja islamin pedofiilisestä luonteesta olivat instrumentteja”, joilla hän aihetta lähestyi.[64] Asia käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 25. elokuuta 2009. Syyttäjä vaati Halla-aholle rangaistukseksi ehdollista vankeutta tai sakkoja. Halla-aho sanoi syyttäjän tulkinneen hänen tekstiään väärin.[65][66] Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Halla-ahon 30 päiväsakkoon eli 330 euroon uskonrauhan rikkomisesta, ja syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin.[67] Tuomion perustelut aiheuttivat keskustelua.[68] Hovioikeus vahvisti tuomion 29. lokakuuta 2010.[69] Sekä Halla-aho että apulaisvaltakunnansyyttäjä valittivat Korkeimpaan oikeuteen ja molemmille myönnettiin valituslupa.[70] 8. kesäkuuta 2012 antamassaan tuomiossa Korkein oikeus katsoi, alemmista oikeusasteista poiketen, Halla-ahon syylliseksi sekä uskonrauhan rikkomiseen että kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Tuomio koveni 50 päiväsakkoon.[71]

      Valtionsyyttäjä Mika Illman totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa 8. kesäkuuta 2012 ”olevan hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provosoida ja liioitella”.[72] Tapaus johti Halla-ahon eroamiseen eduskunnan Hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.[12]

      • Kaikkonen kyseessä

        Nyt oli keskustelussa kepun Kaikkonen.
        Miten siihen Halla-aho liittyy ?


    • ????????????????????

      j-pennanen osoittaisi miehisyyttä,kun eroaisi täältä Suomi 24 palstalta.

    • 4t34t34t

      J Pennanenhan tekee hyviä topikkeja. Kepun ja Sekoomuksen perseennuolijat itkee...

    • Ei mitään vikaa,joo

      Ei Kaikkosesta ole vastuunkantajaksi.
      Tyypillinen kepulainen.
      Aina oikeassa vaikka vankeustuomio tulisi.
      Jossain muussa maassa edustaja itse vetäisi johtopäätökset ja eroaisi.

      • ehtoollisviiniTeuvo

        Joojoo Hakkarainen ainakin eroaisi jos sais ehdollisen tuomion on se niin rehellinen kirkkorosvo.


    • Kepun valopäät

      Kepu ehdottaa nyt keskioluen poistamista kaupoista.
      Sillähän ne tämän maan ongelmat on ratkaistu kun saadaan kepun tahdon mukaisesti keskikalja pois kaupoista ja myyntiin Alkoon.

      • perzut kuzettaaaaaaa

      • 246x

        olen samaamieltä


    • Kaikkosista

      Etkös osaa vaihtaa politiikan palstalle.
      Tämä kaikkonen ei ole kajaanin kaikkonen.
      Siitäkin riittäs juttua, kirjota siitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      939
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      156
      889
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      49
      623
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      557
    10. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      37
      536
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      483
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe