Mulla on 4 vuotias dopperi uros. Muuten terve koira mutta koira pyörii jatkuvasti ympyrää, sisällä,hihnassa ja kun on hätä. Koira on tehny sitä pennusta asti ja sitä tapaa ei ole saatu loppumaan vaikka mitä yritetty. Varsinkin kun koiran kanssa on ulkoilemassa, se pyörii hihnassa ja kun sitä estää ettei se pääse pyörimään se "tuskastuu" ja menee ihan sekasiisn kävelee puolelta toiselle. Miettinyt olen siis kauan..miksi koirani tekee niin? Onko hermostossa vikaa? kipuja? vai mikä on? En haluaisi luopua rakkaasta lemmikistä. Mutta ei ole myös oikein jos koiralla on jotain kipuja jonka takia pyörii.
Vastaukset 4
- sfgdrfgdg
"Pakonomaiseen käytökseen on taipumusta erityisesti käyttökoiraroduilla. Tietyt rodut ovat toisia alttiimpia ja niillä on taipumusta tiettyihin käytöksiin: Rottweilereilla kaivamiseen, Bullterrierit saattaa pyöritellä ja imeskellä kiviä pakonomaisesti, dobermanneilla on taipumusta omien kylkien imemiseen. Tästä voisi päätellä, että pakko-oireet ovat pohjimmiltaan hyvinvointiongelma, koska tätä esiintyy erityisesti työhön jalostetuilla koirilla. Pakonomaista käytöstä esiintyy myös enemmän kennelolosuhteissa kuin kotikoirilla, kotikoirilla enemmän kuin käyttökoirilla.
Vaikka pakonomaisessa käytöksessä vaikuttaa todennäköisesti osaltaan perimä, usein sen pohjimmiltaan laukaisee tarve lievittää stressiä. Stressiä sen sijaan voivat tuottaa useat asiat esimerkiksi epäoikeudenmukainen kohtelu, kipu, tilan ahtaus, virikkeetön ympäristö, muutokset koiran elämässä kuten muutto, perheenlisäys, ero jne. Jonkin käytöksen toistaminen tuottaa koiralle hyvänolontunteen, jolloin koira ikään kuin huumaa itsensä. Tästä syntyy koiralle helposti noidankehä, jolloin se etsii tilaisuuksia toistaa hyvänolontunteen tuovaa käytöstä, samalla se stressaantuu ja soppa on valmis. Pakonomainen eli stereotyyppinen käytös alkaa valtaamaan aina vain suuremman osan koiran elämässä.
Pakonomaisen käytöksen hoitamisen tekee haasteelliseksi se, että käytös ei välttämättä lopu, vaikka sen alun perin laukaissut tekijä korjattaisiinkin. Usein tämän tekijän löytäminen on mahdotonta, jolloin täytyy kiinnittää huomiota koiran jokaiseen mahdollisesti stressaavaan elämän osa-alueeseen, joista niistäkään ei voi olla varma, onko niillä mitään tekemistä käytöksen kanssa. Stressi kuuluu elämään, mutta pitkäkestoisena se on vaaraksi koiran terveydelle. Kuitenkin on toivotun tuloksen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että koiran elinolosuhteita tarkastellaan koulutuksen ohessa."
http://www.elainkouluttajat.net/index2.php?option=com_content&do_pdf=1&id=28
Koiralla voi olla neurologinen ongelma, se on voinut olla turhautunut ja opetellut viihdyttämään itseään tai se on traumatisoitunut esim. liian aikaisen vieroituksen vuoksi. Myös vitamiineilla voi olla vaikutusta:
http://www.vetmed.helsinki.fi/tiedekunta/uutiset/2012/120820_hannanjahtaus.html - koiran pyöriminen
Kiitos paljon sinulle vastauksesta.Tuo helpotti oloa todella paljon! :) Ehkäpä pyöriminen sittenkin johtuu siitä että tämä koira on otettu emästään jo n. 6 viikon ikäisenä pois (huonon kasvattajan takia) ja tämän takia kaikki tarvittavat mitä pennun pitäisi saada ei ole siis saanutkaan..? ja ehkäpä myös ero on johtanut tämän meidän koiran siihen? uudet ihmiste ja uusi ypäristö..koirani siis ei olekkaan sairas!! :)
- Pennut vieroitetaan
emästään ihan normaalistikkin 6 viikon iässä. Sitten ne elävät sen viikon tai kaksi sisarustensa seurassa kunnes muuttavat omaan kotiin.
- Anonyymi
Hihnassa koira kulkee lumipenkan vasenta laitaa ja se on perhoskoira 18,5 vuotta vanha
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411877Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 102888
- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12505- 78501