Hollanissakin näyttää nyt laskevan hinnat.

Vaikka on AAA maa kuten suomikin.


Yle: Asuntojen hinnat rankassa alamäessä Hollannissa
Asuntojen hinnat ovat Hollannissa pudonneet vuodessa kymmenen prosenttia, Yle kertoo.

Pudotus on suurin sitten vuoden 1995.

Hintojen lasku on merkittävä, sillä tähän asti romahtaneet hinnat on liitetty Kreikan, Espanjan tai Portugalin tapaisiin kriisimaihin.

Hollanti on luottoluokitukseltaan AAA-maa kuten Suomikin.

Asuntohintojen odotetaan Hollannissa edelleen laskevan, sillä maan kuluttajien luottamus on Ylen mukaan alimmillaan mittausten historiassa.

Hollanti on euroalueen viidenneksi suurin talous.

http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/yle asuntojen hinnat rankassa alamaessa hollannissa/a881136
894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Takapakkia Euroopan taloudelliseen toiveikkuuteen
Euroalueen ostopäällikköindeksit eivät käyttäytyneet ekonomistien odotusten mukaisesti, ja tunnelma Euroopan pörsseissä viileni.


Euroopan pörssit valahtivat kautta linjan pakkasen puolelle ja euro heikkeni, kun euroalueen PMI-ostopäällikköindeksit tuottivat pahan pettymyksen.

Teollisuuden ja palvelualojen näkymiä ilmentävien indeksien oli odotettu kertovan toiveikkuudesta ja taantuman päättymisestä - kävi päinvastoin.

http://yle.fi/uutiset/takapakkia_euroopan_taloudelliseen_toiveikkuuteen/6506460

Äänestä

Kyllä se pääsiäisherkku osuu tuulettimeen vielä Suomessakin. Onnea ajoissa ostaneille ;)

Äänestä

Miksi hollantilaiset eivät riemuitse hintojen laskusta?

Äänestä
  • Kiljuisitko itse riemusta jos velkaa enemmän kuin luukun arvo?

    Äänestä

Monet palstalla on viitanneet pörssikurssien nousuun ja niitä seuraamalla päätyneet ilmeisesti asuntojen hintojen nousun kannalle.

Mutta he eivät tiedä mitä tapahtuu parhaillaan.

Pessimismi nostaa päätään sijoittajien keskuudessa
Alkuvuoden vahva kurssinousu on hiljalleen ajanut sijoittajat epäilevälle kannalle, selviää AAII:n viikottaisesta sijoittajakyselystä.

Vielä tammikuussa viikolla neljä peräti 52,3 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoi kurssien nousevan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Tällä viikolla osuus oli enää 41,8 prosenttia. Osuus on kuitenkin vielä pitkän aikavälin keskiarvon (39,0%) yläpuolella.

Kurssilaskua povaavien sijoittajien osuus on puolestaan noussut samalla ajanjaksolla 24,3 prosentista 32,5 prosenttiin ja on näin ollen jo yli pitkän aikavälin keskiarvonsa (30,5%). Viimeksi osuus oli näin korkealla tammikuun ensimmäisellä viikolla, jolloin kurssilaskuun uskoi 36,2 prosenttia vastaajista.

Äänestä

Tuossa parissa muussa ketjussa on kerätty ansiokkaasti rommareiden näkemyksiä yli vuosikymmenen ajalta ja kuten nähdään, kaikki argumentit, joita esim Luki viljelee, on nähty.

Syy, miksi asuntojen hinnat todellisuudessa aina jatkavat nousuaan, on paljon yksinkertaisempi: niin ne ovat aina tehneet. Yksi poikkeus löytyy tilastoista vuoden 1950 jälkeen, kun neukun hajoaminen löi suurteollisuutemme polvilleen ja päättäjämme saivat itse päätellä korkotason. Nykyisin meillä on aivot lainassa Euroopasta, joten tätä ainoaa uhkaa ei ole.

Äänestä

"Monet palstalla on viitanneet pörssikurssien nousuun ja niitä seuraamalla päätyneet ilmeisesti asuntojen hintojen nousun kannalle."

Täällä on porukkaa, joiden mielesta asuntojen hinnat nousee aina jos pörssikurssit nousee TAI laskee. Ihan sama kumpää tekee.

"Nykyisin meillä on aivot lainassa Euroopasta, joten tätä ainoaa uhkaa ei ole."

Eikö Hollantilaisten aivot ole lainassa Euroopassa, kun siellä asuntojen hinnat ovat alamäessä??? Ovat myös sitä parasta AAA-luokkaa.

Äänestä
  • tyfnyt aloittavat juhlansa, kannattaa perehtyä asuntojen hintojen kehitykseen Alankomaissa. Onko siellä kenties asuntojen hinnat nousseet jyrkemmin kuin Suomessa, joten siellä kenties onkin ilmaa, mitä puhkoa? Itsellä 2 vuotta maksamatta 400 000 euron taloa, joten ei jaksa tuo Hollannin tilanne kiinnostaa niin paljoa, että ottaisin asiasta selvää. Sen verran asuntojen hinnat kuitenkin kiinnostavat, että jos alas tultaisiin, niin ostaisin mieluusti sijoituskämpän edullisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

Vaikka on AAA maa kuten suomikin.


Yle: Asuntojen hinnat rankassa alamäessä Hollannissa
Asuntojen hinnat ovat Hollannissa pudonneet vuodessa kymmenen prosenttia, Yle kertoo.

Pudotus on suurin sitten vuoden 1995.

Hintojen lasku on merkittävä, sillä tähän asti romahtaneet hinnat on liitetty Kreikan, Espanjan tai Portugalin tapaisiin kriisimaihin.

Hollanti on luottoluokitukseltaan AAA-maa kuten Suomikin.

Asuntohintojen odotetaan Hollannissa edelleen laskevan, sillä maan kuluttajien luottamus on Ylen mukaan alimmillaan mittausten historiassa.

Hollanti on euroalueen viidenneksi suurin talous.

http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/yle asuntojen hinnat rankassa alamaessa hollannissa/a881136

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu