Intiaan kesällä

Aurora

Minnä päin Intiaa kannattaa matkustaa heinä-elokuussa? Alun perin oli tarkoitus lentää Delhistä Goalle. Onko parempia ideoita?

4

309

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harri Repomies

      Monsuuniaikaa. Goassa meri on sen verran aaltoileva että siellä käy uimassa henkensä kaupalla. Tosin maisemat ovat vihreät ja kauniit.
      Jos erilainen loma kiinnostaa niin käy vaikka Ladakhissa Himalajan vuoristossa. Siellä ei paljoa sada ja kesäaikana ei ole hyytävän kylmä.

    • Jos et halua

      sateista lomaa viettää, niin silloin kannattaa suunnata Delhistä pohjoiseen. Kaikki pohjoisen vuoristoalueet ovat silloin parhaimmillaan. On lämmintä, mutta ei tukahduttavan kuumaa, eivätkä monsuunisateet ylety vuoristoalueille.

      Itse olen yli kymmenen vuoden ajan viettänyt kesäni juuri noilla vuoristoalueilla. Tosin olen myös tehnyt reissuja Rajastanissa ja Maharastrassa tuohon aikaan vuodesta. Kummallakaan kerralla sateet eivät haitanneet matkantekoa millään tavalla. Rajastanissa ei satanut olenkaan, ja Maharastrassakin vain muutamana päivänä. Matkustajan kannalta huonolla tuurilla olisi voinut sataa reippaastikin. Sikäläisethän ottavat sateen sinunauksena vastaan. Sateet tuovat kaivattua helpotusta painostavaan kuumuuteen, ja ovat maaaseudulla ihan välttämättömyys. Sateen puuttumisen aiheuttaman ahdingon pystyi aistimaan tosi voimakkaana juuri tuona kesänä jolloin asuin kuukauden päivät maharastralaiskylässä.

    • Intiassa matkannut
    • Diudix

      Kokemus sinänsä olla Intiassa sadeaikana, lämmintä ja kosteaa. http://www.youtube.com/watch?v=B_Egvf5gEYI

      Jossain vuoristossa on silloin mukavampaa, vaikkapa Punessa, joka on ollut vanhastaan pakopaikka sadeaikana varakkaille Bombayn asukkaille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1230
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1158
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1122
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      990
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      960
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      805
    7. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      46
      761
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      751
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      696
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      669
    Aihe