Diandra

Kaikella ystävyydellä nyt kun olet julkkis ja julkkiksen täytyy pysyä vaadittavissa mitoissa, aloita elinikäinen ruokavalion muutos. Jos jatkat kuten nyt, on hankala löytää esiintymisvaatteita kymmenen vuoden päästä-. Hiilihydraattien karsimisesta on hyvä lähteä, vaikkei sitä orjallisesti noudattaisikaan.
727137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Diandra:

Ole vain rohkeasti oma suloinen itsesi!

Vastusta tätä nykymaailman ulkonäkönatsismia, ei kaikkien tarvitse olla samasta puusta veistettyjä.

Olet hyvännäköinen juuri tuollaisena kuin olet.

Äänestä

Kaikella ystävyydellä jättäkää Diandra rauhaan,
hän on ylivoimaisesti aidosti lahjakkainta mitä suomen musiikkiviihteen naisrintamalla on tarjota, kaikkien moukujoitten jennien ja jippujen seassa.

Onneksi (ja tämä on paljon ) Diandran taustajoukot on sen verran fiksua porukkaa että jättäneet hänet rauhaan ilman hölmöä brändäystä. Diandra, joka on miljoona kertaa parempi kuin esim "maailmankuulu" Adele, ei sellaista tarvitse.

Lahjakkuutta ei voi peittää, eikä tarvitse.
Joskus se on niin ylivoimista, että riittää.

Äänestä

Diandra on terveen näköinen nuori nainen ja piste.

Äänestä

Mistäs lähtien ylipaino on ollut yhtä kuin terve? Ymmärrän että itsekin ylipainoiset puolustaa häntä, mutta pitää katsoa myös tulevaisuuteen, paino nousee huomaamatta. Hampaiden oikominen tulisi mielestäni myös kysymykseen. Hyvänä esimerkkinä on Paula Koivuniemi joka on puhunut yleisön arvostamisesta ja itsensä huolehtimisesta. Tiedän että se kuulostaa vähän rumalta kun sen näin suoraan sanoo, mutta kyllä suurin osa haluaa katsoa hyväkuntoisen näköistä ja timmiä esiintyjää, ei röhnäkettä poskissa ja vatsassa. Kylmiä tosiasioita, vaikkakin toki arkaluontoisia. Mutta peili on hyvä apuväline, liikkeelle tytöt liikkeelle, sukset jalkaan.

Äänestä
  • Lapsen pyöreyttä vielä. Kyllä se siitä sutkistuu ajanmyötä.

    Äänestä

  • Haluaisin, että julkistat kuvan itsestäsi kun noin arvostelet Diandraa. Onko sinusta samaan ? Oletko parempi laulaja, kuin Diandra ?

    Äänestä

Se on aina tämä sama..."ole SULOINEN oma itsesi" = olemme pahoillamme puolestasi kun olet pyöreä, mutta jatka ihmeessä samaa rataa. Miksi ihmiset ovat niin kieroja toisilleen,kaunistellaan kun Rehellisyys saattaisi pelastaa uran tai terveyden. Anteeksi.

Äänestä

Miettikää minkä ikäinen hän on.. Ehkä olen naiivi mutta minä uskon kasvoissa olevan vielä " lapsen pyöreyttä". Tai sit on muuten vaan periny ison pään, vartalo ei näytä mitenkään lihavalle nii jatkaa vaan samaan malliin.. Kaikki vaan ei luonnostaan oo lautoja, mikä mielestäni on hyvä. Kukaan ei jaksa niitä luikkuja katella..

Äänestä

Mallimitoilla ei ole mitään tekemistä lahjakkuuden kanssa.
Eikä silikonilla, eikä botoxilla eikä myyvällä ulkonäöllä.
Esimerkkejä löytyy juurikin tältä palstalta, vaikka olisi hyvännäköinen, "seksikkääksi" tatuointimasuineen tuotteistettu myyvine blogeineen, se ei kanna vaikka autotunet yrittäisivät pelastaa soundin.

Riukumaisia naisia piisaa, hypersupermegabeibejä riittää.
Lahjakkuudet erottuu aitoudellaan. Sitä ei voi luoda tuotteistamalla.

Kun Diandra laulaa menee kylmät väreet.
Porukka hiljenee.
Laulu ja ääni nousee tärkeimmäksi, niin kuin pitääkin.
Ei voi kuin nauttia.
http://youtu.be/Mf423iWz9qM

Äänestä
  • Omistaako ketjun aloittaja ehkä jonkun kristallipallon mistä näkee tulevaisuuteen ? Oli kyllä aika typerä avaus.

    Äänestä

  • juuupajoo kirjoitti:

    Omistaako ketjun aloittaja ehkä jonkun kristallipallon mistä näkee tulevaisuuteen ? Oli kyllä aika typerä avaus.

    Nyt hiljaa toopet tuo on kamalaa korville Diandra on kaunis nuori nuori nainen ,ja vielä hyvä laulamaan. Kyllä ihmiset ovat ilkeitä ja kateellisia.

    Äänestä

Pinnallisuuden ylistys tuo aloituskommentti.

Kun sitä tarvii muutakin kuin hiilihydraatittoman dietin ja esiintymisvaatteet että vangitsee yleisön.
Mutta tätähän ei kannata selittää jos joku vaan haluaa olla pirullinen.

Äänestä
  • No, eipähän vanginnut enää UMK:ssa.

    Äänestä

  • Egyptian1 kirjoitti:

    No, eipähän vanginnut enää UMK:ssa.

    Paras laulaja- sekä tulkinnaltaan että teknisesti - myös siellä.

    Äänestä

  • anteeksi kuinka? kirjoitti:

    Paras laulaja- sekä tulkinnaltaan että teknisesti - myös siellä.

    Saari lauloi paremmin ja puhtaammin.

    Äänestä

  • Sori2 kirjoitti:

    Saari lauloi paremmin ja puhtaammin.

    Kyllä --- hienosti lauloi myös Saari.

    Äänestä

joko vaihtaa musiikki tyyliä tai sit pudottaa painoa koska tommoseen musiikkiin tarttee ulkonäköä että pärjää, karu fakta

Äänestä
  • Mikä sun probleema on?

    Diandra on puhdasta kultaa.

    Äänestä

  • Martina ja musiikki tyyli eli yhdyssanat eivät ole hänellä vieläkään hallussa! HIUKAN läpinäkyvää, Mara!

    Äänestä

  • painofriikki? kirjoitti:

    Mikä sun probleema on?

    Diandra on puhdasta kultaa.

    Aivan kirjoittajalla on suuri ongelma ,oliskohan joku jätetty poikaystävä ,tai jotain muuta katkeruutta .Didi on paras ja kaunis.

    Äänestä

No eipä tuo mikään läski ole. Jotka haukkuvat tuota läskiksi ovat sokeita tai tyhmiä..

Äänestä

Huh huh, mikä aloitus!
Kattokaapa Diandrasta jotain muutakin kuin kasvokuvia! Ei todellakaan ole yhtään ylipainoinen, vain erittäin pyöreät kasvot.

Äänestä

Possu mikä possu. Ihmisten edessä ei vain voi olla tuossa kunnossa. Muissa töissä voi, ei esiintyjä. Hampaat häiritsevät myös, on rumaa....

Äänestä

Ei ihme että Diandran haukkujat ei saa pesää ikinä...hah hah hah hah..

Äänestä
  • Diandran haukkujat ovat ihan sekopäitä, kuten käy ilmi kun luette tämän viestilinkin. Ihan samanlaisia kun nämä sairaat Martina-haukkujat, joista yksi tunki harhoissaan tähänkin ketjuun. Katsokaa ja hämmästykää.

    Äänestä

  • diandra 4ever kirjoitti:

    Diandran haukkujat ovat ihan sekopäitä, kuten käy ilmi kun luette tämän viestilinkin. Ihan samanlaisia kun nämä sairaat Martina-haukkujat, joista yksi tunki harhoissaan tähänkin ketjuun. Katsokaa ja hämmästykää.

    Esim. minä v ittuilen kyllä Martinalle, koska se on heikkolahjainen tyrkky.
    Diandralle en, koska sillä on tunnetta, taitoa, intohimoa ja halua oppia lisää.
    Diandra on hieno nuori nainen!

    Äänestä

  • mammulin kirjoitti:

    Esim. minä v ittuilen kyllä Martinalle, koska se on heikkolahjainen tyrkky.
    Diandralle en, koska sillä on tunnetta, taitoa, intohimoa ja halua oppia lisää.
    Diandra on hieno nuori nainen!

    Täysin samaa mieltä. Mara täys turhake, loiseläjä ja rikollinen... Diandra taas kaunis, lahjakas, menestyvä, UPEA nuori nainen, jolla tulee olemaan mahtava ura!

    Äänestä

  • Samma här. kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä. Mara täys turhake, loiseläjä ja rikollinen... Diandra taas kaunis, lahjakas, menestyvä, UPEA nuori nainen, jolla tulee olemaan mahtava ura!

    Samaa mieltä, ehdottomasti!

    Äänestä

Possu se on , mitä sitä kiertelee. Jos se röhkis menis ihan siasta. Mutta jos mietitään laulajana, hakaa monet mennentullen.

Äänestä

Enkeli vai possu..voi luoja että olet tyhmä..

Äänestä

Diandran suosio lopahti sillä kierroksella, missä hänet oli stailattu läskiksi lesboksi! Se nahkapussihousu tiputti pisteet niin alas, että ne eivät enää ehtineet nousta, vaikka finaalissa stailaus olikin huomattavasti onnistuneempi.

Äänestä
  • ette saa haukkua mun didiä,pellen kosto on hirrrmuinen.

    Äänestä

En haukkunut Diandraa. Haukuin Merttiä joka stailasi Diandan rekkalepsoksi!

Äänestä

Diandra ihana laulaja, suurin virhe on etta oma aiti manageri, se ei vaan toimi.
Vaatetus kauhistus ym. Uusi manageri ja se siina. Onnea matkalle Diandra.

Äänestä

Minusta Diandralla on hyvä ääni mutta, etenkin jos hän hinkuaa ulkomaille, ei onnistu tuolla ulkomuodolla ja se vaan on aivan varma asia ja sanokaa vaan että pinnallista mutta kun niin se on!
Ensin 10 kg pois, kunnon kuntokuuri, sitten pitää ehdottomasti pistää hammaskalusto uusiksi, hänellä on keltaiset yksiristikaksi hampaat.

Äänestä
  • No onhan se tietenkin faktaa, että ei Diandra ole mikään Nicole Scherzinger vartaloltaan!

    Äänestä

  • Adelelle vinguttiin ihan samaa.

    Mitäs jos annettaisiin pullukampienkien olla sellaisia kuin ovat?

    Ei oikein tunnu dieetit lisäävän lahjakkuutta millään elämänalueella.. Oli kyse sitten ex-missistä, "juontajasta", "laulajasta" tai ihan mistä vaan.

    Lady Gagallekin kettuiltiin lihomisesta..

    Sitten kun muille kettuillaan ammattitaidonpuutteesta, niin me kettuilijat ollaankin vain kateellisia!

    Oh, heep my heart!

    Äänestä

Fakta 1: Diandra osaa laulaa, ääneltään Suomen paras. Fakta 2: Ulkonäkö ei riitä kansainvälisesti koska maailmalla on vähintään yhtä hyviä laulajia jotka ovat kauniita hoikkia megabeibejä. Fakta 3: Euroviisuihin tehty biisi oli surkea.

Ehdotus: Didille kunnon stailaus, biisintekijöiksi JukkaImmonen ja Teemu Brunila niin johan alkais tapahtua.

Äänestä
  • Täysin samaa miletä biisintekijöistä.

    Äänestä

No tottahan se on että pieni painonpudotus ei todellakaan tee pahaa Diandralle. Ei kaikki pelkästään hauku turhaan. hampaatkin ovat siksakkia, nekin voisi oikoa. Jos on julkisuuteen halunnut pitää ottaa vastaan huudot myös. Nykyajan julkisuus vaatii myös läskien pudottamista, vaikka sitten olis miten hyvä ääni tahansa. Niin- ja Adelea ja Didiä ei nyt kannata edes vertailla samana päivänä.Äitinsä on managerina??? No huh huh. Missäs isä on??

Äänestä
  • Aikas harva hoikka ihminen on kaunis ! Ei kai pidä täydellisyyteen pyrkiä
    Isät tai äidit ei aina halua julkisuuteen
    Tottakai laulajia voi verrata nämä naiset peittoo mennen tullen monet laulajat sekä kadun tallaajat

    Äänestä

Kaikesta huolimatta Diandrasta on kehkeytynyt kaunis nuori nainen!

Äänestä
  • Onhan Diandrasta tullut ihan namu! Pirtsakan oloinen likka! Ei mikään diiva tai kana! Fiksu 19v likka!

    Äänestä

  • Jeps! kirjoitti:

    Onhan Diandrasta tullut ihan namu! Pirtsakan oloinen likka! Ei mikään diiva tai kana! Fiksu 19v likka!

    Ja panisin.

    Äänestä

lla Diandralla älyttömästi lipainoa ole ja mieluummin ottaisin diandran näköisen naisen, kuin missin mitoissa olevan (jotka ovat kaikki alilaihoja).
Jotka täällä haukkuvat Diandraa ovat itse kateellisia hänelle:D
laulaja voi olla myös pyöreä sillä hän tekee työtä äänellään..voi luoja onko suomessa noin pinnallisia ja tyhmiä ihmisiä?

Äänestä

Didi: kunnon stailaus, aikuiseksi eikä mitään pyjamabileitä niin kuin edellisellä typerällä videolla. Kunnon biisejä vaikka hevivaikutteita mukaan. Säveltään ja tuottamaa Jukka Immonen (joku aiemminkin ehdotti). Tai jos Jenni pitää Jukan liian työlleistettynä niin joku ruotsalainen biisintekijä.

Äänestä

Diandralla on oikeen kunnon läskipimppa !

Äänestä
  • Nauttivan

    Äänestä

  • No täss on nyt yks todellinen Diandra fani, joka tietää että noi kuvat on vuodelta 2012, jolloin se voitti idolsin:) mä tiiän kaikki kuvat, mitä siitä on otettu ku kerään niitä, sun on turha niitä kuvia laittaa tänne enää vuonna 2014, laita uusi jos sulla on, jos ei oo niin oo hiljaa, ei sulla oo todistusaineistoa siitä onko se laiha vai lihava ja tää on nyt vaan niin, että ei sill oo näkynyt pikkutakkeja pariin vuoteen. Et taida olla edes fani, mutta mä oon ja tiedän nää asiat kun käy keikoilla ja nään sen siellä. Ei siin oo mitään lapsenpyöreyttä ja jokanen ihminen on sellanen ku on, voi sitä fanittaa kaikenlaisii ihmisii eikä sun tartte haukkuu jos on erilainen. Ittekään mä en oo ihan tavallinen mutta mä olen elossa ja elän hyvää elämää, vaikka oon sairas ja yksin, mutta en tykkää että te haukutte sitä kun esitätte vanhoja kuvia. Se ei oo reiluu. Diandra on ihana ihminen ja tosi ihana luonteeltaan ja te vaan haukutte jotain tyyliä ja stailistia. Elättekö te ollenkaan tätä päivää ja ihan oikeeta elämää vai missä ihmeen muotimaailmassa te elätte, jotka Diandraa haukutte. Diandra on ihminen ja hyvä ihminen ja jos se ei enää kestä kaikkien haukkumisia niin sitä ei tiedä vaikka se siirtyisi pois laulamisesta ja rupeis tekee jotain muuta. Ainakin mulle tulis surullinen olo, jos en vois seurata sen uraa enää tulevaisuudessa, jos se vaikka menis toisiin hommiin. En tiedä liikuttaako tää ketään toista, miellä on yks nuori nainen joka oikeasti osaa laulaa, varmaan on muitakin, mutta tässä on on nyt yksi, miksi me ei voida vaan antaa sen laulaa ja miksi meidän pitää haukkua kaikkia? Mä oon Diandran ykkösfani ja toivon että te tyhmät rupeette kattoo peilii onko teillä niin hyvin asiat? ootteko niin kauniita? onko teillä oikeesti varaa haukkua tosia ihmisiä? kuka teistä on niin täydellinen että pystyy haukkumaan jotain toista? Te ootte tosi tyhmiä.

    Äänestä

  • arre3 kirjoitti:

    No täss on nyt yks todellinen Diandra fani, joka tietää että noi kuvat on vuodelta 2012, jolloin se voitti idolsin:) mä tiiän kaikki kuvat, mitä siitä on otettu ku kerään niitä, sun on turha niitä kuvia laittaa tänne enää vuonna 2014, laita uusi jos sulla on, jos ei oo niin oo hiljaa, ei sulla oo todistusaineistoa siitä onko se laiha vai lihava ja tää on nyt vaan niin, että ei sill oo näkynyt pikkutakkeja pariin vuoteen. Et taida olla edes fani, mutta mä oon ja tiedän nää asiat kun käy keikoilla ja nään sen siellä. Ei siin oo mitään lapsenpyöreyttä ja jokanen ihminen on sellanen ku on, voi sitä fanittaa kaikenlaisii ihmisii eikä sun tartte haukkuu jos on erilainen. Ittekään mä en oo ihan tavallinen mutta mä olen elossa ja elän hyvää elämää, vaikka oon sairas ja yksin, mutta en tykkää että te haukutte sitä kun esitätte vanhoja kuvia. Se ei oo reiluu. Diandra on ihana ihminen ja tosi ihana luonteeltaan ja te vaan haukutte jotain tyyliä ja stailistia. Elättekö te ollenkaan tätä päivää ja ihan oikeeta elämää vai missä ihmeen muotimaailmassa te elätte, jotka Diandraa haukutte. Diandra on ihminen ja hyvä ihminen ja jos se ei enää kestä kaikkien haukkumisia niin sitä ei tiedä vaikka se siirtyisi pois laulamisesta ja rupeis tekee jotain muuta. Ainakin mulle tulis surullinen olo, jos en vois seurata sen uraa enää tulevaisuudessa, jos se vaikka menis toisiin hommiin. En tiedä liikuttaako tää ketään toista, miellä on yks nuori nainen joka oikeasti osaa laulaa, varmaan on muitakin, mutta tässä on on nyt yksi, miksi me ei voida vaan antaa sen laulaa ja miksi meidän pitää haukkua kaikkia? Mä oon Diandran ykkösfani ja toivon että te tyhmät rupeette kattoo peilii onko teillä niin hyvin asiat? ootteko niin kauniita? onko teillä oikeesti varaa haukkua tosia ihmisiä? kuka teistä on niin täydellinen että pystyy haukkumaan jotain toista? Te ootte tosi tyhmiä.

    Me ei tupatakaan julkisuuteen arvosteltavaksi, että näin.

    Äänestä

Kyllä setä tätä pikkuherkkua panisi.

Äänestä
  • 20 Vuotta

    Äänestä

  • ei lapsi kirjoitti:

    20 Vuotta

    163Cm

    Äänestä

  • ei se ole lyhyt kirjoitti:

    163Cm

    No ei se ole pitkäkään.

    Äänestä

Anna vaan nyrkkikyllikillesi kyytiä.

Äänestä

Niin paljon ei Didin pid laihduttaa että tissit katoaa, kuten kävi Jenni vartiaiselle.

Äänestä

Hei.

Äänestä

Mä luulen että Diandralla on paksu pimppa.

Äänestä

ei vittu näitä sairaan näköisiä luurankoja jaksa kuunnella..
menisitte syömään edes vitun rumat.

Äänestä

On kaunis, mä olen tykännyt koko ajan, hänhän oli lapsi kun aloitti... nyt on sorja ja kaunis ja laulaa hyvin...

Äänestä
  • Kaunis nainen kun on laihtunut nyt kauniiksi. 10- pisteen nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaunis nainen kun on laihtunut nyt kauniiksi. 10- pisteen nainen.

    Todella hyvä laulaja! Pysyisi vaan poissa siitä typerästä tyrkkyporukasta, missä vaan syödään, juodaan ja teeskennellään! 😖

    Äänestä

Diandrassa on kaikki se mistä tulee olla ylpeä. Taitava laulaja sekä hyvä esimerkki ihmisestä jossa kaikki on kohdallaan.

Äänestä
  • Totta kaikki!

    Äänestä

  • Totta mielestäni Suomen lahjakkain naislaulaja tällä hetkellä, kansainvälisestikin varmasti pärjäisi tuolla äänellä, ei tarvitse huutaa ja kirkua, on skaalaa. Voi kunpa joku kansainvälinen levyyhtiö löytäisi tuon Didin ja tietty tytön pitää itse haluta maailmalle. Tsemppiä vaan Didille!

    Äänestä

  • Ei tuo ylipaino niin haittaa, mutta se haittaa kun häntä ei osata myydä esiintymään minnekkään.
    Olisi kansainvälistä materiaalia.

    Äänestä

Mielipide laulajasta Diantrasta 8! Ei todellakaan oo hyvä laulaja kuuntelin hänen lauluaan . Mielestäni surkea . Kait mielipiteen voin sanoa kuuntelin äsken . Hänen lauluaan . Jopa karaokessa on paljon parempia laulajia

Äänestä

Diabra on kaunis tuollaisen. Terveempi ja kauniimpi kuin vinttikoirat esim. Sanna Marin. Anoreetikot on sairaita ja rumia. Muodikas nainen se vasta jotain on ja niillä usein terve itsetunto. Esimerkkinä Diandra ja Lola Odusoga. Upeita naisia molemmat, ja tervepäisiä!

Äänestä

Diandra..paras laulaja ikinä. Lisäksi kaunis ja mukavan tuntuinen nainen muutenkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


paino alas kirjoitti:

Kaikella ystävyydellä nyt kun olet julkkis ja julkkiksen täytyy pysyä vaadittavissa mitoissa, aloita elinikäinen ruokavalion muutos. Jos jatkat kuten nyt, on hankala löytää esiintymisvaatteita kymmenen vuoden päästä-. Hiilihydraattien karsimisesta on hyvä lähteä, vaikkei sitä orjallisesti noudattaisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu