Väärä luulo
Vaikka pienten lasten äitien ansiotyö on nykyisin varsin yleistä, tavallinen on myös näkemys, jonka mukaan äidin töihin meno vaikuttaa haitallisesti lapsen hyvinvointiin. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue näkemystä. Esimerkiksi useiden Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan äidin työssäkäynnillä ei ole merkittävää - ei myönteistä eikä kielteistä - vaikutusta lasten ja nuorten koulumenestykseen eikä psyykkiseen kehitykseen."
(Sosiaalivakuutus-lehti)
Päivähoidosta
4
393
Vastaukset
- eräs
Elämänpiiriini kuuluu lapsi, joka on ollut ikänsä päiväkodissa.. Kun lapsi oli esikouluiässä, hänen äitinsä jäi kotiin ja lapsi oli vain puolipäiväisenä esikoulussa.
Lapsi muuttui. Hän ei enää leikkinyt. Hän oli erilainen.
Hän taantui. Hän ei enää osannut mitään itse, ruokapöytätavat olivat yököttävän epäsiistit,m suu auki mussuttamista.
Kun hän noin ½ vuoden kuluttua palasi takaisin kokopäiväryhmään, hän muuttui taas. Hänestä tuli valoisampi, avoimempi. Hän alkoi taas leikkiä ja touhuta sillä tavalla, kuin esikouluikäisen lapsen tulee touhuta.
Syynä oli ihan vaan se äiti ja kotiolot. Missään ei käyty, missään ei oltu, mitään ei tehty.
Nyt lapsi on ekaluokalla. Äiti on kotona tämän alkutaipaleen. Odotan, että äiti palaa takaisin töihin, kokopäivätöihin, ja lapsi menee koulun jälkeen leikkipuistoon. Nyt hän on taas tuossa aiemmin mainitussa taantumassa, kaikki on hukassa ja hakusessa ja itsenäisyys ja itse tekeminen puuttuu kokonaan.- ooo
Mikä ihmeen Big Brother sinä olet, kun pystyt lasta näin läheltä seuraamaan ja arvostelemaan perheen elämää, mutta itsesi ei sitten tarvitse kuitenkaan osallistua kasvatustyöhön.
Hyvältä äidiltähän tuo kuulostaa, kun ottaa vapaatakin, että saa olla lapsen koulun alussa kotona. Ja että on vienyt lapsen vaan puolipäiväksi eskariin eikä pitänyt turhaan koko aikaa hoidossa.
Ehkä hänellä on ensimmäinen lapsi ja on varovainen ja huolehtivainen? Tekee siksi kaiken valmiiksi? Ehkä perheellä ei ole rahaa käydä missään? - paa
Jos lapsi on ollut ikänsä päiväkodissa niin onko se ihme jos ympärivuorokautinen kotielämä tuntuu lapsesta raastavan tylsältä?
Kysymys lienee siitä mihin lapsi on tottunut. Päiväkodeissa on yleensä melkoinen määrä mukeloita samassa ryhmässä ja meno ja hälinä sen mukainen. Kun sitten vuosia sellaiseen ohjattuun päiväohjelmaan tottunut laitetaankin kodin hiljaiseen meininkiin, jossa on itse kehitettävä omat huvituksensa, ei ole ihme jos tulee sopeutumisongelmia.
Toinen juttu onkin sitten että en ole kauhean varma onko se ohjattu toiminta ja hälinä sitten niin hyväksi mielikuvituksen kehittymiselle ja keskittymiskyvylle.
Mutta sitäpä ei kaikki vanhemmat voi aina valita miten lapsensa hoitaa; tämä Oy Suomi Ab on nykyisin jotakin muuta varten kuin ihmisiään varten. Asuntolainoja ei makseta yhden palkasta. - Lipstikka
paa kirjoitti:
Jos lapsi on ollut ikänsä päiväkodissa niin onko se ihme jos ympärivuorokautinen kotielämä tuntuu lapsesta raastavan tylsältä?
Kysymys lienee siitä mihin lapsi on tottunut. Päiväkodeissa on yleensä melkoinen määrä mukeloita samassa ryhmässä ja meno ja hälinä sen mukainen. Kun sitten vuosia sellaiseen ohjattuun päiväohjelmaan tottunut laitetaankin kodin hiljaiseen meininkiin, jossa on itse kehitettävä omat huvituksensa, ei ole ihme jos tulee sopeutumisongelmia.
Toinen juttu onkin sitten että en ole kauhean varma onko se ohjattu toiminta ja hälinä sitten niin hyväksi mielikuvituksen kehittymiselle ja keskittymiskyvylle.
Mutta sitäpä ei kaikki vanhemmat voi aina valita miten lapsensa hoitaa; tämä Oy Suomi Ab on nykyisin jotakin muuta varten kuin ihmisiään varten. Asuntolainoja ei makseta yhden palkasta.yhden ihmisen palkasta, kun ei osteta liian isoja asuntoja. Nykyään pitää lapsiperheiden heti saada iso asunto jossa kuulemma asutaan loppuikä. Okei, jossul on jo pääomaa valmiiks niin homma toimii. Mutta tilastothan osoittavat että kotitaloudet ottavat tänäpäivänä surutta lainaa. Sitten kuollaan joka kuukaus ku tulee lainanlyhennykset.
Ja lapsi on pakko laittaa päiväkotiin koska se on halvin hoitovaihtoehto. Voi voi kun se itkee siellä joka päivä. Voi voi kun sillä oli naarmu tai mustelma taas tullu. Voi voi mitähän se tulevaisuus tuo tullessaan. KÄYTTÄKÄÄ JÄRKEÄ JA UUSIKAA ARVOMAAILMANNE.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393