Uskaltaako Ahvenanmaalle mennä vaikken osaa
yhtään puhua ruotsia, olen kuullut että siellä
katsotaan ja karsastetaan suomalaisia ihmisiä.
yhtään puhua ruotsia, olen kuullut että siellä
katsotaan ja karsastetaan suomalaisia ihmisiä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itsestä on kiinni, kuinka pärjäät Ahvenenmaalla,
samoinkuin missä tahansa muualla.
Useimmilla heistä on äidinkieli ruotsi, joten jos
ihan vain viitsit sanoa hej tai goddag, tai tack
så mycket, se ei paljon vaadi,mutta auttaa kyllä
suhtautumiseen.
Jos olet itse tönkkönä sen suomenkielesi kanssa,
vastapuoli käyttäytyy samalla lailla.
Maassa maan tavalla, niin pärjää missä vaan.
Ahvenanmaalla on ihan kivaa ollut minulla
ainakin. Luonto on kaunis ja ihmiset ihan kivoja,
kun et suhtaudu itse heihin,kuin muukalaisiin.
Mä voisin sanoo tohon yhen omakohtasen kokemuksen.
Oltiin kaverin kanssa kaks vuotta sitten
Ahvenanmaalla ja kun mentiin ensimmäisen kerran
kauppaan ja kysyin että no paljoko tuli maksaan
niin myyjä vaan tuijotti tyhmänä mutta kun olin
päättäny että Suomessa puhutaan suomea niin en
kysy ruotsiksi vaan rupesin pakkaan ruoka kassia
niin vasta kun olin ovella niin rupes myyjällä
suomen kieli luistaan.
Jos päättä puhua ainoastaan suomea, kannattaa
pysyä kotona.
Turha siellä on syntyperäisille ruotsinkielisille
mieltään ruveta osoittamaan. No,kukin taaplaa
tyylillään. Mutta minä pärjään aina ja minulla on
vielä kivaa, ihmiset juttelevat ja naureskelevat,
eikä montaa ruotsinkielistä sanaa vaadi se hupi.
matkailuun ja ulkolaisiin suhtautua. Yleensä "saa
mitä tilaa" tai "metsä vastaa niinkuin
huudetaan", oli sitten kysymyksessä mikä maa tai
paikkakunta hyvänsä.
Positiivisesti suhtautuvalla on yleensä myös
itsellään mukavampaa.
Syntyperäinen Ruotsalainen,täysin eri asia.
Oikea Ruotsihan on soljuvaa ja täysin erinlaista.
Ahvenanmaan mongerrusta ei voi edes verrata
länsinaapuriimme.Ralli-Englantikin on suorastaan musiikkia.Suorastaan karmealta
kuullostavaan"Ranta-Ruotsiin" verrattuna.
Oikein, Ahvenanmaa on osa suomea ja niin kauan kun verorahat kelpaa sinne niin saavat perkele puhua suomea kuten kuuluu- ne kyllä osaa puhua suomea mutta ovat vaan turhan ylpeitä siitä mongerruksestansa
Elikkä jos oikein nyt ymmärsin niin Ahvenanmaalle
ei ole asiaa jos ei osaa yhtikäs puhua ruotsia.
Ei osaa vai ei halua ?
Onhan se kohteliasta sanoa hej ja tack, jos
paikkakuntalainen puhuu omaa äidinkieltään. Mikä
siinä on niin vaikeata, että sitä ei "osaa" ?
Ei siellä puheita tarvi pitää, mutta kohteliaalla
käytöksellä saa aina samanlaista vastakaikua.
Kyllä sinne voi mennä, vaikka ruåtsi ei olisi
kovin hyvin hallussa. JOs olet itse ystävällinen
ja yrität selvittää asiat, vaikka viittomalla,
niin kyllä useimmiten ystävällisyyteen vastataan
ystävällisyydellä.
Ahvenanmaa on tosi hieno kohde ja etenkin
juhannuksen viettoa siellä voin suositella
todella lämpimästi, koska ihmiset satsaavat
siellä jussin viettoon tosissaan.
joo heipä hei.. tosiaan vaikka siellä lähes
kaikki ovat suomea lukeneet, eivät he sitä
välttämättä halua tai osaa puhua. Mä taas itte en
osaa kovinkaa hyvin ruotsia, joten jossei suomi
sujunu toiselta osapuolelta, niin käytin sit
englantia. Englantia ne useimmat kyl osas.
Kaks ihmistä mä tapasin sellaista jotka
uskalsivat puhua suomea, vaikkeivat osaanneetkaan
sitä täysin. Ymmärsin heitä aivan hyvin ja olin
onnellinen siitä, että he palvelivat minua
äidinkielelläni, olinhan Suomessa. Se on se
suomalainen ujous mikä tekee sen, että
suomalainen ei halua puhua vierasta kieltä,
jollei sitä hyvin osaa. Virheitä ei oikeen
suvaita, vaikka ei se toisen kielistä haittaa,
kunhan tulee ymmärretyksi. Ja jossei tule, niin
sitten kysytään, että mitä tarkotit!
(miks meiä pitää osata ruotsia jos heidän ei
tartte suomea?)
Elä mee! Jää juntti Ryysyrantaan !
Affe
Ahneidenmaalla on hauskaa. Tyhmät alkuasukkaat puhuvat jotain ulkomaan mongerrusta. Joku sanoi että länsiryssää.
Kyllä siellä pärjää vaikkei ruottia osaa ! Asuin Göteborgissa 1970-71 , oli Volvon baanalla suomalaisia täys ummikkoja , toistakymmentä vuotta ruottissa , eivät osanneet ku venskien kirosanat.- :) Piti autokaupoissa niille tulkata , yhtä hitsaajaa ku haukkuivat finnjääveliksi nii luuli että Finnien veli :-D
O Tempora O Mores
MUTTA VENÄLÄISIÄ JA VENÄJÄN KIELISIÄ IHAILLAAN .....
Minulla on kaksi ruotsinkielistä aikuista lasta ja olen itsekin suorittanut pienen virkamiestutkinnon. Ahvenanmaalla meille puhuttiin koko ajan englantia. Kun lapseni puhuivat piruuttaan keskenään ruotsia, palvelu oli siitä huolimatta englanniksi.