”Hyvävelikerhot ovat koko rakennusalan syöpä.” Ne murtavat rakentamisen laadun olemattomiin ja samalla koko uskottavuuden suomalaiseen rakentamisen taitoon.
Yritysvastuussa käytämme toimintajärjestelmiä, jotka täyttävät kansainvälisten standardien ISO 9001:2008 (laatujärjestelmä) ja ISO 14001:2004. Lakien, säännösten ja ohjeiden tuntemista ja noudattamista vaaditaan jokaiselta työntekijältämme. Niiden perehdyttämisestä ja noudattamisesta ovat vastuussa esimiehet.
Näiden vaatimusten täyttyminen on tilaajan unelma, mutta ei välttämättä rakentajan tahto.
Viittaus hyvään rakennustapaan lienee nykyisellään joidenkin johtavien rakentajien taholta pidettävä vitsinä. Pääurakoitsijan ja aliurakoitsijoiden yhteinen päämäärä on aikaansaada tarkastuksen jotenkin läpimenevä rakennelma.
Hyväksytyt rakennuspiirustukset ja yhteiskunnan säätämät rakennusmääräykset ovat vain näille ”hyvävelikerholaisille” pelkää ajanvietettä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 119 §:ssä säädetään: ”Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään
pätevä henkilöstö.”
Rakennusalan sertifikaatit saattavat olla tilaajien hämäystä jostain kuvitteellisesta hyvästä laadusta tai rakennustavasta. Rakennusmateriaalien valmistajien tuotekehitystyöt ja laatuun liittyvät ohjeistukset sekä sertifioinnit menettävät merkityksensä, kun niitä ei noudateta. Tästä omapäisestä ja kotikutoisesta esim. märkätilaeristystyön tuoteperhesekoilusta löytyy hyviä esimerkkejä ns. vastuullisilta rakentajakonserneilta.
Rakentamismääräyksessä 3.3.2 todetaan: ”Rakentamisen viranomaisvalvonnassa rakennustuotteen kelpoisuus selvitetään keskitetysti tai rakennuspaikkakohtaisesti. Keskitetysti järjestettyjä kelpoisuuden toteamismenettelyjä ovat standardisointielimen myöntämä standardisointimerkin käyttöoikeus tai ainestodistus standardin mukaisuudesta samoin kuin hyväksytyn tarkastuselimen jatkuva valvonta. Rakennuspaikkakohtaisena etukäteisselvityksenä voidaan pitää hyväksytyssä testauslaitoksessa suoritettua koetta ja sen perusteella annettua asiantuntijalausuntoa. Tarvittaessa voidaan tällöin edellyttää myös rakennustyön aikaisia kokeita.”
Isompien kohteiden esim. kerrostalojen valvojien määrä ja koulutus ovat varmasti riittävät. Asiantuntemusta kyllä on riittämiin. Mutta kun samainen urakoitsija valitsee ns. suunnittelijat ja valvojat, niin lopputuloskin palvelee paremmin urakoitsijan kuin tilaajan tavoitteita. Valvojien vastuu uhkaa kaventua vain nimelliseksi. Tässäkin on sellainen säännös, joka koskee vain tunnollisia rakentajia eikä se koske tapauksia, joissa muutokset tehdään salaa eikä tietoja kirjata pöytäkirjoihin (maankäyttö- ja rakennusasetuksen 79 §):
”Rakennustarkastaja voi rakennustyön aikana antaa suostumuksen poiketa lupapäätöksessä hyväksytystä suunnitelmasta, jollei poikkeaminen sen laatu ja lupaharkintaa koskevat säännökset ja määräykset huomioon ottaen merkitse luvan merkittävää muuttamista eikä poikkeaminen vaikuta naapurien asemaan. Piirustuksiin on merkittävä rakennustyön aikana hyväksytty muutos ja sen hyväksynyt viranomainen.
Tarkistetut piirustukset on ennen loppukatselmusta toimitettava kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle.”
Perustajaurakoitsijan asettama rakennusvirhevakuutus menettää merkityksensä, kun kyseessä on lakimiesarmeijalla ja vakavaraisuudellaan kerskuvat urakoitsijat. Viranomaistyötään tekevä rakennusvalvonta on voimaton näiden edessä – on vain hyväksyttävä rakentajien omavalvonnan lopputulos. Kumarassa olon tunteen he voivat yrittää häivyttää pienrakentajien kohdalla yhteiskunnan määräysten pilkulleen noudattamisen seuraamisena.
Valvonnan – oli se sitten viranomais- tai rakentajien omavalvontaa – pitäisi olla läpinäkyvää.
” Hyvinkääläinen ”

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olikohan tässä kirjoituksessa joku pointti?
Mitä mahtavat olla nämä hyvävelikerhot ja ketä niihin oikein kuuluu?
Ei hjummärrä