Harjunpää unodettu?

Kirjastojen hyllyissä on pitkä rivi Harjunpää-kirjoja, joita ei lainata. Uusintapainoksia ei oteta. Vanhoja uusintapainoksia on hankittu kirjastoihin periaatteella: muutama kirja maakuntaa kohti.
Oliko ylikonstaapeli Harjunpää lainkaan suosittu hahmo suomalaisessa dekkariperinteessä, kuten on ammettu ymmärtää?
13906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olisko niin, että suurin osa dekkarien ystävistä on jo lukenut kaikki Harjunpäät. Uusiahan ei enää valitettavasti ole tulossa. Ennen viimeistä kirjaa oli myös pitkähkö tauko. Itse olen kaikki lukenut ja loistaviksi todennut.

Äänestä

Missä määrässä Harjuntää- kirjat ja seitkymmentäluvun poliittinen ilmapiiri elivät symbioosissa?

Äänestä
  • Vain kaksi Harjunpäätä on kirjoitettu 70- luvun lopulla muut myöhemmin. Minusta kirjoissa ei ole lainkaan politiikkaa.

    Äänestä

KIRJAILIJA KUOLI..... KUKAAN EI OO TARTTUNU ENÄÄ SUOMALAISEEN RIKOSKIRJALLISUUTEEN

Äänestä

Matti Yrjänä Joensuu oli kriitikoiden suosikki, mutta sehän ei tarkoita, että hän olisi ollut myös tavallisten dekkareiden lukijoiden suosiossa. Olen lukenut ainakin kolme Harjunpäätä juurikin kirjastosta lainattuina lähinnä siksi, että Joensuu oli kelvollinen kirjoittaja ja tapahtumien kuvaaja. Mutta esimerkiksi hänen tapansa paljastaa tekijä heti alkumetreillä ja kertoa tämän ajatusmaailma rinnan poliisien ratkontatyön kanssa vei aina jännityksen. Sitä paitsi minua ei kiinnosta pääsankarin liika perheasioiden vatvominen.

Toiseksi Matti Yrjänä Joensuulla oli pitkiä kirjoittamistaukoja, joiden aikana hän ehkä ehti unohtua, kunnes kuoli. Sen oliko Harjunpää suosiossa 1980-1990 -lukujen taitteessa, voi päätellä hyllyssä olevien vanhojen painosten kunnosta.

Onhan niitä toki muitakin kirjailijoita, joita median ylistys ei nosta kirjastoväen suosioon. Esimerkiksi Jari Tervon kirjoja saa kirjastoista jonottamatta ja vieläpä priimakuntoisina. Sofi Oksasen kirjoja en ole tullut vilkaisseeksi.

Äänestä
  • totta, lieneekö Harjunpää koskaan ollut suurien massojen suosiossa kriitikoiden kyllä. Itseäni ei Joensuu vetänyt mukaansa, yritetty on.

    Äänestä

Harjunpää-kirjoista "tiedostavat piirit" yrittivät vastavoimaa "konservatiiviselle" Mauri Sariolalle, joka oli kovassa suosiossa.

Äänestä

Perheenpää luki juuri 1981 ilmestyneen Harjunpää ja kapteeni Karhun. Yllättävän ajaton ilmaisu, oli tämän viisaan henkilön lausunto. Pakko uskoa, kustannuskokemuksensa omaani moninverroin laajempi.

Äänestä

Olen lukenut kaikki Harjunpäät ja ihan hyviä olivat aikoinaan. Joensuulla oli mielestäni tapana kirjoittaa hyvin karrikoiduista henkilöhahmoista, kun kirjoitettiin kuitenkin nykyajan Suomen yhteiskunnasta. Mieleeni on jäänyt jossain kirjassa esiintyneet äiti ja poika, Ossi ja Hertta, jotka tyhjentelivät viinapullojen loppuja ja saivat siitä hyvää sekoitusjuomaa päiväksi kerrallaan.
Jotkut kirjoissa esiintyneet hahmot ovat niin surkeita ja köyhiä, etteivät ole uskottavia ollenkaan.
Tämä viimeisin Pahan pappi on mielestäni Joensuun huonoin.

Äänestä
  • Mikä ero on karrikoidulla ja epäuskottavalla?

    Äänestä

  • Vkkk kirjoitti:

    Mikä ero on karrikoidulla ja epäuskottavalla?

    karrikoitu ei välttämättä ole epäuskottava. Pahimmillaan on. Silloin lopputulos on huono.

    Äänestä

Ennustaisin, että Harjunpäät eivät koskaan tyystin katoa, kuten käy valtaosalle kirjallisuudesta. Suosion huippu on nimenomaan sen huppu, ei jatkuva olotila. Kirjailijan kuolema ilman muuta latistaa menestystä, koska lehdistöllä ei ole uutta kerrottavaa.

Joensuun tapa käsitellä asioita poikkeaa kuitenkin "kuka on murhaaja" ajattelusta, että oletan kirjojen elävän vielä kauan. Koska "yhteiskunnallinen rikosromaani" on kelvoton ilmaisu, niin joku voisi keksiä istuvamman sanonnan.

Äänestä

TYKKÄÄN NÄISTÄ 70-80. 80-L KIRJOITETUISTA HARJUNPÄISTÄ JOSSA ON SITÄ KEKKOSEN-KOIVISTON AIKAKAUDEN TUNNELMAA JA SIT VIELÄ 2003 KIRJOITETUISTA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahan tappi kirjoitti:

Kirjastojen hyllyissä on pitkä rivi Harjunpää-kirjoja, joita ei lainata. Uusintapainoksia ei oteta. Vanhoja uusintapainoksia on hankittu kirjastoihin periaatteella: muutama kirja maakuntaa kohti.
Oliko ylikonstaapeli Harjunpää lainkaan suosittu hahmo suomalaisessa dekkariperinteessä, kuten on ammettu ymmärtää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu