Olen elämässäni seurustellut kolmesti, ensimmäinen suhde kaatui lapsettomuuteen (hoidoista huolimatta 6vee yritys ei auttanut), toinen, koska tulis raskaaksi vaikkei sen pitänyt lääkäreiden mukaan olla mahdollista ja kolmas on parasta aikaa menossa. Viisi yhteistä vuotta takana ja alussa kaikki oli oikein ihanaa, arki toimii edelleen, mutta...
Yhteistä aikaa ei löydy, ja vaikka löytyisikin on miehellä aina "jotain tärkeämpää" joskus oikeastikkin, kuten maataloustyöt jne mutta, olen tarjoutunut myös opettelemaan piha ja maataloustöitä jolloin voisimme yhdessä tehden viettää aikaa, järjestänyt yhteistä aikaa omilta töiltä jne. olen puhunut ja ollut puhumatta. en ole kiristänyt seksillä ja olen koettanut pitää huolta sekä itsestäni että kodista. ei auta. Koen että ajan vähyys on tekosyy, sillä aikaa miesten keskeiselle viikon kalareissulle lappiin on aina löytynyt (toki olen koettanut tämän itsekkin miehelle mahdollistaa sillä toki parisuhteen lisäksi tarvitaan muitakin ihmissuhteita). Mies nukkui eri huoneessa koska selkä ei kestänyt huonoa patjaa, kun sänky uusittiin, on unettomuus laittanut nukkumaan sohvalla jossa telkkua katsellen uni tulee paremmin..miehen mukaan muita ei ole, ja rakkautta on, mutta koen että sanat ja teot eivät asian suhteen kohtaa. Huomaavainen arjessa toki on, huoltaa auton ja auttaa lasten kanssa MUTTA, onko ihmisellä oikeus vaatia itselleen välittämistä, minulle tämä merkitsisi hteistä aamukahvia, yhdessä tekemistä (vaikka niitä töitä..) ja halausta ohimennen tms. mitään ulkomaan matkoja en ole vailla. vain aikaa...vaadinko liikaa? tuntuu ettei tämä pidemmän päälle riitä, vaikken tiedä mitä sitten. Uusi mies ei ole ratkaisu sillä haluisin elää nykyisen ihmisen kanssa elämäni. hautaanko siis toiveeni, vai pyydänlö liikaa? ikää minulla on 30 vuotta, olen suorittanut amk tutkinnon ja työskentelen sään. taloudellinen turva ei siis riitä pitämään "huonossa suhteessa" mutta, rakastan miestäni.
Yhteistä aikaa ei löydy, ja vaikka löytyisikin on miehellä aina "jotain tärkeämpää" joskus oikeastikkin, kuten maataloustyöt jne mutta, olen tarjoutunut myös opettelemaan piha ja maataloustöitä jolloin voisimme yhdessä tehden viettää aikaa, järjestänyt yhteistä aikaa omilta töiltä jne. olen puhunut ja ollut puhumatta. en ole kiristänyt seksillä ja olen koettanut pitää huolta sekä itsestäni että kodista. ei auta. Koen että ajan vähyys on tekosyy, sillä aikaa miesten keskeiselle viikon kalareissulle lappiin on aina löytynyt (toki olen koettanut tämän itsekkin miehelle mahdollistaa sillä toki parisuhteen lisäksi tarvitaan muitakin ihmissuhteita). Mies nukkui eri huoneessa koska selkä ei kestänyt huonoa patjaa, kun sänky uusittiin, on unettomuus laittanut nukkumaan sohvalla jossa telkkua katsellen uni tulee paremmin..miehen mukaan muita ei ole, ja rakkautta on, mutta koen että sanat ja teot eivät asian suhteen kohtaa. Huomaavainen arjessa toki on, huoltaa auton ja auttaa lasten kanssa MUTTA, onko ihmisellä oikeus vaatia itselleen välittämistä, minulle tämä merkitsisi hteistä aamukahvia, yhdessä tekemistä (vaikka niitä töitä..) ja halausta ohimennen tms. mitään ulkomaan matkoja en ole vailla. vain aikaa...vaadinko liikaa? tuntuu ettei tämä pidemmän päälle riitä, vaikken tiedä mitä sitten. Uusi mies ei ole ratkaisu sillä haluisin elää nykyisen ihmisen kanssa elämäni. hautaanko siis toiveeni, vai pyydänlö liikaa? ikää minulla on 30 vuotta, olen suorittanut amk tutkinnon ja työskentelen sään. taloudellinen turva ei siis riitä pitämään "huonossa suhteessa" mutta, rakastan miestäni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.