Olen käynyt läpi koko setin.
Ensin huumaava rakkaus, kosinta, palvova mies ja suuri onni. Kuvittelin olevani hänen elämänsä nainen...
Sitten, melkein ytäkkiä hän teki minulle rumia temppuja, kuten alkoi humalassa lääppimään muita naisia ihan noin vain minun edessäni. Kaiken lisäksi hän vielä jätti minut ja suhteemme yhtäkkiä. Jäin vain haukkomaan henkeä.
Se, miksi ajattelen, että mies on narsisti, perustuu hänen pitkäaikaiseen tuntemiseensa ja siihen, että tiedän hänen aina toimineen rumasti kaikkia naisiaan kohtaan. Hänessä on kaikki narsismin oireet, mutta minulle näyttäytyy tämä viettelijä/hylkääjä eniten.
Usean vuoden ajan olen jo käynyt läpi tätä prosessia. En ole halunnut kuitenkaan katkaista suhdettamme, koska olen ollut edelleen "rakastunut" häneen, vaikka hän onkin tehnyt rumia temppujaan. Nuo temput ylittävät kaikki järjen rajat, ja siksi ne tuntuvat jotenkin epätodellisilta.
Eli olen hänen ensisijainen lähteensä, ja tapailemme silloin tällöin. Nyt olen kuitenkin jotenkin kyllästynyt tilanteeseen. Aina kun olen hänen kanssaan, ajattelen, että en ole ainoa. Ja kun hän sanoo minulle jotain, minkä pitäisi olla kivaa, ajattelen, että sanoo myös muillo samoin. Ja kaikki, mitä hän tekee minulle, hän tekee myös jollekin toiselle.
Hän on sekikäs ja kaunis mies, mutta kun katson häntä, ajattelen, että niin katsovat muutkin. Ja hänen seksikkyytensä ja ulkonäkönsä eivät oikeastaan tee enää vaikutusta, vaikka haluaisin.
Näin on kääntynyt rakkautemme pursi, mutta vielä en ole häntä jättämässä, koska en tiedä, alanko kaipaamaan häntä uudestaan, enkä halua pilata suhdetta omalta puoleltani. Olen sellainen, että katkaisen suhteen sitten kokonaan, jos katkaisen.
Millään tavalla en häneen luota. Hän voi olla mitä tahansa. Hän voisi vaikka vakuuttaa, että hänestä tulee uskollinen aviomies, ja olla sitä sen aikaa, että saamme ostettua yhdessä vaikka jotain omaisuutta, ja sitten, kun olisin taloudellisesti sidoksissa häneen, hän alkaisi taas näyttämään todelliset karvansa.
Ja voisin aivan hyvin ihan ykskaks löytää yhteisestä vuoteestamme vieraita naisia. Hänen kanssaan kaikki on mahdollista. Hän ei ole koskaan lyönyt minua, mutta hän voisi tehdä senkin, en voi häneen luottaa.
Laajentuneesta seuraelämästäni huolimatta, en ole tavannut ketään sillätavalla mielenkiintoista miestä, että voisin kuvitellakaan suhdetta. Eli hän on ainoa fyysinen suhteeni.
Olen kuitenkin sillätavalla varma itsestäni, että en usko tämän enää minua mitenkään enempää vahingoittavan. Suhtaudun tähän sillätavoin, että tehty mikä tehty, eikä sitä enää muuksi voi muuttaa. Myöskään häntä ei voi muuksi muuttaa. Enkä osaa ollenkaan ajatella, mitä hänelle tulevaisuudessa toivon. Ehkä sitten jopa pidän hänet vain itselläni, tuollaisena kuin on.
Ensin huumaava rakkaus, kosinta, palvova mies ja suuri onni. Kuvittelin olevani hänen elämänsä nainen...
Sitten, melkein ytäkkiä hän teki minulle rumia temppuja, kuten alkoi humalassa lääppimään muita naisia ihan noin vain minun edessäni. Kaiken lisäksi hän vielä jätti minut ja suhteemme yhtäkkiä. Jäin vain haukkomaan henkeä.
Se, miksi ajattelen, että mies on narsisti, perustuu hänen pitkäaikaiseen tuntemiseensa ja siihen, että tiedän hänen aina toimineen rumasti kaikkia naisiaan kohtaan. Hänessä on kaikki narsismin oireet, mutta minulle näyttäytyy tämä viettelijä/hylkääjä eniten.
Usean vuoden ajan olen jo käynyt läpi tätä prosessia. En ole halunnut kuitenkaan katkaista suhdettamme, koska olen ollut edelleen "rakastunut" häneen, vaikka hän onkin tehnyt rumia temppujaan. Nuo temput ylittävät kaikki järjen rajat, ja siksi ne tuntuvat jotenkin epätodellisilta.
Eli olen hänen ensisijainen lähteensä, ja tapailemme silloin tällöin. Nyt olen kuitenkin jotenkin kyllästynyt tilanteeseen. Aina kun olen hänen kanssaan, ajattelen, että en ole ainoa. Ja kun hän sanoo minulle jotain, minkä pitäisi olla kivaa, ajattelen, että sanoo myös muillo samoin. Ja kaikki, mitä hän tekee minulle, hän tekee myös jollekin toiselle.
Hän on sekikäs ja kaunis mies, mutta kun katson häntä, ajattelen, että niin katsovat muutkin. Ja hänen seksikkyytensä ja ulkonäkönsä eivät oikeastaan tee enää vaikutusta, vaikka haluaisin.
Näin on kääntynyt rakkautemme pursi, mutta vielä en ole häntä jättämässä, koska en tiedä, alanko kaipaamaan häntä uudestaan, enkä halua pilata suhdetta omalta puoleltani. Olen sellainen, että katkaisen suhteen sitten kokonaan, jos katkaisen.
Millään tavalla en häneen luota. Hän voi olla mitä tahansa. Hän voisi vaikka vakuuttaa, että hänestä tulee uskollinen aviomies, ja olla sitä sen aikaa, että saamme ostettua yhdessä vaikka jotain omaisuutta, ja sitten, kun olisin taloudellisesti sidoksissa häneen, hän alkaisi taas näyttämään todelliset karvansa.
Ja voisin aivan hyvin ihan ykskaks löytää yhteisestä vuoteestamme vieraita naisia. Hänen kanssaan kaikki on mahdollista. Hän ei ole koskaan lyönyt minua, mutta hän voisi tehdä senkin, en voi häneen luottaa.
Laajentuneesta seuraelämästäni huolimatta, en ole tavannut ketään sillätavalla mielenkiintoista miestä, että voisin kuvitellakaan suhdetta. Eli hän on ainoa fyysinen suhteeni.
Olen kuitenkin sillätavalla varma itsestäni, että en usko tämän enää minua mitenkään enempää vahingoittavan. Suhtaudun tähän sillätavoin, että tehty mikä tehty, eikä sitä enää muuksi voi muuttaa. Myöskään häntä ei voi muuksi muuttaa. Enkä osaa ollenkaan ajatella, mitä hänelle tulevaisuudessa toivon. Ehkä sitten jopa pidän hänet vain itselläni, tuollaisena kuin on.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tää on täysin identtinen mun tilanteen kanssa..
joku masokisti vai? jos et ole niin jätä tuommonen miehenkuvatus,olkoon vaikka kuinka hyvän näkönen tahansa.
Onko kyseinen mies Helsingistä, ja minkä ikäinen?
"Tää on täysin identtinen mun tilanteen kanssa.. "
:D :D :D, otan osaa... Ehkä huominen muuttaa kaiken...:)
Ei, hän ei ole Helsingistä, vaan Turun suunnasta. Välillä tulee sellainen olo, kun lukee näitä kirjoituksia, että onko tuolla toisella kijoittajalla sama mies. Jotenkin olisi kiva vaikka löytyisikin, saisi lisää tietoa. Olisihan se ovelaa.:) Ehkä vielä tärppää.
"joku masokisti vai?"
Tuota olen itsekin pohtinut. En varmaan löydy tuostakaan luokituksesta, kun vähän iljettää nuo touhut.
Joo, mä kans aina mietin et hitto, ihan ku omasta elämästään lukis, mut etenkin tää sun tapaus on just ku mun elämästä. Jotenkaan mäkään en osaa irtautua kun harvemmin enkä koskaan oo näin vahvasti tuntenut.. Ajattelen kans niin et mä oon nyt tilanteen tasalla ja oon varuillani tietty siinä mielessä ja tiedostan et ei siitä koskaan tuu mitään enkä tuu siitä saamaan koskaan mitä haluan, koska se ei koskaan tuu muuttumaan, mut miksei vaan eläis hetkessä ja ois onnellinen sen kaa ku voi? ;-) Vaikka se sit oiskin itsepetosta, mut kuitenki onnen tunne mikä onnen tunne. Mieluummin oon surullinen sen kanssa kun ilman, hehe. Välil kyl mietin et miten mä tälläseen tilanteeseen itteni oon osannut sotkea. Mut kiva kun täält saa jollain tavalla vertaistukea kuitenki, eikä tunne itteään ihan maailman pöntöimmäks.
"onnen tunne mikä onnen tunne."
Niinpä! Ja mä oon ajatellu niinkin, että mitä, jos ei kellään ole sen suurempaa onnentunnetta. Mitä jos mä oonkin kaikkein onnellisin, eikä kukaan ole sen onnellisempi. Joskus kuulostaa siltä, että joillain ei ole lähimainkaan näin kivaa.
Liittyyhän tähän vielä tämmönen luxus, kun vapaus. Ja mitä itsepetosta se nyt sitten sen enempää on, kun moni muukaan juttu. Ajatteles, kuinka moni on kumppaninsa kanssa vain sen takia, että ei uskalla muuta.
Yhteenaikaan mä olin ihan ylpeä ja imarreltukin tuosta.
Joo, siis mä tiedän! Mul on kans aina niin hauskaa ja jännää sen kaa et mistään en oo ikinä saanu sellasta ekstaasin tunnetta. Kuitenkaan en oo niin alistuvainen et olisin "hyväkskäytetty", mut otan siit sen kaiken hyödyn irti, koska saan siitä niin paljon energiaa.
Niimpä, toi on niin totta, kuinka moni ihminen on vaan suhteessa läheisyyden takia eikä sen toisen ihmisen. Hyväkskäyttööhän se on puolin ja toisin kun kuitenkin kaikki ihmiset tavottelee itselleen mielihyvää ihmissuhteista.
Minkä ikäinen muuten oot jos saan kysyä?
"Minkä ikäinen muuten oot jos saan kysyä? "
No, olen jo ns. keski-ikäinen, että jos olet kovin paljon nuorempi, voin kertoa, ettei narsisti (hän on vähän vielä vanhempi kuin minä) iänkään myötä muutu. Samat kolttoset pitää varmaan niin kauan, kuin henki pihisee.
Tällä minunkin "miehelläni" on niin monta "tosiyritystä" elämässään ollut, ja kaikki päättyy tavalla tai toisella katastrofiin. Mies ei pysty sitoutumaan, niin se ei pysty. Ei ikä eikä mikään kokemus ja toisen yrittäminen auta siihen.
No ei kuulemma muutu ei, mut kun ajattelee sydämellään niin vaikea lähtee..
Harmi sinänsä, niin paljon tuhlattua rakkautta, ja sääliksi käy näitä sieluttomia raukkojakin.
Niin, noin se menee. Normaali on normaali, ja normaalilla on normaalin tunteet, vaikka edessä olisi mikä. Itse olen tehnyt "mielikuvaharjoitteen", jossa ajattelen hänet eräänlaiseksi kulissiksi kaikkine ominaisuuksineen, sitten ajattelen, että kulissien takana on pohjaton rotko, ikuinen pimeys, kuin avaruus, jonka loppua emme tunne.
Voin olla hiukan dramaattinen, mutta ainakin tämä ajatus on auttanut minua, eikä ainakaan vielä ole tullut eteen mitään kulissien takaista, mikä olisi muuttanut mielikuvaani. Mutta, en minäkään ole häntä hylännyt vielä. Antaa ajan kulua, ja jos olen oikeassa hänen sielullisesta rakenteestaan, niin totuudessahan on sitten kuitenkin ihan hyvä edetä.
Mitään pahaa en ole aikeissa hänelle tehdä, vaikka pahimmassa pettymys/raivovaiheessani kävin sisälläni läpi mitä erilaisimpia kidutuskeinoja, joihin olisin voinut silmää räpäyttämättä ryhtyä. On kuulemma ihan luonnollista tuollaisissa kokemuksissa. Tärkeäähän on se, että niitä ei kuitenkaan oikeasti toteuta. :).
Toi kuulostaa muuten hyvältä, pitää itekin miettiä sitä tolta kantilta, periaatteessahan se on ku ilmaa rakastais nimittäin.
Mäkin oon hirttänyt sen munista kattoon ties monetta kertaa, et eiköhän sen ajatuksentasolla oo ihan hyväksyttyä. ;-) Varsinkin kaiken jälkeen mitä ite on saanu kokea.
Voi kuulostaa kauheelta, mut välillä mä kuvittelen ja toivon et se halvaantuis, menettäis jalkansa tai kätensä, tai vammautuis sillä lailla et sen ois vaikeeta enää saada ketään, ja sit voisin "omia" sen itselleni.. Aika sairasta tiedän. :-)
"et sen ois vaikeeta enää saada ketään,"
:D :D, no nyt löysit ainakin tältä palstalta jonkun, joka pystyy nauramaan tuolle. Se on sellaista... Ollut myös minulla. Ja toistaiseksi olen ihan terveitten kirjoissa kuitenkin, ja työskentelen luottamusta vaativassa ammatissa. Että eiköhän se siitä jonain päivänä oikene.
Toisaalta, tuohan todistaa vain sen, että olet/olen kohdannut jotain käsittämätöntä, jotain luonnotontakin, johon ei oma mieli taivu, ainakaan ongelmitta. Luulisin tuon olevan selityksen. Puhuu puolestaan, mikä on kumppanin tila ja toimet.
Kokeile vaan ja tuota ajatusharjoitetta. Hänen sielustaan tuskin mitään mainittavaa lämmintä tunnetta löytyy, joten antaa mennä vain. Ja jos sieltä sitten jotain positiivista yllätystä löytyy, niin sittenhän se on vain hyvä. Mutta sitä odotellessa...
Hehe, no hyvä et sulla on sentään huumorintaju säilynyt, ei se sua ihan kuiviin oo selvästikään imenyt. ;-)
No luonnotonta, sähän sen sanoit. Tästä tilanteesta ei kyl ristiriitoja puutu, eikä logiikasta oo tietookaan. Tuntuu ettei ainakaan ihmisen kaa oo tekemisissä vaan jonkun suuremman voiman, monsterin, kuka tietää..
Joo sitä odotellessa saattaa mennä tovi jos toinenkin, mut en haluais joku päivä havahtua että vuodet onkin vierineet ja samassa tilanteessa ollaan.
tunnen sääliä sua kohtaan! Et saa ikinä kokea oikeaa, todellista rakkautta. Sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä rakkaus on. Voi sinua, pientä reppanaa...
"Et saa ikinä kokea oikeaa, todellista rakkautta. "
Ketä tarkoitat? Kuka ei saa kokea?
No, oli kuka tahansa, niin sitä täällä vaan joudutaan välillä menemään. Toiset saa niin paljon, toiset taas ei paljon mitään.
Mutta jos narsistia tarkoitat, ainakin minun tuntemallani määrä korvaa kyllä laadun. Siksi en häntä ole säälinyt. Ja mitä jos ei kerran tunne rakkautta kuten muut, niin eihän hän sitä itse pysty tajuamaan...
Narsisti voi toimia narsistina ihan hyvin,mutta sen uhrit vois kyllä sitte toimia jonain muunakin kuin narsistin uhreina.
sinua tarkoitan. Sinua säälin.
"sinua tarkoitan. Sinua säälin. "
Voi voi, kiitos nyt vain, mutta kauheasti ei tarvitse sääliä. Onneksi on narsistin ulkopuolista elämää, että ei nyt sentään kaikkea merkitse, toisinaan ei paljon mitään.
Mistä tiedät, etten toimi "kuin" narsistin uhrina? Vähemmän tuollaista virkaa toimitan. Ihan lämpimikseni kirjoittelen ja lueskelen välillä.
En kuitenkaan kenenkään kanssa paikkaa vaihtaisi, minulle on annettu oma elämäni, ja tehtäväni, uskon niin. Mikä tuon narsistin tehtävä sitten on? Sitä en tiedä. Mutta kyllä hänkin muutakin tekee kuin narsistina hilluu. Ihan on työssä ja vähän muutakin...
Entä sinä? Mitä sinä olet tehnyt mainittavaa, että olet sitä mieltä, että täällä palstalla kirjoittelevat liian vähäiset?
miksi koet itsesi liian vähäiseksi?
"miksi koet itsesi liian vähäiseksi? "
Ei kun:
"Entä sinä? Mitä sinä olet tehnyt mainittavaa, että olet sitä mieltä, että täällä palstalla kirjoittelevat liian vähäiset?"