WinCapita-Ripa avautuu ESS:n sunnuntainumerossa

En lupaa, että kirjoitan kaikki, mitä lehdessä sanotaan. Onpa muuten Ripa vanhentunut rajusti muutamassa vuodessa. Sehän menee ihan tuolla lookilla joulupukista ympäri vuoden.

Juttu on otsikoitu nimellä "Bisnesenkeli" ja saanut palstatilaa sivun verran, eli aikas paljon.

Juttu alkaa näin (en vastaa kirotusvihreistä):

"""On iso haaskaus, että Hannu Kailajärven tasoista neroa pidetään kiven sisässä", sanoo WinCapitan Risto Hentunen.

Teksti Tero Karjalainen
Kuva Terhi Korhonen

Tärkeä asia alkuun. Wincapitan keskushenkilöihin kuulunutta Risto Hentusta, 45 , epäillään rahankeräysrikoksesta ja törkeästä petoksesta, mutta hän sanoo olevansa syytön. Suomessa epäilty on on syytön niin kauan kuin oikeudessa toisin todetaan.

Sen sijaan sijoitusklubin johtajana kansaa hurmannut Hannu Kailajärvi, 50, todettiin syylliseksi rikoksiin aiemmin tässä kuussa. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet viideksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen rahankeräsyrikoksesta ja törkeästä petoksesta. Kailajärvi on ilmoittanut hakevansa tuomiosta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen."""""

Jatkan, kun ehdin.

Ja mitaan ette voi...

16

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....Teksti Tero Karjalainen
      Kuva Terhi Korhonen

      Jatkuu Etlarista:

      """"Hannu Kailajärven vuosikymmen sitten perustamaa sijoitusklubia pidetään Suomen rikoshistorian suurimpana pyramidihuijauksena. Urheiluvedonlyöntiä ja valuuttakauppaa sumuverhonaan käyttänyt rahankeräysviritys kokosi ihmisiltä yli 90 miljoonaa euroa lupauksilla, joissa maalailtiin jopa 400 prosentin vuosituottoja.

      Väitettyä valuuttakauppaa ei käyty, eikä urheiluvedonlyönti ollut voitollista. Hovioikeuden tuomion mukaan Wincapitalla ei ollut muuta tulonlähdettä, kuin ihmisten klubiin sijoittamat rahavarat. Kun klubiin liittyi uusia jäseniä, heidän luovuttamansa rahat jaettiin pääasiassa klubiin varhaisessa vaiheessa liittyneiden kesken.

      Risto Hentunen pitää tuomiota vääränä.
      - On iso haaskaus, että Kailajärven tasoista neroa pidetän kiven sisässä. Hannun nerokkuuden ja älykkyyden pitäisi antaa vapaasti kukkia ja hänen pitäisi saada toteuttaa itseään.

      Risto Hentunen liittyi Kailajärven sijoitusklubiin vuonna 2003. Klubi toimi tuolloin nimellä GiiGlub ja varkautelaislähtöinen Hentunen oli jäsen numero 30.

      GiiGlubin "päätuote" oli urheiluvedonlyönti.
      - Frendi lähetti mulle sähköpostia. Totesin kaverille, ettei tuosta kannata pois olla. Siitä se vaan lähti. Laitettiin kiinni muutama satanen ja vuoden vaihteessa vielä pari tonnia.

      Samoihin aikoihin silloin vähän yli kolmekymppinen Hentunen sai eläkepaperit.

      - Kaikki sai alkunsa olkapään jännekalkkeumasta, mutta olkapään lisäksi myös yläpäätä tutkittiin psykologin ja psykiatrin haastatteluissa, kertoo nyt yli kymmen vuotta eläkkeellä ollut Hentunen.

      Hentunen sanoo olleensa ennen Wincapitaa mukana lukuisissa verkostomarkkinointiyrityksissä. Rahat GiiGlubin sijoituksiin Hentunen muistelee saaneensa Network Investment Oy:n (NWI) osakkeien myymisestä.

      NWI oli Markkinatuomioistuimen hampaisiin joutunut verkostomarkkinointiyritys. Tuomioistuin katsoi NWI:n luvanneen mainonnassaan hulppeita tuottoja, jotka perustuivat uusien sijoittajien värväämiseen, eikä osakkeiden arvoon. """""

      Jatkuu ------

      Ja mitaan ette voi...

      • Rehellistä ?

        Rehellisellä pohjalla on Hentusen pisnekset olleet aina.. näköjään.

        Ihan vaan näille eläkeläisille tiedoksi:
        Jos istumista tulee yli 2 kuukautta, eläke lakkaa tuomion ajaksi...

        Meinaako B:n papereilla päästä ilman tuomiota, holhottava ?
        Voiko lehti kirjoittaa toisten sairauksista noin ?

      • lusmu.
        Rehellistä ? kirjoitti:

        Rehellisellä pohjalla on Hentusen pisnekset olleet aina.. näköjään.

        Ihan vaan näille eläkeläisille tiedoksi:
        Jos istumista tulee yli 2 kuukautta, eläke lakkaa tuomion ajaksi...

        Meinaako B:n papereilla päästä ilman tuomiota, holhottava ?
        Voiko lehti kirjoittaa toisten sairauksista noin ?

        Nämä "ristot" on kalliita kavereita yhteiskunnalle.
        Kaikenlaisiin kusetuksiin kyllä pystyy osallistumaan ja heilumaan ympäri maailmaa, mutta töitä ei pysty tekemään, vähän merkillinen yhtälö.

      • Niin totta
        lusmu. kirjoitti:

        Nämä "ristot" on kalliita kavereita yhteiskunnalle.
        Kaikenlaisiin kusetuksiin kyllä pystyy osallistumaan ja heilumaan ympäri maailmaa, mutta töitä ei pysty tekemään, vähän merkillinen yhtälö.

        Heidän ohjenuoranaan on vanha "viisaus":
        "Tyhmä töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä"
        Eli he pitävät itseään vähän muita viisaampina ja fiksumpina, ja aika monet ulkopuolisetkin, ikävä kyllä, noin ajattelevat.

        Vaikka ei tuollainen toiminta mitään muuta vaadi, kuin ääretöntä röyhkeyttä.....

      • PERSUS AUKEAA
        Niin totta kirjoitti:

        Heidän ohjenuoranaan on vanha "viisaus":
        "Tyhmä töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä"
        Eli he pitävät itseään vähän muita viisaampina ja fiksumpina, ja aika monet ulkopuolisetkin, ikävä kyllä, noin ajattelevat.

        Vaikka ei tuollainen toiminta mitään muuta vaadi, kuin ääretöntä röyhkeyttä.....

        Handen ja Hentun ohjenuorana on aina ollut läpi koko elämän jatkuuneen vilpinteon ja kusettamisen ajan:

        Minkä nuorena varastan sen vanhana omistan.

        Nyt ei näytä ohjenuora auttavan vaan persus aukeaa molemmilta ja 20 vuoden katkeamaton ulosottokierre odottaa.

        Hande täyttää 70 ennenkuin WinCaputin ulosottokierre on ohitse. Uskoakseni makasiiinirotta ehtii kuitenkin ulosottokierteensä aikanakin seuraavina vuosikymmeninä tekemään vielä paljon pahaa hyväuskoisten hölmöjen piirissä.

    • Jlkjtfeeet

      Eläke voidaan evätä jos todetaan henkilön työkykyisyyden kohonneen siinä määrin että suoriutuu,,,,,,

      • eläkepytka

        Ensimmäisessä käsittelyssä peruttiin toista vastaajaa vastaan nostettu syyte rahankeräyksestä.

        Kenen käsittely ?

        Seinäjoen käräjillä alkanut käsittely on osa ympäri maata alkavista oikeudenkäynneistä, joissa peritään takaisin rikoshyötyä Wincapitan kuudeltasadalta jäseneltä.

        Ja mitä lopuille maneille tehdään kun voitolle jäi tyhansia ?

        Kailajärvi on kertonut valittavansa tuomiosta korkeimpaan oikeuteen.

        Pitäisi varmaan keksiä uusi srategia kun vanhat ei toimi ? Panamasta vaikka 200 miljoonaa tiksille

      • Liitutaulu
        eläkepytka kirjoitti:

        Liitutaulut eivät jostain syystä kelpaa todistusaineistoksi. Pankaa Panaman liitutauluun summaksi vaikka 400 miljoonaa, niin tuntuisi vielä mahtavammalta.

      • liitulla
        Liitutaulu kirjoitti:

        Liitutaulut eivät jostain syystä kelpaa todistusaineistoksi. Pankaa Panaman liitutauluun summaksi vaikka 400 miljoonaa, niin tuntuisi vielä mahtavammalta.

        pane valuuttakauppias ite liitutauluun vaikka tuulen pyyhkimä persesi

      • connery.
        liitulla kirjoitti:

        pane valuuttakauppias ite liitutauluun vaikka tuulen pyyhkimä persesi

        Miksi graalin malja tuottaa pelkkää tappiota ?

      • liitulla kirjoitti:

        pane valuuttakauppias ite liitutauluun vaikka tuulen pyyhkimä persesi

        Älä nyt minua liitutauluista syytä.;)))

        Näiden oikeudenkäyntien jälkeen oikean ja aidon Wincapitan jäsenen tuntee siitä, että kun hän kiipeää pihakoivuun, maahan jää vain jäljet.

      • Aiotko alkaa
        valuuttakauppias kirjoitti:

        Älä nyt minua liitutauluista syytä.;)))

        Näiden oikeudenkäyntien jälkeen oikean ja aidon Wincapitan jäsenen tuntee siitä, että kun hän kiipeää pihakoivuun, maahan jää vain jäljet.

        taas tapasi mukaan kiihdyttämään ihmisiä itsemurhiin? Olet oikeasti sairas ihminen.

      • Liitutaulu
        Aiotko alkaa kirjoitti:

        taas tapasi mukaan kiihdyttämään ihmisiä itsemurhiin? Olet oikeasti sairas ihminen.

        Missäköhän löytyy syy näille epätoivoisille teoille?
        Kaikki verifioidut todistukset viittaavat vain yhteen suuntaan ja tämä suunta on kultahande.

        Liitutauluja ja niile tehtyjä merkintöjä ei ole hyväksytty toistaiseksi todisteiksi.

    • MILJARDI KASSASSA

      Mitä sitä liitutaululle mitään lukuja piirtelemään, koska matematiikan maisterihan voi tulla oikeuteen aivan henkilökohtaisesti todistamaan klubin tuotoista ja klubin rahavaroista. Hänhän on niistä kertonut jo aikaisemmin.

      Pedo-Timohan kertoi jo 2007 Tampereella filmatussa WinCaputtin esittelytilaisuudessa että firman arvo on ainakin miljardi euroa ja vähän päälle.

      Pedo kertoi värvättäville, että klubin kaupankäyntikassassakin on jo miljardi euroa niin täytyyhän se klubin arvo olla enemmmän.

    • 3+3

      Pedo kertoi värvättäville, että klubin kaupankäyntikassassakin on jo miljardi euroa niin täytyyhän se klubin arvo olla enemmmän.

      ketään ei tiedä voi olla 0€ tai sata miljaaria ? :) tää on mielenkiintosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1445
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1331
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      31
      759
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe