kuka järjestää polttarit?

liinu

Kertokaa kuka tai ketkä ovat vastuussa polttareiden järjestämisestä? Törmäsin itse tilanteeseen jossa morsian sanoi että kaikki tehdään hänen ja sulhasen ehdoilla. Hän on antanut listan haluamistaan asioista kaasolle, jotta voimme suunnitella hänelle illan sen mukaan.

Morsiammen mukaan on parempi että tiedämme tarkkaan mitä hän haluaa, jotta emme pilaisi iltaa sillä että ohjelma ei miellytä häntä.

4

1861

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hönö

      Kyllä yleensä kaverit ovat järjestäneet polttarit oman mielensä mukaan, eikä polttarisankarin antaman valmiin ohjelman perusteella. Tuollainen ohjelman antaminen tuntuu aika "tiukkapipoiselta toiminnalta".

      Ainakin mun mielestä polttarisankarin ei tarvitse tietää mitään etukäteen tulevasta ohjelmasta. Vaikka mulle annettaisiin tuollainen "määräys" niin mä en kyllä sitä noudattaisi pätkääkään.

      Tietysti kannattaa esim. miettiä kuinka pitkälle polttarisankari huumorintaju riittää.

    • Minna

      Hyvä asiahan on että morsian on mukana kertomassa omia toiveitaan, mut toisaalta liian pitkälle ei saa mennä. Tuo kuulostaa hieman tylsältä! Minä ainakin annoin kaasolleni muutamia vinkkejä siitä minkä tyyppiset polttarit haluan, mutta muuten vastuu jäi kaasolle. Mukavat polttarit olikin, kun suurin osa oli yllätystä!

      Kannattaisi siis lisätä jotain pientä kyseisen morsiammen polttareihin ellei ole liian tosikko. jotain ylläreitä pitää aina olla! ei kuitenkaan mitään nolausjuttuja!

    • Mari

      Ymmärrän kyllä mitä morsian ajaa takaa ja
      ymmärrän kyllä mitä sinä tarkoitat. Olet
      pettynyt, kun morsian säätää asiaa, joka ei
      kuuluisi hänelle.
      ---mutta... Lue myös viesti "Mitä jäyniä" eli hääsiviittiin haluttiin, jotain hauskaa...
      Minä tulen morsiamena antamaan kaasolle verbaalisen listan mikä on sopivaa ja mikä ei.
      ...Koska... vaikka sitä kuinka uskoo ystäviensä hyvään makuun, aina joutuu hämmästymään.
      Olen avoin hauskoille jutuille, mutta täysin järkyttynyt siitä miten huono maku voi jollain ihmisillä olla.
      Onko suomalaisilla huono maku? Ei, verrattuna venäläisiin, mutta Kyllä verrattuna ranskalaisiin...
      Tämä nyt oli vain kärjistys...

    • inna

      eli kaaso ja bestmanhan ne polttarit järjestää nykyperinteen mukaan. Polttareiden on tarkoitus olla ylläri. Mutta, polttarikalulla pitää olla silti oikeus ilmaista ainakin se, mitä ei missään tapauksessa halua.

      Morsiamen koko polttariohjelman itse suunnitteleminen on mielestäni liioittelua. Älkää noudattako tätä listaa jotta ylläreitäkin iltaan tulisi, muunnelkaa hänen vaatimuksiaan, mutta hyvällä maulla ja lisätkää jokin mukava juttu sinne.

      Itse en halua edes tietää illan ohjelmaa, en edes sitä milloin polttarit on. Mutta, omat pelkoni minullakin on, mutta lähden siitä, että minun on voitava luottaa ystäviini niin paljon, että jos nyt yhden tai kaksi asiaa mainitsen, mitä en oikeasti halua, niin sitä kunnioitetaan. Koska en ole valinnut oikeita kaasoja jollen heihin voi luottaa.

      Ai niin, olenhan minäkin esittänyt myös toiveita mitä polttareihini haluaisin. Sillä tavalla ovelasti, että jos olen kuullut jostain kivasta ideasta mitä jonkun toisen polttareissa on ollut, niin olen kertonut tästä kaasoille, että tosi kivan tyylisen jutun kuulin, oli varmaan tosi kivaa... Kyllä ne on korvan taakse laittaneet, ihan varmaan, ainakin jotain =o)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe