Pyörinekkö millaisissa prosenteissa myyntihinnasta?? Olen ajatellut että jos edustajan osuus on esim pyytämässäni 45000e tarjouksessa huomattava niin eikö minun ole sama hankkia jo pelkällä myyjän osuudella rakennus tarpeita itse rautakaupasta ja rakentaa runko kappaletavarasta
Talopaketti-edustajan palkkio??
12
4328
Vastaukset
- dsfsffs
Mielestäni 45 000 euroa on niin pieni summa tontin koko rakentamisen pihan kokonaisbudjetista että en jäisi murehtimaan myyjän provikkaa tuossa tapauksessa.
Varmasti jos on tuntemusta ja osaamista rakennusalalta, mahdollisesti jopa yhteyksiäkin, on mahdollista saada jonkun verran halvemmalla tuotteet itse erikseen hankittuna kuin tuossa paketissa. Varsinkin jos ei laske tuolle hankintatyölle tuntihintaa. Lisäksi kannattaa muistaa että jollain keinolla ne tavarat tulee myös saada työmaalle, eli kuljetuskustannuksia tulee joko maksetuista rahdeista tai sitten omista kuljetusvälineistä ja taas kerran jos laskee niin menetetystä ajasta.
En tiedä minkälaisia myyntimääriä yksi myyjä pakettitaloissa pyörittelee, mutta pääkaupunkiseudulla oli kuulopuheen perusteella kivitalomyyjä myynyt 30-40 taloa vuodessa. Eli keskiarvo olisi noin 3kpl kuukaudessa. Jos aatellaan että talomyyjä tienaa sen kolmisen tonnia niin se maksaa yritykselle noin 4500 euroa, tällöin voisi ajatella firman voiton jälkeen että 6000 euroa kolmesta paketista, olisi noin 2000 euroa per talokauppa. Tämä nyt vaan ihan spekulointia. Kivitalopuolen paketit kyllä olivat selkeästi isompia euromääräisesti kuin tuo 45 000 euroa keskimäärin.
Toisaalta taas, talotoimittaja saa kuitenkin selkeästi halvemmalla tavaraa kuin yksityinen rakentaja ja rahdeista tulee kustannustehokkaampia kun toimitetaan täysiä kuormia, joten vaikka talotehdas provikkaa ottaakin, niin voi olla ettei lopullinen hinta edes hirveästi eroa itse hankituista, voi olla jopa kalliimpikin.
Oma esimerkki ikkunatoimituksesta, joka olisi erikseen yksityisasiakkaana ostettuna ollut parisen tonnia kalliimpi kuin talotoimituksen mukana myyjän katteidenkin jälkeen.
Monesti myös maalaillaan että "kalliit tilat ja henkilökunnat" täytyy kustantaa jollain. Pientalomarkkinat ei tosiaan ole mitään kännykkäbisnestä jossa pyörii satoja tyyppejä väliportaassa joista ei ole edes tietoa mitä tehdään ja konttorit on helsingin keskustassa. Monesti nämä pientalopuolen "toimistot" on jossain syrjällä olevia kerrostalon katukerroksessa olevia tiloja joissa on töissä ehkä 2 myyjän, joista toinen on samalla toimiston pomo, lisäksi 1 sihteeri.- pilkun paikka ?
Tarkoitatko yhdestä kaupasta 4 500 euroa vai 45 000 euroa ?
Talotehtaan osuus ? Vai fyysisen myyjän osuus ?
- Säästä hyvä ihminen
Ilman muuta! Rautakaupan kauppiaan palkkiollakin kannattaa hankkia itse niitä tarpeita, ne kun taitavat hankkia samasta paikkaa tarvikkeet kuin talokauppiaatkin.
- KAIKESSA KAUPASSA
JOKU VETÄÄ AINA VÄLISTÄ.
Parempi kaataa rakennuspuut omasta mettästä, sahata ne itse ja siinä samalla rakentaa raudan sulattamon omille maille jotta saa edulliset työkalut ja nauloja.
Ei missään tapauksessa kannata luottaa kehenkään. - Tupeezzz
Itse mietin ihan samaa.. mutta sitten ajattelin että niitä välistä vetäjiä on tavalla taikka toisella mukana rakennusprojektissa joka tapauksessa. Ostin pakettitoimituksen enkä ole jälkeenpäin ( 5v) sen enempää miettinyt säästökohteita.
- elias v
Tämänpäivän provikoista en tiedä, mutta -90 luvun lopulla talokauppiaan prosentti oli 30.
Juuri nousi yksi talo harjakorkeuteen, pyysimme tarjoukset parilta pakettitoimittajalta ja yhdeltä pre-cut toimittajalta. meidän tapauksessamme tuli 15000.-€ halvemmaksi halvimpaan tarjoukseen verrattuna ottaa rautakauppatoimituksena tontille kaikki tarvittava. Starkki laski tarjouksen tilauksen mukaan ja hoitaa toimitukset aikataulun mukaan.
- 43243242
höpö höpö. Ei taatusti ole mitään 30% kauppiaan provikka. Muutamista tonnista tässä puhutaan.
Ois sinänsä outoa että talotehdas jossa työskentelee joku 3 henkeä ja konttori on jossain lähiökaupunginosan sivukujalla olisi varaa ottaa enemmä provikkaa kuin rautakauppaketju jonka palveluksessa on kymmeniä pelkästään taloutta pyörittäviä henkilöitä, kalliilla tonteilla isot hallit, tv-mainokset, lehtimainokset jne.
Jostain syystä aina kun näitä lähdetään purkamaan auki, unohdetaan se että se rautakauppakin on jo sinänsä välikäsi. Eli rautakauppa ostaa tod.näk. samasta paikasta puunsa kuin se talotehdas. Ja sit kuten on mainittu, rahdit, hankintaan käytetty aika ym kun yksittäin ostettuna huomioidaan niin erot on aika nollissa tai voi olla jopa toisinkinpäin. - Ex myyjä
Myyjän provikka muuttovalmiissa on 14%. Tuosta omasta osuudestaan voi myyjä halutessaan tinkiä, mutta tuskin koskaan tingittiin.
- Elias v
Provikat on sitten 15 vuodessa tippunu puoleen. No, onhan talopakettien hinnoistakin karissut ilmaa pois samassa ajassa saman verran.
- sunnish
Itse aikoinaan pyysin tarjouksia, niin yllättäen 120 kpl gyproclevyä tuli halvemmaksi talopaketin toimittajan kautta, kuin paikallisesta K-raudasta, joka oli 7km päässä rakennuspaikasta.
Talopaketti virma oli tehnyt asian muutenkin helpoksi tarjouksien osalta. He toimittivat talopaketin vesikattoon asennettuna sovittuun hintaan. Muistaakseni vuoden sisällä toimituksen ajankohdasta he tarjosivat seuraavat tavarat ja määrät tietyllä hinnalla (väliovet, väliseinät yms). Siitä sitten vaan kysymään mistä saisi halvemmalla.. Isolla toimijalla oli silloin paremmat alennukset. Ja varmaan otti välistä! - Köyhä kauppamies
Mä haluun töihin tohon firmaan, jonka provikka on 14%. Kerro ihmeessä missä saa noin messevän provikan?
Ihan turhaa oon painanut duunia 7 päivänä viikossa paljon surekammalla provikalla. En pääse edes samoihin, vaikka olis ykkönen lipsahtanut eteen.- karinojonen1
Talopakettiedustajan myyntipalkkio bruttona on tehdyn kaupan arvosta normaalisti
2-4 %.Perinteisen talopaketin keskim. kauppasumma n.50.000.Edustajan myyntiprovisio kaupasta on tasolla 3000 €.Yleensä kauppaa syntyy 10-20
vuodessa.Talomyyjä yleensä vastaa kuluistaan ja toimii siis ALV velvollisena
itsenäisenä yrittäjänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus167200- 1992597
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1082170En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761598Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911119- 431005
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46999- 99951
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka6753- 45749