Tiedän

suljen oven perässän, suljen taakse muun maailman
on niin hiljaista etteivät syksyn viimeiset orkaanituuletkaan
kuuluu kammiooni

ryömin soffaan sikiöasentoon
käärin itseni huopaan

niin varhain uli syksy
peitti alleen kaiken kauniin
näkemättä mitään

muistin ja
tiesin sen
että hiuksesi vieläkin tuoksuvat
kesältä
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kiitos kesän kutkuttavasta tuoksusta.

Äänestä
  • Niin, kyllä se kesä tulee tänäkin vuonna vaikka tienoot vielä peittää lumi ja jää.

    Kiitos vastauksestasi "tästä alkaa kohtuus" ninimerkkki joka antaa aavistuksen salaperäisyydestädsi!

    Äänestä

On aika nousta. Perjantaina alkaa kevät!

Kiitän hienosta runosta.

Äänestä
  • Hyvä kun muistutit,
    perjantaina sanotaan "adios" talvelle.

    Kiitos itsellesi!

    Äänestä

Tiedän - runot ovat kuin maailmamme lapsia,niin pieniä joihin voimme vaikuttaa kun ovat sylissämme joita ohjaamme turvallisesti mutta kun ovat täysikäisiä - ovat maailman tuulien armoilla.

Äänestä
  • Niinpä, lapsia hoidetaan ja kaikin tavoin varjellaan maailman vaaroista ja sitten
    kun se aika on ohi "heitetään vaikka sudeille"

    Julkisesti kirjoittaminen on verrattavissa samaan asiaan, vaikka silloin on valinnanmahdollisuus.

    Kiitos dolan kommentistasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liona kirjoitti:

suljen oven perässän, suljen taakse muun maailman
on niin hiljaista etteivät syksyn viimeiset orkaanituuletkaan
kuuluu kammiooni

ryömin soffaan sikiöasentoon
käärin itseni huopaan

niin varhain uli syksy
peitti alleen kaiken kauniin
näkemättä mitään

muistin ja
tiesin sen
että hiuksesi vieläkin tuoksuvat
kesältä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu