No olisko täällä kyseisen kirjan lukeneita? kuka roni vannisen kirjassa murhasi vai mitä siinnä kävi, tiivistäkää tarina tähän, kiitos! itse kun ei ole aikaa lukea, töissä niin kiirus ettei vapaa-aikaa jää kirjalle, niin jos joku kertoisi sitten täällä kirjan tarinan?
Seppo Jokinen - ajomies?
3
275
Vastaukset
- Vuorensyrjäläinen
Eppäilisin Juha Mietoa, mutta varmuuden saa vain lukemalla. Koskinen kannattaa aina, heikoimmillaankin parempi kuin tusina muita kotomaisia yrittelijöitä-
- syrjäytynytvuorinen
Jokisen ajomies on yksi parhaita suomalaisia dekkareita koskaan. Komisaario Koskisen polvi särkee koko kirjan ajan. Hän tutustuu perusteellisesti virheellisesti epäillyn miehen elämään. Lopulta kuitenkin paljastuu, että Sampu Mäkinen, satunnainen väkivallantekijä on syyllinen. Koskisen kipä polvi paljastaa tekijän. Polvea alkaa kolottaa aina Mäkisen läsnäollessa. Tämä on Jokisen ensimmäinen kirja, jossa hän astuu rohkeasti yliluonnollisen puolelle. Surrealistinen kuvaus nykypäivän Tampereesta, miehen yksinäisyydestä ja kipeästä polvesta.
Kirja on loistavasti kirjoitettu. Minäkin epäilin alussa Mietoa, mutta pidemmälle edettyäni tajusin, että Mieto onkin turha kiroilija ja uhoaja. Luulisin, että tässä on hyvin pitkälti paras kuvaus kirjasta, jonka voit netistä saada. - Olli Repo
Onhan se täälläkin käsitelty ihan oikeestikin. Juonipaljastuksista syytelty Alvari asialla joku vuosi sitten.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9919238#comment-0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1452851- 2322157
- 482050
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2161954Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261710Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1451542Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä821456Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve291204- 1221168
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3131039