Apostoli Paavalin kirjeestä Roomalaisille

5. Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän.

6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta on, sanoo näin: älä sano sydämessäs: kuka tahtoo astua ylös taivaaseen? se on Kristusta tänne tuoda alas.

7. Eli kuka tahtoo astua alas syvyyteen: se on: Kristusta kuolleista jälleen tuoda?

8. Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja sydämessäs. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

9. Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;

10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.

Room 10:5-10
56175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Tämä on erilainen opetus kuin mitä lestadiolaisuudessa tavallisesti kuulemme. Onhan rovasti Laestadiuksen perintönä tässä kristillisyydessä aivan keskeinen uskonvanhurskauden korostaminen.

Mutta korostus on siinä, että uskomme synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja veressä.

Tällä tavoin kristillisyydessä käsitetään armo ja pelastus ja tämä opetus imetään jo äidin maidossa - että tällainenkin saa vielä uskoa synnit anteeksi, kun ne Pyhässä Hengessä anteeksi todistetaan. Tässä painotuksessa ei ole suurta eroa vanhoillisten, esikoisten eikä uusheräyksen välillä ja se on lestadiolaisuuden suuri aarre - että synnit saa uskoa anteeksi ihan keskelle taivasta asti.

Tutkimme pyhää Raamattua ja sanomme vakaasti ja nöyrästi "Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä" Amen

Äänestä
  • Apostoli Paavali oli itse lainoppinut itse Gamaliel Vanhemman jalkain juuressa asioihin perehtynyt fariseus. Hän ymmärsi Mooseksen lain oikein " Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän." Room 10:5

    Lestadiolainen asettaa hengessään tätä vastaan armon. Saan yksin uskosta Jeesuksen tähden synnit anteeksi. Tämä sydämen usko vanhurskauttaa minut, sillä näin Raamattu sanoo ja Jeesuksen pyhä veri pesee minut syntisen puhtaaksi.

    Seuratuvassa saarnataan, että pelastava usko on siinä, että uskotaan synnit anteeksi.

    Apostoli Paavali ei kuitenkaan näin tässä meitä opeta.

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    Apostoli Paavali oli itse lainoppinut itse Gamaliel Vanhemman jalkain juuressa asioihin perehtynyt fariseus. Hän ymmärsi Mooseksen lain oikein " Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän." Room 10:5

    Olemme panneet merkille kaikki, että tällä forumilla kirjoittavista eräät ovat nopeita tuomitsemaan mutta myös nopeita pyytämään anteeksi, kun taas jotkut eivät koskaan pyydä anteeksi.

    Kaksi lestadiolaista voi kohdata toisensa jonkin kähinän jälkeen, ja toinen sanoo "annatko anteeksi" ja toinen vastaa "annan anteeksi". Joskus jopa "saat uskoa anteeksi".

    Kaunista.

    Mutta tässä tuo rikkonut uskoo sanan - toinen sanoo, että antaa anteeksi ja näin tapahtuu.

    Jumalasuhteessa voi toimia aivan sama asia - "Isä, olen rikkonut Sinua vastaan, annatko vielä anteeksi" Ja sitten sielunhoitaja vakuuttaa Pyhän Hengen valtuudella "saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä"

    Ja näin tapahtuu.

    Apostoli Paavali opettaa Roomalaiskirjeessä samaa asiaa, jota hän opettaa Galatalaiskirjeessä - uskon vanhurskautta.

    Mutta tarkatkaamme huolellisesti, mitä apostoli tästä tärkeästä asiasta on itse kirjoittanut (tai sanellut). Miten hän selittäisi tätä suurta evankeliumia, ilosanomaa, jonka palvelijaksi Jeesus Kristus on hänet kutsunut?

    Apostolille, entiselle fariseukselle, välähtää Raamatun äärellä uusi ymmärrys, "hyvänen aika sentään, isä Abrahamia kutsutaan vanhurskaaksi kauan ennen Mooseksen aikaa!"

    Apostoli alkaa fundeerata, miten tämä on mahdollista - olla Jumalalle kelpaava, vanhurskas, vaikka ei tiedä Mooseksen laista mitään. Juurihan me ymmärsimme, että joka Siinain lain, Tooran pitää, hän on siitä elävä.

    Galatalaiskirjeessä apostoli tutkii tätä asiaa, ei tässä nyt käsillä olevassa Roomalaiskirjeen kohdassa.

    5. Joka siis teille hengen antaa ja tekee voimalliset työt teidän seassanne, tekeekö hän sen lain töiden kautta eli uskon saarnaamisen kautta?
    6. Niinkuin Abraham oli Jumalan uskonut, ja se on luettu hänelle vanhurskaudeksi,
    7. Niin te myös jo tiedätte, että jotka uskossa ovat, ne ovat Abrahamin lapset.
    8. Mutta Raamattu oli sitä jo ennen katsonut, että Jumala pakanatkin uskon kautta vanhurskaaksi tekee; sentähden hän edellä ilmoitti Abrahamille: sinussa (sanoo hän) kaikki pakanat pitää siunatut oleman.
    9. Niin tulevat kaikki ne, jotka uskosta ovat, siunatuksi uskovaisen Abrahamin kanssa.
    Gal 3:5-9

    Sanot "no siinähän se on kirjoitettu, että uskon saarnaaamisen kautta voimalliset tapahtuvat!"

    Toinen sanoo "no tuossahan juuri on kirjoitettu, että niinkuin Abraham oli Jumalan uskonut, se se on luettu hänelle vanhurskaudeksi"

    Totta mukisette.

    Vaan katsotaanpa tarkemmin sitä Abrahamin uskoa.

    Ei Jumala sanonut Abrahamille "usko, että minä annan sinulle synnit anteeksi"

    Abrahamin usko ei ollut lestadiolaistesti käsitettyä pelastavaa sydämen uskoa "minä saan uskoa synnit anteeksi"

    Katse kääntyy omaan sydämeen, omaan uskoon ja siihen, että jaksanko vielä kaiken syntisyyteni ja heikkouteni ja lankeamusteni jälkeen uskoa synnit anteeksi.

    Saarnaajat tietävät, kuinka vaikea tämä on monelle, joka kyynelsilmin tulee tunnustamaan syntejään sen tuhannenen kerran, kun niitä vain tapahtuu. Vaikka henki ei halua, liha on heikko ja tulee tieten tahtoenkin joskus Jumalan tahto rikottua.

    Ja kuinka suuri on rauha ja ilo, kun sydämeen laskeutuu tämä uskon varmuus ja lahja "saan uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä"

    Mutta apostoli Paavali ei puhu tästä nyt.

    Mikäs Abrahamia vaivasi?

    Oli lähtenyt Urista ja Harranista ja reissannut Kaanaan maahan, kuten Herra käski, ja siellä nyt lampaita ja vuohia reippahasti oli siunaantunut.

    Mikä hiersi Abrahamin sandaalissa?

    Ei synnintunto. Toki oli omatunto, mutta ei ollut Moosesta eikä lakia, Jumala tunnettiin "isien Jumalana" ja meininki oli paimentolaisten elämää, parit vaimotkin ja silleen. Noakin pisti viiniksi vielä ihan iloisesti. Eip ollut mikään koorahilainen.

    I. Kuin nämät olivat niin tapahtuneet, tuli Herran sana Abramin tykö näyssä, sanoen: älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas.
    2. Mutta Abram sanoi: Herra, Herra, mitäs minulle annat? minä lähden lapsetoinna täältä, ja minun huoneeni haltia on tämä Eleasari Damaskusta.
    3. Ja Abram taas sanoi: mutta minulle et sinä antanut siementä. Ja katsos, minun kotopalkolliseni tulee minun perillisekseni.
    4. Ja katso, Herran sana tuli hänen tykönsä, sanoen: ei tämä sinua peri: vaan joka sinun ruumiistas tulee, se tulee sinun perillisekses.
    5. Niin hän vei hänen ulos, ja sanoi: katso taivaasen ja lue tähdet, jos sinä ne taidat lukea. Ja sanoi hänelle: niin sinun siemenes on oleva.
    6. (Abram) uskoi Herran, ja hän luki hänelle sen vanhurskaudeksi.
    1 Ms 15:1-6

    Abrahamia vaivasi lapsettomuus.

    Ei synti vaan se, ettei Herra ollut antanut hänelle ja Saaralle lasta ja Eleasari Damaskusta tulisi perimään hänen omaisuutensa.

    Tähän vanhuksen tuskaan ei ollut mitään järkevää lääketieteellistä neuvoa. Saaran kuukautiset olivat jo kauan sitten lakanneet, eikä Abrahamkaan mikään teini-ikäinen enää ollut tyttöjä jahtaamaan. Vanhus mikä vanhus.

    Kyllä sen ajan ihmiset 2000 vuotta ennen Kristusta nyt tuon tajusivat, ei siihen internetiä tarvittu. Ei meille enää lapsia tule.

    Olemmeko tähän asti samaa mieltä asiasta, mitä apostoli Paavali tässä käsittelee?

    Vanhurskauttava usko oli siinä, että Abarham uskoi Jumalan tekevän ihan mahdottomia.

    Uskoi ihan todella, että eiköhän se ipana sitten tule, ihan omista kupeista eikä mistään keinosiemennyksestä.

    täysin vastoin järkeä ja tieteen todistusta.

    Ja näin huomaamme Roomalaiskirjeen 10 luvussa, että apostolin ajatukset eivät kohdistu syntiseen, joka sydämessään uskoo, että niinkuin tuo naapurin Kaisa antoi anteeksi niin Jumalakin antaa anteeksi, koska niin sanoo.

    Apostolin ajatukset lähtevät välittömästi kohti Kristusta.

    Siitä olisi paljonkin keskusteltavaa, mitä apostoli Paavali tässä oikein ajaa takaa Kristuksen etsimisellä jne.

    Mutta tulemme pääkohtaan

    apostoli sanoo, että vanhurskaaksi tullaan uskomalla sydämessä Jumalan tekoon.

    Jumalan teko on niin valtaisa, että se jättää varjoaan Abrahamin ja Saaran ipanat ja kaiken muun tieteen vastaisen ja ihmeellisen.

    Jumala herätti ainoan Poikansa kuolleista.

    Jumala sen teki.

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    Ja näin huomaamme Roomalaiskirjeen 10 luvussa, että apostolin ajatukset eivät kohdistu syntiseen, joka sydämessään uskoo, että niinkuin tuo naapurin Kaisa antoi anteeksi niin Jumalakin antaa anteeksi, koska niin sanoo.

    Apostolin ajatukset lähtevät välittömästi kohti Kristusta.

    Siitä olisi paljonkin keskusteltavaa, mitä apostoli Paavali tässä oikein ajaa takaa Kristuksen etsimisellä jne.

    Mutta tulemme pääkohtaan

    apostoli sanoo, että vanhurskaaksi tullaan uskomalla sydämessä Jumalan tekoon.

    Jumalan teko on niin valtaisa, että se jättää varjoaan Abrahamin ja Saaran ipanat ja kaiken muun tieteen vastaisen ja ihmeellisen.

    Jumala herätti ainoan Poikansa kuolleista.

    Jumala sen teki.

    8. Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja sydämessäs. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

    9. Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;

    10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.

    ---
    Tämä on se sana uskosta, jota apostoli saarnaa - että tunnustat suullasi, että Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi.

    Näin tulee esikoisten kartanoissa kaikua pyhän Raamatun apostolinen sanoma

    "kuulkaa kaikki, Jumala on herättänyt Kristuksen kuolleista. Jeesus elää, Jeesus on Herra!"

    ja seuraväki sanokoon aamen niin että kattopalkit repeävät.

    hellariksiko tämä meni, hyvänen hallelujaa?

    ei vaan raamatulliseksi.

    Kristus saarnan tulee raikua jokaisessa rukoushuoneessa, ja tämä sana suussa ja sydämessä synnyttää uskon - uskon siihen, että Jumala kykenee antamaan Abrahamille lapsen ja uskon siihen, että Jumala herätti Jeesuksen haudan kylmyydestä ihka eläväksi.

    ei sitä uskoa kukaan itselleen ota, Pyhä Henki sen synnyttää julistetun Sanan kautta.

    no mites ne synnit sitten?

    no siten, että Jeesus Kristus kohtaa syntisen ihan oikeasti siellä seuroissa tai sielunhoidossa tai missä vaan.

    siinä sitten katsotaan tilannetta.

    Jeesus ja syntinen.

    Asiaa!

    Jeesus on Herra!

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    no mites ne synnit sitten?

    no siten, että Jeesus Kristus kohtaa syntisen ihan oikeasti siellä seuroissa tai sielunhoidossa tai missä vaan.

    siinä sitten katsotaan tilannetta.

    Jeesus ja syntinen.

    "" sumeri" 24.2-2013," klo 23:18","

    Kristus on herätetty ;JUmalaon sen tehnyt Silloin kun Keristuksen Vaellus sieluisena
    alkoi täyttyä , Hän telee kohti Hautaansa jonne oli laitettu se maallinen ruumis , ja
    sen jonka salaman muotoinen enkeli on tuonut patää kiireesasti pukea , Naiset
    näkyy jo tolla puutarhan portilla , Nopea enkeli kuin salama pyörähtää ja saa
    Maanjäristyksen aikaiseksi se antaa hieman lisää eikaa Jeesukselle , kohta Hän
    on valmis mutta ei vielä kosketukseen, jonka hän sanoo Marialle joka itkee, sanoo
    en tiedä minne ovat vieneet minun Metarini ja opettajani, nyt Jeesus ilmineeraa
    itsensä, mutta sanoo älä koske minuun vielä en ole valmis,Mutta Hän keskustelee
    kuinkasaisin opetuslapsille tiedon , Maria lupaa viedä .

    Kun hän saa tiedon vietyä vain Pietari ja Johannes lähteät kiiresti haudalle,Kun-
    painen eri syystä Johannes Rakasti Jeesusta niin paljon että halusi kiireesti luo
    Pietari sen tähden että oli saattanut mestarin murheelliseksi , kun oli kieltänyt
    Mestarinsa kolmesti , molemmilla oli palava halu tavatava Mestarinsa . ja kyllä
    he kävivätkin ja löysivat ,l kun he oli asiansa toimittaneet, ja lähtivät toisten luo
    ei he meinanneet uskoa ,. Kun sitten illalla myöhään Jeesus ilmestyi , kuin
    tuoksaus vain , ja sanoi "Rauha teille", Ja perusti Seurakuntansa ...

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    Apostoli Paavali oli itse lainoppinut itse Gamaliel Vanhemman jalkain juuressa asioihin perehtynyt fariseus. Hän ymmärsi Mooseksen lain oikein " Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän." Room 10:5

    Lestadiolainen asettaa hengessään tätä vastaan armon. Saan yksin uskosta Jeesuksen tähden synnit anteeksi. Tämä sydämen usko vanhurskauttaa minut, sillä näin Raamattu sanoo ja Jeesuksen pyhä veri pesee minut syntisen puhtaaksi.

    Seuratuvassa saarnataan, että pelastava usko on siinä, että uskotaan synnit anteeksi.

    Apostoli Paavali ei kuitenkaan näin tässä meitä opeta.

    Sumeri , oletko huomannut että Roomalaiskirjettä/kirjaa ei kirjoitakkaan Paavali itse
    Vaan hänen kirjuri sillä kertaa Tertillius vuosi on -57jKr ja kai tiesit että oo32 hän
    sai NÄKYNSÄ , jo melkein Damaskon porteilla , kenen tahansa puhuessa pahaa hänestä sen jälkeen voimme3 syyttää panettelusta

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    Olemme panneet merkille kaikki, että tällä forumilla kirjoittavista eräät ovat nopeita tuomitsemaan mutta myös nopeita pyytämään anteeksi, kun taas jotkut eivät koskaan pyydä anteeksi.

    Kaksi lestadiolaista voi kohdata toisensa jonkin kähinän jälkeen, ja toinen sanoo "annatko anteeksi" ja toinen vastaa "annan anteeksi". Joskus jopa "saat uskoa anteeksi".

    Kaunista.

    Mutta tässä tuo rikkonut uskoo sanan - toinen sanoo, että antaa anteeksi ja näin tapahtuu.

    Jumalasuhteessa voi toimia aivan sama asia - "Isä, olen rikkonut Sinua vastaan, annatko vielä anteeksi" Ja sitten sielunhoitaja vakuuttaa Pyhän Hengen valtuudella "saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä"

    Ja näin tapahtuu.

    " sumeri " 24.2-2013. 22:47. "

    "Mitä pidät tästä mallissta , kun toinen on pyytänyt juuri nöyrästi .aneeskisi pahat .
    Ja toinen sanaa Synnit on anteeksi anettu , oo30 Golgatan ristillä , ne on annettu
    maailman ajan loppuun asti , usko ja ole hyvässä turvassa ,Jeesuksen nimeess ja
    veressä . "

    Äänestä

Sumerilainen, ilmeisesti jehovantodistajia, on etevät sotkemaan selvää Jumalan sanaa. Sekaisin menevät kaksi testamenttia, joista ensimmäinen Mooseksen kautta tullut testamentti on jo loppuun saatettu, - ja kuollut pois.

Gal. 2:17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija?
Pois se!

Gal. 2:18-20 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

Gal. 2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

Äänestä
  • tutkitaan Raamattua

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    tutkitaan Raamattua

    Minä ymmärrän mitä sumeri tarkoittaa. Siis onko usko siihen että jaksanko uskoa anteeksi eli oman uskoni määrään vai siihen että uskon Jumalaan joka lähetti poikansa maksamaan meidän syntivelkamme.

    Aabraham tosiaan uskoi Jumalaan mennessään Iisakkia uhraamaan. Ei hän siinä uskonut oman uskonsa määrään vaan luotti lujasti Jumalaan ja se sai Aabrahamin tottelemaan. Aabraham tiesi, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen ja että jos Jumala pyytää häntä uhraamaan poikansa, hän tekee niin.

    Sitten sellainenkin tulee mieleeni, että Jeesus kuoli juuri oikeaan aikaan puolestamme. Miksi juuri oikeaan aikaan? Siksi että oikea aika oli silloin kun vielä olimme syntisiä.

    Eli pelastus tuli ennenkuin kukaan ehti tehdä parannusta. Saati sitten oppia essujen "kaulasta sunnuntaisin" -tapaa. Sillä yhdellä ainoalla uhrilla Hän on tehnyt täydellisiksi ne, jotka erotetaan Herralle.

    Jos me tämän uskomme me pelastumme. Mihin siis uskomme? Siihen että Jeesus teki ristillä meidät täydellisiksi kelpaamaan taivaaseen. Kyllä vain tästä sopii ylistää ja kiittää!

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    tutkitaan Raamattua

    Itseasiassa sumeri toi todella tärkeän asian esille! On epäraamatullista opettaa uskomaan oman uskonsa määrään sen sijaan, että uskoo Kristuksen täytettyyn työhön.

    Äänestä

  • Ei mene noin. Et saanut kiinni punaista lankaa. Ihan oikein sumeri opetti, eikä lakiasiassakaan mennyt pieleen. Ole tarkkana ketä tuomitset vääräoppiseksi!

    Äänestä

  • Saara,;) kirjoitti:

    Ei mene noin. Et saanut kiinni punaista lankaa. Ihan oikein sumeri opetti, eikä lakiasiassakaan mennyt pieleen. Ole tarkkana ketä tuomitset vääräoppiseksi!

    Tämä siis veljellemme nimim. Jeesus on tie!

    Äänestä

  • Saara,;) kirjoitti:

    Minä ymmärrän mitä sumeri tarkoittaa. Siis onko usko siihen että jaksanko uskoa anteeksi eli oman uskoni määrään vai siihen että uskon Jumalaan joka lähetti poikansa maksamaan meidän syntivelkamme.

    Aabraham tosiaan uskoi Jumalaan mennessään Iisakkia uhraamaan. Ei hän siinä uskonut oman uskonsa määrään vaan luotti lujasti Jumalaan ja se sai Aabrahamin tottelemaan. Aabraham tiesi, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen ja että jos Jumala pyytää häntä uhraamaan poikansa, hän tekee niin.

    Sitten sellainenkin tulee mieleeni, että Jeesus kuoli juuri oikeaan aikaan puolestamme. Miksi juuri oikeaan aikaan? Siksi että oikea aika oli silloin kun vielä olimme syntisiä.

    Eli pelastus tuli ennenkuin kukaan ehti tehdä parannusta. Saati sitten oppia essujen "kaulasta sunnuntaisin" -tapaa. Sillä yhdellä ainoalla uhrilla Hän on tehnyt täydellisiksi ne, jotka erotetaan Herralle.

    Jos me tämän uskomme me pelastumme. Mihin siis uskomme? Siihen että Jeesus teki ristillä meidät täydellisiksi kelpaamaan taivaaseen. Kyllä vain tästä sopii ylistää ja kiittää!

    Amen!

    Iisakin uhri on itse asiassa hyvin tärkeä tässä ja hyvä että tuot sen esiin, Saara(i). Heprealaiskirjeen kirjoittaja nimittäin todistaa, että Abrahamilla oli YLÖSNOUSEMUSUSKO

    17. Uskon kautta uhrasi Abraham Isaakin, kuin hän kiusattiin, ja uhrasi ainokaisensa, kuin hän jo oli lupaukset saanut,
    18. Josta sanottu oli: Isaakissa kutsutaan sinulle siemen,
    19. Ja ajatteli, että Jumala voi kuolleistakin herättää; josta hän myös hänen niinkuin yhdessä esikuvassa jälleen sai.
    Heb 11:17-19

    ""sumeri "25.2-13"klo 5:57. ""

    Sanaot että Iisakin uhhri on itseasiassa tärkeä tärke tässä ja kiität Saaraa että
    hän toi sen esiin ..

    Minusta Iisak oli jonkun uhri ja kun hän Uskoi kaikessa Jumalaan hän teki sen
    minkä piti (Hänen uskonsa oli luja ,hän uskoi siihen , että Herra voi jos katsoo niin
    herättää kuolleestakin pojan )siksi hän ei lainkaan pannut hanttiin sille toivomukselle
    että mennä uhraamaan poika ( kun he vielä menivät Moorin vurta kohti , Kysyi Iisak
    isä tässä on tuli , ja halot , missä on lammas polttouhriksi ? Abe vastaa : Herra 0n katsova itselleen lampaan polttouhriksi ,poikaseni. ja he astuivat molemmat yhdessä

    Kun he tulevat vuorelle he tekevat Alttarin latovat halot , abe ottaa hihnat ja sitoo
    Iisakin lalstja ja käset ,nostaa lempeästi pojan halolle , ottaa uhriveitesen nostaa
    korkealle silloin kuuluu ÄÄ*NI ÄLÄ SATUTUTA POIKAA , ÄLÄKÄ TEE MITÄÄN ,
    Sillä nyt minä tiedän , että sinä pelkäät JUMALAA , kun et kieltänyt poikaasi ,
    Katso täkanasi on oinas sarvista juuttunut uhratkaa se minulle ,,Näin he tekivät
    ja sitten he palasivat .

    Äänestä

  • teu- kirjoitti:

    Kyllä teu, oikea oikaisu. Kyseessä on Iisakin uhraaminen, jota ei lopulta tarvinnutkaan tehdä loppuun asti.

    Ex-hellari kysyi jossain miksi kaikkitietävän Jumalan pitää ihmistä koetella? -Hyvä kysymys, johon ei olekaan helppo vastata. Voisihan Jumala katsoa tulevaisuuteen ja tietää siitä tottelisiko ihminen Häntä!

    Tähän sisältyy väkisinkin syvä Jumalan viisaus, mikä? Ja kuka osaisi sen selittää? Tulee mieleen viimeinen tuomio, jolloin Jumalalla on aina konkreettista näyttöä, eikä ihminen voi väittää vastaan, että "en olisi toiminut niinkuin väität, vaan mitenpä sen sinulle osoittaisin" -Olisiko tässä vastaus?

    "saara " hyvä ,mullämeni 50 vuotta , kun kyselin tuota samaa , no en isiltapojilta
    kysellyt , se on pikkuhiljaa hiipunut mieleen ja luulen että aika lähellä oikeaa ,
    katsos silloin oli Taivaan isällä vielä ratkaisematta kuinka korjata 1. Aadamin
    Syntiin Langeemus ja se oli miltei valmis , mutta hänen piti vielä koetella Abea
    otappa huomioon vouri jonka luokse Jumala ohjaa Aben ja Iisakin MOORIA .

    KERTOOKO SE SINULLE MITÄÄN , Eikö se ole sama joka oli Golgata , kyllä
    aikaa oli mennyt 2055,kun Kristus Uhrattiin Ristillä 2083. mutta sama vuori .
    Jossa Kristus pelastaa Ihmiskunnan , Se oli Daavid joka valloitti kaupungin ,
    joka sa nimekasi JERUSALEM , mutta sama vuori . se oli vuorikaupunki .

    Tälläistä nyt Mutta niin kaukaisia ovat silti uskon että tapahtuneet asiat on
    kuitenkin noin tapahtuneet , uskotko sinäkin. Siis oman poikansa tähden
    hn halusi tietää kun tiesi että' Iisak oli Abelle Rakas . kuin Hänen Poika
    Jumalan Poika Hänelle.

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Kiitos teu opetuksesta. En ennen osannut noita noin yhdistää, enkä tiennyt että vuori oli sama. Hieno yhtymäkohta on! Näin sitä saa oppia vanhemmilta, se on iso kiitoksen aihe!

    Luen tarkkaan aina kirjoituksesi ja olen paljon oppinut niistä vaikka en aina kommentoi, mutta uutta tietoa tulee sulta jatkuvasti. Herra on sinut paikallesi asettanut, kiitos Hänelle siitä!

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    "saara " hyvä ,mullämeni 50 vuotta , kun kyselin tuota samaa , no en isiltapojilta
    kysellyt , se on pikkuhiljaa hiipunut mieleen ja luulen että aika lähellä oikeaa ,
    katsos silloin oli Taivaan isällä vielä ratkaisematta kuinka korjata 1. Aadamin
    Syntiin Langeemus ja se oli miltei valmis , mutta hänen piti vielä koetella Abea
    otappa huomioon vouri jonka luokse Jumala ohjaa Aben ja Iisakin MOORIA .

    KERTOOKO SE SINULLE MITÄÄN , Eikö se ole sama joka oli Golgata , kyllä
    aikaa oli mennyt 2055,kun Kristus Uhrattiin Ristillä 2083. mutta sama vuori .
    Jossa Kristus pelastaa Ihmiskunnan , Se oli Daavid joka valloitti kaupungin ,
    joka sa nimekasi JERUSALEM , mutta sama vuori . se oli vuorikaupunki .

    Tälläistä nyt Mutta niin kaukaisia ovat silti uskon että tapahtuneet asiat on
    kuitenkin noin tapahtuneet , uskotko sinäkin. Siis oman poikansa tähden
    hn halusi tietää kun tiesi että' Iisak oli Abelle Rakas . kuin Hänen Poika
    Jumalan Poika Hänelle.

    "teu."26.2-13" 19:57."

    Oikaisen pikkusen 2055 oli se vuosi jolloin Abe kävi Iisakin kanssa moorialla
    se oli Jeesuksen syntymään , siitä meni 33. = 2090 Ristin uhriin.

    Äänestä

Yritän selventää sanomaani:

Saara luepa esimerkiksi tämä!

"Apostolille, entiselle fariseukselle, välähtää Raamatun äärellä uusi ymmärrys, "hyvänen aika sentään, isä Abrahamia kutsutaan vanhurskaaksi kauan ennen Mooseksen aikaa!""

Ei Paavalille ole mitään välähtänyt Raamatun äärellä, Raamattua ei tuolloin ollut olemassakaan! Sen sijaan Jumala Pyhän Henkensä kautta ilmoitti palvelijalleen Paavalille. Raamattu on koottu pyhistä kirjoituksista vasta joskus 200 luvulla,
Toora oli Paavalin elinaikana juutalaisten hengellisen elämän oppikirja.

Raamattu ei sisällä mitään ihmisten älynvälähhdyksiä, sen ilmoitus on Pyhän Hengen ilmoitusta, profeettojen apostoleiden ja Jeesuksen suun kautta ilmoitettua.

*) Henkilö joka ei ole ollut viittäkymmentä vuotta aktiivilestadiolainen, ei ole kykenevä puhumaan lestadiolaisuudesta. Ulkopuolella ei ole sama asia kun sisäpuolella.

Meillä on tästä vakavana esimerkkinä eräs Beit Jalassa asuva arkeologi ja pappi. Kaikki hän sai eräällä saitilla sekaisin kuin huttusen mytyn, puhumalla lestadiolaisista sitä mitä ei tiennyt, vaikka oli tietävinään. Muutamat hyväuskoiset juoksivat hänen perässään "häntä suorana", kuin kevällä navetasta ulos päästetyt vasikat. * - TÄSTÄ on kysymys nimimerkki Saara.

Kerrataan tietämättömille: Lestadiolaiset uskovat apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti, ei siis ainoastaan syntien anteeksiaaamiseen, vaan:

1. Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

2. ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

3. ja Pyhään Henkeen,
4. pyhän yhteisen seurakunnan,
5. pyhäin yhteyden,
6. syntien anteeksiantamisen,
7. ruumiin ylösnousemisen
8. ja iankaikkisen elämän.
___________________________________________________________________

Kuten Saara sanoi, pitää olla tarkkana. Minä lisään tähän, että pitää olla vielä paljon tarkempana kuin tarkkana, koska eksyttäjiä liikkuu. Ja heidän peräänsä on monien helppo lähteä, ellei juuret ole riittävän syvällä siinä asiassa, josta tänne kirjoittaa.
Myös lestadiolaisuuden sisäpuolella on hyvin paljon sakkia, joille tämä Kristuksen lahjavanhurskaus ei ole kirkastunut, joten liikkeen sisäpuolellakin on ollut koko liikkeen historian ajan ristiriitoja ja niistä johtuvia hajaannuksia.

Näen kyllä viestistä heti, jos kirjoittaja ei ole ollut 50:tä vuotta aktiivisesti lestadiolaisena. Silloin ei pidä kirjoittaa siitä kuinka lestadiolaiset opettavat.
Asioista tietävä ei pyri samaistamaan vanhoillislestadiolaisia ja esikoislestadiolaisia opetuksia, vaikka joitakin yhtäläisyyksiäkin toki on, yhteisestä alusta johtuen.

Kaikilla "laisilla" on omat opilliset puutteensa. Ja jokaisessa ryhmässä kaikki yksilöt ovat erilaisia, mitään massaa ei ole olemassakaan, ei lestadiolaista massaa eikä muunkaan laista massaa. Pysyköön jokainen aiinä lestissä missä parhaillaan elää.

Usko Jeesukseen pelastaa. Ja mikä tärkeintä ITSELLÄ pitää olla elävä usko Kristukseen ja hänen kauttaan yhteys lepytettyyn Jumalaan, kenenkään toisen uskolla ei voi pelastua.

Äänestä
  • Pieni sivuhuomautus vain

    Jeesuksen ja Paavalin Raamattu on se, mitä me sanomme Vanhaksi testamentiksi ja juutalaiset Tooraksi (opetus).

    teu voi todistaa, että Toora eli VT oli olemassa jo Jeesuksen ja Paavalin aikana, sillä se käännettiin kreikaksi yli 100 vuotta ennen Kristuksen syntymää ja tunnetaan nimellä Septuaginta. Käännös sisältää kaikki meidän VT:ssä olevat kirjat plus.

    Samoin koko Toora eli Vanha testamentti on löydetty Kuolleen Meren luolien kirjakääröistä, jotka huolellisen tieteellisen tutkimuksen mukaan on kirjoitettu ennen tai Jeesuksen aikana.

    Tutkitaan Raamattua yhdessä.

    Äänestä

  • Jeesus on tielle: "Raamatun äärellä välähtää uusi ymmärrys" ei tarkota että sumeri sanoi Paavalin lukeneen sen raamatusta. Raamattu tosiaan oli, toisin kuin väität jo silloin juutalaisilla. Jeesuskin sanoi juutalaisille, että te eksytte koska ette tunne kirjoituksia.

    "Näen kyllä viestistä heti, jos kirjoittaja ei ole ollut 50:tä vuotta aktiivisesti lestadiolaisena. Silloin ei pidä kirjoittaa siitä kuinka lestadiolaiset opettavat." -Tiukka seula sinulla, itselläni ei edes ikä riittäisi, mutta silti tiedän kuinka lestadiolaiset opettavat. Tuo 50 vuotta kyllä muuten kuvaa hyvin lestadiolaista nopeutta ymmärtää asioita.

    "Meillä on tästä vakavana esimerkkinä eräs Beit Jalassa asuva arkeologi ja pappi. Kaikki hän sai eräällä saitilla sekaisin kuin huttusen mytyn, puhumalla lestadiolaisista sitä mitä ei tiennyt, vaikka oli tietävinään. Muutamat hyväuskoiset juoksivat hänen perässään "häntä suorana", kuin kevällä navetasta ulos päästetyt vasikat. * - TÄSTÄ on kysymys nimimerkki Saara."

    -Pelkosi on aivan turha. sumerin perässä juoksijoita ei täällä esiinny. On eri asia olla asioista samaa mieltä. Kaikista asioista en ole samaa mieltä ja senkin ilmaisen.
    Onko tässä nyt taustalla henkilökohtainen pelkosi oman suosiosi laskusta ja monilta osin tietämättömyytesi paljastumisesta? Sinunkin on aika avartua! Olen huomannut, että turvallisuusalueesi on kovin suppea. -Sekin on varmaan perua siitä 50v tarvitaan uuden asian oppimiseen -ajatuksesta.

    "Usko Jeesukseen pelastaa. Ja mikä tärkeintä ITSELLÄ pitää olla elävä usko Kristukseen ja hänen kauttaan yhteys lepytettyyn Jumalaan, kenenkään toisen uskolla ei voi pelastua."

    -Tätähän sumeri tässäkin ketjussa korostaa, jopa sen lestadiolaisen tradition yli, eli miksi usko Jeesukseen ei riitä vaan uskotaan omaan uskoon. (onkin todella hyvä oivalus)

    "Myös lestadiolaisuuden sisäpuolella on hyvin paljon sakkia, joille tämä Kristuksen lahjavanhurskaus ei ole kirkastunut, joten liikkeen sisäpuolellakin on ollut koko liikkeen historian ajan ristiriitoja ja niistä johtuvia hajaannuksia."

    Onkin korkea aika tuoda lisävalaistusta, kun ei vanhat keinot ole riittäneet, niiden tulos on surkea, siitä olen samaa mieltä!

    Äänestä

  • Saara,;) kirjoitti:

    Jeesus on tielle: "Raamatun äärellä välähtää uusi ymmärrys" ei tarkota että sumeri sanoi Paavalin lukeneen sen raamatusta. Raamattu tosiaan oli, toisin kuin väität jo silloin juutalaisilla. Jeesuskin sanoi juutalaisille, että te eksytte koska ette tunne kirjoituksia.

    "Näen kyllä viestistä heti, jos kirjoittaja ei ole ollut 50:tä vuotta aktiivisesti lestadiolaisena. Silloin ei pidä kirjoittaa siitä kuinka lestadiolaiset opettavat." -Tiukka seula sinulla, itselläni ei edes ikä riittäisi, mutta silti tiedän kuinka lestadiolaiset opettavat. Tuo 50 vuotta kyllä muuten kuvaa hyvin lestadiolaista nopeutta ymmärtää asioita.

    "Meillä on tästä vakavana esimerkkinä eräs Beit Jalassa asuva arkeologi ja pappi. Kaikki hän sai eräällä saitilla sekaisin kuin huttusen mytyn, puhumalla lestadiolaisista sitä mitä ei tiennyt, vaikka oli tietävinään. Muutamat hyväuskoiset juoksivat hänen perässään "häntä suorana", kuin kevällä navetasta ulos päästetyt vasikat. * - TÄSTÄ on kysymys nimimerkki Saara."

    -Pelkosi on aivan turha. sumerin perässä juoksijoita ei täällä esiinny. On eri asia olla asioista samaa mieltä. Kaikista asioista en ole samaa mieltä ja senkin ilmaisen.
    Onko tässä nyt taustalla henkilökohtainen pelkosi oman suosiosi laskusta ja monilta osin tietämättömyytesi paljastumisesta? Sinunkin on aika avartua! Olen huomannut, että turvallisuusalueesi on kovin suppea. -Sekin on varmaan perua siitä 50v tarvitaan uuden asian oppimiseen -ajatuksesta.

    "Usko Jeesukseen pelastaa. Ja mikä tärkeintä ITSELLÄ pitää olla elävä usko Kristukseen ja hänen kauttaan yhteys lepytettyyn Jumalaan, kenenkään toisen uskolla ei voi pelastua."

    -Tätähän sumeri tässäkin ketjussa korostaa, jopa sen lestadiolaisen tradition yli, eli miksi usko Jeesukseen ei riitä vaan uskotaan omaan uskoon. (onkin todella hyvä oivalus)

    "Myös lestadiolaisuuden sisäpuolella on hyvin paljon sakkia, joille tämä Kristuksen lahjavanhurskaus ei ole kirkastunut, joten liikkeen sisäpuolellakin on ollut koko liikkeen historian ajan ristiriitoja ja niistä johtuvia hajaannuksia."

    Onkin korkea aika tuoda lisävalaistusta, kun ei vanhat keinot ole riittäneet, niiden tulos on surkea, siitä olen samaa mieltä!

    Aivan niin Saara!

    Tärkeimmistä tärkein asia on kysymyksessä sumerin opetuksessa.
    Ikävää, ettei "Jeesus on tie" voinut hillitä itseään henkilöllisyysasiassa. Olen pahoillani, että hän jälleen sortui mauttomuuksiin.

    Veli hyvä, sinulla, kuten meillä jokaisella on paljon opittavaa Jumalan sanasta. Eikä meistä yksikään tule tämän elämän aikana täysin oppineeksi, mitä siihen tulee.

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    Pieni sivuhuomautus vain

    Jeesuksen ja Paavalin Raamattu on se, mitä me sanomme Vanhaksi testamentiksi ja juutalaiset Tooraksi (opetus).

    teu voi todistaa, että Toora eli VT oli olemassa jo Jeesuksen ja Paavalin aikana, sillä se käännettiin kreikaksi yli 100 vuotta ennen Kristuksen syntymää ja tunnetaan nimellä Septuaginta. Käännös sisältää kaikki meidän VT:ssä olevat kirjat plus.

    Samoin koko Toora eli Vanha testamentti on löydetty Kuolleen Meren luolien kirjakääröistä, jotka huolellisen tieteellisen tutkimuksen mukaan on kirjoitettu ennen tai Jeesuksen aikana.

    Tutkitaan Raamattua yhdessä.

    ""Sumeri " 25.2. -2013, klo 06:02. ""

    tottakai minä minä mielänni todistan Tooran , vielä vanhemmaksi kuin 100 eKr
    jopa Setptuakin on säilunyt 200 eKr. ja sen vielä jälellä .

    Toora on Laki raamattu johon on kerätty Kaikki Mooseksen lait .
    siihen talletettu :

    Mooseksen 1-5 kirjaa , Joosuan kirja , Tuomarien kirja , Samuelin kirja 1 2
    ei vielä Ruutin kirjaamuistaa , Samuelin 1-2 kirjaa Kuningasten 1-2 kirjaa, Aikakirjat 1.2
    Kun toora tehtiin siihen tarvittiin 20 lampaan nahkaa uja ne sorvatut päät jossa
    oli ylhäällä irroitettavat suojat , ja tieto mitä kirjoittaa , n.yksi vuosi aikaa ,sekä
    muistaa , että vokaalit jättiin pois ja ne lisättiin kun lukija luki asiaa , Tooraa .

    silloin kun Kuusian Hoviherra osti tälläisen se maksoi paljon , mutta hänhän osti
    mink halusi ," Se on maksanut 20 kamelia tänään kameli maksaa n.600e /kpl
    x2o= 12'000 e .. tämä tooran määritys oli n. oo39 /Filippuksen aikaan .

    Nyt määritellään koska ensimmäin toora on tehty n.900-600 ,,koska suurin os Vanhasta Testamentista sai pakkosiirtolaisuuden aikana 587-538 eKr. ja heti
    sen jälkeen sen muodon kuin sillä nykyisin on .

    Eli ainakin 600 vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää. on ensimmäinen
    toora valmistunut ,, Toiseksi Toorasta kirjoitettiin Septuaginta Eli kirja raamattu .

    tässä olisi pikkusen tietoa Sumeri , ja Todistusta , kerro tarviitko lisää ..

    "teu. "25.3-13 Klo 17:26 "

    Uhohtui sellainen seika Kun Mooses alkoi 1447eKr . kirjoittaa omia kirjojaan
    ja kun 5 kirjaa ottaa aikaa ja on niissäkin lukuja 187 kpl ja 10.000 ;sia jakeita
    se oli jo pelkästään isokirja silloin kun se valmistui 1407eKr ja kun Joosua
    sai sen säilytykseen , sitä varmasti jo luettiin , Mooses kirjitti arameaa , niin
    että täältä asti voidaan pitää maamattu tehtynä aluksi siis 1407 eKr.

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    ""Sumeri " 25.2. -2013, klo 06:02. ""

    tottakai minä minä mielänni todistan Tooran , vielä vanhemmaksi kuin 100 eKr
    jopa Setptuakin on säilunyt 200 eKr. ja sen vielä jälellä .

    Toora on Laki raamattu johon on kerätty Kaikki Mooseksen lait .
    siihen talletettu :

    Mooseksen 1-5 kirjaa , Joosuan kirja , Tuomarien kirja , Samuelin kirja 1 2
    ei vielä Ruutin kirjaamuistaa , Samuelin 1-2 kirjaa Kuningasten 1-2 kirjaa, Aikakirjat 1.2
    Kun toora tehtiin siihen tarvittiin 20 lampaan nahkaa uja ne sorvatut päät jossa
    oli ylhäällä irroitettavat suojat , ja tieto mitä kirjoittaa , n.yksi vuosi aikaa ,sekä
    muistaa , että vokaalit jättiin pois ja ne lisättiin kun lukija luki asiaa , Tooraa .

    silloin kun Kuusian Hoviherra osti tälläisen se maksoi paljon , mutta hänhän osti
    mink halusi ," Se on maksanut 20 kamelia tänään kameli maksaa n.600e /kpl
    x2o= 12'000 e .. tämä tooran määritys oli n. oo39 /Filippuksen aikaan .

    Nyt määritellään koska ensimmäin toora on tehty n.900-600 ,,koska suurin os Vanhasta Testamentista sai pakkosiirtolaisuuden aikana 587-538 eKr. ja heti
    sen jälkeen sen muodon kuin sillä nykyisin on .

    Eli ainakin 600 vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää. on ensimmäinen
    toora valmistunut ,, Toiseksi Toorasta kirjoitettiin Septuaginta Eli kirja raamattu .

    tässä olisi pikkusen tietoa Sumeri , ja Todistusta , kerro tarviitko lisää ..

    Septugita alkoi kohta kun oli saatu Aleksanteri Suuren aikana Kreikka kieleksi
    ekyptiin siellä oli Alkssanriasa tehty Raamattu talo jonne haalittiin Juutalaisia
    kirjureta 6 joka heimosta se teki 72 mutta puhuttiin 70... jälkeenkin päin Jeesus
    lähetti ne 70 opetettua , siis he ei olleet opetuslapsia , ja tämä tapahtui vasta
    vähää ennen kuin oli se kohtlokas pääsiäinen, vielä oli toiset 70 mutta
    ne ilmeisesti koostui 12 opetuslasta,22.uutta oppilasta 36. ensimmäisellä kertaa
    mukana olleet, kun nyt tekee laskelman ensimmäisen matkan miehiä oli vielä
    38 jollion yläsaliin oli tullut 118. jotka saivat Pyhän nengen ,. helleuntaina ..

    Kun Keikkalaiset tuli pyytämään Juutalaista kirjureita on ollut aika 275eKr ja 225 eKr välillä Jollion he opastivat Juutalaiset Keikankielelle , ja kun kirjoittivat TOORASTA
    kirjasi Silloisen Raamatun ,ja se oli Septuaginta ja 200 eKr tehty on vielä tallessa. .
    jo sekin R¤aamattu riittää lukijoille , Mutta Jeesus luki Synägoogassa Tooraa , .

    Se mainitaan Matt. epistolassa .

    Matt: 21: 11-Niin Kansa sano : Tämä on se Profetta, Jeesus, Galilean Nasaretista.
    Matt. 26:71 Ja Kun hän oli mennyt ulos portille , näki hänet toinen nainen ja sanoi sisälläoleville ;Tömäkin oli Jesuksen naseretilaisen ,saurassa .
    Luuk.2:29 Herra nyt sinä päästät/lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan .
    Luuk. 4:16. ja Hän saapui Nasaretiin , jossa Hänet oli kasvatettu , ja meni tapansa mukaan Synagoogan , ja nousi lukemaan , 4:16.sel. Jeesusksen seuraajat samoin samoin pitävät säännöllisenä taana mennä seurakunnan jualanpalvelukseen .

    Luuk. 4:17.21.

    Poikkeuksena on tapaus jossa saarnaaja julistaa epäraamatullista oppia . Silloin Raamatun ,ohje on "vetäytykää pois heistä."Tässä oli kysymyksessä Raamattu .
    Kun Jeesus luki Saarnatekstikseen Jes. 61:1-2. olevan kohdan Jeesus jätti lukematta 61:2,sanat " ja meidän herramme koston päivää ."Koska se koski Hänen
    toista tulemistaan ja Harmgedonin sodassa tapahtuvaa.Hänen vihllisensa tuhoa.

    Tässä puuttuva tieto Hän luki Rulla Raamatusta / Toorasta,

    Siihen eivät olisi sopinet Hänen sanasa tämän kirjoituksen käymisestä toteen
    SILLOIN . HÄNEN vAPAHTAJA TOIMINNASTAAN puhui vain Hänen lukemansa
    osa ., Jesajan Messiaanista aikaa koskeva profetia käyttää tyyppinä /tulevan
    varjona Mooseksen Laissa säädettyä riemuvuotta 3Moos 25:8-12.

    Nasaretilaiset aluksi ihastuivat Jeesuksen puheen , mutta ajatellesaan Häntä
    keskuudessaan kasvaneena , he närkätyivät ja vihatuivat , yrittäen surmata hänet
    syöksemällä Hänet alas kaupunkin laidalla olevalta vuoren jyrkänteeltä . Jeesus
    muutti pois Nasaretista , ja asettui Kapernaumiin .Joka on järven rannalla ,
    Sebulonin ja Naftalin alueella. Että kävisi toteen , mikä on puhutte profeetta Jesajan kautta , joka sanoo , "Sepulonin maa ja Naftalin maa, Merentie , jordanin tuonpuoleinen maa , pakanain Galilea. ks 16.

    Äänestä

Sumeri ,,tein löydon tänä iltana : Hebrealaiskije on Paavalin sanelema ja
Timoteksen kirjoittama Rooman vankeuden aikana 67/68. taitteessa .

Ostin tuon jäljitelmän 1995 se on pinettu 1971 ja se on Valokoio jäjennös
Wsoy Kivitauluista Joilla on painettu 1642 Raamattu .

Hebrealaikirjeen 13 luvun lopussa lukee. KIRJOITETTU ITALIASSA TIMOTEUKSEN KANSSA .kun en ollut lukenut läpi vaan tietyt kohdat tai viitteet .

Siellä lopussa on Agicolan opeus 13:9. Ja ei ruualla se on :ei ruuan eroituksen
säädyillä jotka ei hyö dytä niitä /jotka niillä Jumalata palvella tahtovat, vaan
uskon opilla ,

Äänestä
  • Hieno löytö teuta! Tätä löytöäsi varmaan saa jakaa eteenpäin?

    Äänestä

  • Saara,;) kirjoitti:

    Hieno löytö teuta! Tätä löytöäsi varmaan saa jakaa eteenpäin?

    Kyllä tottakai .saara.

    Äänestä

""sumeri . 24.3-2013 22:36.""

Room. 10:5.sel. LUTHER:. Laki oli ...ennen Kristusta heitä syyttämässä,mutta ollessamma Kristuksen alaisia se on tyytdytetty , ja sen jälkeen se on täytettävä Hengen avulla ...Tulevassa elämässä se on pysyvä täytetynä , kun uusi luomus
jota se sitä enen vaati , on silloin täydellisesti toteutuneena . Siksi ei lakia milloin- kaan poisteta, vaan se pysyy joko täytettävänä kadotetuissa ,tai täytettynä ,
autuaissa , WA, 39,I.349:
Jeesuksen uskovien kohdalla TUOMITSEVA LAKI ON POISTETTU, EI LAKI MIKÄLI SE VAATII KUULIASUUTTA , KUTEN PAAVALI SANOO "USKON KAUTTA ME VAHVISTAMME.RrOOM. 3:31. ,.WA, 30,II,124.,
Tämä on lain tekemistä ...;...Uskoa ... Kristuksen ja Pyhän Hnegen saamisen jälkeen tehdä töitä , jotka ovat kirjoitettuina laissa ,WA, 40,I,401.
Mat.5:17-19. vert.

10: 6-8. "VANHURSKAUS JOKA USKOSTA TULEE." Pelastuksen asiassa
aloite on Jumalasta , joka lähettää sanansa ja sen julistajat , kutsuu ja tarjoa
armon sekä vaikuttaa sydämensä tarpeen ja halua sen vastaanottamisen
Jeesus sanoo:"ei kukaan voi tulla minun tyköni , ellei Isä häntä vedä "
Joh.6:44.

10:9-11Todellisesti (ei vain pään tiedolla ja ratkaisulla , vaan uudestisyntymisessä )
Uskoon tullut EI VOI OLLA SUULLAAN TUNNUSTAMATTA JA Kertomatta
toisille siitä armosta . jonka on saanut . "ME EMME VOI OLLA PUHUMATTA SIITÄ,
Apt. 4.20.

hyvä Sabattia sinne .

Äänestä

Kysympä teiltä teu, ja muut uskovaiset kysymyksen johon toivoisin teiltä vastauksen.

Mitä eroa, on Aabrahamin ja VT uskon miesten uskolla, kuin nykyään lestadiolaisilla ja muilla kristinuskovaisilla? Tarkoittaen, mikä suhde on Jumalaan ja hänen oikeuksiinsa olla meitä armahtavana ja kuulevana. sumeri voi myös vastata.

Nostetaan kissa pöydälle!

Äänestä
  • Ei mitään muuta eroa kuin se, että VT:n uskovat uskoivat tulevaan Vapahtajaan, siis Jeesukseen joka tulee maksamaan ihmisten synnit ja UT:n uskovat, eli me, saamme uskoa jo tulleeseen Vapahtajaan ja siihen, että syntimme ovat jo sovitetut.

    VT:n uskoville Jumala puhui kirjoitusten ja profeettojen kautta, UT:n uskoville Jumala puhuu raamatun ja sitä selittävän, sekä muutoinkin ohjaavan Pyhän Hengen kautta.

    Äänestä

  • Saara,;) kirjoitti:

    Ei mitään muuta eroa kuin se, että VT:n uskovat uskoivat tulevaan Vapahtajaan, siis Jeesukseen joka tulee maksamaan ihmisten synnit ja UT:n uskovat, eli me, saamme uskoa jo tulleeseen Vapahtajaan ja siihen, että syntimme ovat jo sovitetut.

    VT:n uskoville Jumala puhui kirjoitusten ja profeettojen kautta, UT:n uskoville Jumala puhuu raamatun ja sitä selittävän, sekä muutoinkin ohjaavan Pyhän Hengen kautta.

    Su, siksi uhrattiin vt:n aikakautena esikoinen ja virheetön uhrilammas (valittiin laumasta Jumalan käskyn mukaan) syntien sovitukseksi, koska se oli esikuva tulevasta Uhrikaritsasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Vanhan Testamentin aikana uskovat uskoivat tulevaan Vapahtajaan Jumalan lupauksen mukaan. Ja uhrasivat uskoen tämän lupauksen toteutumiseen.

    Tässä ajassa uskomme Jeesuksen Kristuksen sovittaneen maailman synnin v-33 Golgatalla ja ylösnousseen Jumalan voimasta tullen kerran tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

    Äänestä

SU : olen kirkkoon meenossa mutta huomasin , vastaan pika pikaa ..

Aabrahamin ja VT :n Uskomisen ero / tänne , on se että silloin uskottiin
tulevaan Kristukseen ( koska heillä oli oma lunstaja .

Nyt Usotaan Ylös nousseeseen lunastajaan , pelastajaan , Vapahtajaan
joka on tämän ajan lunastaja , Jumalan POIKA , Jeesus Kristus.

Äänestä
  • jatkan hieman , Koska SU kysyi näin . Mikä ero on Aaprahamin ,ja VT:n uskon
    miesten kohdalla ,,, sellainen ero että Aabraham oli Välimies , siis Liitto oli tehty
    Noan liiton jatko ,, Jumalan ja Aabrahamin kanssa tehty liitto 1 Moos 15 ;1-20. Todella tässä vielä Abram , tähän olisi selitys jos halutaan , voin kirjoittaa sen , se olisi melko
    pitkä , ehkä kolme sivua , mutta su jos haluut kirjoitan sen...

    Äänestä

Hyvä, nyt sain käsityksen varmistuksen uskojen erillaisuudesta. Saara sanoi just niin kuin minä ajattelen. Nää pojat ovat ovat normaaleissa kristin uskon tunnustuksissaan, En silti väitä, ettei Saarakin olisi. Mutta hän sanoi suoraan sen eron. Jos ihminen uskoo Jumalaan ja hänen armoosa ja suojeluunsa. Sama kait se on jos vähän mutkan kauttakin.

muuttiksella sanoisin, että näitä uhrilampaita oli niin paljon muitakin Jeesuksen aikaan. Esimerkiksi Paavali, hänkin kuoli omien juttujensa takia.

Jokainen saa pitää uskonsa, niin minäkin. Ette te kukaan täälläkään sitä minulta pois vie, vaikka kuinka demooneja otatte avuksenne.

Ja lampaita on karsinoissaan vieläkin. Niitä ei vain ihmisten älyn ja moraalin takia kukaan enää uhraa.

Äänestä
  • Jumalan Poika, Jeesus uhrattiin syntiemme edestä. "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydellisiksi kaikki ne jotka pyhitetään" ja kaikki kristityt kautta maailman uskovat tämän.

    Siksi enää ei uhrata eläimiä uuden liiton aikana kun Täydellinen Uhri on jo annettu Golgatalla. Ollessani nuori uusi liitto ilmoitettiin joka paikassa almanakkaa myöden jKr, nyt se on muutettu eaa. Osoittaa luopumuksen laajuutta.

    Äänestä

  • Et sinä su vita mitään tommosella uheella , minä voitan nytkin kun entartte sulle kirjoittaa , vatauksessa oli vielä paljon , no kun ei kelpaa ei sitten .

    Milläänlailla ei hyväksy Jumala/Jeesus , mitään kierää , tai mutkan kautta EI
    yhtään mutkia ei kieroutta ei mitään pahaa , kyllä sinä tiedät.

    Äänestä

Jeesuksella ei ollut mitään pahaa. Mutta Paavalilla ja hänen jälkeisensä tekevät mutkia Jumalan edessä. Jeesus ei tehnyt, ja siksi häntä rankaistiin turhaan.
Tämä on kovaatekstiä kristittyjen edessä, mutta niin se vain on.

Minä en voita, tällä jutuillani yhtään vähempää kuin te lahkolaisuudellanne.
Tiedän, että "hirttäisitte" minut jos vain saisitte käsiinne. Mutta minullakin on suojelijani, hän on Hän on meidän Herramme suuri armahtava Jumala.

Äänestä
  • "Hirtettäiskö su?

    No ei todellakaan. Kyllä sinut on säikytelty perinjuurin. Päinvastoin, haluttaisiin että saisit elää ikuisesti.

    Äänestä

Lopettakaa sitten ihmisten säikyttely. Tee parannus, tee parannus, muuten joudut hel.vettiin. Minua ette säikyttele, mutta säikyttelette avuttomin, elämän vaikeuksissa olevia ihmisiä Jumalan kostolle jos ette tee parannusta. Te tarvitsette itse suuren parannuksen. Seuratkaa Jeesusta siten, että noudatatte hänen mukaansa kohtelemaan ihmisiä oikein. Te uskon humalassa olevat olette Jumalalle kauhistus ihmisten karsinoimisella ja kielloilla ja uhkauksilla. Te puhutte kaikkia pitää rakastaa, mitä se hyödyttää kehua itseään Jeesuksen lapseksi ja hänen verellään pestyiksi.
Panette itsenne vain naurun alaiseksi liialla uhoomisellanne puhtaudesta ja taivaaseen pääsystänne. Olette sellainen joukko ja yhteisö jonne ei sisälle pääse ellei ole hieman heikko uskomaan teidän juttunne. Menkää tavallisten ihmisten keskelle tavallisina ihmisinä ja näyttäkää siellä miten hyviä te olette teoillanne ja toisten hyväksynnällä. Tehkää niin kuin Jeesus teki. Turhaa ulvotte hänen nimeeään kun olette itsekkyttä ja omaa pyhyytänne täynnä. Rukoilkaa yksinänne, jos osaatte. Yhteisössänne se on vain huumaa, joka haihtuu kotiin tullessa.
Jumala on suurempi kuin luulettekaan.

Äänestä
  • Hyvä Savon Ukko: Muuttis ja teu puhuivat edellä juuri niinkuin raamattu meille kertoo. Ei meillä ole lupaa ottaa siitä mitään pois eikä lisätä siihen mitään. Kyllä vanhan testamentin ajan uskovat urhasivat eläin uhreja vertauskuvana Jeesuksen tulevasta uhraamisesta. Nyt ei enää kenenkään tarvitse eläimiä uhrata.

    Uskon että meillä kaikilla on tärkein alueemme juuri arkielämässä perheemme ja läheistemme, sekä uskosta osattomien kanssa toimiessa. Nyt minun pitää sallia itselleni hiukan lihallista puhetta, että ymmärtäisit tämän: Meillä käy hyvin paljon uskosta osattomia nuoria. Kun he ovat seuranneet sitä, millaiset välit minulla ja lapsillani on, ovat monet heistä avautuneet puhumaan kaipuustaan vanhempien rakkautta kohtaan. Kyyneleet silmissä ovat nuoret miehet sanoneet minulle, että kuinkahan erilaista heidän elämänsä olisi, jos heilläkin olisi/olisi ollut niin rakastava ja huolehtiva äiti.

    He ovat huomanneet myöskin omia virheitään vanhempiaan kohtaan ja kertoneet avoimesti että haluaisivat sopia asiat vanhempiensa kanssa. Heille on herännyt terve kaipuu rakkaudelliseen perheyhteyteen. Olen kehoittanut heitä rohkaisemaan itseään ja tekemään aloitteen, muistaen nöyrästi että Jumala käskee kaikesta huolimatta kohtelemaan vanhempiamme kunnioittavasti, silloinkin kun he eivät sitä ole ansainneet. Se on jopa ehtona saada Jumalalta siunausta omaan elämäämme.

    Tosiasioista saa ja pitää silti perheessä keskustella. Nykyajan nuorilla on huutava pula rakastavista ja aikaa antavista aikuisista. Itse olen rukoillut lisää tällekkin saralle työmiehiä.

    En tiedä, mikä Paavalissa sinua hiertää, mutta muistathan, että Paavali oli ihminen, siinä missä me kaikki ja armosta Paavalikin pelastui, ei tekojensa palkkana.

    Äänestä

  • ""su""

    En malta olla kirjoittamatta , että su tossa omassaan kitjoitaa mitä suuremmassa
    määrin itsestään , ghän ei näe omaa vikaa lainkaan mutta toisten ,häppee
    nyt jos osaat , jollet kirjoitan huomenna artikkelin Parannuksesta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sumeri kirjoitti:

5. Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän.

6. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta on, sanoo näin: älä sano sydämessäs: kuka tahtoo astua ylös taivaaseen? se on Kristusta tänne tuoda alas.

7. Eli kuka tahtoo astua alas syvyyteen: se on: Kristusta kuolleista jälleen tuoda?

8. Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja sydämessäs. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

9. Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;

10. Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.

Room 10:5-10

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu