Näinhän meille ovat tutkijat luvanneet, pitkäaikaismuistista asioiden esiin tuominen aktivoi koko muisti kapasiteettia.
Ei siis olla ajan rattailta pudonneita kulkijoita, vaan viisaita aivokapasiteetin käyttäjiä.
Kun nyt helmikuu on vaihtumassa maaliskuuhun, tulee eittämättä mieleen maaliskuun hankikantoset ja kuutamo illat. Kylän nuorilla oli tapana lähteä mäkisille lähipeltoaukeamille hankikantos lasketteluihin. Pitkiä liukuja sai tavallisilla mäystin puusuksilla pitkin yöpakkasten kovettamilla hangilla. Ei ollut ”eväitä” mukana mutta hauskaa oli. Välillä kokoonnuttiin kertomaan kummitusjuttuja täyden kuun valaistessa tienoita. Pojat kertoivat tosi pelottavia juttuja, miksei tytötkin – mielikuvitus lensi.
Mieleeni on jäänyt juttu. Kylällä oli kulkija tehnyt maantien viereisessä metsikössä henkilökohtaisen ratkaisun naru temppuna. Kertomus sai pelottavuutta, eräs poika kertoi Uunon tulevan kuutamoöisin istumaan tien viereen aidalle. No ei muuta kun sinne suksien suunta. Metsiköstä kuului rapinaa, pojat sanoivat, hiljaa nyt Uuno on tulossa. Yht´äkkiä kuului mää-ä. mää-ä. Lähitalon lammaslauma pelmahti aidan viereen ja meitä vietiin sitä tietä takaisin mistä olimme tulleet.
Mielikuvitus laukkasi sopivan matkan päässä aidasta,
Uuno ajaa lampaita edellään ja olisi kuulemma itse tullut lauman viimeisenä - kertojasta tulikin kansakoulun opettaja, joka muisteli tarinaa viime kesän kokoontumisessa.
Siihen aikaan ei ollut virikkeellisiä kerhoja, hienoja suksia, jokaisen piti itse keksiä näitä virikkeellisiä vapaa-ajan vietto tapoja. Ihan kunnon kansalaisia kylän nuorista tuli yhteiskuntaan.
Ei siis olla ajan rattailta pudonneita kulkijoita, vaan viisaita aivokapasiteetin käyttäjiä.
Kun nyt helmikuu on vaihtumassa maaliskuuhun, tulee eittämättä mieleen maaliskuun hankikantoset ja kuutamo illat. Kylän nuorilla oli tapana lähteä mäkisille lähipeltoaukeamille hankikantos lasketteluihin. Pitkiä liukuja sai tavallisilla mäystin puusuksilla pitkin yöpakkasten kovettamilla hangilla. Ei ollut ”eväitä” mukana mutta hauskaa oli. Välillä kokoonnuttiin kertomaan kummitusjuttuja täyden kuun valaistessa tienoita. Pojat kertoivat tosi pelottavia juttuja, miksei tytötkin – mielikuvitus lensi.
Mieleeni on jäänyt juttu. Kylällä oli kulkija tehnyt maantien viereisessä metsikössä henkilökohtaisen ratkaisun naru temppuna. Kertomus sai pelottavuutta, eräs poika kertoi Uunon tulevan kuutamoöisin istumaan tien viereen aidalle. No ei muuta kun sinne suksien suunta. Metsiköstä kuului rapinaa, pojat sanoivat, hiljaa nyt Uuno on tulossa. Yht´äkkiä kuului mää-ä. mää-ä. Lähitalon lammaslauma pelmahti aidan viereen ja meitä vietiin sitä tietä takaisin mistä olimme tulleet.
Mielikuvitus laukkasi sopivan matkan päässä aidasta,
Uuno ajaa lampaita edellään ja olisi kuulemma itse tullut lauman viimeisenä - kertojasta tulikin kansakoulun opettaja, joka muisteli tarinaa viime kesän kokoontumisessa.
Siihen aikaan ei ollut virikkeellisiä kerhoja, hienoja suksia, jokaisen piti itse keksiä näitä virikkeellisiä vapaa-ajan vietto tapoja. Ihan kunnon kansalaisia kylän nuorista tuli yhteiskuntaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nauroin aivan pakahtuakseni Uuno tarinalle. Lisää näitä muisteloita!
Saipa Lorena* mukavan muiston pulpahtamaan mieleeni noista nuoruuden kuutamohankikannoista.
Olimme siihen aikaan päässeet suuteluvaiheeseen tulevan mieheni kanssa, taisin olla jotain 17v. Lähdin kuutamoiltana hiihtelemään pellolle ja kuinkas sattuikaan oli tämä naapurin poikakin hiihtelemässä.
Meillä oli valmis latu peltoaukeaman poikki, jota hiihtelimme peräkanaa edestakaisin.
Parasta siinä oli se että aina kun pääsimme metsänreunaan, siinä pidimme pussaustauon mäntypuuhun nojaten, ahh. Pakkasta oli aika lailla, mutta lämpöä riitti. Mukavaa oli mieluisan hiihtokaverin kanssa hiihdellä kuutamossa.